Tiistai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 16.3.2016 06:00

1990-luvun virheitä on vaikea paikata

Suosikkipaikkani Ristin Voiton toimituksessa on arkisto, jonka lasikaapeissa säilytetään lehtiä yli sadan vuoden ajalta. Vanhoja lehtiä selaillessa rintalastalla alkaa väreillä toisaalta nostalgia, toisaalta harminpuistatus.

Viime vuodet helluntaiherätyksessä on jauhettu tauotta sukupolvenvaihdoksesta. 1930–50 luvuilla syntyneille tuntuu syntyneen jopa paniikki. Pikkuhiljaa on havahduttu siihen, että toden totta: seurakunnalla ei näytä olevan tulevaisuutta. 2020-luvulle mentäessä ei työn jatkajia kaikilla paikkakunnilla yksinkertaisesti ole.

Harmaantumiskello on saanut tikittää rauhassa jo hetken aikaa. Oireet näkyvät jo keskikokoisissa kaupungeissa, joissa sunnuntain päivätilaisuus kokoaa monin paikon hädin tuskin sata ihmistä.

Missä kohtaa tehtiin ratkaiseva virhe? Missä kohtaa helluntailiike kääntyi väärään suuntaan? Tai milloin jätettiin tekemättä jotain tärkeää?

Lehtiä selaamalla saa helposti käsityksen, että liikkeen sukupolvenvaihdoksen todellinen momentum ajoittui 1980–1990-lukujen taitteeseen. Tuolloin 1960–1970-luvuilla syntyneet olivat ehtineet parhaaseen nuoren aikuisen ikään.

Herätysliikkeessä oli nähtävissä kaikki elinvoimaisuuden merkit. Suurnuorisokuorossa lauloi satoja nuoria. Salit täyteen kokoavia nuortentapahtumia oli joka maakunnassa, valtakunnallisista tapahtumista puhumattakaan. Oma Aika-nuorisolehti kului oikeissa käsissä. Raamattuopiston peruskurssi oli osa lähes kaikkien helluntaiperheiden kasvattien nuoruutta. Tulevaisuuden tekijät, jotka uskoivat helluntaiherätykseen ja -seurakuntiin, olivat paikalla, omaa vuoroaan odotellen.

Momentum-vuosien lehtien sivuilta käy kuitenkin ilmi, ettei seurakuntien johtajuuden siirtäminen eteenpäin juuri kiinnostanut tuolloin. Mitään tulevaisuusstrategiaa ei syntynyt. Edes tahtotilaa uuden sukupolven vastuuttamiselle ei muodostunut. Vanhempien luupin alla tuntuivat sen sijaan olevan nuorten rytmimusiikki, värivalot, meikit, pukeutuminen ja draamaryhmät.

Momentum hukattiin. Vuosituhannen vaihteessa kyllä havahduttiin kadotetun sukupolven ongelmaan, mutta silloinkaan puhe ei kääntynyt johtajuuteen, vaan huoleen siitä, ettei nuorehkoja aikuisia näy kokouksissa.

1990-luvulla tehtyjä virheitä on käytännössä mahdotonta paikata. Keväällä 2016 ollaan tilanteessa, jossa 70–80-vuotiaiden isovanhempien pitäisi luovuttaa maatila kahden sukupolven yli kaksvitoselle nuorukaiselle. Nuoren silmin hän ei ole saamassa tilaa, vaan maatalousmuseon, jossa ei enää ole vuosiin korjattu viljaa tai hoidettu karjaa. On vain ylläpidetty rakennuksia.

Tämäkin tilanne sisältää silti mahdollisuuden. Nuorukaiselle voidaan rakentaa moderni kanala, josta saadun tuoreen kokemuksen turvin hän voi pian pystyttää lampolan. Kohta on navetan vuoro. Nokkosta kasvava pelto joudutaan hylkäämään. Uusi raivataan metsään, jonka ravinteikkaasta maasta nousee uutta viljaa.


Anssi Tiittanen

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimituspäällikkö.

Jaa
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
Kutsu kantaa yhä
Kun pastorista tuli kiinteistönvälittäjä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!