Digiajan haaste

11.3.2024 | Siitä lähtien kun internet saavutti kodit ja henkilökohtaisten älylaitteiden myötä myös jokaisen ihmisen, on pohdittu, miten uusi ja uljas digimaailma vaikuttaa käyttäjiinsä. Tekoälyn raju kehitys tekee pohdinnasta entistä ajankohtaisemman. 

Kehitys tuo mukanaan etuja ja uusia mahdollisuuksia. Aikaansa seuraavien kristittyjen on kuitenkin syytä pohtia, millaista hintaa kehityksestä maksetaan. Tekoälyä tutkivien asiantuntijoiden ajatukset uhkakuvista kuulostavat synkiltä ja dystooppisilta, mutta on välttämätöntä nostaa ne pöydälle.

       Mikä on liian suuri hinta lastemme sieluista?

Olemme yhä enemmän ja tiedostamatta tekoälyllä valittujen ja tuotettujen sisältöjen armoilla tuntematta niiden lähteitä. On riski, että tekoälyn oppiminen ja sen käyttö vahvistavat vinoumia, joita yhteiskunnassa jo on. Tekoälyn riskikäyttö, kuten esimerkiksi videoväärennökset, yleistyy. Enää ei voi luottaa näkemäänsä ja kuulemaansa. Kun ohjelmat muuttuvat helpommin saataviksi ja niitä valjastetaan väärinkäyttöön, hauskoista meemeistä on enää lyhyt matka todella suuriin ongelmiin. Tekoälyn profaani maailman- ja ihmiskuva tulee entisestään muuttamaan muun muassa käsitystä ihmisen seksuaalisuudesta. Kristillisen maailmankuvan mukainen ymmärrys avioliitosta, miehestä ja naisesta, hävitetään lopullisesti. 

Kun ihmisen käytöksen ennustaminen paranee, paranevat mahdollisuudet myös alitajuiseen manipulaatioon; pelit, mainonta ja sosiaalinen media koukuttavat kuin huumeet. 

Tämä luo ennennäkemättömän haasteen kristityille, jotka seuraavat Jeesusta, rakentavat Jumalan mielen mukaista elämäntapaa ja pyrkivät turvaamaan lastensa mielenterveyden ja hengellisen tulevaisuuden. 

Kun tekoälyllä valjastetut älylaitteet ohjaavat ihmisiä yhä voimakkaammin, joudumme pohtimaan, millaiset mahdollisuudet lapsillamme on elää ja vaeltaa Jumalan sanan mukaisesti. Enää ei riitä pelkkä ”mediakriittisyys”. 

Voisiko vaihtoehtona olla radikaali pesäero asioihin, jotka vahingoittavat enemmän kuin siunaavat? Mikä on liian suuri hinta lastemme sieluista? Kun hengellinen ja moraalinen pimeys täyttää suoratoistopalvelut ja digiverkot, onko niiden seassa luoviminen viisasta, jos kaksi lapsista osaa käyttää niitä oikein mutta kolmas tuhoutuu? Montako on liikaa? Eikä vanhempikaan sukupolvi ole tälle pimeydelle immuuni. 

Voisiko perheissä ja Jumalan seurakunnassa syntyä yksinkertaisemman elämänmallin kulttuuri, jossa ei ratsastettaisi kehityksen uusimmilla aalloilla? Pystymmekö kieltäytymään jostakin, minkä tiedämme vahingolliseksi? Voisimmeko rakentaa vaihtoehtokulttuuria itsemme ja lastemme ajalliseksi ja iankaikkiseksi elämäksi vai onko liian myöhäistä? Näitä elämän ja kuoleman kysymyksiä on syytä pohtia. 

Petri Mäkilä 

Kirjoittaja on Espoon helluntaiseurakunnan johtava pastori.