Lauantai 4. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Armi, Ronja

”Jos Herra suo”

Maailma voidaan nähdä syöksykierteenä, jossa kristityn ainoa tehtävä on edesauttaa maailmanloppua. Velttous on sisäänpäin kääntymistä ja oman vapautuksen odottelua, Juha Lehtonen määrittelee.
Maailma voidaan nähdä syöksykierteenä, jossa kristityn ainoa tehtävä on edesauttaa maailmanloppua. Velttous on sisäänpäin kääntymistä ja oman vapautuksen odottelua, Juha Lehtonen määrittelee.

Jopa Wikipedia nöyrtyy ajan edessä. Vuodelle 2023 kalenteroidut eduskuntavaalit, lakimuutokset tai Euroviisut on otsikoitu ”ennustettuja ja suunniteltuja tapahtumia”. Paavalin lanseeraama ”jos Herra suo” oli aikoinaan ja joskus nykyäänkin tyypillinen sivulause helluntaikentässä. Myös sananlaskut opettavat lukijaa suhtautumaan tulevaisuuteen pienellä varauksella; ihminen suunnittelee, mutta Herra ohjaa. 

Ohjaako epävarma tulevaisuus kristittyjä varmisteluun, velttouteen vai rohkeuteen? 

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa houkuttelevat, koska ne kuulostavat turvalliselta. Jos Herra ohjaa, kannattaako ihmisen ponnistella, saati unelmoida. Varmistelu voi johtaa myös radikalisoitumiseen, jos käsi on puristettuna oikean opin kahvaan. Mustavalkoinen maailma saattaa tuntua helpommalta käsitellä, kun vihollinen on maalitettu selkeästi.

 

 

      Ohjaako epävarma tulevaisuus kristittyjä varmisteluun, velttouteen vai rohkeuteen?

 

Velttous sen sijaan passivoi ja unohtaa uskon ytimen; luottamuksen ja nojautumisen kohti näkymätöntä. Maailma voidaan nähdä syöksykierteenä, jossa kristityn ainoa tehtävä on edesauttaa maailmanloppua. Velttous on sisäänpäin kääntymistä ja oman vapautuksen odottelua. Näiden teemojen äärellä on myös suuri houkutus istahtaa tuomarin tai arvioijan penkille. Tähän meitä ei suinkaan kutsuta, vaan enemmänkin nöyrtymään epävarman tulevaisuuden ja voimallisen Jumalan edessä. 

Raamattu kehottaa kristittyjä suurella äänellä rohkeuteen ehkäpä juuri siksi, että rohkeus on yksi suurimmista haasteistamme. Rakkaus ja luottamus ovat rohkeutta. ”Jos Herra suo” ei ole tarkoitettu tekosyyksi passivoitumiseen, vaan enemmänkin kuvaamaan Jumalan valtaa ja voimaa. Hän on ainoa, joka kykenee antamaan jokaiselle toivon ja tulevaisuuden. 

Tähän missioon Jumala on kutsunut jokaisen kristityn. Niinpä vaatii suurenmoista rohkeutta julistaa toivon sanomaa sinne, missä on vääryyttä ja pimeyttä. Kuinka ihmeellistä onkaan antaa mahdollisuus koulunkäyntiin lapselle, joka yhteiskunnan ja kulttuurin puolelta on tuomittu tyhmyyteen. On rohkeutta suunnitella perhettä, unelmoida ammatista tai rukoilla maailmanrauhan puolesta. Tämän rohkeuden lähteenä on itse Jeesus Kristus. 

Tammikuussa kristityt ympäri maailmaa rukoilevat rohkeasti, mikä näkyy rukous- ja paastoviikkojen runsautena. Jeesus itse sanoi, että hänen ruokansa ja juomansa on tehdä Taivaallisen Isän tahto. Juuri Jumalan tahdon äärellä ihmisen perimmäinen jano ja nälkä tulee tyydytetyksi. Meillä voi olla vahva luottamus siihen, että Herra suo tapahtua enemmän, kun hän on keskipisteenä. 

 

Juha Lehtonen 

Kirjoittaja on Fidan lähetystyön yksikön päällikkö.



UUTISET