Kunnioituksen kulttuuri kunniaan

Ulkomailta tulleissa uutiskuvissa olemme tottuneet näkemään kansalaisten vihaa ja raivoa. Yllättäen samat ilmiöt ovat alkaneet näkyä myös omassa ympäristössämme. Suomalaisesta keskustelukulttuurista on tullut räjähdysherkkää. Kuka olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut, että Suomen Punaisen Ristin työntekijät ja pakolaiskeskusten vapaaehtoistyöntekijät saisivat osakseen uhkauksia ja heidän autojaan kivitettäisiin? Tai että ensihoitajat joutuisivat käyttämään työssään luotiliivejä. Nettiraivon siirtyminen käytännön tekoihin on huolestuttavaa ja kaikin puolin tuomittavaa.

Useat mediat ovat ainakin väliaikaisesti joutuneet sulkemaan keskustelupalstat täysin asiattoman ja uhkailevan nettikäyttäytymisen vuoksi. Vaihtoehtoja ei ole ollut.

Samat ilmiöt ovat vaarassa rantautua myös tunnustavien kristittyjen pariin. Itse asiassa viime aikojen nettikeskustelut pakolaiskysymyksistä, naisen palvelutyön mahdollisuuksista ja suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin ovat leimahtaneet sen kaltaisiin äänenpainoihin, joiden ei pitäisi ilmetä Jeesuksen seuraajien kielenkäytössä. Jos kiivailut tatuoinneista tai avioliittolaista ovat meille tärkeämpiä kuin lähimmäinen, olemme suistuneet väärille raiteille.

Nettiraivon syitä on myös tutkittu. Terapeutti Tommy Hellstenin mukaan vihan lietsonnan taustalla vaikuttaa huono itsetunto. Uhon avulla vihaa lietsova yrittää rakentaa minuuttaan ja osoittaa erinomaisuuttaan. Nettipalstat ovat vihaa lietsovalle terapeutin mukaan kuin ryyppyremmi, jossa samanmieliset komppaavat toisiaan. Nettiraivoaja yrittää polkea muita alas ja nousta heidän yläpuolelleen kasvaakseen siten suureksi vaikuttajaksi. Tosiasiassa hän pienenee silloin ihmisenä entisestäänkin, koska hän ei kohtaa itseään. Nettivihaan voi jopa jäädä koukkuun, jolloin sitä on vaikea lopettaa.

Erilaisille mielipiteille pitää luonnollisesti olla tilaa, ja rakentavaa keskustelua tulee käydä. Meidät on kuitenkin kutsuttu kunnioittamaan toisiamme ja jopa kilpailemaan siinä. Myös herätysliikkeemme yhteys ja tulevaisuus perustuvat tähän fundamenttiin. Jeesuksen viimeinen rukous kiteytyi siihen, että hänen omansa olisivat ihmisten edessä yhtä.

Ilman rakentavaa kunnioituksen kulttuuria asiat eivät yksinkertaisesti etene ja jakaantuminen sekä mielipide-eroista johtuva taantuminen kiihtyy.

Elämme ilmapiirissä, jossa on kunnioituksen tyhjiö. Kunnioituksen kulttuuri ei voi rakentua sen ympärille, mitä minä tarvitsen, vaan sen varaan, mitä voin antaa. Jos emme opi kunnioittamaan niitä, jotka sitä vähiten ansaitsevat, kunnioituksen tyhjiö ei koskaan täyty.

Jyrki Palmi

Kirjoittaja on Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtaja ja Aikamedia Oy:n hallituksen puheenjohtaja.