5.5.2024 | Kristillisissä piireissä on viime aikoina kiertänyt kansalaisaloite, jolla termit ”äiti” ja ”isä” halutaan säilyttää lainsäädännössä ja yhteiskunnassa. Kannatettava aloite, ja samalla se kertoo tarpeesta, joka yhteiskunnassamme on kristilliselle kasvatukselle.
Kristittyinä vanhempina, äiteinä ja isinä, vastuumme on suuri, olemme omien lastemme tärkeimmät kasvattajat. Haluamme varmasti nähdä lastemme sitoutuvan Jeesukseen ja seurakuntaan. Uskon kasvu ja suhde seurakuntaan eivät kuitenkaan synny vain haluamalla, vaan ne ovat pitkälti kasvatuksen tulosta. Kasvattaminen vaatii vanhemmilta sitoutumista ja vastuunottoa.
Se, kuinka vanhemmat osoittavat arjessa uskoa ja sitouttavat perheensä seurakuntaan, merkitsee paljon. Rehellisyys, aitous ja luotettavuus opitaan kodin keskellä. Perheen yhteinen rukous ja se, kuinka puhumme seurakunnasta, on vanhempien kasvatusvastuun ytimessä. Kun pyydämme anteeksi, osoitamme kiitollisuutta ja kasvamme anteliaisuudessa, silloin välitämme lapsillemme valloittavaa kristillisyyttä.
Lapsen jokaisessa ikävaiheessa vanhemmat voivat löytää syyn, miksi lapsen kanssa ei tarvitse mennä seurakuntaan. Vauvan unirytmi, taaperon äänekkäät mielenilmaukset, ala-asteikäisen harrastukset ja teinin voimakas vastarinta ohjaavat meitä liian usein jäämään pois seurakunnasta. Valitettavasti nämä hetkelliset syyt johtavat perheitä kokonaan eroon uskovien yhteydestä. Mikäli vanhempina löydämme aikaa viedä lapsemme futistreeneihin, mutta emme seurakunnan teini-iltaan, emme toimi hengellisinä kasvattajina.
Vanhempien tehtävää tukemassa ovat isovanhemmat. Heidän esirukouksensa ja esimerkkinsä luottamuksesta Jumalaan ovat lapsille ja lastenlapsille tärkeitä uskon kasvutekijöitä. Ajassamme kristillinen kasvatusmateriaali, lehdet, kirjat ja digisisältö eivät ole itsestäänselvyys. Samoin seurakuntien leirityö taistelee paikoittain olemassaolostaan. Siksi isovanhempien satsaukset esimerkiksi lapsenlapsen Jees-lehtitilaukseen ja leirimaksuun ovat arvokas sijoitus hengelliseen kasvatukseen.
Uusien sukupolvien kasvattaminen haastaa myös seurakunnan. Kun seurakunta näkee vanhempien roolin lastensa hengellisinä kasvattajina, seurakuntien opetus, rakenne ja verkostot ohjataan tukemaan vanhempia heidän kasvatustyössään. Kasvavassa ja kasvattavassa seurakunnassa lapset ja nuoret ovat jokaisena ikäkautenaan luonnollinen ja keskeinen osa yhteisöä, rinnallaan rohkaisevat ja kannustavat vanhemmat sukupolvet.
Waltteri Haapala
Kirjoittaja on Lahden helluntaiseurakunnan johtava pastori ja Aikamedia Oy:n hallituksen puheenjohtaja.