Torstai 25. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Markku, Markus, Marko, Markus

Ihana kamala kasvu

Ovatko seurakuntaperheidemme olohuoneet, sunnuntaidemme tilaisuudet, sellaisia, että uskossaan uudet tai ensikertalaiset kokevat ne kutsuviksi ja ymmärrettäviksi, Veera Hug kysyy.
Ovatko seurakuntaperheidemme olohuoneet, sunnuntaidemme tilaisuudet, sellaisia, että uskossaan uudet tai ensikertalaiset kokevat ne kutsuviksi ja ymmärrettäviksi, Veera Hug kysyy.

[29.5.2023] Kun perheeseen tulee lapsi, tutut rutiinit saa ainakin osin hyvästellä, eikä paluuta entiseen ole. Mitä useampi lapsi syntyy kerralla, sitä suurempi peruuttamaton mullistus odottaa. Aikataulut, sisustus, rahankäyttö, kontaktiverkosto – kaikki muuttuu, ja suunnan määrittävät uudet tulokkaat. 

Vauvavuodet haastavat monella tavalla, eivätkä haasteet lopu niihin. Silti kasvu on haluttua. Saldo jää plussalle, vaikkei sitä mitata rahassa. 

Myös seurakunnissa elämme – toivottavasti usein – seurakuntaperheen kasvun aikaa. Saako se vaikuttaa keskellämme tarvittavin tavoin? 

Kun rukoilemme herätystä ja kasvua, haluammeko oikeasti Jumalan vastaavan rukouksiimme juuri oman seurakuntamme kohdalla? Totuttu rauha ja rakastetut rutiinit voivat olla vuosiksi ohi, kun rukousvastaukset sekoittavat pakan. 

Perheen ikäjakauma näkyy usein jo eteisestä. Olohuoneesta voi löytyä leluja ja keittiöstä lapsen oma leikkikeittiö. Teinikotien lattioilla ei loju leluja, mutta nuori äänestää usein jaloillaan ja viipyy siellä, missä kavereineen viihtyy.

 

 

     Saako kasvu vaikuttaa tarvittavin tavoin? 

 

Ovatko seurakuntaperheidemme olohuoneet, sunnuntaidemme tilaisuudet, sellaisia, että uskossaan uudet tai ensikertalaiset kokevat ne kutsuviksi ja ymmärrettäviksi? Saako tyyli nuoret haluamaan mukaan ja tuomaan mukanaan myös kaverit? Vai onko seurakuntamme sellainen, johon kyllä teoriassa toivotamme seuraavat sukupolvet tervetulleiksi mutta suljemme heidät ehkä tahattomasti omiksi ryhmikseen? 

Moni vanhempi uhraa jälkikasvun puolesta itsensä. Herkut katoavat halukkaisiin suihin, univaje painaa ja autoissa soivat takapenkille sävelletyt soinnut. Niiden tahdissa voi ylistää aikuinenkin. Oma sydän riemuitsee siitä, että pieni ihminen voi hyvin ja oppii rakastamaan Jumalaa. 

Entä seurakunnassa? Haluavatko hengelliset (iso)vanhemmat määrittää esimerkiksi sen, millaisen tyylin tai musiikin parissa hengellisten vauvojen tai uuden sukupolven kasvattien tulisi viihtyä? 

Nuoret eivät ehkä neuvottele, mutta äänestävät jaloillaan myös seurakunnissa. Missä ovat ne hengelliset isät ja äidit, jotka antavat itsensä ja uhraavat mieltymyksensä seuraavien sukupolvien parhaaksi? 

Onko seurakunnissa tilaa uusien sukupolvien tarpeille ja kivuille? Olemmeko valmiita avaamaan olohuoneiden ovet ja sallimaan sunnuntaiden tarvittavat muutokset, jotta säilytämme Jumalan antamat rukousvastaukset? 

Rukoillaan, että täytymme ilolla hengellisen vanhemmuuden siunausten ja kipujen keskellä. Iso osa sitä on myös koko elämän avaaminen ja jakaminen. Nuoret ja uudet uskovat tarvitsevat tiivistä ja kokonaisvaltaista rinnalla kulkemista. 

  

Veera Hug 

Kirjoittaja on Aikamedian sisältöjen päätoimittaja 


UUTISET