Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 2.10.2017 16:20

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin…”

Eija Saarenmaa

Mietin usein ihmisten käyttäytymistä, mikä lienee inhimillistä – tapanammehan on vertailla itseämme toisiin. Näinhän se fariseuskin teki ja kiitti Jumalaa, ettei ole kuin se toinen. Näin mekin teemme, minäkin. Käytöksemme on vuorovaikutusta ja reagointia toisten käytökseen. Puhumme, kuuntelemme ja ymmärrämme asiat peilaten omaan kokemusmaailmaamme. Joskus sattuu. Joskus pahoitamme mielemme. 

 

Näin on useinkin käynyt, ja olen jäänyt miettimään, mihin arkaan kohtaan toinen tällä kerralla osui. En ole itsekään jäänyt loukkaamisessa toiseksi, olen osannut lyödä. Joskus tieten tahtoen, joskus tahtomattani. Omituinen huumorintajuni on aiheuttanut turhan monta haavaa, ennen kuin ymmärsin, ettei kaikilla ole samanlaista tarvetta heittäytyä pelleksi. Olihan se pitkään suojautumiskeinoni.

 

* * *

Olen viime aikoina kirjoittanut ja puhunut paljon käyttäytymisestä. Olen liittänyt sen milloin johtamiseen, milloin työhyvinvointiin yleensä tai seurakunnan ilmapiiriin. Haluaisin  vaikuttaa siihen, ettei kenelläkään olisi seurakunnissamme paha olla, vaan voisimme yhdessä siellä rakentaa Kristuksen ruumista palvellen toisiamme niillä lahjoilla, joita Jumala on meille antanut. Tuohon kehittämistyöhön olen rakentamassa erilaisia työkaluja, joilla voimme seurakunnissa yhdessä miettiä, miten voimme hyvinvointia siellä parantaa.

 

Lueskelin viimeksi aiheesta Sonja Pekkolan opinnäytetyötä, jonka hän teki Stadialle Esittävän taiteen koulutusohjelmassa aiheesta ”Vuorovaikutuskouluttajana työyhteisöissä” (2006). Pekkolan mukaan toimiva vuorovaikutus ja vuorovaikutustaidot ovat oleellinen osa toimivaa työyhteisöä. Sama pätee mihin tahansa yhteisöön. Hengellisessä elämässä on nykyisin palveluntarjoajia enemmän kuin koskaan, ja itselle sopivaa sisältöä saatavissa enemmän kuin ehtii kuluttaa. Enää ei ole tarvetta edes lähteä kotoa minnekään, kun palvelut ovat netissä. Miksi pitäisikään lähteä pahoittamaan mieltänsä, kun muutoinkin on rankkaa?

 

Työturvallisuuskeskuksen (TtK) sivuilla sanotaan vuorovaikutuksen ja työhyvinvoinnin yhteydestä: ”Työhyvinvointia tuetaan antamalla palautetta, toimimalla vuorovaikutteisesti, hyväksymällä ja arvostamalla erilaisuutta, kuuntelemalla ja luomalla toivoa.”

 

Yhteisön toiminta on pitkälti viestien, kuten tietojen, näkemysten ja arvioiden, lähettämistä sekä niihin vastaamista. Yhteistyö edellyttää luottamusta yhteisön jäsenten kesken. Luottamuksen syntymiseksi tarvitaan sekä viestien aitoutta että niiden vastaanottamista ja hyväksymistä.

 

”Viesti on aito silloin, kun sen asia- ja tunnesisältö ovat sopusoinnussa keskenään. Asia ilmaistaan sanoin, tunnesisältö sanattomasti eli kehon kielellä. Ongelma syntyy, kun asiasisältö ja tunnesisältö ovat ristiriidassa keskenään, koska silloin vastaanottaja ei ymmärrä, mitä toinen on todella sanomassa.” Näin siis Työturvallisuuskeskus.

 

Turun yliopiston dosentin Jukka-Pekka Puron mukaan ihmiset eivät osaa välttämättä tulkita toisiaan tai joutuvat ristiriitatilanteisiin sanattoman viestinnän kautta. Kyse ei ole välttämättä siitä, mitä sanotaan, vaan siitä miten se sanotaan. Vuorovaikutuskoulutus voi parhaimmillaan avata ihmisille myös näitä sanattoman viestinnän saloja. Vuorovaikutuskoulutuksessa voi kiinnittää huomiota siihen, mitä ihmisten asennot, äänenpainot ja äännähdykset voivat tarkoittaa ja miten niitä tulkitaan.

 

* * *

En voi kieltäytyä vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa, koska ihmisinä me joka tapauksessa vaikutamme toisiimme vähintäänkin omalla olemuksellamme. Voidakseni selviytyä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, minun tulee tuntea itseni ja omat reagointitapani. Toimivan vuorovaikutuksen ydin on itsetuntemus ja asenne itseä kohtaan. Tuskinpa Jeesus turhaan muistutti, miten meidän tulisi rakastaa Jumalaa, lähimmäistämme ja itseämme (Matt. 22:37). Mikään noista kolmesta rakkauden kohteesta ei voi puuttua muiden osa-alueiden kärsimättä.

 

Uskovina meillä on vuorovaikutuksen muutokseen parhaat mahdolliset eväät, jos sallimme Pyhän Hengen tehdä meissä työtään. Myös psykologit puhuvat itsetuntemuksesta, mutta hengellisessä elämässä ulottuvuutenamme on se, että voimme antaa Jumalan tutkia itsemme. Psalmin 139 kirjoittaja anoo: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne sydämeni, koettele minua ja tunne ajatukseni, ja jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Itse rukoilen lisäksi, että voisin oppia elämään niin, ettei minun takiani olisi kenelläkään seurakunnassa paha olla tai ettei kukaan jäisi pois typerän herjanheittoni takia. Uskovan toivo oman itseanalysoinnin lisäksi on siinä, että Pyhä Henki muuttaa meitä.

 

Tia Isokorpi sanoo kirjassaan ”Tunneoppia – parempaan vuorovaikutukseen” (2004), että tunteiden selvittely ja läpikäyminen on väistämätöntä itsetuntemuksen opettelussa. Se merkitsee myös sitä, että ihminen tutkii, miten tunteet syntyvät ja mistä tunteet tulevat ja mikä niiden merkitys on itselle. Usein ajatellaan, että ulkoiset olosuhteet aiheuttavat tunnekokemukset, mutta tunnereaktiot aiheutuvat siitä, mitä tapahtuu ihmisen sisäisessä maailmassa eli ajatus- ja käytösprosesseissa, suhteessa ulkoiseen todellisuuteen.

 

Itsensä tunteva yksilö kuuntelee itseään ja toista. Hän yrittää oppia tuntemaan tekojensa vaikuttimet, alkaa tiedostaa käyttäytymismallejaan ja pystyy jäsentämään sisäisiä ongelmiaan. Hän tutkii tunnetilojaan ja niistä aiheutuvaa käyttäytymistä; hän tajuaa, millainen hän on. Hän tietää, mitä osaa tehdä ja mitä ei. Hän oppii hyväksymään itsensä ja jopa rakastamaan itseään, mikä on Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen edellytys. Näin ajattelen.

 

Ulkoinen kypsyyden tunnus on rakkaudellinen ja armahtava ilmapiiri. Myös tätä rukoilen.

Näitä ominaisuuksia harjaannuttamalla voi oppia käyttämään persoonaansa työvälineenä. Perusvaatimuksena on uskaltaa katsoa itseään ja nähdä, millainen on. Näiden ominaisuuksien harjaannuttaminen ovat hyvä keino myös johtamisessa. Eri ominaisuuksia voi peilata myös niiden ääripäiden, vastakohtaisuuksien kautta.

 

* * *

Itse olen yrittänyt opetella jämäkkyyttä ihmissuhteissani. Jos joku pahoittaa mielensä jämäkkyydestäni (kuten on tapahtunut), toivon, että hän kysyy, mitä tarkoitin tuolla tai tuolla.

 

Vielä on matkaa myös siihen, että en pahoittaisi mieltäni toisten sanomisista. Enemmän loukkaannun toisten puolesta, kun kuulen pahanpuhumista, arvostelua tms. Loukkaa, kun usein samat ihmiset jauhavat pahaa kaikista muista. Ei meitä siihen ole opetettu! Paavali opettaa kolossalaisille, millaista meidän puheemme tulisi olla: ”Olkoon puheenne aina suloista, suolalla maustettua, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itse kullekin vastata” (Kol 4:6).

 

Valitettavan usein saan niskaani koko paketin suolaa, eikä siitä suloisesta puheesta ole tietoakaan. Aina suloista, ja suolaa vain mausteeksi, siis ripaus, rakentavasti, jämäkästi, eikä siitä tarvitse pahoittaa mieltänsä.

 

Saisimmeko tällaisella käyttäytymisen muutoksella aikaan ilmapiirin muutoksen myös seurakunnissamme?

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!