Keskiviikko 16. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Ilmari, Ilmo
Julkaistu 7.4.2017 14:36

Karsi, karsi, kirkkaamman kruunun saat

”Miksi täällä on lattia märkä?” mies kysyi vaatehuoneesta.

Olimme olleet lomalla, ja sillä aikaa patteri oli alkanut vuotaa. Tai ehkä se oli vuotanut jo pidempään, kuka tietää: vaatehuoneen lattia oli täynnä laatikoita, joten ongelma oli saattanut pysyä piilossa niiden alla.

Ensimmäiseksi huolestuin pahvilaatikosta, joka oli suoraan vuotokohdassa. Siinä oli nuoruusajan valokuvia, joiden menetys olisi ollut korvaamaton. Onneksi muovikansio oli suojellut kuvia pahimmilta vaurioilta.

Lapsena minulla oli tapana miettiä, mitä pelastaisin huoneestani, jos tulisi tulipalo. Tämä pessimistisempi versio ”Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle”-leikistä lienee saanut inspiraationsa siitä, että isä työskenteli palomestarina.

Päädyin aina Bääbä-lampaaseen. Rakas pehmolelu oli kulkenut mukanani 2-vuotiaasta asti, ja kun jouduin kerran sairaalaan, se pääsi sinnekin ja sai oman tunnisterannekkeen korvansa ympärille.

Nytkin Bääbä oli mukana niiden tavaroiden joukossa, joita kannoimme ulos remontin tieltä. Ja tavaroitahan riitti: vaatehuone osoittautui eräänlaiseksi taikurin hatuksi, josta voi vetää loputtomasti värikkäitä huiveja ja kaniineja. Ehkä siellä olisi ollut myös portti Narniaan, jos olisi katsonut riittävän syvältä.

Nykyään kodin järjestäminen ja tavaroiden karsiminen on muotia. Tunnen itsekin vetoa aihetta kohtaan, koska materian määrä ahdistaa. Tavarat ikään kuin omistavat minut, vaativat huomiota ja hallinnointia. Ihannetilanteeni koin muutama vuosi sitten vaelluksella, kun pärjäsin yli kuukauden kaikella sillä, mitä kannoin rinkassani. Olin jatkuvasti samoissa vaatteissa ja vapaampi kuin koskaan.

En silti kannata radikaalia luopumista. Toki osa roinista on turhia, esimerkiksi pieniksi käyneet vaatteet, jotka olemassaolollaan syyttävät minua siitä, että en mahdu niihin enää. Sen sijaan vanhat valokuvat, postikortit ja muut käytännön elämän kannalta turhat esineet toimivat muistin tukina. Ne kertovat minulle siitä, kuka olen, kun niihin liittyvät ihmiset ovat jo jättäneet tämän maailman.

”Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa”, sanoi Paavali. Osaammeko me? Tuhansien vuosien ajan kaikkea oli vähän. Nyt luonnonvoimien lailla päälle vyöryvä tavaratulva lannistaa ihmistä, joka haluaisi kaikki elämänsä osa-alueet hallintaan. Ydinongelma ei kuitenkaan ole keskiluokkaisen länsimaalaisen ahdistus vaan se, että halpatuotanto on nykyajan suurimpia syntejä. Tavara on heikkolaatuista, ja sen tuottaminen kuormittaa luontoa ja orjuuttaa ihmisiä. Tulisi miettiä enemmän sitä, mitä päästän sisään, kuin mitä heittäisin ulos. Kuinka moni seurakunta miettii hankintojaan tältä kannalta?

On virkistävää päästä joskus näkemään koti, jossa osataan elää runsaudessa, ellei jopa kaaoksessa. Kävin kerran tällaisen perheen luona. Kaikki oli vinksin vonksin ja heikun keikun, eikä kukaan nolostellut tai pyydellyt anteeksi. Kun istuimme olohuoneen sohville, äiti pomppasi äkkiä pystyyn. ”Oi, kakku”, hän huudahti ja poimi leipomuksen sohvatyynyjen välistä. Sitten me söimme sen ja olimme iloisia.


Säde Loponen

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.

Jaa
Estradilla uskoa puolustamassa
Inarin laululintu
Muutoksen keskellä johdatus konkretisoitui
Kälviän arkienkeli
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!