Perjantai 29. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Joonas, Jouni, Joni, Joona, Jonne, Jonni

Tulkoon sinun valtakuntasi

Maailman valtakunnat ovat jatkuvassa muutostilassa. Vallanpitäjät vaihtuvat. Viimeisimpiä esimerkkejä ovat Myanmar ja Yhdysvallat. Pohjoismaisissa demokratioissa vallan vaihtumista ei juuri huomaa päivittäisessä elämässä. Hallitsijat toimivat riittävän oikeudenmukaisesti pitääkseen kansalaiset tyytyväisinä. Ei tarvitse kuitenkaan mennä kuin rajan taakse ja tilanne on erilainen. Valtaa pitävät rankaisevat vastustajiaan armottomasti.

 

Taivaan valtakunnassa vallanpitäjä ei vaihdu. Isä, Poika ja Pyhä Henki hallitsevat oikeudenmukaisesti ja valmistavat ihmiskuntaa sen historian tärkeimpään tapahtumaan – Jumalan valtakunnan tulemiseen. Kun Jumalan valtakunta tulee kaikessa täyteydessään, menettävät kaikki vallanpitäjät oman valtansa ja kaikki luotu alistetaan Jumalan vallan alle.

 

”Tulkoon sinun valtakuntasi” on ajankohtainen ja tärkeä rukous. Jumalan valtakunnan tuleminen on parasta, mitä tälle planeetalle voi tapahtua. Koko luomakunta pääsee synnin ikeestä ja kaikki luodaan uudeksi.

 

Jumalan valtakunnan tulemista on mahdollista jouduttaa. Isä meidän -rukous jatkuu sanoilla ”tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa”. Jumalan valtakunta on jo ihmisten keskellä Jeesuksen seuraajissa kaikkialla maailmassa. Jumalan tahto on, että sanoma Jeesuksesta saavuttaa jokaisen yksilön, kansan, kylän, kaupungin ja valtion. Siksi jokaista Jeesukseen uskovaa koskee lähetyskäsky mennä ja tehdä opetuslapsia kaikista kansoista.

 

Tehtävä alkaa omalta kotiovelta ja ulottuu aina maailman ääriin. Jumala kutsuu jokaista olemaan todistajana siellä, missä kristitty päivittäin toimii. Jumala tekee omistaan eläviä kirjeitä, jotka todistavat hänestä. Siksi Jumala johdattaa omiaan eri ammatteihin, työpaikkoihin ja harrastuksiin.

 

Jumala myös lähettää omiaan maailmalle. Tämän hetken suuri tarve on lähettää globaaleja ammattilaisia, jotka oman osaamisensa kautta sijoittuvat sinne, missä Kristusta ei vielä tunneta. Monet maat ovat sulkeneet ovensa perinteisiltä lähetystyöntekijöiltä. Jumalan kirjeille ovet ovat kuitenkin avoinna.

 

Jumala on avannut valtavat mahdollisuudet viedä sanoma jokaiselle heimolle ja kielelle tämän sukupolven aikana. Rukous ”tulkoon sinun valtakuntasi” saa vastauksen sen seurauksena, että kristityt toteuttavat Jumalan tahtoa maan päällä. Tehtävä on suoritettu, kun valtakunnan evankeliumi on julistettu koko maailmassa, todistuksena kaikille kansoille.

 

 

Harri Hakola

 

Kirjoittaja on Fida International ry:n toiminnanjohtaja.



UUTISET