Kohtalokkaat johtajat

Ennen kuin seuraava RV ilmestyy, Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat ohi. Niiden lopputulos ei tosin ratkea ihan heti, vaan sikäläisen järjestelmän takia ratkaisua saadaan odottaa tammikuulle asti. Mutta kuten Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola kirjoitti Helsingin Sanomissa (20.10.), saatamme näinä päivinä elää yhden aikakauden loppua, ja edessä voi olla isompi käänne, jollaista ei koeta edes joka vuosikymmenellä. Mitä tällainen käänne voisi pitää sisällään?

 

Mediasta on voinut jo pidempään lukea, että Yhdysvalloissa Trumpin valtakausi on sekä jakanut kansaa että ollut liberaalien arvojen kannattajille hyvin turhauttavaa aikaa. Niinpä jos nyt tapahtuu kapulanvaihto demokraattien hyväksi, se saattaa viedä monissa asioissa arvoilmaston toiseen äärilaitaan niin nopeasti, että Raamatun varassa suunnistavaa voi alkaa puistattaa.

 

Yhdysvallat ei toki yksinään ratkaise maailman suurta suuntaa. Ison käänteen tekijöihin voi lukea yhä selvemmin Kiinan. Sinne on saatu teknologian avulla nopeasti aikaan kommunistinen järjestys, ja mitä maailmanvalloitushaluun tulee, suunta on selvä. Kiina valtaa alaa Afrikassa ja rakentaa aina Pohjolaan asti ulottuvaa uutta Silkkitietä. Samalla se äksyilee valtioille ja uhittelee jopa yksilöitä, jotka antavat sen toimista epäedullisen kuvan.

 

Myös Lähi-idässä tapahtuu kummia. Osa arabimaista on alkanut lähentyä Israelin kanssa. Tämä on vallankumouksellista, koska arabimailla ei ole normaalisti ollut tapana edes tunnustaa Israelia. Olipa välien lämpenemisen syy talous tai politiikka, muutos entiseen on suuri. Yle Areenasta löytyvä dokumentti Arabian taistelevat prinssit kuvastaa alueella meneillään olevaa kulttuurimurrosta. Mielenkiintoisesti asemat lähenevät Jesajan 19. luvun kuvaa valtatien ja sovun avautumisesta Lähi-itään.

 

Kaikkeen edellä mainittuun liittyy yksi yhteinen tekijä: johtajat. Yhdysvalloissa valitaan johtajaa ja viestimet luovat siitä maksimaalista draamaa. Kiinan maailmanvallan arkkitehtina istuu vaaleilla valittu presidentti. Lähi-idässä vuosisataisista perinnepoteroista kömmitään nyt ulos siksi, että nuoremmat johtajat janoavat uusia tuulia ja ehkä myös välittävät itsestään yhteisönsä perinteitä enemmän.

 

Entäpä Jumalan valtakunta. Millaista murrosta on meneillään Suomen seurakunnissa ja satavuotiaassa helluntailiikkeessä? Aiheuttavatko siellä parhaillaan draamaa bidenit ja trumpit huutosakkeineen? Onko joku lempeäksi luultu johtaja paljastunutkin omapäiseksi valloittajaksi? Tai nähdäänkö jossakin yhteisössä rohkaisevia merkkejä sitä, miten viholliset ovat alkaneet lähetä toisiaan?

 

Johtajuus ratkaisee, miten seurakunta voi ja menee eteenpäin. Ylipäätään johtajuus ratkaisee niin monissa tilanteissa, ettei ole ihme, miksi Jumala haluaa meidän siunaavan johtajia. Osa ihmisistä on tarkoitettu johtamaan, mutta ei jäämään siinä yksin. Olisiko tässä muutoksen paikka niin, että alkaisimme kantaa useammin johtajiamme rukouksin?

 

 

Ruut Ahonen

 

Kirjoittaja on Aikamedian toimituspäällikkö.




44/2020

KolumniEnnen kuin seuraava RV ilmestyy, Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat ohi. Niiden lopputulos ei tosin ratkea ihan heti, vaan sikäläisen järjestelmän takia ratkaisua saadaan odottaa tammik...
PääkirjoitusTulevana sunnuntaina vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää. Uskonpuhdistuksen arvokkainta antia ovat ne Raamatun totuudet, jotka reformaattorit löysivät uudelleen. Uskonpuhdistuksen perusteesi...
UutisetKun Samuel ja Helena tapasivat 1990-luvulla sairaanhoitajakoulussa, Helena pyysi Samuelia mukaan helluntaiseurakunnan ylistysryhmään. Vuonna 1998 vietettiin pariskunnan häitä...
UutisetVuonna 2035 Suomen helluntaiseurakunnat ovat elämää sykkivä yhteisö, joka uskoo, kasvaa ja vaikuttaa rohkeasti.

Helluntaiherätyksen piirissä on viimeisten puolentoista vuoden ajan v...
UutisetYhdysvaltain evankeliset kristityt suhtautuvat lähestyviin presidentinvaaleihin ja Donald Trumpiin eri asetelmista kuin neljä vuotta sitten, kertoo Pew Researchin tuore selvitys.
...
UutisetEduard Grabovenko valittiin yksimielisesti jatkamaan Venäjän Helluntaikirkon johtajana kirkon vuosikokouksessa, joka pidettiin 9.10. koronan vuoksi netin kautta. Yleensä Venäjän Helluntaikirk...
ArviotPaavo Rauskanen: Yrittäjyys – siunaus vai kirous? Aikamedia 2020. Nid. 262 s.

Paavo Rauskasen uutuuskirjassa käydään läpi yrittäjyyden eri puolia kristillisestä näkökulmasta. Kir...
UutisetSe, että noin kymmenen vuotta sitten moni nuorisotyöntekijä lopetti työnsä helluntaiseurakunnissa, alkaa nyt näkyä haasteena löytää seurakuntiin johtavia pastoreita, helluntaiseurakuntien työn...
PikavisiittiJumalan jatkuva läsnäolo ja huolenpito ovat Ilkka Leinosen arjessa kantava voima.


Työkseni toimin ohjelmistokehittäjänä ja asiantuntijana OP-ryhmässä.

Va...
UutisetPoliisin tietoon tullut viharikollisuus on laskenut Suomessa vuoden 2014 tasolle. Sama koskee uskonnon motivoimaa viharikollisuutta. Asia selviää poliisin tuoreesta vuotta 2019 koskevasta selvityk...
UutisetYrityksissä on innostuttu tilaamaan Kultalyhde-joululehtiä omille asiakkaille tai toivotuille kohderyhmille. Suomiteline Oy Nurmijärveltä päätyi tilaamaan sata lehteä saattohoitokoteihin eri...
ArtikkelitSiellä korona, täällä korona, joka puolla korona… Ovatko kaikki muut asiat ja uutisaiheet kadonneet? Missä ovat esillä muut sairaudet, inhimillinen hätä ja ihmisten avun tarve? Entä normaali elämä...
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan Aito Avioliitto ry:tä syrjittiin Educa-tapauksessa – useat uhkasivat boikotoida messuja, jos yhdistys osallistuu
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
Joulun hyvä uutinen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!