Pidetään huolta yksilöstä

2.10.2023 | Niin sanotun pakanalähetyksen peruskivet laskettiin helluntaikarismaattisesti. Pietari näki näyn, joka velvoitti häntä tutkimaan palvelustehtävänsä rajoja, keräämään rohkeuden soveltaa Jeesuksen linjaamia periaatteita radikaalisti ja murtamaan ikiaikaiseksi koettuja rajoja. Se avasi maailman, jossa etnisuskonnolliset muurit murtuivat, itsestään selvänä pidetyt oletukset uskovan elämäntavasta harkittiin uudelleen ja Suomen helluntailiikkeellekin avautui mahdollisuus syntyä pari vuosituhatta myöhemmin. 

Jälkikäteen katsottuna murroksella on itsestään selvältä näyttävä yhteys Jeesuksen toimintaan, mutta tapahtumahetkellä kristikunnan mannerlaatat järisivät. 2 000 vuotta myöhemmin näemme siinä yhteyden myös yhä jatkuvaan kehitykseen nähdä ihminen yksilönä, jolla on henkilökohtainen suhde Kristukseen. 

Yksilön ja yhteisön välillä on aina jännite. Yksilöllisyytemme kehittyy suhteessa toisiin ihmisiin, emmekä koskaan ole vain omaehtoinen yksikkö. Yhteisöllisyys edellyttää yhteisyyttä, jota vasten yksilö tulee näkyväksi. Pelkkä yksilöllisyys rapauttaa yhteisön, mutta yhteisön tyrannia rikkoo yksilön. Hedelmällinen tasapaino löytyy niiden välistä.

      Kohtaaminen edellyttää entistä enemmän sydämen avaruutta.

Helluntailiike kipuilee kohdatessaan yksilöitä moniarvoisessa, jälkikristillisessä Suomessa. Kun yhteistä arvopohjaa ja kulttuurisia perusolettamia on vähemmän, aiemmat itsestäänselvyydet eivät päde. Ihmisen yksilöllinen kohtaaminen edellyttää entistä enemmän sydämen avaruutta, ettei yksilö katoa kulttuurien törmäyksen alle. Sydämen avaruutta syntyy vain omien perusolettamien kriittisessä tarkastelussa. Tietoisuus omasta erehtyväisyydestä auttoi jo apostoleja ja auttaa meitäkin. 

On ymmärrettävää, että yksilöt ja seurakuntayhteisöt tarvitsevat aikaa sopeutuakseen nopeasti muuttuvaan ympäristöön. Osa asioista vaatii huolellista opillista harkintaa. Moniarvoisuudessa myös konservatiivisuus on yksilöllisyyttä, jota tulee kunnioittaa. Samalla on tiedostettava, että muutospaine luo turvattomuutta ja herättää vastarintaa. Ihmisten tunteet pyrkivät liittymään toisiinsa, jolloin yksilön hämmennys leviää yhteisöön ja yhteisö saattaa tulla temmatuksi mukaan yhteiskunnalliseen kuohuntaan. 

On suuri tragedia, jos evankeliumin julistamisen sijaan seurakunnan tehtäväksi muodostuu yhteiskunnallinen muutosvastarinta. Siitä ei ole pitkä matka takaisin etnisuskonnollisiin raja-aitoihin, joiden murtaminen oli Apostolien tekojen keskiössä. Apostolien työ ei edellyttänyt yhtenäiskulttuuria vaan rohkeutta soveltaa Kristuksen evankeliumia yksilöllisesti, niin että jokainen etsivä pystyi löytämään uuden elämän Jeesuksessa, yksilöllisyydestään huolimatta. 

Antti Hirviniemi 

Kirjoittaja on Help ry:n puheenjohtaja.