Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 17.11.2017 11:03

"Minä olen sinun kanssasi"

On jokailtaisen hammaspesun aika. Australiasta saatuun kolibrikuvioiseen mukiin loraus hanavettä, vaaleanpunainen hammasharja käteen, harjaan tujaus tahnaa vaaleanpunaisesta putkilosta, ja hammaspesu voi alkaa. Seison kylpyhuoneen peilin edessä, mutta katseeni harhailee seinälle, nurkanpieliin – joista löydän hämähäkin kutoman seittikudelman – ja päätyy käsipyyhkeen vihreän kiehkurakuvioon.

 

Vahingoissakaan katse ei harhaudu peiliin – mitäpä minä itseäni, omaa peilikuvaani katselemaan. Sehän olen vain minä. Kasvot puhdistettuna ja pestynä, meikit pois pyyhittynä. Työminäni on jäänyt työpaikalle tietokoneen ääreen, ystäväminäni on käynyt pitsalla jumppaporukan naisten kanssa, aviominäni on soittanut työmatkalla olevalle armaalleen hyvänyön soiton, ja kotiminäni on tässä vain. Se ihan arkinen ja tavallinen minä seisoo kylpyhuoneen lavuaarin ääressä pukeutuneen vanhaan, äidiltä saatuun, virttyneeseen yöpyjamaan.

 

Tytär on viety aiemmin illalla Keuruulle IK-opiston Epilogi-leirille, ja esikoinen on huoneessaan lukemassa pääsykokeisiin. Katseeni pysähtyy kuitenkin peiliin, ja tarkastelen kasvojani. Harmaa hius näyttää kertovan, että pitäisi turvautua väripurkkiin, ja kalvakka iho kertoo, että sille voisi sivellä jotain kosteusvoidetta.

 

Pysäytän hammaspesun ja alan tarkastella kasvojani hiukan tarkemmin. Minulla on hiukset, ohuet ja hiirenharmaat, mutta silti omat hiukset päässä. Tulee mieleeni Kikka-ystäväni, jonka tapasin taannoin marketissa. Syöpähoidot olivat saaneet hänet hankkimaan peruukin. Hän oli hyväksynyt tilanteensa ja oli iloinen, kun oli voinut palata takaisin työelämään.

 

Tarkastelen silmiäni, jotka eivät ole vihreät eivätkä ruskeat vaan keltaisenvihertävän kukertavat. Moniteholinsseillä näen lukea ja katsella tätä maailmaa. Milloin olen viimeksi ollut kiitollinen näkemisen lahjasta – siitä, että näen lumihiutaleet katulampun valossa ja Simo-kissamme viisaat silmät sen kertoessa seikkailuistaan ulkoa tullessaan?

 

Korviini olen niin ikään suht tyytyväinen. Ne eivät ole höröllään, eivätkä ne muutenkaan haittaa jokapäiväistä elämääni. Pystyn kuuntelemaan Radio Deitä töihin ajaessani ja nauttia ylistysmusiikin pauhusta.  

 

Nenäni... no se on ollut koko ikäni riesa ja itkunaiheeni. Suomalainen perunanenä pohjalaisella asenteella, jolla olen haistellut tuoksuja maailmalla ja kotona, pihalla ja metsässä, nuotion ääressä ja merenrannalla.

 

Silloin mieleeni tulvivat Raamatun jakeet: ”Sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua...”

 

Minulla ei ole mitään kriisiä menossa. En ole sairaana, enkä kivuissa. On vain tavallinen arki-ilta ja tavallinen arkiminä tavallisessa iltahammaspesussaan. Mutta onko niin, että Jumala onkin arjessa, tavallisena arkihetkenä kanssani – että hänellä onkin tapana tsempata omiaan ilman isompia probleemia? Että minä tarvitsenkin Jumalan Sanan rohkaisua tässä ja nyt?

 

Hymyilen ja alan pestä hampaitani loppuun. Taitaa olla Jumalalla hyvät aikomukset meitä ihmisiä kohtaan. Hänellä on varaa muistuttaa ihmissydämeen Sanallaan: Minä olen kanssasi jokaisena hetkenä. Jopa hammaspesun aikaan.

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!