Torstai 9. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Timo, Dennis

Seurakunnan vaikutus yhteiskunnassa

Vaikuttava seurakunta ei koskaan leiju maallisen ajan ja haasteiden yli, Hannakaisa Shehu kirjoittaa.
Vaikuttava seurakunta ei koskaan leiju maallisen ajan ja haasteiden yli, Hannakaisa Shehu kirjoittaa.

12.2.2024 | Suomi valitsi itselleen presidentin sunnuntaina. 

Viime vuoden syksyllä käynnistynyt, koko alkuvuoden kiihkeänä käynyt kampanjointi on tullut päätökseen. Kansa on puhunut vaaliuurnillaan.  

Suomalainen demokratia, jossa jokainen täysi-ikäinen Suomen kansalainen saa käyttää äänioikeutta ja vaikuttaa yhteiskunnan tilaan, on suuri siunaus.  

Seurakunnan tulee vaikuttaa sen kaupungin ja kansan parhaaksi, minkä keskellä se toimii. Myös meidän kristittyjen on tärkeä osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon käyttämällä äänioikeutta niiden asioiden puolesta, jotka edistävät rauhaa ja yhteiskunnan yhteneväisyyttä ja vähentävät jakolinjoja. Seurakuntaa ei synnytetty ja valmistettu elämään eristäytyneenä maailmasta ja sen tilanteista, päinvastoin. Samalla on hyvä tiedostaa, että poliittinen vaikuttaminen on vain hyvin pieni osa sitä vaikuttamista, johon 2020-luvun seurakunta on kutsuttu. 

 

 

       Vaikuttava seurakunta ei koskaan leiju maallisen ajan ja haasteiden yli.

 

Uusi testamentti paljastaa meille seurakunnan vaikuttamisen todellisen luonteen. Alkuseurakunta piti tinkimättä kiinni muutamasta asiasta: Apostolisen opetuksen terveestä linjasta ei poikettu, ja ehtoollista vietettiin yhdessä säännöllisesti. Keskinäistä yhteyttä varjeltiin, ja yhteinen rukous ja paasto olivat tiiviisti osa seurakunnan elämää. Heikompiosaiset huomioitiin, ja diakoniatyö järjestäytyi. Tällaisten periaatteiden kanssa kulkeva seurakunta vaikuttaa vahvasti oman kaupunkinsa keskellä. Alkuseurakunta jätti meille esimerkin diakoniasta, joka vaikuttaa kokonaisten yhteisöjen elämään.  

Helluntailiikkeen juurista löytyy peloton ihmisten kohtaaminen, heikoimpien tukeminen ja tapa kohdata jokainen erottelematta ketään minkään ominaisuuden perusteella. Tämä on koko evankeliumin leviämisen ydin ja tätä me jatkamme.  

Tällä hetkellä yli sata helluntaiseurakuntaa on ollut jo puolen vuoden ajan mukana Helluntaikirkon Hyvällä Sydämellä -hankkeessa. Sen kautta on tavoitettu tuhansia avun tarpeessa olevia nuoria, eläkeläisiä ja perheitä ja nähty monenlaisia ihmiskohtaloita. Yli 6 000 maksukorttia on seurakuntien kautta jaettu tarvitseville. Se tarkoittaa henkilökohtaisia kohtaamisia, käytännöllistä tapaa osoittaa huolenpitoa ja rakkautta, silmiin katsomista ja toivon tuomista. Tämä sekulaarimedioissakin positiivista ja kannustavaa huomiota saanut hanke on seurakunnan vaikuttamisen ytimessä.  

Vaikuttava seurakunta ei koskaan leiju maallisen ajan ja haasteiden yli, vaan on juurevasti kiinni oman aikansa ihmisten elämässä. Jokainen paikallinen seurakunta on hyvän tekemisen kautta toivo kunnille ja kaupungeille.  

 

Hannakaisa Shehu 

Tampereen Helluntaiseurakunnan seurakuntapastori 

Suomen Helluntaikirkon hallituksen varapuheenjohtaja



UUTISET