Kuuletko enkelien sanoman?

Enkeli Gabrielin vierailu Marian luona toi esiin taivaallisen Isämme kutsun. Asiat, jotka enkeli kertoi, toivat Marian maa­ilmaan toivon, tulevaisuuden ja kirkkauden, joka ulottuu mei­dän päiviimme. Enkeli Gabrielin ilmoittamat asiat avaavat meille Jumalan sydämen sykkeen ja kutsuvat meitä sisälle hänen tah­toonsa. Hän kertoi, että syntyvä lapsi tulee olemaan suuri, hänel­le annetaan valtaistuin, eikä hänen valtakunnallaan tule olemaan loppua.

 

Vaikka nämä sanat sanottiin Marialle, meidän on myös syy­tä kuulla ne oman elämämme joulussa. Jeesuksen suuruus tulee ilmi siinä, että hän ei jäänyt vain Marian maailmaan, vaan hän on Jumala meidän keskellämme tänään ja tahtoo sulkea jokaisen sisälle valtakuntaansa.

 

Liian moni ajattelee Jumalan valtakunnan leviämistä uskonnollisena toimintana tai yrityksenä olla parempia ihmisiä. Yrittäessämme jotenkin hallita omaa rajalli­suuttamme ja kehittäessämme parempia keinoja muut­taa itseämme ajaudumme vain kohti hengellistä konkurssia.

 

Isän suunnitelma on synnyttää Kristuksen elämä meissä, ei vaatia sitä elämää meistä it­sestämme. Siksi meidän on kuultava hen­kilökohtaisesti ne sanat, jotka enkeli sanoi paimenille kedolla: ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja.” Hänessä meille on va­rattuna uuden elämän voima, jonka kautta Jumala haluaa tuoda esiin elämän ja ilon, jotka hän on varannut kaikille, jotka kuulevat ja vastaanottavat sanoman siitä, että Va­pahtaja on syntynyt.

 

Olipa tilanteemme, ongelmamme tai lankeemuksemme mikä tahansa, meitä kutsutaan kuulemaan enkelien viesti. Se avaa uu­den taivaallisen todellisuuden, joka läpäisee voimallaan meidän joskus niin kivuliaankin arkemme ja maailmamme. Kyseessä ei ole mikään kristillisen uskon tee-se-itse-paketti, vaan Jumalan it­sensä antama ja keskellemme lähettämä elämä, joka ilmenee täs­sä yhdessä persoonassa, Nasaretin Jeesuksessa.

 

Hyvät uutiset eivät pääty siihen, kun vastaanotamme tämän sanoman. Kristuksen syntymästä alkanut Jumalan valtakunnan laajentuminen tuottaa meissä ja meidän kauttamme uu­den armon voimaa, joka muuttaa asioita ympäristössäm­me. Meille syntynyt Vapahtaja vapauttaa synnin vallasta ja tuo anteeksiannon. Hän loistaa elämän pimeimpiin paikkoihin ja ajaa pois pelon ja epätoivon. Hän täyttää elä­män syvimmät tarpeet ja avaa tien Jumalan ylitsevuota­vaan rakkauteen. Hän täyttää heikon voimalla ja tuo parantumisen elämän kolhimille ja sairauksien runtelemille. Saimme hänet lahjana, lahjana hä­net antakaamme.

 

Kaikukoon enkelien sanoma edelleen maassamme: ”Teille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.” Tätä on syytä juhlia suurella ilolla tänäkin jouluna.

 

 

Petri Mäkilä



Miten on
51-52/2018

Miten onRokotevastaisuus on noussut loppusyk­systä puheenaiheeksi Larsmon tuhkarokko­tapauksen myötä. Larsmon eli Luodon kun­ta sijaitsee Kokkolan ja Pietarsaaren välissä.



Sven...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan