Maanantai 25. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Sointu, Yvonne

Anteeksi

Aito anteeksipyytäminen on vaikea laji monesta syystä. Se merkitsee haavoittavaa iskua meissä asuvalle ylpeydelle, koska se vaatii meitä tunnistamaan ja tunnustamaan tekemämme virheet. Se edellyttää meiltä sitoutumista menettelytapojen ja käyttäytymisen muutokseen, Jumalan avulla ja Pyhän Hengen ohjauksessa.

Aina anteeksipyytäminen ei ole aitoa. Se voi olla pinnallista tai jopa pakotettua. Sen laukaisijana voi olla loukatun ihmisen mielipaha ilman loukkaajan tietoisuutta tämän omista virheistä. Se voi kummuta ympäristön paineesta ilman ajatustakaan katumuksesta ja muutoksesta. Se voi olla vain sanoja, joiden ainoana tarkoituksena on paeta kiperästä tilanteesta. Se voi olla myös reagointia perusteettomaan anteeksipyynnön vaatimukseen.

Anteeksipyytäminen on parannuksenteon ohella ainoa kristillinen hyve, jota Jeesus ei mallintanut seuraajilleen. Hänellä, tosi Jumalana ja täydellisenä ihmisenä, ei ollut koskaan tarvetta pyytää mitään anteeksi omasta puolestaan. Toisten puolesta hän tosin pyysi anteeksi, riippuessaan ristiinnaulittuna meidän syntiemme tähden: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.”

Joskus voi olla myös niin, että anteeksipyytäminen joltakin ryhmältä loukkaisi toista ryhmää. Seurakunnissa tyypillisimpiä tällaisia tapauksia ovat erilaiset linjauskysymykset. Seurakunnan johto joutuu niitä tekemään monenkirjavissa asioissa. Suurin osa linjauksista saa osakseen sekä kannatusta että vastustusta ja tuottaa jälkimmäiseen ryhmään kuuluville pahaa mieltä. Yleisohjeena voidaan pitää sitä, että linjauksia pyydetään anteeksi vain, jos ne selkeästi osoittautuvat virheellisiksi.

Linjauskysymysten osalta todellista anteeksipyydettävää voi kertyä niiden ihmisten kohtelusta, joiden näkemystä ei voitu toteuttaa. Jokainen linjaus haastaa erityisesti seurakuntien johtotehtävissä toimivia osoittamaan rakkautta ja hyväksyntää niille, jotka pahoittivat mielensä, myös silloin, kun esiin nouseva kritiikki ei ole enää asiallista.

Herätysliikkeenä meidän on rehellisesti myönnettävä, että olemme historiamme aikana yksilöinä ja yhteisöinä haavoittaneet monia, monin eri tavoin. Yhtenä tämän herätysliikkeen pastoreista pyydän anteeksi kaikilta niiltä, jotka ovat eri aikoina tulleet väärin kohdelluiksi seurakuntien johdon, vastuunkantajien tai seurakuntien jäsenten taholta. Yhtenä kanssakristittynä pyydän Jumalalta anteeksi sitä, että olemme kohdelleet hänen lapsiaan tavoilla, jotka eivät ole edes himmeästi heijastaneet Isän ehdotonta rakkautta jokaista lastaan kohtaan.

 

Pekka Havupalo

Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan johtava pastori.



UUTISET