Sunnuntai 11. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Verna, Verna

Uusi vuosi Jeesuksen seurassa

Takana oleva vuosi 2020 hengästyttää vieläkin. Moni media on kutsunut sitä vuodeksi, jonka jokainen haluaa unohtaa. Otsikoita hallitsivat maailmanlaajuinen koronapandemia ja Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Vaalien jälkipyykki jatkuu, ja koronavirus leviää yhä. 

 

Suomi on saanut elää maailmaa ravistelevien myrskyjen keskellä edelleen varsin rauhaisaa elämää. Meillä pandemia on saatu pidettyä kurissa mutta taisteluväsymystä oli havaittavissa jo menneen vuoden loppupuolella. Seurakunnistakin alkoi tulla viestejä, että digiloikan onnistumisesta huolimatta koronaväsymys alkoi painaa ja elämä etäällä toisista tuntui jo mielialassa.

 

Joulun aikaan moni Euroopan maa joutui elämään tiukkojen rajoitusten alla, vaikka ensimmäiset lastit rokotteesta saavuttivat jo muutamat maat. Moni odottaakin nyt rokotteita kuin kuuta nousevaa. Sopii toivoa ja rukoilla, että laajaan käyttöön alle vuodessa kehitetyt ja hyväksytyt rokotteet todella toimivat ja tuovat tilanteeseen helpotuksen. 

 

Varsinaiseksi pelastajaksi ei rokotteista kuitenkaan ole. Toimiva rokote voi kyllä auttaa ajallista elämää uhkaavien virusten kukistamisessa, mutta siitä ei ole apua kaikkein tuhoisimman viruksen, synnin, voittamisessa. Joulun sanoma Pelastajasta tuntui välillä hukkuvan ei niinkään kaupallisuuden, vaan ”kaikkialla läsnäolevan” viruksen jalkoihin. 

 

Uutta vuotta aloittaessamme meidän on syytä määrätietoisesti ja rohkeasti nostaa sanoma todellisesta Pelastajasta esille. Synti tuhoaa enemmän elämää kuin koronavirus koskaan. Sitä ei voi paeta käsiä pesemällä, etäisyyksiä lisäämällä, maskia käyttämällä tai rokotteita ottamalla. 

 

Synnin kautta vihollinen varastaa, tappaa ja tuhoaa ihmiselämää ja luomakuntaa. Ainoa vastalääke sille on ristillä kuolleen mutta ylösnousseen Vapahtajamme armotyö, jonka kautta korona-ajankin ihminen voi saada syntinsä anteeksi, hyvän omantunnon ja rauhan sisimpäänsä. 

 

Tuopa uusi vuosi 2021 mitä tahansa eteemme, se on armon vuosi siksi, että Jumalan kutsu pelastukseen on edelleen voimassa. Kunpa maamme saisi tänä vuonna erityisen Hengen synnyttämän ajanjakson, jolloin ihmisten sydämet avautuvat Jumalan kutsulle. Rukoillaan ja tehdään työtä sen eteen uskollisesti. 

 

Jumalan Henki kutsuu meitä jokaista tänään lähemmäksi Jeesusta, elämään entistä sitoutuneemmin ja kokosydämisemmin hänen seurassaan. Kaikista alkavan vuoden uhkakuvista huolimatta Jeesuksen seuraa parempaa ja turvallisempaa paikkaa ei voi löytää. Ylipaimenen äänen kuuluessa ei tarvitse pelätä. Pysytään lähellä häntä! 

 

 

Petri Mäkilä


Kirjoittaja on Ristin Voitto -lehden päätoimittaja. 



UUTISET