Älypuhelimet valtasivat kotimme

Digiaika haastaa kasvattajan: miten toimia oikein ajassa, jossa älypuhelin on liimautunut niin lapsen kuin aikuisenkin käteen?

 

Teknologia on tarjonnut meille monella tapaa hyödyllisen ja viihdyttävän laitteen. Niinpä me kaikki vauvasta vaariin hyppäsimme junaan tietämättä, mihin se vie. Vasta vähitellen on alkanut tulla tutkimustuloksia siitä, millaisia seurauksia älypuhelimet kaikessa kätevyydessään ovat tuoneet mukanaan.

 

Asiantuntijat ovat alkaneet ilmaista huoltaan älylaitteiden liiallisesta käytöstä. Huoli kohdistuu ensisijaisesti vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen, kiintymyssuhteen  rakentumiseen ja lapsen aivojen kehittymiseen. Huolta herättää myös lasten  keskittymiskyvyn heikkeneminen, teknologinen kuormitus, älypuhelimen riippuvuutta aiheuttava vaikutus sekä netistä löytyvä, lasta traumatisoiva sisältö.

 

Älypuhelimiin liittyviin haasteisiin tepsivät samat keinot kuin muihinkin kasvatushaasteisiin. Ne ovat suhde, esimerkki ja opetus.

 

Etusijalla on suhde. Lapset, jotka kokevat olevansa rakkaudellisessa yhteydessä vanhempiinsa, haluavat myös toimia yhteistyössä heidän kanssaan. Jos kaikki perheenjäsenet yhteisen ajan ja keskustelujen sijaan selailevat kännykkäänsä, suhteet jäävät pinnallisiksi eikä lapsi saa välineitä sisäisen kasvun prosessiinsa.

 

Rakkaudelliset suhteet ohjaavat lasta aivan eri tavoin kuin pelkät säännöt. Sääntöjä tarvitaan, mutta ilman hyvää suhdetta säännöt, käskyt ja kiellot saavat lapsen ottamaan etäisyyttä, eikä hän sisäistä niiden takana olevia merkityksiä.

 

Toinen vaikutuskeino on vanhemman oma esimerkki älylaitteen käytössä. Jos jatkuvasti piippaava älypuhelin käyttää ylintä valtaa vanhemman elämässä, se on huono esimerkki lapselle. Perheravintoloissa on jo tehty havainnointitutkimuksia, ja huolestuttavan paljon vanhemmat räpläävät kännykkää lapsen kanssa rupattelun sijaan. Vanhempi tarvitsee siis itselleen säännöt, miten ja missä kännykkä saa hänen huomionsa.

 

Viimeinen, ja yllättävää kyllä vaikutukseltaan vähäisin, keino on opetus. Jos suhde ja esimerkki toimivat opetuksen pohjalla samaan suuntaan, opetuksen vaikutus vahvistuu.

 

Omalle perheelle on hyvä luoda netin ja mobiililaitteiden käyttösäännöt. Koululainen tarvitsee ohjausta siihen, mitä voi katsella omasta tai kaverin kännykästä. Yleensä  vanhemmat ovat myöhässä opettaessaan älypuhelimiin liittyvistä vaaroista tai asentaessaan kodin laitteisiin turva-asetuksia.

 

Otetaan näistä asioista koppi ajoissa tänä armon vuonna 2019!

 

 

Elli Meklin

 

Kirjoittaja on perheterapeutti, luokanopettaja ja perhepastori, joka asuu ja työskentelee Keski-Uudellamaalla.




9/2019

UutisetNuorisotyön 22-vuotias veteraani Veera Korhonen haluaa olla hengellinen isosisko.
PääkirjoitusViimeisten vuosikymmenien aikana ympärillämme oleva maailma on muuttunut dramaattisesti. Meille kristityille erityisesti kulttuuria ja moraalia koskevat muutokset ovat olleet synkkiä ja tuntuu k...
UutisetPerinteisten koulutyömallien rinnalle nousevat toimintamallit avaavat mahdollisuuksia koululaisten kohtaamiseen.
UutisetVuonna 2017 kastettuja oli tuplamäärä edellisvuoteen verrattuna - nyt kasvu tasaantuu.
UutisetPerättömät esirukousvetoomukset uhkaavat uskovien motivaatiota rukoilla oikeasti vainottujen puolesta, järjestöissä pelätään.
UutisetPerinteisiä perhearvoja puolustava amerikkalaisjärjestö Focus on the Family vastaa New Yorkin osavaltion päätökseen sallia abortti syntymään asti.

Järjestö kampanjoi keväällä...
MuutUskoon tuli yli toistasataa ihmistä, ja he siirtyivät vaikuttamaan eri kirkkokuntien piiriin.
KolumniDigiaika haastaa kasvattajan: miten toimia oikein ajassa, jossa älypuhelin on liimautunut niin lapsen kuin aikuisenkin käteen?

Teknologia on tarjonnut meille monella tapa...
PakinaNyt ei kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.

Vaat...
UutisetAikamedian lehtien murrosvaihe jatkuu. Kristillisen lastenlehti Jeesin tilaajamäärän pudottua vuosien mittaan alle kannattavan tason Aikamedia on nyt joutunut tekemään päätöksen muuttaa lehti proj...
UutisetJoukko helluntaipastoreita ja Aikamedia käynnistävät somepaaston 6.3–18.4. väliseksi ajaksi. Kampanja haastaa osallistujat vaihtamaan somen kirjaan.

– Hyvä rakentava kirja voi jä...
PikavisiittiPirjo Saranpää tietää, miten tärkeää on jo lapsena kuulla Jeesuksesta.
MielipideIhminen on aina ollut ”humana religio” – uskonnollinen ihminen. Jos häneltä puuttuu Kristuksen sisällinen tunteminen ja Pyhän Hengen todistus, niin hän tekee itselleen jumalan, jota palvoo ja...
MielipideRistin Voitto –lehdessä (40/2018) oli viime syksynä Waltteri Haapalan hyvä kirjoitus nimeltä ”Mahdollisuuksien jumalanpalvelus”. Haluaisin lisätä siihen, että emme unohtaisi myöskään herkkiä herätysla...
MielipideMinua vaivaa nykypäivänä paljon eri kokouksissa esillä oleva ohjelmakeskeisyys. Musiikit, äänentoisto, sanojen yms. heijastukset valkokankaalle on mietitty tarkkaan. Kokouksissa on panostettu ihmisten...
MuutPop-musiikkia kanteleella soittava Ida Elina on oppinut uusia ja merkittäviä asioita äidiksi tulemisensa myötä.
MuutItsensä armahtaminen ei ole helppoa edes kehuja keräävälle huippulahjakkuudelle.
Mistä löytyisi uusi Kuolemankauppias?
Sydämellä rukous ja kristittyjen yhteys
Roolin avulla ei voi kohdata nuoria
Paikallinen ja valtakunnallinen nuorisotyö kulkevat käsi kädessä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!