Agricola – yksi meistä

Aika kultaa muistot. Ehkä sen vuoksi on erityisen helppoa ihastella menneitä ihmisiä, saavutuksia ja tapahtumia.

1500-luvulla elänyt suomen kirjakielen luoja Mikael Agricola teki suururakan kääntäessään koko Uuden testamentin suomeksi. Hän ehti kääntää osia myös Vanhasta testamentista, mutta hanke jäi kesken ja Agricolakin menehtyi työmatkallaan alle 50-vuotiaana.

Tyypillisissä Agricolaa esittävissä piirroksissa hän kääntää munkkimaisesti väsymättä pyhiä tekstejä. Mielikuvissa mies on vaatimaton ja ahkera kammioonsa vetäytynyt raamatunkääntäjä.


Todellisuudessa Mikael Agricola oli huippulahjakas rikkaan tilallisen poika Itä-Uudeltamaalta, joka tiesi, mitä osasi. Taitojensa ja varakkaan perheensä ansiosta hän myös saattoi opiskella latinaa Viipurissa, valmistua papiksi, jatkaa maisteriksi Keski-Euroopassa ja nousta näkyvään asemaan yhteiskunnassa.

Pienestä koreilunhalusta kertoo se, että Viipurin-vuosinaan Mikael vaihtoi sukunimensä Agricolaksi, joka oli suosittu nimi eurooppalaisissa humanistisissa piireissä. Myöhemmin  ollessaan Turussa rehtorina Agricola riitautui Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan kanssa ja sai potkut virastaan.

Kansallisromanttinen näkemys suomen kirjakielen luojasta on siis siloteltu. Kuitenkaan kaunisteltu henkilökuva ei turhenna hänen saavutuksiaan: alun perin Agricolan ansiosta luemme muun muassa evankeliumeja omalla kielellämme.


Jos keskiaikainen kulttuuri-ikoni, joka teki hengellisesti merkittävän työn, oli myös normaali ihminen ehkä ärsyttävine ja ”epähyveellisine” piirteineenkin (vai mitä pitäisi ajatella kiistelystä kuninkaan kanssa), miksi odottaisimme täydellisyyttä toisiltamme?

Elämään kuuluvat säröt, ja ihmisiin saa pettyä aina. Inhimilliset puutteemme eivät onneksi turhenna niitä ponnisteluja ja saavutuksia, joita kukin tahoillaan tekee.

Historian henkilöitä on helppo ihailla, koska he eivät enää katso muita nenänvartta pitkin, puhu liian kovaa ja paljon, haise valkosipulilta tai laula nuotin vierestä. Nykyihmiset voivat tehdä kaikkea tätä, mutta niin tekivät vuosisatoja sitten kuolleetkin.

Huhtikuun 9. päivä juhlitaan Agricolaa ja suomen kieltä 1800-luvulla uudistanutta Elias Lönnrotia. Lönnrot näyttäytyy mallikkaana yksilönä. Hän oli köyhä mutta viisas ja huumorintajuinen mies, jonka kansalliset odotukset ja oma tiedonhalu saivat kulkemaan 15 vuoden aikana yhtä pitkän matkan kuin Helsingistä on etelänavalle. Kuitenkin jo matkakilometrien perusteella Lönnrotillakin on täytynyt olla oma vankka tahto. Sitä paitsi vaikka hän oli ammatiltaan lääkäri, hän valitsi työpaikkansa sijainnin sen perusteella, mistä oli kätevintä tehdä runonkeruumatkoja Kalevalaa varten.


Meidät kaikki on varustettu erilaisilla luonteilla ja kokemuksilla, joiden vuoksi ilmennämme elämää eri tavoin. Näin on aina ollut. Niinpä tälläkin hetkellä sen sijaan, että odottaisimme raamatunkääntäjiltä, pastoreilta, rehtoreilta, läheteiltä tai teini-ikäisiltämme täydellistä kypsyyttä kaikessa, ehkä voisimme siunata heitä ja heidän ponnistelujaan, vaikka heidän epätäydellisyytensä voi välillä rasittaa meitä.

Täydellinen maailma odottaa sitten ajan rajan tuolla puolen.


Ruut Ahonen
Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.


14/2016

UutisetMoni käyttää useita raamatunkäännöksiä rinnakkain, mutta joillekin yksi on yli muiden.
MuutSari Weckrothin historialliset romaanit sijoittuvat antiikin Roomaan ja Kreikkaan alkuseurakunnan aikana.

– Esikoisteostani valmistellessani olin luonut keskeiset henkilöhahmot mutta aika ja pa...
UutisetMaamme helluntaiseurakunnissa on tällä hetkellä kymmenkunta romanitaustaista seurakunnanjohtajaa.
MuutHelluntaiseurakunta Fila Helsinki järjesti pääsiäistilaisuutensa rokkibaari Bar Loosessa (hs.fi 27.3.).

”Haluamme, että kirkkoon tullessa ei astu ikään kuin toiseen maailmaan. Monille Loose on...
PikavisiittiSatakuntalainen kirjailija, koulutyöntekijä, kansalaissodan asiantuntija ja rutikuivan huumorin mestari Jukka Mäkinen rakastaa puhua puuta heinää.

Me satakuntalaiset olemme tunteitamme hyvin av...
PuheenaiheKun Anniina Jakonen oli allekirjoittanut kustannussopimuksen, hän lähetti miehelleen tekstiviestin ja pysähtyi kotimatkalla Petäjäveden Kyläseppään kaakaolle.

– Vanha kansa sanoisi, että kyllä...
PuheenaiheAikamedia Oy:n edeltäjä Ristin Voitto ry aloitti kirjankustantamisen vuonna 1926. Tässä katsaus vuosikymmeniin.


1926
Kustannusyhtiö Ristin Voitto ry rekisteröitiin. Aiemmin helluntaiherä...
MuutLaulaja-lauluntekijä haluaa musiikillaan rohkaista kanssakulkijoitaan.
MuutRaumalainen kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan varsinkin länsirannikon ja Selkämeren saaristolaiskuvauksista sekä islantilaisten teosten suomennoksista. Uutuusromaanissaa...
MuutVapaa-ajattelua saatetaan pitää älyllisenä, humanistisena ja järkiperäisenä tapana ajatella. Sen vastakohtana voidaan harhaanjohtavasti nähdä Jumalaan uskovat vähä-älyisempinä ja sokeaan uskontosidonn...
ArtikkelitParhaat kirjalliset lähteet kristinuskon päähenkilöstä ovat Raamatun neljä evankeliumia. Hänestä jäi kuitenkin mainintoja myös juutalaisiin ja kreikkalais-roomalaisiin teksteihin.
KolumniAika kultaa muistot. Ehkä sen vuoksi on erityisen helppoa ihastella menneitä ihmisiä, saavutuksia ja tapahtumia.

1500-luvulla elänyt suomen kirjakielen luoja Mikael Agricola teki suururakan kää...
MielipideLuokitellaanko nyt kaikki Euroopassa kiertelevät ihmiset pakolaisiksi? Ja olemmeko me – niin rikkaat kuin köyhätkin suomalaiset – siinä tapauksessa velvollisia auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoi...
MielipideSuomalaisen maataloustuottajan osuus leivän hinnasta on vaivaiset neljä prosenttia. Jokin on pahasti silloin pielessä. Teollisuuden osuus leivän hinnasta on 54 prosenttia ja kaupan osuus 30 prosentin...
MielipideSuomen helluntailiike omaksui syntyessään Raamatusta nousevia nimiä paikallisseurakuntien nimiksi. Niinpä minunkin ”kotikirkkoni” oli jo lapsuudessa läheiseksi tullut Betania. Lähdimme 1950-luvulla ai...
MielipideYmmärrän hyvin Kari Hokkasen mielipidekirjoituksessaan esiin tuoman perinteisen näkemyksen miehen hengellisestä johtajuudesta (RV 13). Raamatussa naisen hengellinen johtajuus on enemmän poikkeus kuin...
UutisetKiinan Kommunistinen puolue yritti tuhota kristinuskon, mutta nyt maassa on enemmän kristittyjä kuin kommunisteja, uutisoi BBC.

Uutistoimiston mukaan Kiinan maanalainen kirkko kasvaa nopeasti,...
UutisetTuoreen mielipidetutkimuksen mukaan maailman katolilaisten päämies paavi Franciscus on suositumpi kuin kukaan maailman poliittinen johtaja, jopa ateistien keskuudessa.

WIN/Gallup International...
UutisetMonet kansainväliset kristityt johtajat ovat tuominneet Pakistanin Lahoressa pääsiäissunnuntaina tapahtuneen itsemurhaiskun, jossa kuoli yli 70 ja haavoittui yli 300 ihmistä.

Uhrien joukossa ol...
UutisetSuomalaislähetit iloitsevat uusista uskovista Cocentainan kaupungissa Espanjan itäreunalla.
UutisetKansanedustaja Juho Eerola (ps) esitti sisäministeri Petteri Orpolle (kok) kirjallisen kysymyksen, jossa kysyttiin hallituksen suhtautumisesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakolaisten pii...
UutisetHe järjestettävän Empowered21-konferenssin odotetaan kokoavan Lontooseen tuhansia helluntailaisia ja karismaattisia kristittyjä eri kirkkokunnista eri puolilta maanosaa.

Euroopan ensimmäisen a...
UutisetUskonnolliseen väkivaltaan perehtyneen Olli-Pekka Vainion mukaan jännitys ja kunnianhimo houkuttelevat nuoria miehiä pyhään sotaan.
UutisetLyypekissä Saksassa sijaitseva Merimieskirkon Suomi-koti sulkee ovensa lopullisesti heinäkuun alussa. Suomi-koti on ollut auki viime aikoina vain viikonloppuisin.

Kotimaa24.fi:n mukaan syy Lyyp...
UutisetHelsinkiläinen Fila-seurakunta järjesti pääsiäissunnuntaina jumalanpalveluksen Loose-baarissa Annankadulla. Jumalanpalvelus normaalisti DJ’den ja rock-yhtyeiden esiintymispaikaksi mielletyssä Loosessa...
UutisetVivamon loma- ja kurssikeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Keskuksen historia alkoi jo tsaarinaikana vuonna 1916, kun paroni Cronsted myi tilan aktiivikristitylle Karin af Björkestenille. Alkuaikoi...
Uutiset14-henkinen helluntaiseurakunta tekee lapsityötä hämmästyttävän isolla vaihteella.
UutisetAikamedian Keravan toimipiste on vaihtanut osoitetta.
Miten onMuutamat avustusjärjestöt kuten Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu kertovat valtion kehitysyhteistyöleikkausten ja toisaalta rasistisen puheen lisääntymisen auttaneen kansalaiskeräyksiä, ja r...
PääkirjoitusSuomen Helluntaiherätyksen kustannustalo Aikamedia viettää tänä vuonna toimintansa 90. juhlavuotta. Monen vuosikymmenen mittainen historia tarkoittaa tuhansia uusia nimikkeitä ja satojatuhansia niteit...
PuheenaiheKai Takkulan tehtäväksi on muodostunut tarjota välineitä Jumalan sanan tutkimiseen jokaiselle uskovalle.
Kesän Fifteen-leireillä kastettiin 84 nuorta
Syksyn abiturientti Elsa Karmitsa: ”Rukous on kaiken A ja O”
Suosittu Chosen-sarja saa jatkoa
”Kaikki alkaa nyt alusta” – Petri Kosonen on sujut sen kanssa, että monet Suomessa mieltävät hänet ”vain” ylistyksenjohtajaksi
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!