Torstai 28. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Armas

Paluu pääasiaan

Jeesuksen pitäminen pääasiana kuulostaa yksinkertaisemmalta teoriassa kuin se on käytännössä, Ruut Ahonen kirjoittaa.
Jeesuksen pitäminen pääasiana kuulostaa yksinkertaisemmalta teoriassa kuin se on käytännössä, Ruut Ahonen kirjoittaa.

Sanonnan mukaan ”on pääasia, että pääasia saa olla pääasia”. Hengelliseen elämään viittaava lausahdus alleviivaa Jeesuksen keskeisyyttä. Jeesus on läpi Raamatun kulkeva pääviesti. Niinpä jos herätysliike, seurakunta tai yksittäinen uskova rakentaa hänen varaansa, niille on luotu hyvä perustus. Jos ne pysyvät tällä perustuksella, edessä siintää myös hyvä tulevaisuus. 

Jeesuksen pitäminen pääasiana kuulostaa yksinkertaisemmalta teoriassa kuin se on käytännössä. Nuori liike, seurakunta tai vasta uskoon tullut henkilö ei ole vielä samalla tapaa matkan tuomien pölyjen armoilla kuin pidempään elänyt yhteisö tai kristitty. Lisäksi kaikki instituutiot muodostuvat ihmisistä, joiden päättäjien on tunnistettava pääasiat ja pidettävä niitä yllä, jotta yhteisökin voi rakentaa niiden varaan.

 

 

      Tärkein voi hautautua monen tarpeellisen alle.

 

Helluntaiherätys on elänyt yli satavuotiaaksi. Historian varrella sen parissa on pidetty selkeästi esillä Jeesusta, pelastuskutsua, Raamatun arvovaltaa sekä muun muassa pyhitystä ja yleistä pappeutta. Lähetystyötä on tehty ja tuettu, ja Pyhän Hengen armolahjoja on etsitty ja käytetty luontevasti. Moni sellainenkin, joka ei ole jäänyt vaikuttamaan helluntailiikkeeseen, on saanut sieltä hengellistä ravintoa. 

Jokainen liike kuitenkin vanhenee. Kun aloitettiin innokkaina ja avoimin mielin, myöhemmin aletaan tarvita muun muassa yhteisiä periaatteita, rakenteita opin määrittelyä ja siihen perehtymistä. Tämä vaihe jäykistää helposti ja tärkein voi alkaa hautautua monen tarpeellisen alle. Luoduista rakenteista saattaa myös tulla eräänlaisia valeturvasatamia, jolloin uskon alkuperäinen ydin ja itse pääasia, Jeesuksen seurassa pysyminen, hälvenee taustalle.

 

 

      Ne eivät vaikuta vain varsinaiseen kohderyhmäänsä.

 

Seuraavat viikot ovat historiallinen tilaisuus palailla pääasian pariin yhteisöinä ja yksilöinä. Syys-lokakuussa toteutuvan Se löytyi -mediamission tarkoitus on tehdä Jeesusta tunnetuksi Suomessa asuville, mutta voi olla, että sen myötä Jeesus alkaa näyttäytyä meille uskovillekin selvemmin. Toivottavasti näin käykin. 

Jos Jeesuksesta on muotoutunut oman elämän nimellinen päähenkilö, ehkä mission ilmapiiri elvyttää eloon Vapahtajan kasvot ja persoonan, joka on kaiken alku ja loppu, ja jossa Raamatun mukaan myös kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. 

Aiempien kokemusten perusteella erilaiset missiokampanjat eivät vaikuta vain varsinaiseen kohderyhmäänsä vaan yhdistävät ja ryhdistävät uskoviakin. Jeesukseen keskittyminen ja pääasioista kertominen voi auttaa huomaamaan esimerkiksi sen, ettei usko tarkoitakaan tietyssä kulttuurikuplassa pyörimistä vaan oikeutta kuulua Jumalan perheeseen muiden armahdettujen kanssa. 

 

Ruut Ahonen 

Kirjoittaja on Aikamedian vt. vastaava päätoimittaja.



UUTISET