Lauantai 24. elokuuta.
Nimipäivää viettää Perttu, Bertel, Bertil, Berta
Julkaistu 10.10.2017 09:13

Hybridiuhkia seurakunnassa?

Marko Halttunen

Moderni sodankäynti on saanut uusia piirteitä. Mukaan on tullut niin sanottu hybridisodankäynti, johon olennaisena osana kuuluu informaatiovaikuttaminen. Hybridisodan käsite nousi tietoisuuteen erityisesti kevään 2014 Krimin niemimaan valtauksen yhteydessä, jota edelsi ”vihreiden miesten” eli tunnuksettomien sotilasjoukkojen ilmestyminen alueelle. Siitä lähtien Eurooppa on ollut varuillaan.

 

Lokakuussa 2017 Suomeen avattiin Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus. Keskuksen avajaisissa puhunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö peräänkuulutti, että ”meidän tulee pitää parempaa huolta omien yhteiskuntiemme eheydestä”. Hänen mukaansa kansalliset, yhteiskunnan sisäiset jakolinjat luovat tilaisuuksia myös hybridiuhille. Näiden jakolinjojen löytäminen ja hyväksikäyttäminen tuottaa ulkopuolisille toimijoille tyydytystä, Niinistö totesi.

 

Osaamiskeskuksen johtaja Matti Saarelainen kiteyttää hybridiuhat osuvasti neljään H-kirjaimeen: ”Niiden pyrkimyksenä on haastaa, haitata, hajottaa ja hämmentää kohteena olevaa yhteiskuntaa ja sen päätöksentekokykyä.”

 

* * *

Jos informaatiovaikuttamiseen keskeisesti nojaavaa hybridisotaa käydään valtioiden välillä, sitä voidaan käydä myös valtioiden sisällä ideologisella tasolla. Esimerkiksi konservatiivit vastaan liberaalit -asetelma on hyvä esimerkki niin sanotusta kulttuurisodasta, johon liittyy hybridisodalle tyypillisiä piirteitä. Niin ikään merkille pantava on kristillistaustaisissa länsimaissa havaittava salakavala kristinuskon parjauskampanja samanaikaisesti, kun esimerkiksi islaminuskoon pyritään suhtautumaan mahdollisimman suvaitsevaisesti.

 

Jos hybridisotaa käydään kansakuntien välillä ja sisällä, voidaanko sitä käydä myös seurakuntien sisällä? Niin Uusi testamentti kuin kirkkohistoria näyttäisivät vastaavan kysymykseen myöntävästi. Paavalin Toista kirjettä korinttilaisille voi pitää jopa eräänlaisena seurakunnallisten hybridiuhkien torjuntakirjoituksena.

 

Vihreiden miesten tavoin Korintin seurakuntaan oli soluttautunut opettajia, jotka haastoivat, haittasivat, hajottivat ja hämmensivät seurakuntaa. He pyrkivät mitätöimään Paavalin työtä ja apostolin asemaa. Samanaikaisesti he suosittelivat itseään johtajiksi ja pyrkivät käyttämään hyväksi seurakuntaa, joka altistui ja alistui hengelliselle väkivallalle.

 

Tässä tilanteessa Paavali hämmästeli seurakunnan hyväuskoisuutta: ”Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.” (11:20). Peilaten omaa toimintaansa näihin hengellisiin hybridivaikuttajiin, jotka olivat käytännössä jo vallanneet seurakunnan, Paavali joutui heti perään toteamaan osin sarkastisesti: ”Häpeäkseni sanon: tähän me kyllä olemme olleet liian heikkoja.”

 

* * *

Kuten Suomeen perustettu hybridiuhkien osaamiskeskus, myös Toinen korinttilaiskirje tarjoaa tietoa ja neuvoa erilaisten haittaamis- ja hajottamispyrkimysten tunnistamiseksi ja torjumiseksi.

 

Jotta kenestäkään uskovasta ei tulisi hengellisen hybridiuhan aiheuttajaa, Paavali antaa neljän H:n vastapainoksi neljä M:ää.

 

Hän kehottaa sinua ja minua muistamaan toiminnassamme:

METODIN eli olemaan rehellisiä ja hylkäämään häpeälliset salatiet (2. Kor. 4:2)

MISSION eli julistamaan, että Jeesus on Herra ja että me olemme vain hänen ja muiden ihmisten palvelijoita (4:5)

MANDAATIN eli olemaan asettumatta toisten yläpuolelle ja antamaan tunnustusta myös muiden Kristuksen palvelijoiden työlle (10:7, 18).

MOTIIVIN eli rakentamaan eikä hajottamaan (10:8; 13:10).



Jaa
Myyntityössä on oltava valmis sitoutumaan asiakkaaseen
Muuttunut mies muuttamassa muutoksen keskelle
Brasiliasta Pohjolaan
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!