Mistä meidät tunnetaan?

Kun helluntailiike rantautui Suomeen reilut sata vuotta sitten, se joutui raivaamaan itselleen tilaa monenlaisten ennakkoluulojen värittämässä toimintaympäristössä. Ehkäpä siitä johtuen liikkeemme käytännön painopiste oman olemuksensa määrittelyssä muodostui paljolti negaatioista, sen sanoittamisesta, mitä me emme ole. 

Näin suomalaisen helluntailaisuuden perusvireeseen kaiverrettiin sukupolvelta toiselle siirtynyt itseymmärrys helluntailaisuudesta hengellisenä, mutta myös kulttuurisena, vastavoimana maallistuvan yhteiskunnan keskellä. 

Tältä pohjalta on täysin ymmärrettävää, että niin yhteiskunnallisissa kuin herätysliikkeemme sisäisissä muutoksissa vastavoima-ajattelu on usein nostanut välittömästi päätään. Onneksi myönteistä kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kristittyjen yhteys on saanut vallata hienosti alaa, ja siinä, että olemme ymmärtäneet, että meitä ja kanssamme täysin eri mieltä olevia ihmisiä yhdistää yhteinen ihmisyys.

    Alkuseurakunta tunnettiin toisenlaisesta elämästä.

Kun toimintaympäristömme on viime vuosina voimakkaasti etääntynyt kristillisestä arvomaailmasta, myös vastakkainasettelu näyttää jälleen syventyneen. Tämä herättää tärkeän kysymyksen siitä, ovatko seurakunta ja herätysliike ensisijaisesti yhteiskunnallisia protestiliikkeitä vai Jumalan valtakunnan edustajia kaikenlaisten yhteiskunnallisten olosuhteiden keskellä. Toki näillä tuleekin olla päällekkäisyyttä, mutta painopisteen määrittely on olennaista. Mistä meidät tunnetaan, ja mistä meidät tulisi tuntea? 

Apostolien teoissa Luukas piirtää selkeän kuvan siitä, mistä Jerusalemiin syntynyt alkuseurakunta tunnettiin. Kuvaus on suorastaan pysäyttävä, koska se ei sisällä kritiikkiä ympäröivään yhteiskuntaan nähden. Kuitenkin Israel oli miehitysvallan alla, hengellinen mädännäisyys oli syvää ja korruptio kukoisti. 

Luukkaan mukaan alkuseurakunta tunnettiin toisenlaisesta elämästä, jonka ominaispiirteitä olivat Jumalan sanan keskeinen asema, syvä ja käytännöllinen keskinäinen yhteys, antautunut rukous, ehtoollisen arvostaminen, ihmeet ja tunnusteot merkkeinä kumppanuudesta Pyhän Hengen kanssa, avokätinen anteliaisuus ja Jumalan ylistäminen. Nämä tekijät muodostivat alustan sille herätykselle ja lähetystyön laajenemiselle, joita saamme Apostolien teoista seurata. 

Meitä ei pitäisi tuntea siitä, mitä vastaan me olemme, vaan siitä, minkä puolesta me olemme. Ja tarkemmin: meitä ei tulisi tuntea siitä, keitä vastaan me olemme, vaan siitä, kenen puolesta me olemme. Meidät tulisi tunnistaa niiksi, jotka ovat olleet – ja edelleen ovat – Jeesuksen kanssa. 

Pekka Havupalo 

Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan johtava pastori.