Tiistai 22. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Visa
Julkaistu 7.10.2015 15:43

Ihminen alennusmyynnissä

Toista vuotta sitten tartuimme puolisoni kanssa aiheeseen, joka oli askarruttanut meitä pitkään. Koimme, että Jumala halusi meidän tekevän tv-ohjelman ihmisen arvosta. Aie johti meidät ja kameramme Kyprokselle ihmiskaupan uhrien ja heidän auttajiensa pariin.

Ihmiskauppaa on helppo kauhistella, koska se on likaista ja kylmäveristä. Tämä reaktio on aivan oikea. Ongelmana on vain, että kauhistelu ei vielä auta ketään. Ihmiskauppa on jättimäinen ilmiö, joka kasvaa yhä ja jolla on netin avulla lonkeronsa jokaisessa maailmankolkassa. Osa myy, osa ostaa ja osa on tuotteina.

Reissu avasi silmiä kahdella tapaa. Toisaalta näimme pahan ja pelottavan maailman, jossa ihmisen nimi mitätöidään ja se korvataan ulkoisiin ominaisuuksiin pohjautuvalla hintalapulla. Sitten ihmistä myydään siellä täällä, kunnes häntä kohtaa sairaus tai kuolema. Tämä on monien seksikaupan rattaisiin joutuneiden tarina.

Toinen havainto oli jossakin mielessä vielä pahempi.

Ihmiskauppiaita tuntevat luonnehtivat heitä mukaviksi ihmisiksi, joista osa pitää itseään hyväntekijöinä tarjotessaan naisille työtä. Minulle, kristitylle ja koulut ilmaiseksi käyneelle suomalaiselle, ajatus on umpikiero. Eivätkö nämä hyypiöt tajua, mitä he polkevat? Mistä ihmeen kulmasta teko on hyvä?

Sanotaan, että paha kasvaa, koska hyvät ihmiset eivät tee mitään. Jos hyvän ihmisen käsite on näin suhteellinen, muuttaisin sanontaa näin: paha kasvaa, kun rakkaus Jumalaan katoaa.

Nykyään puhutaan antikristillisyydestä. Simppelimminhän se on sitä, että Jumala sysätään taka-alalle. Silloin häntä ja hänen mielipiteitään ei huomioida vaan teeskennellään, että hän on olematon. Tästähän on kyse monessa isossa asiassa evoluutiouskosta eutanasiaan, aborttiin ja sukupuolineutraaliin avioliittoon. Kuitenkin Jumalan kanta näihin kaikkiin olisi helppo tarkistaa Raamatun kolmelta ensimmäiseltä sivulta.

Kun ihminen ei kunnioita Jumalaa, hänen omatuntonsa vaimenee. Silloin rakkaus ei oikein virtaa mihinkään suuntaan. Vain harva kauppaa ihmisiä, mutta paljon useampi meistä ei tavoita omaa arvoaan Jumalan kuvana. Teoriassa arvon voi tietää, mutta se unohtuu mainoksia katsellessa tai kun huomaa, että toisilla on enemmän seuraajia ja hehkeämpiä kuvia Instagramissa. Markkinavoimien manipuloimat tunteemme vievät meitä, jos Jumala ei saa tilaisuutta valloittaa niitä säännöllisesti Sanansa avulla.

Euroopassa kummastellaan kansainvaellusta idästä länteen. Suomessa ammoin kylvetty Jumalan sana on iskostanut yleistajuntaamme, että ihmisellä on arvo ja häntä pitää auttaa. Tämä on myös näkynyt laajasti vastarinnan lomassa. Jos vielä jotain saisi toivoa, toivoisin, että jokainen suomalainen sisäistäisi oman arvonsa yksilöllisenä Jumalan kuvana. Silloin Suomi ei todellakaan olisi enää entisensä.


Ruut Ahonen

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.

Jaa
”Ruotsissa tarvitaan suomalaisia lähetyssaarnaajia”
Estradilla uskoa puolustamassa
Inarin laululintu
Muutoksen keskellä johdatus konkretisoitui
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!