Helluntaiteologian ydintä etsimässä

Klassisen helluntailaisuuden teologiaa on pidetty pneumatologiaa eli Pyhää Henkeä painottavana. Sen painopiste on kuitenkin selvästi kristologinen eli Jeesuksen persoonaa ja työtä korostava. Tämä näkyy sen luomisteologiassa ja ihmisnäkemyksessä. Molempia tarkastellaan Kristuksen ja hänen sovitustyönsä kautta.

 

Kristuksen kautta tapahtuvassa luomisessa ihmisestä tulee Jumalan kuva. Lankeemuksessa Jumalan kuva menetetään suurelta osin, mutta Kristuksen sovitustyön kautta se voidaan  palauttaa ihmiseen.

 

Kristuksessa ihmisen elämä muodostuu nyt siitä, että Pyhän Hengen työn kautta häntä muutetaan Kristuksen kaltaisuuteen. Tässäkin prosessissa Kristus on keskipisteessä, koska hän on ihmisen pelastaja ja myös pyhittäjä. Pyhitys on Hengen työtä, mutta siinä on vahva kristologinen elementti, koska Kristus on se, joka lähettää Hengen ja siksi häntä  kutsutaankin Kristuksen Hengeksi.

 

Jeesus Kristus on koko ihmisen pelastaja. Pelastus tosin toteutuu kaikessa täyteydessään vasta eskatologisessa huipentumassa, kun pelastettu ihminen saa ylösnousemusruumiin, jossa hän kantaa täydellisesti taivaallisen ihmisen eli Kristuksen kuvaa. Näin saavutetaan se Kristuksen kaltaisuus, joka on aina keskeneräistä täällä maan päällä.

 

Koko ihmisen elämä, niin nykyisessä maailmanajassa kuin tulevassakin, kulminoituu suhteessa Kristukseen. Siksi ihmiskunta on jakautuneena kahdenlaiseen olemisen muotoon, elämään Kristuksen yhteydessä ja elämään Kristuksen ulkopuolella. Kuolemankin jälkeen tilanne on edelleen sama. Ihmiskunta on edelleen jakautuneena kahtia: niihin, jotka elävät iankaikkista elämää kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa, ja niihin, jotka ovat erossa hänestä. Iankaikkisen kohtalon ratkaisee ihmisen suhde Kristukseen.

 

Klassinen helluntailaisuus painottaa sellaista teologiaa ja Raamatun tulkintaa, joka ”ajaa Kristusta”. Se näkyy selkeästi siinä, miten helluntaiteologia tarkastelee ihmisen luomista,  lankeemusta ja lunastusta Kristuksen ja hänen sovitustyönsä kautta. Samalla se tuntuu pitävän kehällisenä kaikkea sellaista teologiaa, joka ei pyri tähän.

 

Vaikka helluntailaisuus on perinteisesti tunnettu Pyhän Hengen toimintaa painottavana, sen teologia tosiasiallisesti rakentuu vahvaan käsitykseen Kristuksesta ja vasta toissijaisesti, edellisen pohjalta, Pyhän Hengen persoonaan. Niinpä klassisen helluntailaisuuden  teologisessa ytimessä on edelleen lihaksi tullut Kristus, Jumalan poika, joka on korotettu Isän rinnalle kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta.

 

Helluntailaisina emme koskaan voi luopua siitä totuudesta, että Jeesus Kristus on ihmisen ainoa pelastaja, parantaja, Pyhällä Hengellä täyttäjä ja pian takaisin saapuva Kuningas.

 

 

Petri Mäkilä