Perjantai 19. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Pälvi, Pilvi, Bernhard, Bernt

Paras sanoma!

Suuri osa nuorista voi toisaalta melko hyvin, mutta polarisaatio ja eroavaisuuksien ilmeneminen nuorisojoukossa on merkittävästi vahvistunut, rehtori Tanja Laulainen kertaa tutkimuksia.
Suuri osa nuorista voi toisaalta melko hyvin, mutta polarisaatio ja eroavaisuuksien ilmeneminen nuorisojoukossa on merkittävästi vahvistunut, rehtori Tanja Laulainen kertaa tutkimuksia.

Nykyiset nuorten ikäluokat ovat kasvaneet epävarmuuden leimaamassa maailmassa. Tänä aikana yksilöiden elämänkulkuihin liittyvät yllättävätkin muutokset ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus. Oman polun etsiminen ei ole yksinkertaista muutoksen keskellä. Varmaa suuntaa ei aina ole näkyvissä ja valittavissa jatkuvan muutoksen keskellä olevassa yhteiskunnassamme. Tämänkaltainen aikakausi vaatii jokaiselta kykyä joustaa ja mukautua, palautua ja uudelleenohjautua sopivasti. Muutoskyvyn tarve on huutava.

 

 

     Seurakunnalla on maailman paras sanoma, tulevaisuus ja toivo nuoren koko elämää ajatellen.

 

Hiljattain valtionhallinnon julkaisema Nuorisobarometri vuodelta 2022 on tuotettu teemalla ”Resilienssi ja kyky pärjätä epävarmuuksien ajassa”. Nuorisobarometrissa on ensisijaista selvittää suoraan kysymällä 15–29-vuotiailta nuorilta heidän arvojaan, asenteitaan ja näkemyksiään. Viime vuosien poikkeukselliset ajat ovat jättäneet jälkensä nuorten sukupolveen. Ensin pandemia ja nyt myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on heikentänyt uskoa vakauteen ja rauhaan. Barometri kuvaa nykynuorten sukupolvikokemusta käsinkosketeltavasti. Suuri osa nuorista voi toisaalta melko hyvin, mutta polarisaatio ja eroavaisuuksien ilmeneminen nuorisojoukossa on merkittävästi vahvistunut. Mielenterveyden ongelmat ovat kasvaneet. Keskeisenä tavoitteena on muutoskyvyn löytyminen ja muodostuminen osana perhe- ja yhteisörakenteita. Kyky pärjätä kytkeytyy nuorten yksilöllisten kykyjen ohella voimakkaasti myös lähiyhteisöjen ja erilaisten verkostojen tukeen sekä nuorille tarjottaviin palveluihin. 

Seurakunnilla on tässä hieno mahdollisuus toimia nuorten hyvinvoinnin tukena. Yhteisöjen ja kaveripiirien merkitys nuoren hyvinvoinnille on keskeistä. Seurakunnat, erilaiset kerhot, varhaisnuortenillat, nuortenillat ja nuorten aikuisten kohtaamiset ovat nyt jos koska keskeisessä roolissa. Tässä ajassa nuorten tarve kohtaamiselle ja yhteisöön ja kaverijoukkoon kuulumiselle on keskeistä. Ja seurakunnalla on ikäkavereiden kohtaamisen paikan lisäksi myös maailman paras sanoma, tulevaisuus ja toivo nuoren koko elämää ajatellen. 

Isossa Kirjassa jo toteutamme nuorten leirikevättä, Hi-Teen-leiri pääsiäisen tienoilla sai lähes sata innokasta osallistujaansa, ja rukoillen valmistaudumme leirikesään. Tervetuloa Fifteen-leirit, varhaisnuorten leiri, ratsastusleiri, päiväleiri, kepparileiri, kesäleiri ja monet muut tapahtumat. Haluamme tarjota tänäkin kesänä unohtumattomia kohtaamisia, uusia kaverisuhteita, maailman parasta evankeliumia leiriopetuksissa ja yhteisissä kohtaamisissa.  

Välitetään parasta sanomaa: Taivaan Isä kannattelee ja rakastaa juuri sinua! 

 

Tanja Laulainen 

Kirjoittaja on Iso Kirja -opiston rehtori. 

 



UUTISET