Torstai 9. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Timo, Dennis

Lujuutta ja luovuutta

Jumala antaa työhönsä voimansa, viisautensa ja varansa. On syytä kuitenkin varmistaa aika ajoin, että se, mitä seurakuntana ja järjestöinä teemme, on Herran työtä, Marko Selkomaa kirjoittaa.
Jumala antaa työhönsä voimansa, viisautensa ja varansa. On syytä kuitenkin varmistaa aika ajoin, että se, mitä seurakuntana ja järjestöinä teemme, on Herran työtä, Marko Selkomaa kirjoittaa.

”Sen tähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa” (1. Kor. 15:58 KR38). 

Kristuksen seurakunta pysyy tuoreena, kun se pitäytyy ydintehtävässään. Paavali kehotti korinttilaisia, jotka elivät monien haasteiden keskellä. Taloudelliset, poliittiset ja eettiset myllerrykset aaltoilevat meidänkin ympärillämme. Lujuus tarkoittaa kiinnittymistä, porautumista ja ankkuroitumista pysyvästi evankeliumin ydinsanomaan. Kristus kuoli, hänet haudattiin ja hän nousi ylös kuolleista. Syntinen tulee sovitetuksi Jumalan kanssa uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Ympärillämme arvot muuttuvat, ja siksi Kristuksen seurakunnan tulee olla valona ja suolana ihmiskunnan keskellä. 

Järkähtämättömyys viittaa ulkopuolelta tuleviin pyrkimyksiin horjuttaa tasapainoa. Elämän olosuhteet julkisessa taloudessa, geopolitiikassa ja terveystilanteissa tulevat ulkopuoleltamme. Tuulet puhaltavat ja aallot käyvät myös eettisten kysymysten saralla, mutta meitä kehotetaan olemaan horjumatta paikallamme. Tämä ei suinkaan tarkoita pysähtyneisyyttä vaan Raamatun opetuksessa pitäytymistä. Paavali kehotti Timoteusta pysymään oppimassaan.

 

 

     Kristuksen seurakunta pysyy tuoreena, kun se pitäytyy ydintehtävässään.

 

Kriisit ovat avanneet uusia ovia ja luoneet uusia mahdollisuuksia. Innokkuudella Paavali tarkoittaa, että olisimme aina ja kaikissa olosuhteissa valmiita tekemään Kristuksen seurakunnalleen antamaa tehtävää – viemään evankeliumia eteenpäin. Ilmaisu tarkoittaa myös ylitsevuotavaa evankeliumin työssä. Meillä on sanoma, joka virtaa ylitsevuotavasti yhä useamman janoisen ihmisen huulille. 

Ylitsevuotavuus kuvaa myös viestimisen monipuolisuutta ja runsautta. Kun olemme lujia Sanassa, meidän tulee olla uudistuvia ja monipuolisia myös käyttämissämme menetelmissä. Tuetaan niitä, jotka luovasti ja uusilla metodeilla vievät Sanaa eteenpäin. 

Työ on Herran työtä. On kyse Jumalan itsensä tekemästä työstä ja hänen antamastaan tehtävästä, johon hän on ottanut meidät työtoveruuteensa. Jumala antaa työhönsä voimansa, viisautensa ja varansa. On syytä varmistaa aika ajoin, että se, mitä seurakuntana ja järjestöinä teemme, on Herran työtä. Jos ei ole, niin karsitaan ja luodaan Herrassa uusia työmuotoja, jotka vastaavat ajan tarpeisiin. 

Työ Herrassa ei ole turhaa. Kun julistamme evankeliumia, opetuslapseutamme ja opetamme Sanaa, antaa Jumala sille varmasti kasvun. Pidetään huolta, että pysymme Sanassa sekä tuemme ja teemme evankeliumin levitystyötä lähetyskentillä ja kotimaassa. Näin vuoden 2023 alkumetreillä lienee hyvä pohtia, mitkä toiminnot on tehty Herrassa, vai näpräilemmekö omiamme? 

 

Marko Selkomaa 

Kirjoittaja on Avainmedia Lähetysjärjestö ry:n toiminnanjohtaja. 



UUTISET