Saksassa roskat lajitellaan neljään eri astiaan, eikä roskakuski ota niitä autoonsa, jos lajittelu on tehty väärin. Suurpiirteiselle ihmiselle saksalainen tarkkuus tuottaa päänvaivaa. Eikö olisi helpompi laittaa mutkat suoriksi ja roskat roskiin. Pois silmistä, pois mielestä.
Saman efektin saavat aikaan uutiset. Telkkari kiinni tai kanava vaihtoon, kun aiheet alkavat painua liian synkiksi.
On kuitenkin mahdotonta paeta todellisuutta – tai ainakin hirveän hankalaa. Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Parempi versio sanonnasta kuitenkin olisi ”tieto lisää vastuuta”.
Emme voi vastata pelkällä olankohautuksella, kun tiedämme, että maa ja meri alkavat hukkua jätteisiin. Etuoikeutetun ihmisen vastuulliseen elämään ei kuulu totuuden väistäminen. Kaamoksesta ja rännästä huolimatta me suomalaiset olemme kaikilla mittareilla mitattuina etuoikeutettuja. Niinpä olemme myös vastuullisia. Vastuullisuus tarkoittaa tekoja ja sydäntä, joka ymmärtää yhtälön ja näkee isomman kuvan.
Jos meillä on jotakin liikaa, se johtuu siitä, ettemme ole ymmärtäneet vastuutamme. Olemme unohtaneet jakaa omastamme. Unohtaa on väärä sana, sillä oikeasti emme ole halunneet jakaa. Jakaminen kun tekee kipeää. Luulemme edelleen, että köyhdymme jakamalla omastamme. Luulemme näin, vaikka uskomme peruskirja Raamattu osoittaa aivan muuta.
Jeesus puhuu paljon anteliaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja lähimmäisestä. Hänelle köyhän anti on suurenmoinen ja seurakunnan yhteys ja anteliaisuus tavoittelemisen arvoista.
Tiedämme, että Jeesuksen omina annamme aina liiastamme. Rutiköyhänä ja rikkirevittynäkin ammennamme siitä todellisuudesta, joka ei ole riippuvainen ihmisestä, vaan Jumalasta ja hänen valtakuntansa rikkaudesta. Siksi emme suostu ummistamaan silmiämme todellisuudelta. Emme myöskään jää toimettomaksi, vaan teemme työtä päämäärätietoisesti paremman tulevaisuuden puolesta.
Miksi sitten uhrata aikaa ja rahaa paremman tulevaisuuden rakentamiseksi, kun Raamattukin sanoo, että lopussa kaikki tulee tuhoutumaan? Eikö meidän mieluummin pitäisi auttaa tämän profetian toteutumista? Tällaiseen ajatteluun voivat kompastua vain ne, jotka eivät katsele oman nurmikkoneliönsä ulkopuolelle.
Jokaisen kristityksi itseään kutsuvan dna:ssa lukee: ”Rakastan Jumalaa rakastamalla lähimmäistäni.” Rakkaus on luonteeltaan neuvokas, sinnikäs ja toivoa synnyttävä. Vastuullinen kuluttaminen merkitsee rakkautta maailmalla saasteisiin hukkuvia kohtaan. Ja esimerkiksi kimppakyyti tarkoittaa rakkautta kaveria ja luontoa kohtaan. Ekologisuuden lisäksi se antaa mahdollisuuden kertoa toivosta, joka on enemmän kuin saasteeton luonto.
Jeesus on rakastanut meitä, jotta voisimme jakaa rakkautta tuhlailevasti jokaisella elämän saralla.
Juha Lehtonen
Kirjoittaja on Fidan seurakuntayhteyksien koordinaattori.