Tilastollisesti uskovainen

Ylen nettikysely kartoitti kesäkuussa ihmisten suhdetta uskonnollisuuteen. Vaikka kyseessä ei ollutkaan varsinainen tutkimusaineisto, vastauksista voi tehdä kiinnostavia huomioita.

Puolet vastaajista kertoi uskovansa Jumalaan – tosin epäilyllä maustettuna – ja kyselyssä tarkoitetaan nimenomaan kristinuskon Jumalaa. Mielikuva joukoittain kirkosta eroavasta ja kristillistä ahdasmielisyyttä kammoavasta kansasta taitaa sittenkin olla vain pienen piirin toive, joka palvelee sen omaa ”edunvalvontaa”.

Niin ikään puolet vastaajista katsoi, että kuoleman jälkeen kaikki elämä päättyy tai ei osannut sanoa asiasta mitään. Huomionarvoista on kuitenkin se, että vaikka asiasta epävarmojen osuus on viime aikoina noussut, kristinuskosta luopuneet eivät ole omaksuneet vakaumuksellista ateismia.

Ylen kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat epäilevästi ajatukseen uskonnollisista ihmeistä. Tämä saattaa olla ateistille uskon vahvistaja, mutta toimii käytännössä myös päinvastaisesti: kun joku kohtaa todellisen Jumalan ihmeen, sen todistusvoima on vastaansanomaton. Samalla se romuttaa uskon kaikkivoipaan sattumaan. Uskovien ongelmana saattaa tosin joskus olla ihmeiden inflaatio, kun tavanomaisia arjen tapahtumiakin selitetään jatkuvasti ihmeiksi.

Rukoileminen on Ylen kyselyssä selvästi yleisempää kuin yleiset mielikuvat antaisivat ymmärtää. Yli puolet suomalaisista rukoilee vähintään kerran vuodessa ja vähän alle puolet kuukausittain. Myös päivittäin rukoilevien määrä on yli viidennes vastanneista. Olisi kiinnostavaa myös tietää, kuinka moni kokee saaneensa joskus rukousvastauksia.

Kyselyyn vastanneista vain yksi neljästä käy kirkossa enemmän kuin kerran tai kaksi vuodessa. Tässä on tapahtunut vähenemistä aikaisempiin vuosiin verrattuna.

Tilastojen valossa Jumala on kuitenkin selvästi suositumpi kuin kirkko. Miksi näin?

Mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi jokin uusi laki olisi ristiriidassa uskonnollisten periaatteiden kanssa? Vähän alle puolet asettuisi silloin lain noudattamisen kannalle, lähes yhtä moni jättäisi kysymyksen avoimeksi ja yksi kuudesosa asettaisi uskonnolliset periaatteet lain edelle. Tähän vastaaminen riippuukin siitä, mikä on mielikuvamme kyseisestä laista. Onko se jotain sellaista, jota ”ne” väkisin ajavat? Vai onko se jotakin, johon ”me” itse vaikutamme?

Vaikka tilastot eivät kykene kertomaan, millainen ihminen naapurimme on, ne kuvaavat sitä ympäristöä, missä kristillisinä kirkkoina toimimme. Sanomallemme on siis tilausta.

Mutta onko viestinnän kielemme sellaista, jota ihmiset ymmärtävät, vai sellaista, jota itse parhaiten osaamme?


Esko Matikainen

Kirjoittaja on pastori ja Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.