Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 12.10.2018 15:21

Pysähdynkö auttamaan?

Käännyn risteyksestä, ja autojono edessäni ja takanani tekee samoin. Odotan kotiin pääsyä. Liikennevaloista eteenpäin, keskustan halki ja sitten käännynkin jo kotitielle: illan suunnitelmissa siintää uimahalli.

 

Vilkaisu oikealle, siellä makaa kouristeleva mies maassa. Sekunnin murto-osassa päätös pysähtyä. Autosta ulos ja auttamaan. Ajoissa, onneksi. Hetken perästä mies olisi ollut kuollut.

 

Kun ambulanssi oli vienyt miehen pois, kävelen autolleni ja ajan liikennevaloihin … kotiin, uimaan… ja sitten istun kirjoittamassa tätä blogia.

 

Kuinka monet menivätkään sairaskohtauksen saaneen miehen ohi. Osa ei huomannut häntä, osa ei välittänyt, osa ei uskaltanut, osalla oli kiire. Mietin, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi pysähtynyt: hengittämätön ihminen ei olisi kestänyt enää kauan, ja hän olisi ollut ikuisesti pois.

 

* * *

Ympärillämme on koko ajan hengellistä kuolemaa tekeviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät ”hengitä”, vaan voivat kuolla mikä hetki tahansa. Uskovat kulkevat heidän ohitseen ostoskeskuksissa, työpaikoilla, kotona, sukujuhlissa, uimahallissa, kuntosaleilla, koulussa – joka paikassa – näkemättä heidän hätäänsä.

 

Mieleeni muistuu Raamatusta kertomus Laupiaasta samarialaisesta. Niin monet kulkivat ohi ennen kuin huomasivat lähimmäisensä, apua tarvitsevan ihmisen, joka ei voinut selvitä itse.

 

Kuka on sinun lähimmäisesi, joka tarvitsee apua pelastuakseen ikuiseen elämään? Oletko kulkemassa hänen ohitseen? Koska viimeksi kohtasit ihmisen, jolle kerroit Jeesuksesta? Jos näkisit hänet kasvoiltaan ja käsistään aivan sinisenä ja tajuaisit, kohta hän kuolee, kävelisitkö ohi ja kiiruhtaisit S-markettiin täydentämään ruokavarastojasi vai menisitkö seurakuntaan, kuulemaan miten Jumala haluaa käyttää sinua?

 

Tosiasiassa monet meistä kävelevät näiden ihmisten ohi, joiden hengellinen hengitys on tyrehtynyt. He eivät saa taivaallista happea, mutta meitä se ei haittaa. Luen itseni samaan ohikävelijöiden joukkoon, koska liian usein olen mennyt ohi, pysähtymättä.

 

* * *

Kuolevan miehen ohi ajaminen on rikos, heitteillejättö. Liikuttaako se meitä? Mitä jos itse olisin kuolemassa: ajaisivatko ihmiset autoillaan ohi, pysähtyisivät liikennevaloissa ja miettisivät, mikä sinulla on, kun kouristelet? Vihreän valon syttyessä ajaisivat pois, unohtaisivat sinut.

 

Entä jos et olisikaan uskossa, ja kukaan ei viitsisi kertoa sinulle Jeesuksesta? Mitä ajattelisit heistä, kun ymmärtäisit, että monet ympärilläsi tiesivät miten pelastua, mutta eivät viitsineet kertoa siitä sinulle. Miltä sinusta tuntuisi, jos ystäväsi olisivat menossa juhliin, johon sinutkin on kutsuttu, mutta kukaan ei viitsi kertoa siitä sinulle. Kaikki muut menevät, mutta sinä jäät yksin kotiin.

 

Tänään olen kiitollinen, että juuri minulle on kerrottu evankeliumi ja kun ajoin kolarin, auttajia tuli paikalle. Mutta olenko itse valmis auttamaan lähimmäistäni, joka ei enää ”hengitä” ja tarvitsee apuani löytääkseen Jeesuksen. Olen paikalla? Mitä teen?



Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!