Keskiviikko 16. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Ilmari, Ilmo
Julkaistu 30.7.2015 11:08

Miksi emme rukoilisi?

1980-luvun alussa etsin kerran kotonani silloisen poikaystäväni, nykyisen aviomieheni, kanssa innokkaasti Vetelin tyttöjen kasettia. Äänitettä ei löytynyt, vaikka kuinka etsimme. Viimein Joukon oli lähdettävä kotiinsa. Lähtiessään hän vielä kysyi, olenko koskaan rukoillut jonkun tavaran kadotessa, että Jeesus auttaisi löytämään sen. Ihmettelin moista ajatusta ja sanoin, että eihän Jeesus sellaisia asioita hoida. Jouko kuitenkin väitti, että niin hänelle itselleen on aina käynyt. Kun esine on kadoksissa, hän pyytää Jeesukselta apua löytääkseen sen.

 

Jäin yksin kämppääni. Istuin sänkyni reunalla ja mietin, että kannattaisihan tuotakin yrittää. Olin ollut vasta vähän aikaa uskossa, enkä tiennyt, mihin kaikkeen Jeesukselta voi pyytää apua.

 

Niinpä liitin käteni yhteen ja pyysin hartaasti Jeesusta auttamaan kasetin löytymisessä. Sitten menin uudestaan kirjahyllyn luo ja etsin kädelläni kasettipinosta kaipaamaani kasettia. Ja siinä se oli! Minun ei tarvinnut muuta kuin ojentaa käteni ja löysin sen heti.

 

Olin täysin hämmästynyt. Voiko Jeesus tosiaankin osallistua elämääni näin arkisissa asioissa?

 

Myöhemmin olen oppinut, että Jeesus on ystäväni aivan tavallisen arjen keskellä. Rukousteni ei tarvitse olla aina suuria ja pyhiä. Voin jakaa hänen kanssaan aivan kaiken.

 

Hän haluaa olla silminäni, koska en näe. Hän auttaa minua sokeuteni keskellä elämään rikasta elämää. Kiitän häntä koko pienen sydämeni voimalla, ja päätän pyytää häneltä aina apua myös silloin, kun kadotan jonkin esineen. Se saa minut hymyilemään, ja huomaan olevani onnellinen.

 

Minulla on arkinen vuorovaikutus Jeesukseni kanssa. Hän seuraa elämääni joka hetki, eikä vain silloin, kun on hätä ja paha olla tai sydämen täyttää suuri kiitollisuus. Jeesus tulee aivan tavalliseen arkeeni mukaan ja rakastaa minua tällaisenaan.

 

Vuonna 2005 kuuluessamme vielä Lievestuoreen helluntaiseurakuntaan ja asuessamme seurakunnan rukoushuoneen yläkerrassa kadotin kerran avaimemme. Olin hädissäni, koska avaimilla pääsi kaikkialle seurakunnan tiloihin. Pyysin esirukousta avainten löytymisen puolesta eräässä kokouksessa, kun omat rukoukset eivät auttaneet.

 

Tuon rukousillan jälkeisenä yönä näin selvän unen. Siinä minulle sanottiin, että mene käsilaukullesi, avain on siellä. Kun sitten aamulla heräsin, menin suoraa päätä käsilaukulleni, työnsin käteni sinne ja avain osui välittömästi käteeni. Ihmettelin jälleen taivaallisen Isän suurta huolenpitoa.

 

Tunnen lepääväni taivaallisen Isän sylissä. Rukous on lepoa, iloa ja sydämen rauhaa. Isämme huolehtii meistä rakkaudellaan. Raamatussa kehotetaan pyytämään häneltä suuria, mutta pientenkin asioiden pyytäminen tuo Isän meille läheiseksi.

 

Raamatussa sanotaan myös, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Kunpa voisimme oman arkemme keskellä heittäytyä Jumalan lapsiksi ja pyytää häneltä niin suuria kuin pieniäkin asioita.

 

Tarja Varjonen

 

Kirjoittaja on näkövammainen kirjailija Keski-Suomesta.



Jaa
Estradilla uskoa puolustamassa
Inarin laululintu
Muutoksen keskellä johdatus konkretisoitui
Kälviän arkienkeli
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!