Torstai 9. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Timo, Dennis

Humanitaarinen apu seurakunnan tehtävänä

Lähimmäisenä oleminen johtaa avun antamiseen, Harri Hakola kirjoittaa.
Lähimmäisenä oleminen johtaa avun antamiseen, Harri Hakola kirjoittaa.

5.2.2024 | Nykyaikaa voidaan kutsua kriisien ajaksi. Ensimmäiset vuodet 2020-lukua ovat olleet vuosikymmeniin synkimmät. Ensin iski pandemia, sitten Venäjän aggressiivinen hyökkäys Ukrainaan. Myös jatkuvat kriisit Jemenissä, Kongossa, Myanmarissa ja useissa muissa maissa ovat aiheuttaneet mittaamatonta kärsimystä. Terroristien verinen isku Israeliin on aiheuttanut kiristyneen tilanteen, joka voi eskaloitua globaaliksi tragediaksi. Luettelo maailmaamme kohdanneista kriiseistä viimeisten vuosien aikana on pitkä. Aseellisten konfliktien lisäksi mm. maanjäristykset, tulivuorten purkaukset, kuivuus sekä lämpö- ja pakkasaallot ovat aiheuttaneet ennenaikaista kuolemaa, sairautta, vammautumista, kodittomuutta ja pakolaisuutta. 

 

 

      Lähimmäisenä oleminen johtaa avun antamiseen.

 

Miten seurakuntien pitäisi vastata humanitaarisiin kriiseihin? Onko seurakunnan perustehtävä vain evankeliumin julistaminen, ja ihmisten ajalliset ongelmat kuuluvat muille tahoille? Onko humanitaarinen apu oikeaa lähetystyötä?  

Ukrainan helluntaikirkko on erinomainen esimerkki seurakunnan merkityksestä kriisien aikana. Paikalliset seurakunnat alkoivat heti sodan alettua aktiivisesti auttamaan sodan uhreja. Apua annetaan kaikille sitä tarvitseville kyselemättä taustoja. Auttamista ei käytetä ihmisten käännyttämiseen, vaan jokainen saa apua ilman ehtoja. Helluntaikirkko myös perusti järjestön, joka toimii kansainvälisten humanitaaristen periaatteiden mukaisesti. Se on mahdollistanut myös kansainvälisen rahoituksen saamisen toimintaan.  

Kristillisyyden ytimessä on opetus lähimmäisenrakkaudesta. Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta vastaa kysymykseen siitä, kuka on lähimmäinen. Jeesuksen mukaan lähimmäinen oli vertauksen kolmesta kulkijasta hän, joka pysähtyi auttamaan. Seurakunnat ja seurakuntalaiset, jotka haluavat elää Jeesuksen opetuksen mukaisesti, pysähtyvät nähdessään inhimillisen kärsimyksen. Lähimmäisenä oleminen johtaa avun antamiseen.  

Ukrainan kriisi on saanut suomalaiset auttamaan. Rahaa ja tavaraa on lahjoitettu paljon. Seurakunnat ovat merkittävästi tukeneet järjestöjä, jotka ovat vieneet avun perille. Myös Ukrainan pakolaiset on otettu hyvin vastaan. Kristittyjen halu auttaa on vahva todistus Jumalan rakkaudesta.  

Seurakuntien humanitaarinen apu on tärkeä osa niiden lähetystehtävää. Lähimmäisenä oleminen katastrofien keskellä eläville ilmentää Jeesuksen opetuksen sisäistämistä. Jokainen kärsivä ihminen on yhtä arvokas. Kristuksen seurakunta voi rakentaa maailmaa, jossa kriisien keskellä elävillä on toivo ja tulevaisuus. 

 

Harri Hakola 

Kirjoittaja on Fida Internationalin toiminnanjohtaja. 

 



UUTISET