Jumalan sormet

Kristityn työpaikka on murroksessa. Toimitusjohtaja ajaa tiimiin uutta työtapaa, ja kristittyä ahdistaa. Hän kokee itsensä men­neen ajan dinosaurukseksi, jonka toimintatavoilla ja toiveilla ei ole sijaa uudenlaisessa digitalisoituvassa työyhteisössä.

 

Kotimatkalla autossa ahdistus ja pettymys saavat muodon rukouksena, ja pian kristitty ryhtyy rukoilemaan kielillä puhuen. Kilometrit taittuvat, ja vähä vähältä olo kevenee. Paine purkau­tuu tuntemattomien sanojen virratessa suusta.

 

Myös toiveikkuus viriää. Ehkä minulle on vielä käyttöä, kris­titty kokee. Jos ei muilla, niin Jumalalla ainakin.

 

Kristitty ystävineen on pitämässä Healing on the Streets -esi­rukouspistettä kaupungilla. Paikalle tulee nuori mies ja ryhtyy juttelemaan tiimiläisten kanssa. Jonkin ajan kuluttua kristitty kysyy, haluaisiko mies, että hänen puolestaan rukoillaan – ja jos, niin minkä asian puolesta erityisesti. Nuorukainen sanoo aiheeksi sisäisen paranemisen.

 

Rukouksen aikana kristitty kokee, että poikkeuksellisesti hä­nen tulee rukoilla tilanteessa kielillä puhuen. Rukoillessaan kie­lillä hänen mieleensä nousee kuva, jonka hän arvelee koskevan nuoren miehen lapsuutta. Kun kristitty kertoo siitä, mies alkaa itkeä ja sanoo kuvan vastaavan todellisuutta ja liittyvän hänen isäsuhteeseensa.

 

Esirukoushetki jatkuu aiempien sukupolvien syntien kahlei­den katkomisena. Nuorukainen myös pyytää Jeesusta tulemaan sydämeensä ja antamaan myös hänen syntinsä anteeksi.

 

Kristityn avioparin avioliitto natisee ristiriitojen paineessa. Vaimo purkaa tilanteen herättämiä tuntoja naisten rukouspii­rissä, ja rukoushetken aikana hänen mieleensä tulee vahvasti harvinainen kertomus Vanhan testamentin Aikakirjoista. Kun hän rukouksen jälkeen kertoo asiasta, eräs toinen läsnäolijoista huvittuu: myös hän sai rukouksen aikana mieleensä täsmälleen saman raamatullisen tarinan.

 

Kertomuksen aihepiiri ei ollut noussut mitenkään esille illan kuluessa, eikä kumpikaan naisista ollut edes lukenut kyseistä Aikakirjojen kohtaa hiljattain – avioliittonsa kanssa kipuilevan perheenäidin tapauksessa lukemisesta oli vuosia.

 

Avioparille syntyy vahva tunne, että Jumalalla on sormensa pelissä ja että hän haluaa sanoa heille jotakin kyseisen ker­tomuksen kautta. Myöhemmin kertomus saa mielekkään selityksen toisessa rukoustilanteessa, tutun sielunhoitajan sa­noittamana.

 

Suomen herätyskristillisissä piireissä törmää aina ajoittain näkemykseen, jonka mukaan Uudessa testamentissa kuvatut armolahjat ja muut erikoiset Pyhän Hengen toimintatavat olivat vain alkuseurakunnan aikaan tarkoitettu erityisilmiö. Tällaista väitettä esittävien mukaan nykyaikainen karismaattisuus on suurelta osin huuhaata; parhaimmillaan harmitonta psykologi­aa, pahimmillaan pahojen henkien eksyttävää vaikutusta.

 

Arjen seurakuntaelämän todistusaineisto soittaa toiseen suuntaan. Kuten edellä kerrotut, tuttavapiirissä hiljattain koetut esimerkit kertovat, Jumala toimii tänäänkin yliluonnollisella, karismaattisella tavalla. Hän antaa omilleen monenlaisia karis­maattisia lahjoja, jotka hoitavat niin uskovan omaa kuin toisten­kin sielua.



Heikki Salmela


Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.




3/2018

UutisetViime vuoden täydet kirkkokonsertit tarjosivat mahdollisuuden kertoa evankeliumi maallistuneelle yleisölle.
PääkirjoitusOlemme varmaan joskus kuulleet lupauksia siitä, että he­rätys on tulossa Suomeen ja myös omalle paikkakunnallemme. Yleensä se on tulossa pian – ehkä jo seuraavan konferenssin, seminaarin tai rukoust...
Miten onHyvä Sanoma ry vastaa helluntaiseurakun­tien järjestönä kotimaan evankelioinnista ja tekee monimuotoista työtä muun muassa kouluissa, vankiloissa ja diakonian parissa.



...
UutisetHelluntaiseurakunnan pian viisivuotias toimintakeskus yhdistää tukityöllistetyt ja uskovat vapaaehtoiset.
UutisetHelsingin NMKY:n ja kuntien Yökoris vastasi osaltaan kahden vuoden takaiseen pakolaisvirtaan järjestämällä yli 20 viikkotuntia vapaa-ajan aktiviteetteja eri vastaanottokeskuksissa Espoossa,...
UutisetEi lapsityötä aina tarvitse järjestää perinteisen mallin mukaan, vaan miettiä, mitä paikkakunta ja sen ihmiset tarvitsevat, vapaakirkol­lisen JunnuHOPE-lehden päätoi­mittaja Marika Hakola eh...
UutisetLuterilaisen herätysliikeväen olisi luennoitsijan mielestä hyvä perustaa oma tunnustusohjautuva kirkko.
UutisetHelsingin Saalemissa lokakuun alussa järjestettävillä helluntai­seurakuntien Syyspäivillä pysäh­dytään miettimään suuria kysy­myksiä. Tapahtuman tulevai­suusfoorumilla hahmotetaan sitä, mill...
UutisetSuomen ortodoksisen kirkon pääpyhättö Uspenskin katedraa­li täyttää tänä vuonna 150 vuot­ta. Katedraali on Pohjois- ja Län­si-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko. Se on myös suosittu turis­t...
UutisetKun kurssilaiset ovat Suomessa olleet pääosin helluntailaisia, ulkomailla mukana on ollut monien muidenkin kirkkokuntien kristittyjä.
UutisetJerusalemista löydetyt saviset sinetit olivat yksi viime vuoden tärkeimmistä raamatullisen arkeologian löy­döistä, arvioi alan lehden, Artifaxin, toimittaja Gordon Govier Christianity Todayn...
UutisetYhdysvaltalainen baptistivai­kuttaja Russell Moore toppuut­telee niitä maanmiehiään, jot­ka haikailevat maansa kristillisen menneisyyden perään. Mooren mukaan amerikkalainen yhteis­kunta ei...
UutisetKun länsimaiset kristityt rukoile­vat globaalin etelän vainottujen kristittyjen puolesta, heidän tuli­si keskittyä pyytämään näille kes­tävyyttä ja rohkeutta puhua roh­keasti Jeesuksesta, sa...
MuutKemia, perinnöllisyystie­de, tilastotiede ja informaa­tioteoria puhuvat kaikki sitä vastaan, että elämä olisi läh­töisin elottomasta.


Tähän tapaan voisi tiivis­tää...
KolumniKristityn työpaikka on murroksessa. Toimitusjohtaja ajaa tiimiin uutta työtapaa, ja kristittyä ahdistaa. Hän kokee itsensä men­neen ajan dinosaurukseksi, jonka toimintatavoilla ja toiveilla...
MuutSanoilla on paljon suurempi merkitys kuin yleensä ajatellaan. Ne vaikuttavat elinympäristöömme ja paljastavat todellista olemustamme.
MuutPresidenttiehdokkailta pyydetään kannanottoja moniin asioihin. Mitkä niistä ovat olennaisimpia?
MuutLapsenkaltaisuus nousee esiin useimmiten lapsen siunauksen yhteydessä. Siinä muistutamme toisiamme Jeesuksen sanoista, joissa hän sa­noo, että taivasten valtakunta on lasten kaltainen ja että se, jo...
ArtikkelitPohjoismaisen helluntailähe­tystyön voima on ollut vahvassa paikallisseurakunta-ajatuksessa. Jokainen seurakunta on nähnyt tehtävänään olla osa Jeesuksen antaman lähetystehtävän lop­puun saa...
UutisetKiinan seurakuntien lapsityökoulutus on ollut maailmanlaajuinen siunaus.
Pikavisiitti”Kasettimies” Jouni Kontulainen on kuunnellut ammattilaiskorvalla tuhansia puheita.
MuutTaina Aho viettää lähes päi­vittäin rukouksessa useita tunteja (Sana 1/18).


– Kun ihminen ei jaksa enää rukoilla, otan hänen ikeensä hetkeksi päälleni. Se on taiste­lua, joss...
MielipideOn aika kiittää tei­tä, rakkaat ystä­vät ja romanilä­hetystyön tukijat.
Turun Syys­päiviltä startannut Toivon kipinä -kampanja nousi seurakuntien ja suuren yleisön tietoisuuteen, ja...
MielipideOlen viime aikoina pannut mer­kille, miten varsinkin musiikki­ryhmät melko estottomasti kehu­vat itseään. Raamattu kuitenkin sanoo: ”Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi, vieras, eikä omat hu...
MielipideMeillä Suomessa kiertää ympä­ri maata paljon saarnaajia, evan­kelistoja, profeettoja ja ylistäjiä. Riennämme mielellämme heitä kuulemaan ja heidän käsiensä alle rukoiltavaksi. Tapahtuu ihme...
MuutEvankeliumin muuttava voima on aina yhtä innostavaa katseltavaa.
MuutLukemalla historiallisia romaaneja voi kurkistaa toiseen maailmaan ja todeta, että aikakaudesta riippumatta ihminen on aina samanlainen.
Korhoset kaikista köyhimpien asialla
Messiaanisen juutalaisen identiteetti ei avaudu helposti
”Oma onnellisuus ei ole muiden vastuulla”
Lähetysinnostus leviää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!