Torstai 12. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Tuovi, Tove
Julkaistu 1.11.2019 09:00

Opetus ja yhteiskunta

Eeva Vainio

Joka hallitsee koulua, hallitsee tulevaisuuden yhteiskuntaa. Vai onko niin, että se, joka hallitsee mediaa, hallitsee tulevaisuuden yhteiskuntaa? Miten me uskovaiset suhtaudumme pedagogiikan muutokseen? Koemmeko koulun ja median eroavan niin paljon omasta arvomaailmastamme, että hakeudumme muualle töihin, vai pidämmekö tärkeänä olla mukana yhteiskunnan muutoksessa? Olemmeko kristittyinä ajautumassa marginaaliin, koska emme osaa yhteiskunnallista diskurssia? Elämmekö modernin maailman rippeissä, jossa yhteiskunnan yläluokka hallitsi ja koululaitoksen tehtävänä oli ylläpitää olemassa olevaa kulttuuria?

 

Moderni aika oli tieteen ylivaltaa. Se tuotti järkeisuskon, jolla uskottiin voitettavan kaikki maailman ongelmat. Olemmeko jo siirtyneet postmoderniin aikakauteen, jossa kritisoidaan modernin ajan totuutta ja pidetään totuutta suhteellisena ja tiedeyhteisöjen vuorovaikutuksessa syntyvänä? Postmodernia yhteiskuntaa kuvaa hyvin populaarimusiikin nopea kasvu ja globalisaatio. Jälkipostmoderni maailma taas kritisoi niin modernia kuin postmodernia maailmaakin. Jälkipostmodernissa maailmassa diskurssista on tullut tietämisen perusta. Yhteiskunnan monimuotoisuudessa pyritään löytämään totuus, jonka pohjana on

sekä–että-ajattelu. Jälkipostmodernissa maailmassa samasta asiasta voi olla yhtä aikaa useampia totuuksia. Jälkipostmodernissa maailmassa pyritään ratkaisemaan yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja rakentavin keinoin. Tässä kuitenkaan ei aina onnistuta ja välillä ajaudutaan tilanteisiin, joissa ristikkäinasettelu johtaa alistavien rakenteiden syntymiseen.

 

Opettajalta jälkipostmodernissa maailmassa odotetaan kykyä tunnistaa erilaisia kulttuurisia, etnisiä ja sukupuolisia asiantiloja. Samanaikaisesti hänen oletetaan tunnistavan omia intressejään ja arvojaan omassa maailmankuvassaan. Lisäksi odotetaan kykyä opettaa opiskelijoita ajattelemaan yhteiskunnasta rakentavalla tavalla. Modernina aikakautena opettajan tehtävä oli uusintaa yhteiskuntaa siirtämällä opetussuunnitelman mukaista tietoa opiskelijoiden sisäistettäväksi.

 

Bell Hooks on postmodernin ajan pedagogiikan kehittäjä. Hänen vapauttava kasvatus -pedagogiikkansa sisältää ajatuksen tasa-arvosta ja osallistavasta kasvatuksesta. Hänet tunnetaan kasvattajana, jonka näkemykseen kuuluu rajojen rikkominen paremman yhteiskunnan puolesta. Opiskelijat on tarkoitus saada osallistumaan ja tuomaan oma kokemuksensa näkyväksi. Hooksin tavoitteena on valtauttava kasvatus, jonka avulla opiskelijat voimaantuvat yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. 

 

Osaavatko lapsemme ja seurakuntalaisemme vastata tämän päivän haasteisiin? Nyky-yhteiskunnan tiedon käsityksessä painotetaan tällä hetkellä paljon kokemuksellista tietoa. Esimerkiksi sukupuolen määrittelyssä pidetään pätevänä tietona ihmisen kokemusta omasta sukupuolestaan. Voidaanko kristinuskon perusteluissa Raamatun sanan rinnalle tuoda uskovien kokemus Jumalan ja Jeesuksen kohtaamisesta? Miten voimme opettaa lapsiamme ja nuoriamme arvioimaan omaa kokemustaan Raamatun sanalla ja samanaikaisesti tuomaan julkisessa keskustelussa esille kokemuksellista tietoa Jumalasta? Tämän ei pitäisi olla kristityille, eikä ainakaan helluntailaisille, vierasta, koska modernin ajan uskovat todistivat uskostaan aina tilaisuuden tullen. He kertoivat aidoista kohtaamisista Jumalan kanssa.

 

Miten tämä sitten liittyy kouluun ja yhteiskuntaan? Vallankäyttäjät käyttävät tietynlaista diskurssia puhuessaan asioista saadakseen asiansa eteenpäin. Pitäisikö kristittyjen alkaa puhua enemmän kokemuksesta, joka tulee yhteydestä Jeesukseen Kristukseen, kuin tuoda opillisia näkemyksiä esille keskustellessaan kristinuskosta mediassa ja koulumaailmassa? Koulumaailmassa puhumisella viittaan tässä yhteydessä lähinnä opiskelijoihin, jotka voivat vapaasti tuoda oman kokemuksensa keskusteluun mukaan.

 

Miten valmentaisimme lapsemme ja nuoremme tähän kokemukselliseen puheeseen? Ensinnäkin nuoret tulee opettaa puhumaan aidoista kokemuksista omalla äänellään. Kokemusten sanoittaminen kuitenkin syntyy jossakin yhteisössä. Uskonnollinen diskurssi ei ole poikkeus. Jotta voimme voimistaa lapsiamme ja nuoriamme ajattelemaan ja keskustelemaan, meidän tulee valmistaa heidät siihen. Esimerkiksi Pyhän Hengen täyttymisen kokemus tarvitsee sellaisen symbolisen kielen, jossa yhdistyy sekä Raamatun opetus Pyhän Hengen täyteydestä että aito kokemus henkilökohtaisesta Pyhällä Hengellä täyttymisestä. Samoin tulee yhdistää myös uskoontulokokemus ja muut hengellisen elämän kokemukset Raamatun opetukseen.

 

Tarvitsemme hyvää opetusta seurakunnissa ja kotona, jotta voimme voimaannuttaa lapsiamme ja nuoriamme tähän. Miten sitten voimaannumme itse tähän? Opettamalla itse ajattelemisen taitoa ja kykyä tuoda oma näkemyksemme esille niin, että sen diskurssi tunnistetaan yhteiskunnassa. Toisaalta haluaisin nähdä myös yhä useampien hakeutuvan työelämään niille paikoille, joissa voi olla voimaannuttamassa yhä useampia kristittyjä omalle paikalleen tuomaan yhteiskuntaan myös kristillistä puhetta. 

 

Minulle on usein sanottu, että evankeliointia tulisi opettaa enemmän. Tänään vastasin yhteen toiveeseen.  



Jaa
Korhoset kaikista köyhimpien asialla
Messiaanisen juutalaisen identiteetti ei avaudu helposti
”Oma onnellisuus ei ole muiden vastuulla”
Lähetysinnostus leviää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!