Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 11.9.2015 08:16

Ongelmia vai lähimmäisiä?

Markku Ojaniemi

Ajankohtaisia asioita kohdatessa ja käsitellessä seurakunnan velvollisuus on päästä poliittisia ja populaareja stereotypioita syvemmälle, sillä seurakunta elää Jumalan valtakunnan todellisuudessa.  Koska Sana on tullut lihaksi, jotta Jumalan suunnitelma toteutuisi maailmassa, on Sanan tultava sellaiseksi kieleksi meissä, joka välittää ja pitää yllä tätä valtakuntaa, jotta Jumalan suunnitelma toteutuisi meidän kohdallamme ja kauttamme.

 

Huolimatta epätarkkuudestaan ja rajallisuudestaan kielellä on tärkeä rooli. Kieli ei ole koskaan ainoastaan kuvailevaa; käyttäessämme kieltä me myös annamme merkityksiä asioille ja nimeämme asioita ja ilmiöitä. Vaikka sanoillamme ei olekaan luomiskertomuksessa nähtävää luomisvoimaa, luomme niillä kuitenkin itsellemme ja muille sitä yhteisöllistä todellisuutta, johon muu toimintamme perustuu.

 

Pakolaisuudesta on pakko puhua, ja puhumisessa on käytettävä kieltä. Poliittinen kielenkäyttö luonnollisesti hallitsee näyttämöä yleisessä pakolaiskeskustelussa. Keskusteluissa käytetään maahamme pyrkivistä ihmisistä erilaisia ilmaisuja, kuten pakolainen, ongelma, muukalainen, elintasopakolainen, maahanmuuttaja… Samalla puhutaan myös esimerkiksi isänmaallisuudesta, suomalaisuudesta, taloudesta, työpaikoista ja turvallisuudesta. Mutta seurakunta, vaikka ei olekaan yhteiskunnassa irrallaan oleva epäpoliittinen saareke, julistaa Jumalan valtakuntaa sanoillaan ja teoillaan ja siksi sen käyttämän kielen on tehtävä oikeutta Jumalan valtakunnan todellisuudelle. Seurakunnan käyttämän kielen ei pidä unohtaa asian eri ulottuvuuksia, mutta se ei myöskään voi rajautua käsittelemään asiaa rajatusta ja itselleen toisarvoisesta näkökulmasta.

 

Raamatusta nousevia käsitteitä käyttämällä seurakunta voi tuoda esiin Jumalan valtakunnan näkökulmaa asioihin. Kristilliselle kielenkäytölle voi myös rakentua perusta, jolta lähestyä käsillä olevaa ilmiötä käytännössä. Mitä meille ominaisempia ja luonnollisempia ilmaisuja kuvata elinpiiriimme tulleita ihmisiä meillä sitten on? Miten toimisivat sellaiset ilmaisut kuin Jumalan kuva ja lähimmäinen? Jumalan kuva -käsite tunnistaa Jumalan kolminaisuuden ja on siksi vahvasti relationaalinen eli suhteisiin perustuva: Jumala ei ole vain kolme yhdessä, vaan kolme on yksi. Samalla kolminaisuus merkitsee myös kommunikaation olemassaoloa jumaluudessa. Jumalan kuva minussakaan ei ole ainoastaan individualistinen, vaan siinä on myös relationaalinen ulottuvuus: olen Jumalan kuva paitsi yksin, myös suhteessa toisiin ihmisiin, yhdessä ja yhteydessä heidän kanssaan. Yhdessä kaikkien Jumalan kuvaksi luotujen, vaikka kulttuurisesti ja muuten vieraiden kanssa, tämä kuva todellistuu minussa ja muissa. 

 

Toinen ihminen, vaikka poliittisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti ja jopa uskonnollisesti vieras, on silti myös lähimmäisemme. Lähimmäisenä ja Jumalan kuvana olemme kaikkien kanssa samassa asemassa, vaikka kohtaammekin erikoisessa tilanteessa. Muukalaisen ongelmat eivät kuulu minulle, mutta lähimmäisen hätä kuuluu. Ongelma pitää ratkaista, mutta lähimmäistä pitää auttaa. Pakolaiselle voi sanoa ”Et kuulu tänne”, mutta lähimmäiselle sen sanominen on vaikeampaa. Kun puhumme lähimmäisistä, lähestymme heitä automaattisesti yhdistävistä, ei erottavista tekijöistä käsin. Kun meillä on yhteinen perusta, emme irrota itseämme ilmiöstä ja käsittele sitä kuin ulkokohtaista tilannetta vaan pysähdymme katsomaan, mitä lähimmäisemme tarvitsee.



Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!