Tiistai 18. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Tapio, Ingolf

UUTISET

Julkaistu 17.06.2019 klo 02:00
UutisetRoberto Brandãon puheeseen on tarttunut Suomessa ripaus Karjalan murretta, mikä onkin mainio yhdistelmä brasilialaisen välittömyyden kanssa.
Julkaistu 14.6.2019 klo 14:32:21
UutisetJotkut Mika Karolan unelmista ovat saaneet alkunsa synkissä elämänvaiheissa ja toteutuneet heikkouden tai epäonnistumisten keskellä.
Julkaistu 10.06.2019 klo 00:00
UutisetPäivi Tuokkola iloitsee menetysten keskellä 5–50–5 000-näyn toteutumisesta.
Julkaistu 10.06.2019 klo 00:00
UutisetKun kokousmeininkiä katsoo ensin kotinäytöltä, syntyy halu päästä itsekin paikalle, Avainmediassa uskotaan.
Julkaistu 7.6.2019 klo 11:57:43
UutisetDiakoniatyöntekijä Jussi Hyvösaho haastaa uskovia avartumaan, jotta kaikki kokisivat itsensä tervetulleiksi seurakuntiin.
15.6.2019
PääkirjoitusVielä muutama vuosikymmen sitten herätyskristityt uskoivat, että Herran työ edellytti oman perheen tarpeiden sivuuttamista. Evankelioinnilla oli niin kiire, että se oikeutti jopa kai...

KOLUMNIT

17.06.2019
KolumniKoska uskon, että olemalla avoin voi tehdä suurimman vaikutuksen, teen heti tähän alkuun (ehkäpä) järkyttävän tunnustuksen: en ole oikein nauttinut lukemisesta noin kymmenen viime vuoden aikana. Kaikki varmaan kuvittelevat, että kustannust...
10.06.2019
KolumniOlen juuri laskeutunut Kambodžaan, Phnom Penhin lentokentälle. Avattuani terminaalissa puhelimeni huomaan ruotsalaisen ystäväni lähettämän poikkeuksellisen tekstiviestin: ”Ari, tänään minäkin haluaisin olla suomalainen.” Mannertenvälinen pit...
Unelmana rakkauden parantamat perheet
Kutsu kantaa yhä
Kun pastorista tuli kiinteistönvälittäjä
Turvallisuudesta ei saa tinkiä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!