Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 3.2.2017 15:53

Voiko klassikolle kirjoittaa jatko-osaa?

Hanno Heino

Kertomukset elävöittävät ja innostavat. Yhteisöissä niillä on usein myös perustusta luova tehtävä. Ne kertovat yhteisön synnystä ja sen luonteesta, tehtävästä ja päämäärästä. Ne antavat yhteisölle ymmärryksen siitä itsestä. 

 

Näitä kertomuksia on monenlaisia. Toiset ovat vaatimattomampia, toiset antavat yhteisölle ratkaisevan merkityksen jossakin suuressa kokonaisuudessa.

 

Myös varhaisilla helluntailaisilla oli oma kertomuksensa heistä itsestään ja heidän paikastaan Jumalan suunnitelmissa. Tämä tulee esiin siinä, miten he näkivät kirkkohistorian kehitykseen. Tässä kertomuksessa kirkkohistoria jakaantuu neljään aikakauteen: seurakunnan perustamiseen, seurakunnan luopumukseen, seurakunnan uudistamiseen ja seurakunnan täydellistämiseen.

 

Kertomus alkaa siitä, että kristillinen seurakunta perustettiin apostolisena aikana, ja apostolien eläessä seurakunta toimi niin kuin Jumala oli sen tarkoittanut toimivan. Seurakunnan oppi oli puhdas, ja Jumalan Henki vaikutti yhteisön keskellä ja sen kautta. Tämä idyllinen aika ei kuitenkaan kestänyt kauan. Apostolien kuoltua seurakunta joutui luopumuksen tilaan, ja luopumus täydellistyi, kun kristinusko keisari Konstantinuksen aikana pääsi valtion suojelukseen ja sai valta-aseman. Vaikka seurakunta eli luopumuksessa, sen sisä- ja ulkopuolella oli kuitenkin pieni uskollinen jäännös.

 

Seurakunnan uudistaminen alkoi reformaatiosta, jolloin Jumala alkoi uudistaa koko evankeliumia. Valo alkoi kajastaa jo Lutherin aikaan, kun Jumala hänen kauttaan uudisti vanhurskauttamisopin. Tämä oli kuitenkin vasta alku. John Wesleyn kautta Jumala uudisti pyhitysopin, ja siten valo jälleen lisääntyi. Oppi Jumalan parantavasta voimasta uudistettiin seuraavaksi, ja valon määrä lisääntyi entisestään. Seuraavana palautettiin Jeesuksen toisen tulemuksen odotus eli tapahtui eskatologian uudistus.

 

Seurakunnan uudistus odotti kuitenkin huipennustaan, joka sitten saavutettiin 1900-luvun alun Hengen vuodatuksessa ja helluntailiikkeen synnyssä. Näin seurakunta oli helluntaikertomuksen mukaan uudistettu alkuperäiseen loistoonsa ja täydellistetty. Seurakunnassa oli apostolinen oppi, apostolinen voima, apostolinen auktoriteetti ja apostolinen käytäntö. Apostolinen oppi oli nähtävissä Kristuksen viisiosaisessa toimessa: Jeesus on Pelastaja, Pyhittäjä, Hengellä Kastaja, Parantaja ja Tuleva Kuningas. Tämä oli koko evankeliumi. Apostolisen voiman uudistaminen näkyi ihmeissä ja merkeissä, jotka osoittivat julistetun sanoman aidoksi. Apostolinen auktoriteetti uudistettiin apostolisten virkojen kautta. Apostolinen käytäntö uudistettiin seuraamalla Apostolien tekojen kuvauksia.

 

Kertomuksen mukaan tällä seurakunnan täydellistymisellä helluntailiikkeessä oli tarkoituksensa Jumalan suunnitelmissa. Helluntailaisten tehtävä oli toimia lopun ajan airueena, jotka kutsuvat luopumuksessa elävän seurakunnan jäseniä kokemaan Pyhän Hengen kasteen ja täten valmistautumaan Jeesuksen toiseen tulemukseen. Tämän kertomuksen helluntaiyhteisöä elävöittävä vaikutus on ilmeinen: helluntailaiset ovat ainutlaatuisessa osassa Jumalan suunnitelmissa.

 

Mutta tähän kertomus päättyy.

 

Onko jatko-osalle sijaa? Viime vuosisadan kirkkohistoria kertoo karismaattisesta uudistuksesta roomalaiskatolisessa kirkossa ja muissa vanhoissa kirkkokunnissa. Se ainutlaatuisuuden kokemus, jonka helluntailainen kirkkohistorian tulkinta antoi helluntailiikkeelle, on haalistunut. Onko helluntailiike vain kirkkokunta kirkkokuntien joukossa? Vai onko kertomukselle jatko-osaa, joka voisi elävöittää samalla tavalla kuin klassikko itse? Vai pitäisikö klassikon antaa vain olla klassikko, joka kertoo ajasta, jota ei enää ole?

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!