Perjantai 19. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Pälvi, Pilvi, Bernhard, Bernt

Tavoitteena hyvinvointi

Suomi on julkaissut ensimmäisen kansallisen lapsistrategiansa 23.2.2021. Se haastaa kaikkia entistä lapsi- ja perhemyönteisemmän yhteiskunnan rakentamiseen. Keskeisinä hyvinvoinnin osa-alueina esitellään myönteisen ja turvallisen kasvuympäristön vahvistaminen, terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen sekä läheisten ihmissuhteiden merkitys. Tärkeitä osa-alueita ovat myös osallisuuden kokemukset, oppimisen vahvistaminen sekä perheiden ja syntyvyyden tukeminen.

 

Perheiden hyvinvointi, vanhempien parisuhteen sekä vanhemmuuden tukeminen vahvistavat lapsen ja nuoren positiivista kasvuympäristöä. Turhaan ei sanota, että vanhempien parisuhteesta rakentuu lasten koti.

 

Nuorisotutkimusseuran lähes samanaikaisesti julkaiseman tutkimuksen mukaan nuorten elämäntyytyväisyys on laskenut. Tutkimus on kohdistettu poikkeusoloihin, nuorten arkeen covid-19-pandemian keskellä. Tilanne on madaltuneiden tulosten osalta huomiota herättävä. Joidenkin nuorten kohdalla erityistä tukea todella tarvitaan.

 

Nuorisoon kohdistuneet pandemia-ajan toimenpiteet ovat tietyillä alueilla Suomessa olleet suuria. Nuoren maailmassa keskeisiin ja kehityksellisesti merkittäviin asioihin, kuten sosiaalisiin suhteisiin, yhteiseen toimintaan ja harrastuksiin on jouduttu puuttumaan. Arjesta on tullut monelle haasteellista. Yksinäisyys, harrastusten puute, opintojen ehkä heikompi eteneminen sekä positiivisen tulevaisuususkon puute haastavat. Aika valuu huomaamatta omassa huoneessa sosiaalisen median sisältöihin. Myös sukupolvikokemukset ja yhteiset tapahtumat jäävät kokematta. Seurakunnissakin lasten ja nuorten toiminta ollut keskeytyneenä pitkiä aikoja. Vuosi nuoren elämässä on kokemuksena valitettavasti paljon pidempi kuin aikuisella.

 

Suomen helluntaiseurakuntien strategia tulisi ottaa tosissaan juuri nyt. Se osoittaa, että lasten ja nuorten hyvinvointi on selkeä osa koko seurakunnan hyvinvointia.  Tavoitteena on opetuslapseuspolun eteneminen läpi ikäryhmien ja nuorten osallisuuden tukeminen. Keskeisintä tulevaisuustyötä on satsata parhaat voimat ja osaaminen lasten ja nuorten pariin.

 

Opistovuosi oppivelvollisille on IK-opiston järjestämä uusi opiskelumahdollisuus nuorille peruskoulun jälkeen. Oppivelvollisuuden pidentämisen tultua voimaan peruskoulun päättävillä oppilailla on mahdollisuus tulla omalle opistolle jatkamaan ilmaisia opintoja yhdessä muiden samanikäisten kanssa.

 

Tässä on yksi upea mahdollisuus koronan jälkeiseen aikaan tukemaan nuorten elämää. Myös leirikesä odottaa satoja nuoria mukaan valtakunnalliseen toimintaan.

 

 

Tanja Laulainen

 

Kirjoittaja on IK-opiston rehtori.



UUTISET