Tiistai 22. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Visa
Julkaistu 3.9.2015 14:27

Ehtoollisvieraana luterilaisessa messussa

Osallistuin kesän aikana kaksi kertaa evankelis-luterilaisen papin toimittamalle ehtoolliselle. Molemmat ehtoollisenvietot tapahtuivat yhteiskristillisellä leirillä, molemmilla kerroilla kysyin asiasta papilta etukäteen, ja kumpikaan heistä ei pitänyt helluntailaisuuttani osallistumisen esteenä.

He perustelivat asiaa – näin ymmärsin – juuri sillä, että ehtoollista vietettiin leiritilanteessa.

Ihmettelen vanhoissa kirkoissa vallitsevaa ajatusta, jonka mukaan ehtoollisyhteys on mahdoton ilman kattavaa opillista yksimielisyyttä. Luterilaiset eivät ole tässä yhtä tiukkoja kuin ortodoksit ja katolilaiset, mutta silti hekin edellyttävät perustavanlaatuista yksimielisyyttä evankeliumista eli pelastusopista sekä sakramenteista. Lisäksi asia pitää todeta erillisellä kirkkojen välisellä sopimuksella.

Suomalaiskirkoista luterilaisilla on ehtoollisyhteys ainoastaan metodistien ja anglikaanien kanssa. Lisäksi pappi voi pastoraalisen harkintansa perusteella jakaa ehtoollisen yksittäistapauksessa myös muun kirkon jäsenelle.

Vapaakristilliset yhteisöt suhtautuvat ehtoollisyhteyteen yleensä väljemmin. Silti laajempi vastavuoroinen ehtoollisyhteys luterilaisen kirkon kanssa vaatisi asian työstämistä myös helluntailiikkeessä.

Vaikka kehitys on kulkenut avoimemman ehtoollisen suuntaan, liikkeessä on edelleen runsaasti seurakuntia, joissa leipä ja viini jaetaan vain uskovana kastetuille. Käytäntöä perustellaan sen selkeydellä, alkuseurakunnan antamalla esimerkillä sekä sillä, että se rohkaisee uskoon tulleita ottamaan kasteen. (Omassa kotiseurakunnassani noudatetaan niin sanottua ehtoollisvieraanvaraisuusmallia, ja siksi koin moraalisesti oikeutetuksi ottaa ehtoollisen vastaan luterilaisista käsistä: kyseiset papit olisivat tervetulleita ehtoolliselle meidän jumalanpalveluksessamme.)

Osittain ymmärrän edellä mainittuja ehtoollisyhteyden rajaamiseen käytettyjä perusteluja. En kuitenkaan usko ehtoollisen käyttöön pedagogisena porkkanana: jos esimerkiksi Kansanlähetyksen ystävät jonakin päivänä suurin joukoin ottavat etäisyyttä kirkkonsa lapsikasteopetukseen, se tuskin tapahtuu sen vuoksi, että me baptistisen kasteen harjoittajat emme ole hyväksyneet heitä ehtoollispöytäämme.

Ymmärrän myös sen, että ehtoollisyhteydessä puhutaan isoista teologisista asioista. Esimerkiksi helluntailaisten ja luterilaisten välillä on merkittäviä opillisia eroavuuksia, mutta silti yhtä totta on se, että yhteisöillä on myös isoja yhteisiä perusnäkemyksiä. Molemmat tunnustavat toisensa kristilliseksi yhteisöksi ja pitävät toisiaan pelastuksen kannalta riittävän oikeaoppisina.

Eikö jo sen pitäisi riittää ehtoollisyhteyteen? Ehtoollinen on ensisijaisesti tavallisille uskoville annettu lahja. Heidän joukossaan opillinen moninaisuus on joka tapauksessa virallisia oppimuotoiluja suurempi, jo yksittäisen kirkon sisälläkin.

Tuntui hyvältä, kun avioliittoleirillä pappi toivotti osallistujat tervetulleeksi ehtoollispöytään kirkkokuntataustasta riippumatta. Olimme leirin aikana rukoilleet yhdessä, veisanneet yhdessä ja tunnistaneet toisissamme Jumalan lapsen.

Ehtoollinen on Jeesukseen uskovien ateria. Yhteisöjen välinen vastavuoroinen ehtoollisyhteys olisi mahdollisuus; se ei pakota ehtoollispöytään silloin, kun yhteyden kokemusta ei ole.


Heikki Salmela

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.

Jaa
”Ruotsissa tarvitaan suomalaisia lähetyssaarnaajia”
Estradilla uskoa puolustamassa
Inarin laululintu
Muutoksen keskellä johdatus konkretisoitui
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!