Tiistai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 8.7.2015 09:36

Armollista kutsumuspuhetta

Viime aikoina hengellisissä piireissä on alettu puhua yhä enemmän yksilöllisestä elämänkutsumuksesta. Aihe sai tilaa Juhannuskonferenssissakin. Uskovia ei enää vain ohjata epämääräisesti antautumaan johonkin, vaan heitä rohkaistaan etsimään ja toteuttamaan käytännössä Jumalan kokonaissuunnitelmaa elämässään. Kutsumusta ei onneksi enää myöskään rajata seurakunnan keittiövuoroihin tai lähetystyöhön Afrikassa.

 

Iloitsen kutsumuspuheista. Ne nostavat esiin jokaisen ihmisen arvoa ja saavat kokemaan, että omalla elämällä on merkitys. Ennen muuta ne kytkeytyvät vahvasti lähetyskäskyyn, johon sisältyy lupaus Jeesuksen päivittäisestä läsnäolosta.

 

Jollain tapaa olen kuitenkin alkanut kaivata kutsumuspuheisiin lisää perspektiiviä. Jos antautuminen on osa A ja liikkeellelähtö kutsumukseen B, niin mitä seuraa kohdassa C, ainakin suunnilleen? Olisi hyödyllistä ymmärtää jo ennen lähtöä esimerkiksi, että matka ottaa aikaa, eteen tulee sekä hyviä että ikäviä yllätyksiä ja välillä suuntaa pitää navigoida uudelleen.

 

Tosiasia on sekin, että kutsumukseen kuuluvat usein yksinäisyys ja suuretkin uhraukset – varsinkin, jos oma kutsumus ei luontevasti sovittaudu seurakuntarakenteiden sisään. Mitä enemmän ihmisiä haastetaan Jumalan tarkoittamille paikoilleen, sitä suurempi tilaus tulee olemaan myös avoimen siunaavalla asenteella erilaisia kutsumuksia kohtaan. Onnellinen on se matkaan lähtijä, jota saattelevat neuvot sekä ystävien tai seurakunnan rukoustuki, olipa hänen Jumalalta saatu tehtävänsä sitten mikä ja missä hyvänsä.

 

Muutama viikko sitten uskova isoäitini ylitti ajan rajan. Hän oli menevä kutsumuksen ihminen, joka rukoili paljon, lauloi mielellään sekä kohtasi alkoholisteja ja muita syrjään jääneitä ja kertoi heille Jeesuksesta. Kutsumustaan hän eli todeksi pääosin noin 20 neliökilometrin alueella kotikaupungissaan, missä vain kulki.

 

Isoäitini ihmetteli usein ääneen Jumalan valtavaa armoa ja sitä, että kaikki synnit on annettu anteeksi. Tämä on itseni lisäksi myös monien muiden muisto hänestä. Vielä päivää ennen pois hiipumistaankin mummini sairaalavuoteelta kuului heikolla äänellä: ”Herra on hyvä.”

 

Isoäidiltäni opin, että kutsumus on sitä, että suhtautuu Jumalaan ja hänen tahtoonsa vakavasti mutta samalla nojaa hänen armoonsa tukevasti, iloiten ja hymyssä suin. Erilaiset kutsumustehtävät ja maisemat seuraavat suurimmaksi osaksi näistä asioista, vaikka ne ilman muuta vaativat myös aktiivista ponnistelua.

 

Toivon, että kutsumuspuheet jatkuisivat ja avaisivat enemmän myös sitä, mihin kutsutun on hyvä varautua päästäkseen maaliin asti. Silloin kun ollaan yhdessä, joukosta saa varmuutta ja voimaa, mutta muina aikoina on käännyttävä Jumalan sanaa kohti ja tartuttava siitä kiinni.

 

Erityisen upeaa olisi, jos kutsumuspuheiden yhteydessä korostettaisiin reippaasti myös armon päihittämättömyyttä: vaikka minä epäonnistuisin, sairastuisin tai kuolisin tai tehtäväni jäisi jostakin syystä kesken, Jumalan armo kohdallani ei järkähdäkään. Kaiken jälkeenkin Herra vain on niin hyvä.

 

Ruut Ahonen

 

Kirjoittaja on Ristin Voitto -lehden toimittaja.



Jaa
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
Kutsu kantaa yhä
Kun pastorista tuli kiinteistönvälittäjä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!