Tiistai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 30.6.2016 07:00

Kadonneiden kuorojen arvoitus

Joulun alla (RV 50/2015) suomin kolumnissa Juhannuskonferenssia. Kolumnin ydinajatus oli, että tapahtuma on aina seurakuntakentän näköinen, haluttiin sitä tai ei. Se, mikä ilahduttaa seurakunnissa, näkyy positiivisena asiana myös juhannuksena. Samoin kaikenlainen väsähtäneisyys ja pysähtyneisyys tulee kyllä ilmi valtakunnallisessa tapahtumassa, vaikka sitä pyrittäisiinkin peittämään.

Mielestäni viime viikon konferenssi ansaitsee kiitettävän arvosanan. Viilaukset, joissa ison teltan kokousten määrää on karsittu ja toisaalta vanha lastenteltta – nykyinen teemateltta – on nostettu tasavertaisena esiin tuoreempien tuulahdusten areenana, ovat olleet pääosin onnistuneita.

Juhannuskonferenssi ei ole museo. Se on nyt sopivasti etukenossa, niin puhujien kuin musiikinkin osalta. Kuoromusiikkia edusti yksi tilaisuus, Kaikki saa Herralle laulaa. Mielestäni tämä on aivan riittävä määrä lava-aikaa kuoroille – niille muutamalle, joita seurakunnissa vielä on.

Ei ole nuorten syytä, ettei kuoroja enää juuri ole. Kukaan ei ole kehottanut vanhempia lopettamaan kuoroja ja kvartetteja. Nuorilla ainakaan ei missään vaiheessa ole ollut tällaista auktoriteettia.

Suomessa on noin 200 helluntaiseurakuntaa. Vaikka muutamassa ylistysmusiikki onkin viime vuosina ollut pääosassa, se ei selitä sitä, miksi suurin osa kuorotoiminnasta lopahti käytännössä jo vuosituhannen vaihteessa.

Valtaa seurakunnissa pitävät edelleen vanhemmat ihmiset. He ovat oikeita henkilöitä myös vastaamaan kysymykseen, miksei kuoroja enää ole. Nuorilla ei tähän kysymykseen vastausta ole, eikä heiltä pidä sitä epäsuorasti tivata uudempaa musiikkia kritisoimalla.

Kiitos lukijoille mukavista keskusteluista Ristin Voiton standilla konferenssissa.

Myös Ristin Voitto on helluntaiseurakuntien kentän näköinen lehti, näin ainakin toimituksessa uskomme. Vinouma syntyy siitä, että kentän uutisten kohteena on käytännössä 20 suurinta seurakuntaa, josta näistäkin uutiskohteeksi valikoituu turhan usein muutama johtoaseman saavuttanut kärkiseurakunta.

Maan parinsadan seurakunnan asiat eivät totisesti ole tasapuolisesti lehden sivuilla esillä, se on helppo myöntää. Maakuntien ykkösseurakuntien johtavat pastorit kommentoivat tärkeitä asioita, tai uutisessa kerrotaan jostain isosta kampanjasta tai hankkeesta. Pienet seurakunnat pääsevät uutisiin yleensä silloin, kun tapahtuu jotain kaupunkilaisten silmissä söpöä ja mukavaa. Hanhijärvellä leivottiin piirakoita -tyyppistä uutisointia on lehden sivuilla silloin tällöin. Pääosaan nousee silloin sympaattinen puuhakkuus, ja kuvissa on emäntiä essuineen.

Toimituksessa pohditaan usein, välittyykö helluntaiseurakuntien todellinen arki lehden sivuilta. Valitettavasti joudutaan myös aina kysymään, mikä on tämä myyttinen arki, joka haluttaisiin välittää. Onko arki todellisuudessa vain sitä, että sunnuntaisin kokoonnutaan puoleksitoista tunniksi, mutta muuten seurakunta on olemassa vain ajatuksen tasolla. Haluaako lukija todella silmiensä eteen tällaisen todellisuuden viikko toisensa jälkeen?

Parhaimmillaan lehti pystyy tarjoamaan pysäytyskuvan siitä, missä juuri nyt mennään. Kuva ei aina ole kaunis, mutta taatusti katsomisen arvoinen.


Anssi Tiittanen

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimituspäällikkö.

Jaa
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
Kutsu kantaa yhä
Kun pastorista tuli kiinteistönvälittäjä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!