Kuten olemme huomanneet, raha on välttämätön osa luomisjärjestykseen kuuluvan tehtävämme toteuttamista. Rahan avulla voimme luoda kasvua, järjestystä ja hyvinvointia. Raha voi myös vetää kohti itsekkyyttä ja ahneutta. 

Modernista ihmisestä voi tuntua hurjalta, että Raamatun mukaan ahneus kytkeytyy pohjimmiltaan epäjumalanpalvontaan. Siksi rahaa koskeva päätöksentekomme on aina hengellinen kysymys (sama toki koskee muitakin elämämme osa-alueita). Hengellinen kasvumme näkyy ensin asenteissa, sanoissa ja lopulta teoissamme. 

Jumala omistaa kaiken 

Kun meillä on tasapainoinen suhde rahaan vain välineenä, voimme edistää varoillamme Jumalan valtakuntaa. Sen tärkein ja yksinkertaisin tapa on antaminen. Vastuullinen antaminen edellyttää talouden suunnittelua. Antaminen on budjetoitava osaksi talouttamme. Samalla on pohdittava omaa kulutuskäyttäytymistä ja kysyttävä itseltään: mistä olen valmis luopumaan voidakseni antaa?

Kaiken kaikkiaan meidät on asetettu olemaan tuottavassa käytössä Jumalan kunniaksi ja lähimmäistemme parhaaksi. Raamatun vahva sanoma halki Vanhan ja Uuden testamentin on se, että Jumala pohjimmiltaan omistaa kaiken. Hän on kuitenkin asettanut ihmisen edustajakseen. Siksi ihmisen tulee viljellä ja varjella luomakuntaa ja luoda kasvua. Samalla syntyy hyvinvointia ja vaurautta. 

Näiden keskellä ei kuitenkaan tulisi ylpistyä ja kuvitella rikkaan miehen tavoin omistavansa kaiken.1 Jumala on se, joka hallitsee ja omistaa maan ja koko luomakunnan. Jumala on luonut ihmisen ja asettanut hänet edustajakseen – ja myös varainhoitajakseen. 

Lopunaikojen varainhoitaja  

Raamatun talenttivertaus tuo oivallisesti esiin asemamme Jumalan varainhoitajina.2 Vertauksessa isäntä antaa palvelijoilleen hoidettavaksi huomattavan kokoisen omaisuuden. He saavat tehtäväänsä ”vapaat kädet”, siis hyvin laajat valtuudet. Isäntä on poissa pitkään mutta palaa lopulta takaisin. Sitten koittaa tilinteon hetki. 

Kaksi palvelijaa oli hankkinut omaisuudelle sadan prosentin tuoton, ja he saivat isännältä suuren kiitoksen. Yksi palvelija oli kätkenyt omaisuuden maahan ja pystyi palauttamaan takaisin vain alkuperäisen pääoman, mutta ilman kasvua ja tuottoa. Hän sai isännältään mitä ankarimman rangaistuksen. 

Talenttivertaus löytyy Matteuksen evankeliumin lopun aikoja koskevista opetuksista. Monissa samankaltaisissa lopunajallisissa vertauksissa tuodaan esiin, kuinka Jeesuksen takaisintulo viipyy pitkään. Pääkysymykseksi nouseekin se, kuinka ihmiset toimivat odottaessaan Jeesuksen saapumista, joka arjen pyörteissä tuntuu etäiseltä ja suorastaan vieraalta ajatukselta.3 Olemmeko valmiina? Elämmekö oikein, käytämmekö varojamme ja lahjojamme Jumalan mielen mukaisesti? 

Monesti talenttivertausta tulkitaan siten, että meidän tulee käyttää kaikkia lahjojamme ja kykyjämme elääksemme Jumalan tahdon mukaisesti, lähimmäistä palvellen ja Jeesuksesta todistaen. Ja tulkinta on aivan oikea. Samalla ei kuitenkaan saa hämärtyä sekään tosiasia, että talenttivertaus puhuu suoraan rahasta. Palvelijoiden tuli ansaita kasvua ja voittoa isäntänsä omaisuudelle. Niinpä hyvät palvelijat tarttuivat heti toimeen ja ryhtyivät käymään omaisuudellaan kauppaa. Näin he hankkivat voittoa kaikkiaan sata prosenttia. 

Hyvät palvelijat siis tuplasivat isäntänsä omaisuuden, mutta oliko kyseessä yltiöpäinen kasvutavoite? Vertauksessa isäntä oli poissa pitkän aikaa. Jos pitkä aika olisi esimerkiksi 15–35 vuotta, palvelijoiden keskimääräinen vuosituotto olisi 2–5 prosentin luokkaa. Tämä viitteellinen laskuharjoitus osoittaa, että Jeesuksen vertaukseen sisäänrakennettu tuottovaatimus ei ole sellainen, joka johtaisi kohtuuttomaan riskikäyttäytymiseen. Esimerkillisen varainhoitajan työ on siis pitkäjänteistä ja tasapainoista, harkitun riskin työtä, joka maltillisella vuosikasvulla johtaa kuitenkin ajan myötä merkittävään kasvuun. 

Talenttivertaus puhuu lahjojemme ja varojemme tuottavasta sijoittamisesta ja kasvun tavoittelusta. Se puhuu myös siitä, että kasvua voi tapahtua vain vaihdannan kautta. Siksi hyvät palvelijat eivät eläneet erakkoina, vaan he olivat yhteiskunnassa aktiivisessa ja arvoa tuottavassa roolissa. 

Lankeemuksen pelko esteenä  

Talenttivertauksen toimeksianto tuottavana varainhoitajana on luettava myös luomiskertomuksen valossa. Luoja oli antanut ihmiselle aktiivisen tehtävänannon: viljellä, varjella, lisääntyä ja rakentaa. Tehtävää tuli toteuttaa läheisessä yhteydessä rakastavaan Jumalaan. 

Raamatun alkulehdiltä ilmenee, kuinka ihmisen jumalasuhde särkyi syntiinlankeemuksen seurauksena. Synnin turmelemana ihminen sanoi Jumalalle: ”Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.”4 Näin syntiinlankeemus johti pelkäämään Jumalaa ja piiloutumaan. 

Samaa synnin ehdollistamaa toimintamallia noudatti myös talenttivertauksen huono palvelija. Hänellä oli ankara, vaativa ja armoton käsitys Jumalasta. Siksi palvelija pelkäsi ja kätki omaisuutensa maahan kaivamaansa kuoppaan. Isäntä moitti tätä todeten, että viemällä omaisuuden edes pankkiin hän olisi saanut varat takaisin korkoineen, mikä olisi varmistanut omaisuuden reaaliarvon säilymisen. 

Oikeanlainen Herran pelko on jotain aivan toisenlaista kuin syntiinlankeemuksen jälkeinen pelko. Se on Jumalan kunnioittamista ja näkyy Jumalan antaman aseman vastuullisena toteuttamisena: Herraa pelkäävä viljelee ja varjelee luomakuntaa, luo kasvua ja hyvinvointia yhteiskuntaan. Tätä tehtävää hän toteuttaa kuuliaisesti Jumalan läheisyydessä, hänen Sanaansa tutkien ja tahtoaan etsien. 

Talenttivertauksessa hyvillä palvelijoilla oli aito Herran pelko, koska he toteuttivat kuuliaisesti isännältä saatua tehtävää. He elivät aktiivista elämää osana yhteiskuntaa ja käyttivät saamaansa omaisuutta tuottavasti. Kun isäntä palasi ja koitti tilinteon hetki, hyvät palvelijat olivat valmiina kertomaan teoistaan. Kukin oli saanut hallittavaksi yksilöllisen määrän omaisuutta. Heitä myös arvioitiin yksilöllisesti, lähtötasostaan nähden. Yhteistä kuitenkin oli se, että hyvät palvelijat saivat omaisuudelleen tuottoa. 

Vertauksessa pelkoon vetoava huono palvelija pelkäsi lopulta omaksi tuhokseen. Hänen vääränlainen pelkonsa ei heijastanut Jumalan kunnioitusta vaan johti kätkeytymiseen ja passiivisuuteen. Samalla palvelija menetti mahdollisuutensa olla tuottavassa käytössä. 

Lähimmäistä ja yhteisöä palveleva vauraus  

Raamatusta ilmenee selvästi, että Jumala suo hyvinvointia ja vaurautta, jotta käyttäisimme varojamme yhteiseksi hyväksi. Meidän tulee jakaa omastamme tarvitseville lähimmäisille. 

Raamatussa sana ”lähimmäinen” viittaa muihin ihmisiin koko yhteisössä. Heidänkin tulee voida elää olosuhteissa, joissa vallitsee rauha, turva ja aineellinen hyvinvointi. Raamatussa hyvinvoinnin mittarina ei ole ainoastaan yksilö vaan yhteisön kaikkien jäsenten hyvinvointi. Siksi yhteiskunnan syrjäytyneitä ei saisi koskaan unohtaa. 

Jesajan kirjan sanat kiteyttävät Raamatun yhteiskunnallisen kehotuksen: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.”5 

Kuka on apua tarvitseva veljeni? Sukulaisuussuhteen sijaan alkutekstin sanamuoto viittaa samankaltaisuuteen, siis ihmisyyteen. Tekstin tarkoituksena onkin peräänkuuluttaa solidaarisuutta kaikkien ihmisen välillä – ja erityisesti niiden, joilla on ja joilla ei ole taloudellisia varoja ja resursseja. Rikkaiden ja valtaapitävien tulisi siis kokea yhteenkuuluvuutta ja myötämielisyyttä köyhien ja heikkojen kanssa, ja sen tulisi näkyä konkreettisina tekoina, auttamisena ja antamisena. 

Tee niin kuin Jeesukselle 

Jesajan profeetalliset sanat kaikuvat myös Matteuksen evankeliumin luvussa 25, jossa Jeesus puhuu viimeisestä tuomiosta. Silloin Jeesus erottelee ihmiset ikuisen valtakunnan periviin ja ikuiseen rangaistukseen joutuviin ihmisiin. 

Mikä on näin radikaalin ja lopulliselta tuntuvan jaon kriteerinä? Jeesus vastaa: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”6

Jeesuksen opetuksessa ihmiset olivat joko tehneet tai laiminlyöneet mainitut asiat. He luonnollisesti ihmettelivät sitä, milloin he olisivat Jeesusta tällä tavalla kohdelleet. Jeesus vastaa sanoin, joita ei voi unohtaa: 

”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”7 ”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”8 

Nämä Matteuksen evankeliumin sanat ovat monille meistä tuttuja. Mutta maltammeko silti pysähtyä niiden äärelle? Lähempi tutkiminen osoittaa, kuinka Jesajan kiteyttämä profeetallinen yhteiskunnallinen vaatimus saa merkittävän vahvistuksen Jeesuksen opetuksesta. Kyse ei olekaan mistä tahansa “hyvän mielen” kampanjasta. 

Jeesus liittää lähimmäisenrakkauden lopunajalliseen yhteyteen ja Jumalan valtakunnan perintöosaan. Siksi Jeesus sanoo hyväntekijöille: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.”9 

Apua kaikille 

Keihin Jeesus viittaa puhuessaan vähäisimmistä veljistään? Todennäköisesti hän viittasi alun perin seuraajiinsa. Varhaiset kristityt uskoivat, että Pyhän Hengen johtamat uskovat ovat Jumalan lapsia ja Jeesuksen veljiä. Mutta tekstin tulkintamme ei saa rajoittua vain vähäosaisten uskovien tukemiseen. Sen tulisi ulottua koskemaan koko yhteiskuntaa ja kaikkia sen jäseniä. Ja näinhän varhaiset kristityt toimivatkin. Uskovien uusi elämäntyyli herätti jopa keisarissa hämmästystä, koska he eivät ainoastaan auttaneet oman yhteisönsä vähäosaisia. Kristityt tukivat myös seurakunnan ulkopuolisia, yhteiskunnan apua tarvitsevia. 

Teksti on toimitettu ja löytyy kokonaisuudessaan kirjoittajan ja Nina Nordlundin kirjasta Raamattu ja raha (Aikamedia 2021). 

Viitteet: 1) Luuk. 12. 2) Matt. 25:14–30. 3) Matt. 25:1–13; Luuk. 12:35–48. 4) 1. Moos. 3:10. 5) Jes. 58:6–7. 6) Matt. 25:35–36. 7) Matt. 25:40. 8) Matt. 25:45. 9) Matt. 25:34. 10) Esim. 1. Piet. 1:18–19. 11) Kol. 2:13–14. 12) Ilm. 21:1–3. 13) Room. 5:17. 

Jumala on ylitsevuotavaisen antelias  

Meidän on muistettava, että Jumala on valtavan antelias. Ensinnäkin Jumala vapauttaa meidät synnin kahleista kuin Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Tästä hän maksoi valtavan hinnan: Jumala lunasti meidät vapaiksi Kristuksen kalliilla sovintoverellä.10 Kristuksen ristinkuoleman kautta Jumala antoi anteeksi kaikki velkamme: hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin.11 

Jumala ei Kristuksessa vain vapauta meitä ja nollaa valtavaa velkatiliämme, vaan hän lahjoittaa meille jotakin paljon enemmän. Kun vastaanotamme Jeesuksen, Jumala ottaa meidät omiksi lapsikseen. Samalla saamme Jumalan poikien ja tyttärien perintöosan. Perimme yhdessä Jeesuksen kanssa Jumalan valtakunnan. 

Kuten moderni raamatuntutkimus muistuttaa, aineettoman ja ajattoman ”taivaan” sijaan Jumalan valtakunta tulee ymmärtää myös fyysisenä todellisuutena. Me saamme perinnöksemme koko maailman. Uusi Jerusalem – siis uusi taivas ja maa – laskeutuu eräänä päivänä taivaasta maan päälle.12 Näin luomiskertomuksesta alkanut ympyrä sulkeutuu: Jumala luo uuden fyysisen todellisuuden, jossa saamme hallita uutta luomakuntaa ja elää täydellisesti Jumalan läsnäolossa.13 

Vaikka uuden luomakunnan täydellinen todellisuus on vielä tulossa, Kristuksen seuraajat saavat elää Jumalan valtakuntaa todeksi jo nyt. Uskovien ei tule elää maailman itsekkäiden periaatteiden mukaan vaan noudattaa nöyryyden, anteliaisuuden, lähimmäisenrakkauden, armon ja totuuden ihanteita. 

Tätä uutta elämäntyyliä ei voi toteuttaa ilman Pyhää Henkeä. Pyhä Henki antaa voiman ja kyvyn elää Jeesuksen edustajina ja todistajina uuden luomakunnan periaatteiden mukaisesti. Tämä koskee rahaakin, joka on yksi varsin konkreettinen väline Jumalan valtakunnan työssä. 

(AN)