Vainot lähentävät kristittyjä

Kristinusko on uskontokunnista vainotuin. Kristittyjen vainoista raportoivan Open Doors
-järjestön mukaan vuonna 2015 ainakin 7 000 kuoli uskonsa tähden ja vainottuja kristittyjä oli 350 miljoonaa 65 eri maassa. Marttyyrit eivät ole vain muisto ensimmäisiltä vuosisadoilta. Heidän verensä on yhä kristittyjen lisääntymisen siemen.

Vainot, kristittyjen syrjintä ja marttyyrius yhdistävät yllättävällä tavalla kristittyjä. Albanian Tiranaan kokoontui kansainvälisen Global Christian Forum -verkoston aloitteesta viime marraskuussa edustajia roomalaiskatolisesta kirkosta, Kirkkojen maailmanneuvostosta, Maailman Evankelisesta Allianssista (WEA) ja Maailman Helluntaiyhteisöstä (PWF) tarkastelemaan kristittyjen tilannetta uskonnonvapauden näkökulmasta.

Sitoumus tehdä enemmän

Teologisista näkemyseroista huolimatta Tiranaan kokoontuneet tahot kokivat syvää yhteistä huolta uskonnonvapauden toteutumisesta maailmassa. Historiallisesti
merkittävänä voi pitää sitä, että kirkot pyysivät toisiltaan anteeksi, että ovat vainonneet
toisiaan. Anteeksipyyntö lähti myös toisten uskontojen suuntaan. Monissa maissa valtakirkot vainosivat ankarasti helluntailaisia etenkin liikkeen alkuaikoina.
Islamilaisten muistoissa taas elävät yhä ristiretkien aikaiset julmuudet.

Kokouksen julkilausuman mukaan osanottajat taustatahoineen haluavat kuunnella enemmän kärsivien kokemuksia, rukoilla enemmän vainottujen kirkkojen ja kristittyjen puolesta, puhua selvemmällä äänellä ahdistuksessa elävien puolesta ja tehdä enemmän heidän hyväkseen.

Tiranan konsultaatio lähetti myös viestin kaikille hallituksille
uskonnonvapauden kunnioittamisesta, suojelemisesta ja sen ymmärtämisestä perustavanlaatuisena ihmisoikeutena. Konsultaatio ei halunnut tyytyä vain toivomaan muutoksia, vaan se palaa kahden vuoden kuluessa seurantakokoukseen.

Helluntailailaisetkin kokevat vainoa

Helluntailiikkeen kaksi maailmanlaajuista organisaatiota, Maailman Helluntaiyhteisö
(PWF) ja Assemblies of God World Fellowship -verkosto (WAGF), ovat ottaneet uskonnonvapausasiat vakavasti. PWF on sisällyttänyt ne lähetyskomissionsa
vastuulle. WAGF:lla on erillinen uskonnonvapauden komissio, jota johtaa sveitsiläinen
Max Schläpfer. PWF ja WAGF ovat tehneet yhteistyötä siten, että Schläpfer on myös PWF:n lähetyskomission jäsen.

Viime vuoden lopulla Miamissa pidetyssä kokouksessa keskusteltiin PWF:n ja WAGF:n syvemmästä yhteistyöstä uskonnonvapausasioissa. Kokous ehdotti, että sama kokoonpano
palvelisi molempia organisaatioita. Ehdotus hyväksyttiin kesäkuussa WAGF:n toimeenpanevan neuvoston kokouksessa Sarajevossa, ja PWF:n neuvoa-antava komitea käsittelee sitä Sao Paulossa maailmankonferenssin yhteydessä syyskuun alussa.

Helluntailaiset kokevat syrjintää ja vainoa yhdessä muiden kristittyjen kanssa monissa maissa. Nigerissä poltettiin 2015 helluntailainen orpokoti ja 14 kirkkoa. Pohjois-Tansaniassa tuhottiin kolme helluntaikirkkoa. Eritreassa helluntailiikkeen johtajat ovat olleet vangittuina yli kymmenen vuotta.

Kreikan helluntailaiset kärsivät vanhan proselytismilain takia ja ovat joutuneet tuomituiksi esimerkiksi kertoessaan uskostaan kaduilla. Kyseinen laki on täydessä ristiriidassa EU:n
Lissabonin sopimuksen kanssa. WAGF on vedonnut asiassa Kreikan viranomaisiin, ja PEF:n puheenjohtajana toimiessani kirjoitin asiasta Kreikan pääministerille. Huolta Euroopassa herättää myös uskonnonvapauden kehitys Venäjällä.

Arto Hämäläinen

Kirjoittaja on teologian tohtori, Maailman Helluntaiyhteisön lähetyskomission
puheenjohtaja ja Europan Helluntaiyhteisön PEF:n vanhempi neuvonantaja.


Mielipide
51

Mielipide4.12.2023 | Tervehdin ilolla Ristin Voitto -lehden päätoimittajan Veera Hugin pääkirjoitusta ”Kosketa kirjalla” (10.11). Kirjoituksessaan Hug kertoi miellyttävistä kokemuksistaan Kirjamessui...
Mielipide26.9.2023 | Rakkaat ystävät, rauhaa ja iloa! Kirjoitan teille asiasta, joka on ollut mielessäni viime päivinä. Se koskee rukousaihetta, jonka apostoli Paavali mainitsee ensimmäisen Timoteukselle k...
Mielipide14.9.2023 | Anniina Jakonen
Viime marraskuussa Suomen Puolustusvoimien ylipäällikkö, Suomen tasavallan kahdestoista presidentti Sauli Niinistö kävi suorittamassa maavoimien pääsotaharjoitukse...
Mielipide14.8.2023 | Kuluneena kesänä on pidetty monenlaisia hengellisiä kesäjuhlia ympäri maata. Niissä on ollut hyvää hengellistä sanomaa. Kuuntelin myös Kansanlähetyspäivien paneelikeskustelua, johon os...
Mielipide[29.5.2023] Tuemme kirkolliskokoukselle tehtyä aloitetta Uskonnonvapauden edistäminen maahanmuuttajien parissa. Kiitämme aloitteen tekijöitä ja pidämme aloitetta merkittävänä. Uskonnonvapaus...
MielipideTasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden tervehdyksen pääpaino oli maailmaa ja maatammekin kohdanneissa äkillisissä kriiseissä. Hän mainitsi pahuuden ilmenemisestä Ukrainassa ja maailmalla...
Mielipide(29.3.2023) Organisaatioiden toiminnassa syntyy jatkuvasti sellaista aineistoa, joka on tärkeä säilyttää ja arkistoida. Monien asiakirjojen, dokumenttien, valokuvien, videoiden, äänitteiden ja muu...
Mielipide(1.3.2023) Suomessa perustettiin 1980-luvun loppupuolella useita pieniä paikallisradioita. Seurakunnilla oli kova into varata ohjelma-aikoja. Ymmärrettiin radion merkitys oivallisena evankeliointi...
MielipideKolumnissaan (RV 4/2023) veli Anssi [Tiittanen] otti kantaa monen mieltä askarruttavaan kysymykseen, miten seurakunnat ovat valmiita muutokseen, jonka uusi johtava pastori tai muu hengellisen työn...
Mielipide(2.2.2023) Olen yllättynyt herätysliikkeessämme laajalle levinneestä opista, jonka mukaan lopun aikojen profetioissa kristillinen seurakunta korvaa Israelin ja Juudan. Kun Raamatun sana ymmärretää...
Mielipide(16.12.2022) Jouluna juhlimme Vapahtajan syntymää. Päivänsankarille annetaan lahjoja. Millaisen lahjan Jeesus haluaa? Että olemme ystävällisiä ja anteliaita, lahjoitamme rahaa, vaatteita ja tavara...
MielipideHaluaisin hiukan kommentoida Lari Launosen artikkelia Huono teologia rikkoo sieluja ja seurakuntia (RV 42/2022), jossa hän esittää muutamia esimerkkejä huonosta raamatuntulkinnasta helluntailiikke...
MielipideReilu viikko sitten 27-henkinen matkaseurueemme palasi Etiopiasta, missä olimme olleet juhlimassa lähetyksemme ja lähimmän kumppanimme, Etiopian Guenet-kirkon 70 vuotta kestänyttä yhteistä taivalta. ...
MielipideMikä on maan tomusta tehty ihminen? Materiaalin, josta meidät on tehty, elämä on hyvin lyhyt ja katoavainen. Monet kuitenkin elävät tätä elämää niin kuin se kestäisi loputtomasti.
Luodess...
MielipideMe allekirjoittaneet kansalaisjärjestöjemme edustajat ilmaisemme syvän huolemme useiden kansalaisjärjestöjen levittämistä valheellisista apartheid-syytö...
MielipideMiltei jo unohduksiin jäänyt sanonta, ”käy päälle kuin yleinen syyttäjä”, on herännyt eloon suurta mediahuomiota saaneessa oikeusjutussa virallinen syyttäjä vs. kansanedustaja Päivi Räsänen. Hänen...
MielipideKun nyt on taas mediassa (TV, radio) puhuttu kylmän sodan ajasta, suomettumisesta ja rähmällään olostakin, tuli mieleeni – omaan kokemukseeni viitaten –, että on näissä herätyskristillisissäkin ku...
MielipideKirjoitukseni (RV 49/2021) tarkoitus ei ollut olla mustavalkoinen, mutta en voi mitään sille, mitä ympärilläni tapahtuu, ja kerroin siitä rehellisesti. Itsekin olen l...
MielipideHelena Korhosen yllättävä ilmoitus ja sen perusteet luopua Suomen Helluntaikirkon puheenjohtajan tehtävästä vain yhden vuoden jälkeen kertoo puheenjohtajavalinnan puutteellises...
MielipideKiitos Veli Majalahdelle ja Markku Tuomelle mielenkiintoisista kirjoituksista Ristin Voiton numeroissa 47 ja 50. Itse Darwin kirjoittaa omassa elämäkerrassa...
MielipideAika ja luominen
Vastineessaan Veli Majalahden kirjoitukseen Kehitysopin turmeluksesta (RV 47) Markku Tuomi toteaa (RV 50): ”Kirjoituksen loppuosassa kerrotaan tietee...
MielipideEkumeniaa vai uskontodialogia?
Yli puoli vuosisataa sitten työmaatoimistossani agnostikkokollegani antoi minulle mielenkiintoisen kirjan. Yllätyin. Kustantaja oli Ris...
MielipideKiitos Veli Majalahdelle tärkeän aiheen esille ottamisesta Ristin Voitossa 47. Olen Velin kanssa täysin samaa mieltä kehitysopin turmelevasta vaikutuksesta. Koulujärjestel...
MielipideHuomaammeko, kuinka meitä ja meidän lapsiamme viedään kuin pässiä narussa. Tarkoitan naturalismia ja siihen liittyviä uskomuksia sekä siitä johtuvia vääristymiä, jotka vaikuttavat voimakkaas...
MielipideMaailmassa on paljon hyviä kuoroja, tosi hyvää ja taidokasta esiintymistä, teatteria ja muuta. Ne eivät ole yksikään pelastavia elementtejä. Onko riittävää, jos lisäämme kokouksiimme inh...
MielipideKansanedustaja Päivi Räsänen ja Luther-säätiön hiippakuntadekaani Juhana Pohjola ovat joutuneet syytetyiksi pitäessään esillä kristillisen kirkon perinteistä, Raamatusta nousev...
MielipideKokeneen seksuaalineuvojan Pia Rendicin hienon tietokirjan yliampuva nimeke lyö poskelle heti kannessa. Miltä tuntuisi lukea keittokirjaa, jonka nimenä olisi Taivaallisen hyvää ruok...
MielipideMoni meistä on seurannut ihmetyksellä ja epäuskolla kansanedustaja Päivi Räsäsen tapausta koskien hänen twiittaustaan viime kesänä sekä syyteharkintaa pienestä kirjasesta, jonka hän oli kirjoi...
MielipideIhmiset ovat taipuvaisia perustamaan organisaatioita. Näin myös kristityt ovat tehneet kautta historian. Mitä suuremmaksi järjestelmä kasvaa, sitä enemmän se menettää alkuperäistä valoaan. Näi...
MielipideEhkä meidät tullaan muistamaan sukupolvena, joka rakasti ja vaali omaa keskiluokkaista elämäntapaansa. Siihen kuului taloudellinen asema ja omanlainen tapa ajatella.

Olimm...
MielipideVuonna 1987 Mai­ja-Liisa Kangastie (nykyisin Noppa) ja minä ystävystyimme. Olin silloin opiskelemassa Alajärvellä, jossa Maija-Liisa asui. Ai­van pikkutytöstä asti olin ihaillut Kristoforos...
MielipideHätähuutosi kristillisten elokuvien puolesta lämmitti mieltäni. Samaa kipua kannan minäkin. Olen ollut aikoinani mukana useissa Ylen tuotannoissa erilaisissa tehtävissä. Olen nähnyt miten ne t...
MielipideTässä ajatuksiani syntien anteeksiantamuksesta. Raamatussa on jakeita, jotka panevat ihmettelemään, pitävätkö ne yhtä todellisuuden kanssa. Otan tähän esimerkiksi Johanneksen evankeliumista ja...
MielipideOlemme mediasodassa. Jotkut tietoisesti, monet huomaamattaan. Sodan ensimmäinen uhri on kuulemma totuus. Lähimmäisenrakkaus menee varmaan toisena.

1930-luvun Saksan kris...
Mielipide”Pahuuden anatomian” kirjoittaja H. Lauerma ei oppineisuudestaan huolimatta, vaikkakin oli kaikesta päätellen Raamattua lukenut, ollut sisäistänyt sen arvokkainta sanomaa, evankeliumia. Senpä...
MielipideTällaisen otsikon luin lukiessani viimeisintä Suomen Viikkolehteä. Norjassa järjestetyssä konferenssissa oli puhunut Dan Scott, joka oli kertonut karuja lukuja Norjan tilanteesta. Seitsemän ky...
MielipideJumala näytti minulle unen. Unessa jouduin kohtaamaan oman raadollisen ja yksinäisen minäni. Kultainen nuoruus oli kaikkea muuta kuin kultaa. Se oli täynnä syntiä ja saastaa. Muistaakseni Jes...
MielipideJeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään sen. Tämä koskee myös juhla-aikoja koskevia lakeja. Jumala antaa Mooseksen kautta käskyn erityisesti kolmesta juhlasta, jolloin kaik­kien oli tulta...
MielipideMaassamme on tapahtunut viime vuosina suuria muutoksia hengellisellä rintamalla. Islamin vaikutus näkyy yhä voimakkaammin koululaitoksessa, mediassa ja politiikassa. Yhteiskunta kulkee Setan talut...
MielipideKuten tiedetään, eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen teki marraskuussa ulkopuolisen tahon kantelun johdosta kansan oikeustajuun täysin sopimattoman päätöksen kouvolalaisen koulun järjest...
MielipideOlemme väärällä tiellä, jos emme luota. Jos emme luota tieteelliseen tutkimukseen vaan olemme lähtökohtaisesti varauksellisia, kun jokin esitellään tieteellisenä tietona. Jos emme luota uutisointi...
MielipideMeillä uskovilla on monesti huono maine ei-usko­vien keskuudessa, koska olemme pyhimyksiä ja muiden ihmisten yläpuolella. Väitän Raamatun perusteella ja omakohtaisella kokemuksella, että emme ole...
MielipideKuulen mediassa usein puhuttavan innovaatioista. Pitäisi innovoida eli uudistaa, uudentaa ja luoda. Sehän on agendalla joka alalla. Saamme jatkuvasti vaikutteita ajasta, jossa elämme. Yleinen...
MielipideValtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt esitutkinnan kansanedustaja Päivi Räsäsen kirjoituksesta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”. Kirjoitus on Suomen Luther-säätiön vuonna 2004...
MielipideEihän sitä voi kuin ihmetellä, että Päivi Räsäsestä, joka on yksi fiksuimmista kansanedustajista, on taas tehty rikostutkinta. Asia koskee hänen 15 vuotta vanhaa tiivistä informaatiokirjastaan...
MielipideMistä johtunee työntekijäpula useissa Suomen helluntaiseurakunnissa? Asia tuntuu erikoiselta siitäkin syystä, että kaiken aikaa Iso Kirja -opisto kuitenkin kouluttaa uusia henkilöitä seurakunt...
MielipideViime aikoina on maailman huomio kiinnittynyt enemmän ja enemmän ilmastonmuutokseen ja sen seurauksiin. Jo nyt ovat monet eläinmaailman ja kasvimaailman lajit kuolleet sukupuuttoon ja yhä usea...
MielipideKirjoitan aiheesta nyt, kun mielet eivät ole virittyneitä vaalitilanteesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Omassa toimintaympäristössäni käydään tulisesti jo alkanutta repivää vaalikampanj...
MielipideVuoden kristillinen kirja -kilpailun finalistit olivat tänäkin vuonna mielenkiintoinen kattaus eri tyylilajeja ja aihepiirejä. Niinpä päätin lähteä paikan päälle kuulemaan kilpailun voittajan...
MielipideRaamatussa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka Jeesus joutui taistelemaan oman aikansa uskonnollisia sääntöjä ja vanhoja perinteitä vastaan. Useat uskonnolliset perinteet olivat ihmisten omia keks...
MielipideViime aikoina on valmistunut suuria kauppa­keskuksia. Uutiset ovat huo­mioineet, että luterilainen kirkko on varannut moniin tällaisiin hyvät ja toimivat tilat, joissa voidaan kohdata niihin ostok...
MielipideMinä olen matkalla ja hyräilen matkalaulua. Käteni puristaa matkatoverini kättä, olemme matkalla kahdestaan Kristuksen kanssa. Matkaseurani on Kristus, joka sanoo: ”Katso, minä olen teidän kanssan...
MielipideOlen mielenkiinnolla mutta lisääntyvästi huolestuneena seurannut niin kansainvälisten kuin kotimaammekin vapaiden suuntien ja uudempien karismaattisten seurakuntien
toimintakulttuuria ja sen mu...
MielipideHaluan kiittää Lappeen­rannan helluntai­seurakuntaa, Lappeenrannan vapaaseurakuntaa ja Etelä-Saimaan Ev.-lut. Kansanlähetystä syyskuisena lauantaina 21.9. yhteisponnisteluin järjestämästään Perhet...
MielipideRistin Voitossa (RV 35) kyseli Seppo Särkioja kymmenyksistä, ”oletko ystäväni koe­tellut Jumalaa tässä asiassa”.


Haluan kertoa kaksi erilaista kokemustani Jumalan hyvästä
opetuks...
MielipideTässä ehdotukseni. Moni nuori aikuinen kaipaa elämäänsä enemmän kuin vain asuntolainan lyhennystä ja kymmenysten maksua seurakunnalle. Voisiko työelämän täällä Suomessa kokea missiona, Jumalan läh...
MielipideVuosikymmeniä olen ollut helluntaiherätyksessä mukana ja olen ihmetellyt ja kummastellut nykyistä taloudellista suuntaa. Kun olimme aiempina vuosi­kymmeninä lähetystyössä ja pastoreina, niin hellu...
MielipidePolitiikka on tuttu käsite ja läsnä jokaisen meistä elämässä.


Sana politiikka tulee kreikan sanasta politikos, joka tarkoittaa kansalaisia koskevaa. Nykyisin politiikalla ymmärret...
MielipideRistin Voiton numerossa 34 Kaarlo Humaloja kirjoitti huolestaan luterilaisen kirkon ja helluntaiherätyksen välisen sovintotapahtuman vaikutuksista. Niin kuin kirjoittaja totesi, on kristillisen et...
MielipidePäätimme vaimon kanssa lähteä Keuruun kesäkonferenssiin. Kokemus oli hyvä. Oikeastaan ihmettelen, miten voimaannuttava ja virkistävä se olikin. Onko niin, että pienen notkahduksen jälkee...
MielipideTV-uutiset ja iltapäivälehti informoivat näyttävästi, että Päivi Räsästä tullaan mahdollisesti syyttämään vihapuheesta. Tutkintapyyntö koskee Räsäsen Twitter-kirjoitusta, jossa hän arvosteli sitä, kui...
MielipideHelluntaiherätyksen vuoden 2018 syyspäivillä Helsingissä tehtiin sovintoa Helluntaiherätyksen ja luterilaisen kirkon välillä. Sovinnonteko huipentui, kun arkkipiispa Tapio Luoma ja Klaus Korho...
MielipideRistin Voiton numerossa 31 nostettiin esille uskovien sinkkunaisten haaste. Sukupuolten epäsuhta seurakunnissa aiheuttaa sen, että monet naiset eivät löydä itselleen uskovaa puolisoa. Itsekin...
MielipideAnteeksi pyytäminen ja antaminen ovat kristillisen elämän keskeisiä kysymyksiä. Ne ovat tärkeitä asioita kaikissa sosiaalisissa suhteissa. Kuitenkin on usein niin, että hengellisissä yhteisöis...
MielipideAika ajoin nousee keskuste­lu pintaan muun muassa hel­luntaiherätyksen piirissä evan­kelistoista ja heidän asemastaan ja arvostuksesta tänä päivänä. Raamatussa tuosta jalosta viras­ta mainit...
MielipideMeidän uskovien elämässä olisi tärkeää ja arvokasta, että kokisim­me Jumalan sanan ja Hengen joh­datusta. Olisi myös tärkeää, että hengelliset aistimme olisivat har­jaantuneet erottamaan, mi...
MielipideKatso, minä sa­non teille: ”Nos­takaa silmänne ja katselkaa vai­nioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi” (John. 4:35). Ja hän sanoi heille: ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Ru...
Mielipide1. Moos. 9:11-16 kuvailee: ”Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele.”
...
MielipideSaimme olla Juhannuskonferenssissa Aikamedian lehtipisteellä työssä. Mieleemme nousi muutamia ajatuksia tavattuamme suuren määrän konferenssivieraita ja keskusteltuamme heidän kanssaan.
Jees-lehteä...
MielipideOlen huomannut, että joillekin uskoville on vaikeaa suhtautua Pride-ajatteluun taipuneisiin ihmisiin neutraalisti ja ilman voimakkaita omien negatiivisten tunteiden ilmaisuja, puhumattakaan, että heis...
MielipideTiesittekö, että eliöstöjen hormonitoimintaa häiritseviä kemikaaleja saattaa päästä ihmisenkin elimistöön mitä uskomattomimmilla tavoilla. Esimerkiksi erilaiset kierrätettävät muovipullot, rasiat, jop...
MielipideNiilo Mäenpää on kirjoittanut pride-ajatuksista osuvasti sanoen näin: "On ollut ja tulee olemaan aina kaksi, tai useampi näkemys näistä asioista. Meidän tehtävämme on julistaa evankeli...
MielipideTämän ajan hengen julistajat tulevat Setasta ja Pride-aatteen kannattajista. Ja jos ei hyväksy sanomaa, on tuomio ankara: olet suvaitsematon tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden vastustaja.
...
MielipideSuuret kiitokset päätoimittaja Petri Mäkilän kirjoituksesta ”Jumalan Sana avaa siunauksen tien” Ristin Voitto -lehden numerossa 19. Juuri tällaista opetusta me kaikki uskovat tarvitsemme. Kirjoitus ol...
MielipideMatti Kankaanniemen vastine (RV 23/2019) Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa helluntailaisuutta mustamaalattiin kasvupohjaksi äärioikeistolaisille populismille, oli erinomaisen hyvin peruste...
Mielipide”Älä laiminlyö armolahjaasi joka sinussa on” (1. Tim. 4:14). Armolahjojen käyttäminen useissa seurakunnissa on tänä päivänä yhä vaikeampaa. Armolahjoja jopa pelätään, eikä Pyhän Hengen työhön...
MielipideEija Saarenmaa kysyi Ristin Voiton 18/2019 kolumnissaan, pitäisikö seurakunnan huolestua
ns. Matteus-vaikutuksesta. Kolumnisti käsittelee ”silkkihansikkaita käyttäen” aseman ja val...
MielipideAikamme henki näyttää olevan monin tavoin hajaannusta ja vastakkainasetteluja luova. Tuntuu siltä, että on menty ojasta allikkoon. Ennen ei keskusteltu ja asioita haudattiin maton alle. Nyt ol...
MielipideKun eräs älykkö-neiti Thunberg saa koko maailman kuohuksiin ilmastonmuutospuheillaan, niin tarkoittaako se sitä, että totuus kuullaan todellakin lasten suusta? Epäilen kyllä vähän arvoisan nei...
MielipideTarvitsemme aitoa herätystä maassamme. Ensinnäkin raamattuherätystä, jossa me uskovaiset kaikissa seurakunnissa käännymme takaisin Jumalan sanaan ja Kristuksen oppiin, uskon perusteisiin. Tarvitsemme...
MielipideSeppo Kaski kysyy osuvasti Ristin Voiton numerossa 20, osaammeko lukea diakonian kelloa. Toisin sanoen, osaammeko hyödyntää diakonian monimuotoisuutta vai jääkö se seurakunnissamme vain leipäk...
MielipideRistin Voitossa 20/2019 oli kirjoitus ”Matteus-vaikutuksesta”. Tekstissä todettiin, että vertauksessa kymmenestä morsiusneidosta öljy merkitsee Pyhää Henkeä (Matt. 25).

Jakson tee...
MielipideKolumnissaan ”Maailmaa pelastamassa” (RV 16–17/2019) Ruut Ahonen kirjoittaa muun muassa seuraavaa: ”Kauppalehti kertoi jo vuonna 2015 tutkimuksesta, jossa todettiin, että kasvisruuan tuotanto...
MielipideDvd-sarjat The Bible ja sen jatko-osa A.D. Kingdom and Empire ovat tosi hyviä evankeliointivälineitä. Edellinen on 10-osainen sarja ja jälkimmäinen 12-osainen sarja, jotka sisältävät 7–8 tunti...
MielipideViittaan Milla Suonion artikkeliin teologian tohtori Juho Sankamosta (RV13/2019).

Aikaisemmin Ristin Voiton mielipidepalstalla on harmiteltu akateemisen osaamisen puutett...
MielipideEija Saarenmaa kyselee huolestuneena kolumnissaan (RV 18/2019): Pitäisikö seurakunnan huolestua Matteus-vaikutuksesta?


Sanan kohta on: ”Sillä jokaiselle, jo...
MielipideRistin Voitto -lehden 18/2019 Lukijalta -palstan kirjoituksessa Uinua vai uudistua mainittiin, että helluntaiherätyksen jäsenmäärä on viime vuoden osalta pienentynyt n. 500 henkilöllä. Uinua v...
MielipideMikäpä minä olen ketään neuvomaan, mutta ajattelin kuitenkin laittaa ylös jotain elämässä koettua. Näyttää siltä, että ihmisillä on aika sekava käsitys siitä, mitä johtaminen on. Meillä kuulee...
MielipideIlmastonmuutos on nyt joka puolella tapetilla. Koululaiset ovat järjestäneet ilmastolakkoja, ja vaalien alla näimme, miten ilmastonmuutos oli yksi vaalien kärkiteemoista. Myös seurakunnissa o...
MielipideOlemme lukeneet, että herätysliikkeemme jäsenmäärä on viime vuonna pienentynyt 500
henkilöllä. Penätään uudistumista, mutta miten se tapahtuisi? Raamattuopiston koulutusta on uudistettu ja sen...
MielipideNähtyäni erään seurakunnan rekrytointivideon ja ilmoituksen seurakunnan johtajan hausta päätin kirjoittaa aiheesta hetken kipuiltuani. Tämänkaltaiset helluntaiseurakuntien ilmoitukset ovat sa...
MielipideOlen surullisena seurannut, kuinka monet nuoret ympäri maailmaa ovat lähteneet fanaattisesti ilmastonmuutosvouhotukseen mukaan. Aivan kuin se olisi heidän evankeliuminsa, mitä he vievät eteenpäi...
MielipideMitä meidän pitää tehdä, että me Jumalan tekoja tekisimme? Tämän kysymyksen edessä seisovat niin me julistajat kuin kuuntelijatkin. Herra, missä viipyvät tekosi, jotka voivat kääntää kansan takaisin J...
MielipideKiitän Petri Mäkilää erinomaisesta todistuspuheenvuorostaan Ristin Voiton äskettäisessä pääkirjoituksessa (RV 12/2019). Myös Lukijalta-palstalla oli tästä samasta asiasta rehellinen, hyvä kann...
MielipideViime vuosien aikana olen suureksi murheekseni havainnut, että vaikka maamme ja kansamme elää jatkuvasti syvenevässä moraalisessa pimeydessä, seurakunnissamme ei tätä tunnuta havaitsevan. Tar...
MielipideUskon ja politiikan suhde voi joskus tuntua hankalalta. Jotkut ovat sitä mieltä, että korruptoivasta vallasta tulisi pysyä mahdollisimman kaukana. Toiset ihannoivat alkuseurakuntaa, joka eli lains...
MielipideSuomen Helluntailiike koki merkittävän hetken 18.4.1956. Tuolloin perustettiin Helluntaiherätyksen Raamattu- ja Kansanopistojen Kannatusyhdistys. Asian merkittävyyden ja sen nykyhetkeen ulottuvan...
MielipideKristillinen koulutyöntekijä kai joutuu jättämään puheen Jeesuksesta tai koko kristinuskosta pois, jos aikoo tavoittaa suuria määriä koululaisista? Aivan toisin oli näköjään vielä 1990-luvulla...
MielipideOlen ollut helluntaiseurakunnissa mukana yli 30 vuotta ja nuoruudesta asti erilaisissa musiikkitoiminnoissa kuten kuorossa, kuoronjohtajana, säestäjänä, lauluryhmissä, bändeissä ja solistina. En...
MielipideJumalan elovainioilla seurakuntien säännölliset evankelioimiskokoukset ovat lähes hävinneet. Onko vihollinen kylvänyt epäuskoa niin, ettemme kelpaa enää itse pitämään kokouksia? Syntiinlankeemuksen jä...
MielipideRistin Voitto -lehdessä (9/2019) Leevi Launonen pakinoi vanhusasioista. Nyt kun saamme jatkuvasti lukea yritysketjujen toimivan voittoa tavoitellen ja rimanalituksiaan jatkuvasti anteeksipyyde...
MielipideJoudun kirjoittamaan nimettömänä asian arkaluontoisuuden takia. Ristin Voitto -lehdessä on käsitelty hengellistä väkivaltaa ja siihen liittyviä asioita, kuten Mika Yrjölä pääkirjoitukse...
MielipideErään tutkimuksen mukaan suomalaisten median käyttö on muuttunut radikaalisti viime vuosien aikana. Tutkimuksen mukaan ihmisten ajankäyttö mobiililaitteiden parissa on kasvanut kahdessa vu...
MielipideHuhtikuussa 1949 Toivo Karjalainen kirjoitti Ristin Voitto-lehdessä kertoen seurakunnan perustamisen vaiheista. Tämän vuoden helmikuussa Lammilla juhlittiin 70-vuotiasta seurakuntaa, joten on aik...
MielipideRuut Ahosen ansiokas kirjoitus Ristin Voitto-lehdessä (4/2019) käsitteli laajasti ja monipuolisesti kristittyjen vainoja ja ahdistusta eri maissa. Toimittajat joutuvat käyttämään tietolähteitä, jo...
MielipideMaassamme on vuosikymmenten ajan käyty keskustelua koulun ja myös varhaiskasvatuksen kristillisestä kasvatuksesta. Itse edustan sukupolvea, jonka kouluaikoina oli selvä asia, että kouluissa...
MielipideIhminen on aina ollut ”humana religio” – uskonnollinen ihminen. Jos häneltä puuttuu Kristuksen sisällinen tunteminen ja Pyhän Hengen todistus, niin hän tekee itselleen jumalan, jota palvoo ja...
MielipideRistin Voitto –lehdessä (40/2018) oli viime syksynä Waltteri Haapalan hyvä kirjoitus nimeltä ”Mahdollisuuksien jumalanpalvelus”. Haluaisin lisätä siihen, että emme unohtaisi myöskään herkkiä herätysla...
MielipideMinua vaivaa nykypäivänä paljon eri kokouksissa esillä oleva ohjelmakeskeisyys. Musiikit, äänentoisto, sanojen yms. heijastukset valkokankaalle on mietitty tarkkaan. Kokouksissa on panostettu ihmisten...
MielipidePastori Heimo Enbuska kritisoi Ristin Voiton 4/2019 mielipidepalstalla kansainvälisen Healing Room -toiminnan perustajan Cal Piercen näkemystä, että ”kaikki sairaat ovat jo parannetut Jeesukse...
MielipideSuomessa ja muualla Euroopassa yleistyneen nuorten systemaattisen kaltoinkohtelun tarkoituksena ei ole pelkästään nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö. Tarkoituksena on murtaa nuorten itsetunto j...
MielipideNäemmekö tämän päivän uhka­kuvat pahempina kuin mennei­den sukupolvien kokemat uh­kakuvat? Sekulaarista näkökul­masta katsoen tavataan yleensä todeta, ettei ole mitään syytä pi­tää omaa aika...
MielipideRistin Voiton nu­merossa 3/19 oli laaja artikke­li Healing Rooms -järjestön toimin­nasta. Siinä sivuttiin joitakin nii­tä ilmeisen ongelmallisia opetuk­sia ja painotuksia, joita erityisesti...
MielipideTapio Lehtonen kirjoitti Ristin Voitto-lehdessä (51–52/2018) ot­sikolla Viimeinen päivä, Herran päivä. Hän mukaansa lopunajan suuret tapahtumat tapahtuisivat tämän maailmanajan viimeise­nä p...
MielipideSain sydämelleni kehottaa arvoi­saa toimitusta miettimään, miten Ristin Voitto voisi vieläkin enem­män edistää Raamatun lukemista ja siihen innostamista lukijakun­nan keskuudessa. On ilolla...
MielipideRistin Voitto-leh­dessä (3/2019) pohdittiin, onko yhteiskristillisen ajattelun yleisty­minen syypää us­kovien kasteen vä­henemiseen. Totean heti alkuun, että olen luterilainen, Evankelis-luterilaise...
MielipideTammikuun 30. päivä tulee jo­kaisen palkatun helluntaiseura­kunnan työntekijän sähköpos­tiin linkki työhyvinvointikyse­lyyn. Kyselyn tuloksia käytetään Helsingin yliopiston käytännölli­sen t...
MielipideSeksuaalinen ahdis­telu, häirintä ja hy­väksikäyttö ovat ää­rettömän vakavia il­miöitä. Erityisesti lapsiin kohdistuvina. Niillä on pit­källe aikuisuuteen ulottuvia vai­kutuksia mielenterve...
MielipideRistin Voitto -leh­dessä kerrottiin äskettäin, kuinka kastettavien mää­rät ovat pudon­neet helluntaiseurakunnissa ja kuinka maahanmuuttajien osuus on ollut tässä ratkaiseva. Valitet­tavasti...
MielipideEduca on johtava opetus- ja kas­vatusalan messutapahtuma, jos­sa on 100 näytteilleasettajaa ja yhdistystä. Messut pidetään 25.– 26. tammikuuta Helsingissä. Aito avioliitto ry. pyrki myös mes...
Mielipide”Ykkönen on Jumala ja kakkose­na tulee vaimo. Tiede ei tule edes kolmantena.” Näillä sanoilla otsi­koi sanomalehti Keskisuomalainen laajan jutun suomalaisesta huip­putiedemiehestä, akatemiap...
MielipideMuistan lapsuuteni ajoilta, kuin­ka helluntaiseurakunnissa jopa kiellettiin osallistuminen politiik­kaan. Tuolta ajalta lienee vieläkin paikka paikoin voimassa kirjoit­tamattomana sääntönä k...
MielipideOlin marraskuus­sa ruokaostoksil­la mieheni kans­sa. Hedelmä- ja vihannestiskeil­lä näin ulkomaalaisen vanhem­man pariskunnan samoilla asi­oilla. Rouvalla oli kyynärsauvat, mutta ne eivät py...
MielipideJeesus antoi omilleen tehtävän myös kaiken tähteeksi jääneen keräämisestä ja hyödyntämises­tä ”ettei mitään menisi hukkaan” (Joh. 6:12). Tuolloin oli kyse ruu­asta, mutta Sanan yleisen koh­t...
MielipideKannatan ehdot­tomasti uskovien keskinäistä yh­teyttä, onhan Ju­mala jo luonut hengen yhteyden kaikkien uu­destisyntyneiden välille. Paljon myönteistä onkin tapahtunut sen jälkeen, kun Tapi...
MielipideMuutaman vuoden aikana olen ihmeekseni huomannut seura­kuntien kokousilmoitusten ka­donneen lehdestä yksi toisensa jälkeen. Isot seurakunnat lähti­vät näköjään ensimmäisenä. Pi­täisi kuulemm...
MielipideMarkus Majabackan kirja-arvio (RV 51–52/2018) kirjasta A New apostolic reformation nosti mielee­ni kysymyksen, johon en ole saa­nut rakkaassa helluntailiikkees­sä vastausta. Mitä tarkoittava...
MielipideMeidän hel­luntailaisten keskuudessa on tullut jo häiritseväk­si tavaksi jatkuvasti kritisoida ja puhua negatiivisesti muista usko­vista, seurakunnista ja eri hengel­lisistä toimijoista. Me...
MielipideKuusi päivän tarkkuudella sa­manaikaista tapahtumaa, jotka tapahtuvat tämän maailmanajan viimeisenä päivänä.

1. Kristuksen Jeesuksen tule­mus kunniassa (Ilm. 20:11; Matt. 25:31...
MielipideRistin Voitto -lehdessä 48 Ta­pio Lehtonen sanoi pitävänsä sekä lapsena saamansa kastetta että uskovana saamaansa kastet­ta molempia pätevinä ja voimas­sa olevina kasteina. Toivottavas­ti ym...
MielipideRistin Voitto -leh­dessä 49 Oulun helluntaiseura­kunnan nuoriso­pastori Juan Cas­tillo kirjoittaa, mikä oli taustana heidän erään jäsenensä erottami­selle seurakunnasta.
...
MielipideLuin artikkelin ”Konservatiivi­suutta rakkauden hengessä” (RV 49) useampaan kertaan, että ym­märtäisin varmasti oikein. Olen pitkän linjan uskova, jolla on ol­lut myös kymmenen vuoden tau­ko...
MielipideHjallis Harkimo totesi taannoin Iltalehden haastattelussa näin: ”Se on ihmeellistä, kun on luvan­nut sitä ikuis­ta rakkautta ja tu­lee lapsia – ja sitten kun eroaa, siinä särkyy jotain sella...
MielipideMoni uskova kokee vajaa­mittaisuut­ta niiden u s k o v i e n rinnalla, jotka täyttyvät palavas­ti Hengellä ja joilla armolahjat ovat vahvasti käytössä. Siksi ha­luan kirjoittaa tämän rohkai...
MielipideKiitos mahdollisuudesta selventää ajatuksiani tässä asiassa. Repliikissä kuvaamassani kristologisessa ajattelussa on teologisesti ongelmallista ensinnäkin se, että en löydä Raamatusta tukea Jees...
MielipideRistin Voitto -lehdessä (RV 47) julkaistu artikkeli amerikkalaisten herätyskristittyjen opillisista näkemyksistä ja oikean jumalakäsityksen merkityksestä on herättänyt kriittistä kyselyä lukijoide...
MielipideKannatan vahvasti moninaisuutta. Se on kaunis käsite, joka edistää rauhaa maailmassa. Jotkut sekoittavat moninaisuuden homogeenisyyteen erityisesti sosiaalisten kysymysten
ja etiikan osa-aluei...
MielipideOnko yleinen tapa saanut hämärtää mielemme ja sydämemme niin, että Luukkaan evankeliumissa (2:1–20) kerrottu enkelien ja taivaallisen sotajoukon sanoma Vapahtajan syntymästä onkin kadonnut sen myötä,...
MielipideHuomattavimmat erot luterilaisessa ja helluntailaisessa kastekäytännössä näkyvät seuraavissa sanapareissa: Lapsikaste – uskovien kaste, valelukaste – upotuskaste, vanhempien uskontunnustus – oma...
MielipideVapaakristillisten seurakuntien toiminnassa tapahtui 1980-luvun loppupuolella merkittävä muutos. Silloin sunnuntain päiväkokouksia alettiin kutsua jumalanpalveluksiksi. Tässä mentiin mielestäni...
MielipideUusi testamentti antaa hyvän mallin seurakunnan hallinnon järjestämisestä. Paavali ohjeistaa Titusta Kreetan seurakunnan järjestämisessä (Tit. 1:5): ”Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäis...
MielipideSimon J. Kok tulkitsi mielipidekirjoituksessaan (RV 44) pääkirjoitustani ”Uudistamisen tuska” (RV 42) virheellisesti. Kokin mielipidekirjoitus oli siistitympi versio samasta sosiaalisessa mediassa...
MielipideMaailmassamme on tavattoman paljon hätää ja kärsimystä. Erittäin pahalta tuntuu kun miljoonat lapset kärsivät nälkää ja ovat kuolemaisillaan. Heitä meidän pitäisi auttaa.

Kun pidi...
MielipidePetri Mäkilä kirjoittaa Ristin Voi­tossa (RV 43) otsikolla ”Raama­tun arvovallasta on kysymys”. Kir­joitus pitäisi julkaista jokaisessa Ristin Voitto -lehdessä seuraavien kuukausien aikana,...
MielipideJuhani Happonen kirjoittaa Ris­tin Voiton (RV 43) Lukijalta-pals­talla otsikolla ”Tarvitsemme pää­toimista koulutyöntekijää”. Kir­joituksessaan hän ehdottaa Kari Korhosen palkkaamista heräty...
MielipideSyksyn Ristin Voitto -lehdissä on esitetty huolta Suomen hel­luntaiseurakuntien väkikadosta. Kuu­lun itse nelikymppisten sukupol­veen, jonka edustajia näkyy vain harvoin seurakuntien tilais...
MielipideOletko kokenut Jumalan johdatusta elämässäsi? Olisitko tarvinnut johdatusta, mutta olet kipuillut sitä etsien?

Kerään tutkimusaineistoa käytännöllisen teologian pro gradu...
MielipideKiitos Herralle rohkeasta uskonveljestä! Katsoin UskoTV:ltä tämän vuoden Syyspäiviä, koska en päässyt tulemaan paikalle. Parasta antia mielestäni oli ensimmäinen paneelikeskustelu, jossa Juha Keto...
MielipideEnsinnäkin tahdon kiittää Juhani Happosta rohkaisevasta ja haastavasta kirjoituksesta Ristin Voitossa (RV 43). Luin sen henkeä haukkoen, koska en tiennyt siitä ennakkoon mitään.

...
MielipideLukijalta -palstalla (RV 42) Risto Kauppisen esittämät eräiden raamatunkohtien tulkinnat ja hänen kommenttinsa aikaisemmin esittämiini näköaloihin kolmesta kasteesta (RV 40) antavat aihetta jatkaa aja...
MielipideJyrki Palmi kirjoitti Ristin Voiton pääkirjoituksessaan (RV42) uudistamisen akuutista tarpeesta. Hänen uudistamisen reseptinsä oli suoraan yritysmaailmasta.
MielipideViime viikon numerossa (RV 42) julkaistuun Denis Mukwegen Nobel-palkintouutiseen oli pujahtanut virhe: Mukwege, Veikko Reinikainen ja ruotsalainen Eriksonin aviopari pakenivat levottomuuksia Kongon si...
MielipideJeesus sanoi: ”Isä on antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika. Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä. He nousevat haudoi...
MielipideRistin Voitossa (RV42) haastateltiin Kari Korhosta koulutyön kokemuksista, otsikolla ”Vieläkö KK – Kuolemankauppias kiinnostaa?”.
Saatuani jossain määrin tutustua Karin elämään Kuopiossa pian hänen...
MielipideKaisa Kariranta: Ihmeellinen matkakirja. Kirjapaja, 2018. 184 sivua.
Pappi ja tietokirjailija Kaisa Kariranta kuvailee itseään tyypilliseksi luterilaiseksi, joka rukoilee ”puuskittain” ja käy kirko...
MielipideOlavi Kokkonen argumentoi (RV 40) asiantuntevasti näkemys­tä, jossa vesikaste on symbolinen viesti ja vertauskuva. Niitä sano­ja ei kuitenkaan Raamatussa lii­tetä kasteeseen, mistä usein on...
MielipideOlen seurannut viime aikoina käytyä keskustelua naisten oi­keuksista aborttiin ja tullut tulok­seen, että elämme erittäin synk­kiä ja pimeitä aikoja. Kristillinen moraali ollaan tässäkin asi...
MielipideHelsingin Saalemissa Syyspäi­villä tehty an­teeksipyytämi­sen ja anteeksi­antamisen kaunis ele luterilaisen kirkon arkkipiispan Tapio Luo­man ja helluntailaisten edusta­jan pastori Klaus Ko...
MielipideTulin uskoon vuonna 1982, jolloin kuuluin evankelis-luterilaiseen kirkkoon. En saanut opetusta us­kovien kasteen merkityksestä kir­kollisissa ympyröissä. Mainittiin, että on vain yksi oikea lapsika...
MielipideHelsingin Saalem -seurakunnan johtaja Mika Yr­jölä valotti pää­kirjoituksessaan (RV 39) sitä, mihin syksyn 2018 Syyspäivillä keskitytään.

Mika Yrjölän mukaan huomio koh...
MielipideRistin Voiton lukijapalstalla on käyty keskustelua eri kastekäsityksistä. Niiden erot ovat syntyneet, kun Uuden testamentin kastekohdat ymmärretään eri tavalla liittyvän veteen. Näin on syntyn...
Mielipide”Lisäksi toivon, että oppisimme lukemaan Raamattua hyvin, pysyisimme sen totuudessa ––”, on suora lainaus Sara Saarelan artikkelista Historian henkiinherättäjä (RV 35).

Hi...
MielipideJeesus sanoi opetuslapsilleen juuri ennen vangitsemistaan, että maailmassa tulee sellainen aika, jolloin häneen uskovat joutuvat kaikkien kansojen vihattaviksi us­konsa tähden (Matt. 24:9)...
MielipideTapio Lehtosen kirjoituksessa Ky­berneettinen sää­tely teistisessä luonnonhistorias­sa? (RV 34) todettiin: ”Luonnon­tieteiden oppikirjojen kuvaukset maailmankaikkeuden ja eliöiden, mukaan lu...
MielipideAlin (kutsum­me häntä täs­sä kirjoitukses­sa sillä nimellä) ystävät soitti­vat hädissään: ”Nyt hänet var­maan yritetään lähettää Afga­nistaniin. Ali pelkää kovasti.” Oli maanantai 3.9.2018...
MielipideKun meillä on tämä kahden regi­mentin jako yhteiskunnassamme, niin suora malli vanhatestamen­tillisesta kymmenysjärjestelmäs­tä ei minusta tunnu luontevalta, pakollisuudesta puhumattakaan...
MielipideKiitos, Reijo Mänttäri, palaut­teestasi Ristin Voiton numeros­sa 37. Päädyin esittämääni kas­teteologiaan pelkästään Raamat­tua lukien jo 1980-luvulla pian uskoontuloni jälkeen. Hankin sit­t...
MielipideRiver Helsin­ki -seurakun­nan evankelista Jussi Korvajär­ven haastattelu (RV36) sai minut kirjoittamaan aiheesta, joka on pitkään huoles­tuttanut. Tiedostan, että aihe on herkkä, mutta silt...
MielipideHelluntaiherätys on maail­manlaajuinen veljesyhteys. Se to­teuttaa Jeesuksen kastekäskyä, niin kuin Pietari ensimmäisessä helluntaikokouksessa julisti, ke­hottaen piston sydämeensä saa­neit...
MielipideKiitos, Martti Ahvenainen, pa­lautteestasi. Käytän tilaisuuden ja korostan kirjoittamiseni taustaa: perinteinen helluntailainen kas­teteologia ei kaikilta osin ole ol­lut vakuuttavaa. Olemme...
MielipideRV:n numeros­sa 34 oli Risto Kauppisen ar­tikkeli kastees­ta, jossa hän poh­tii kasteen merkitystä ja ajankoh­taa Uuden testamentin tilanteen valossa. Kauppinen kyllä osoittaa vauvojen kaste...
MielipidePilatus sanoi kuu­luisat sanan­sa ”Ecce homo – Katso, ihminen”, kun Jeesus tuotiin ruoskittuna pilkallisessa purp­puraviitassa sekä kivuliaassa or­jantappurakruunussa ylipappien ja ihmisjou...
MielipideRistin Voiton Mi­ten on -palsta tie­dotti iloisen uu­tisen, että Sana elämään -Raama­tun painos on vihdoin tulossa en­nakkotilaajilleen ja sitten tietys­ti kaikille muille, jotka haluavat se...
MielipideVanhana ”Romuna” olen jäävi ja vähän arkakin työntymään aiheeseen, joka käsittelee tämän ajan nuorten mahdol­lisuuksia hengelliseen elä­määnsä liittyvissä asiois­sa – tässä tapauksessa itsen...
MielipideAluksi tietosanakirjoista poimit­tua tietoa kybernetiikasta. Se on koneiden, ihmisten ja näiden muo­dostamien yhteisö­jen säätö- ja viestintäta­pahtumia tutkiva ma­temaattinen tiede, joka tu...
MielipideEva Pasanen ilmaisi huolensa romanien ja valtaväestön tasa-ar­voisuudesta seurakunnassa (RV 31). Huoli on aiheellinen ja siitä kirjoitettiin eri artikkeleissa Ristin Voiton numeroissa 26 ja...
MielipideMoni usko­va varmasti pettyi Pride-viikon aika­na lukuisiin yrityksiin ja palveluntarjoajiin, näiden näyttäessä sateenkaaren­värisen tukensa Helsinki Pride-ta­pahtumalle.
...
MielipidePoikkesin kesällä Ruotsin-matkallani Linköpingissä upeassa Bjärka Säbyn linnassa. Yli kaksisataa vuotta vanhan linnan omistaa nykyisin Linköpingin helluntaiseurakunta. Seurakuntaan kuuluv...
MielipideJuhannuskonferenssia vietettiin tänä vuonna teemalla ”Tulevaisuus ja toivo”. Säätilojen osalta saatiin nauttia aika perinteisestä juhannussäästä. Lähinnä perjantai-illan sade ja kylmyys koettelivat kä...
MielipideKun lähtijä ei kelpaa pastorille
Noin 12 vuotta sitten piipahdimme vaimoni kanssa Itävallassa erään tunnetun pastorin seurakunnassa. Tuon seurakunnan avustustyössä oli tarvetta englantia, saksaa ja...
MielipidePride-tapahtumasta on kehitty­nyt merkillinen moraalinen lin­jan jakaja. Osallistumisesta Pride-juhlintaan tai sen tukemisesta ve­detään johtopäätöksiä tasa-arvon, ihmisoikeuksien tai vähemm...
MielipideMusiikki seu­rakunnissa on parhaim­millaan hoi­tavaa, eheyt­tävää ja sisäistä elämää vahvis­tavaa. Se on jopa parantavaa ja evankelioivaa.

Seurakunnissa toimii yleensä...
MielipideIK-opistolla pidetyt Senioripäivät toukokuun lopulla olivat antoisat. Päivien aikana piipahdin puolisoni kanssa ostoksilla myos Aikamedian puolella. Samalla vilkaisin myytäväksi tarkoitettuja...
MielipideOlemme olleet us­kossa lapses­ta lähtien, mut­ta vasta viime ai­koina olemme ymmärtäneet, ettei uskossaolo­vuosiemme määrä merkitse vie­lä mitään. Vain se merkitsee, että pysymme oikealla tiellä lo...
MielipideJotkut Israelin ys­tävät ovat omak­suneet käsityksen, että Israelin suuri ahdistus toteutui jo viime maailmansodan aikaisessa holokaustissa ja tulevaisuudessa on odotettavissa lähinnä Israe...
MielipidePuolustan vahvasti ulkoministeri Timo Soinin (sin) oikeutta ilmais­ta kantansa Irlannin aborttilinjauk­sesta. Kysymys ihmisen elämän al­kamisesta ja oikeudesta elämään kytkeytyy syvästi maai...
MielipideKristillisen etiikan pohjana on raamatullinen jumala- ja ihmis­käsitys. Käytännössä Raamatun ohjeellisuus johtaa arvojärjestyk­seen, jonka kulmakivenä on Ju­malan olemassaolon ja auktori­tee...
MielipideMonet kulttuurikristityt petaavat maapallon tulevaisuutta tieteen antamien uhkakuvien huolestuttamina pelkästään inhimillisin keinoin. Siitä ei heitä tietenkään voi moittia, sillä heidän vas...
MielipideRistin Voitto -lehden pääkirjoituksen (RV 9/2018) innoittamana ja rohkaisemana haluan tuoda esiin asioita, jotka ovat jo pitkään vaivanneet mieltäni. Ensiksi kuitenkin suuret kiitokset Esko...
MielipideTänä kesänä tulee kuluneeksi 60 vuotta ensim­mäisestä Läpi­käytävän lasten­leiristä Kuoreveden Hallissa. Leirin nimi tuli leiripaikkana toi­mineen maalaistalon nimestä.

Vanhat...
MielipideOlemme viime vuosina eläneet helluntailiikkeessä tietynlaista murrosaikaa. Osa murroksen tuomasta muutoksesta on ollut tervetullutta, varsinkin, jos seurakunnan keskellä on ollut pitkään hilja...
MielipideKarismaattisten armolahjojen todellisuus löydettiin uudelleen aikoinaan helluntailiikkeen syntyessä Azusa-kadulla. Varmaan se on säilynyt elävänä koko kristillisen historian ajan, ainakin margina...
Mielipide”Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut?” kysyi apostoli Paavali (Gal. 3:1).

Mitä sana lumous pitää sisällään? Me, jotka olemme olleet uskon tiellä jopa...
MielipideOn kulunut yli puoli vuotta siitä, kun uutisissa kerrottiin, että Hol­lywood-moguli Harvey Wein­stein oli ahdistellut ja raiskannut useita ihmisiä. Tästä alkoi lumi­pallo vyöryä. Lukemattoma...
MielipideKuoromusiikki-ih­misenä harkitsin toisenkin kerran tämän mielipide­kirjoitukseni ot­sikkoa ja sen sovinnaisuutta asi­ani esittämiseen, mutta valitsin sen silti.

Hellunt...
MielipideLiikenneviraston teettämien las­kelmien mukaan ihmiselämän hinta Suomessa vuonna 2010 oli 1 918 809 euroa. Lukemassa huo­mioitiin sekä tuotannolliset tulo­jen menetykset että inhimillisen hy...
MielipideOlen ilokseni to­dennut, että Ju­mala kutsuu vielä tänäänkin nuoria mukaan lähetys­työhön. On hyvä, että uskovat eri tavoin tutustuvat lähetystyön käy­tännön haasteisiin ja ovat avoimia Pyhä...
MielipideOn aamuyö. Kel­lo on juuri lyö­nyt kolme. Mi­nut on herätet­ty merkilliseen tunteeseen. Jumalan Henki ke­hottaa: ”Kirjoita Ristin Voittoon ja kysy: kuka menee meidän puolestamme?”
...
MielipideOlen jo jonkin aikaa seurannut helluntailiikkeessä tapahtuvaa kehitystä, joka mahdollisesti jat­kuessaan on mielestäni huoles­tuttavaa. Rohkenenkin nyt herä­tellä niin itseäni kuin lukijoit...
MielipideJeesus sanoi: ”Antakaa keisaril­le, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on” (Matt. 22:21). Mikä sitten on Jumalan?

Jotkut ajattelevat, että se olen minä ja mi...
MielipideMarkkinatalouden mekanismeis­ta en juurikaan paljon ymmärrä, mutta eikö eräs 1700-luvulla elä­nyt Adam Smith ylistänyt libe­raalin markkinatalouden kaikki­voipaisuutta? Se nimittäin korjaa i...
MielipideMaailmanlaa­juinen hel­luntailiike koostuu kymmenis­tä tuhansista seurakunnista eri puolilla maailmaa. Jossakin mää­rin ne saattavat poiketa hieno­säädöissä toisistaan, mutta niille on tunn...
MielipideOlen huolestunut siitä, että jäl­leen nostaa helluntailiikkeessä päätään huonosävyinen keskus­telu siitä, mikä on oikea seura­kuntarakenne. Näen, että sielun­vihollinen yrittää saada meidät...
MielipideAikamedian aikakauslehtien toi­mituspäällikkö Elina Rautio aloittaa Ristin Voiton pääkirjoituk­sensa kysymyksellä ”Mitä uskon­elämääsi kuuluu?” (RV 4) Hän an­taa mielikuvan, että tällaista...
MielipideKeväällä 2017 luin Ristin Voitosta mielipidepalstal­ta Markku Heli­nin kirjoituksen siitä, miten lastenleireille Venä­jälle kaivataan lähtijöitä Suomes­ta. Tuo kirjoitus jätti minut miet­timä...
MielipideReijo Mänttäri kirjoitti, että psy­kologiasta ei ole uskovalle ihmi­selle mitään hyötyä (RV 7). Hän perusteli väitettään kahdella raa­matunkohdalla (1. Kor. 2:12–15 ja Juuda 19) sekä Sigmund...
MielipideHengellinen elämä toimii ja levi­ää niiden ”työmiesten” välityksel­lä, joille Pyhä Henki on saanut an­taa täyden ja ylitsevuotavan tyy­dytyksen Kristuksessa. Kaikki heidän tekemisensä tapaht...
MielipideOlen lapsesta saak­ka kuullut puhut­tavan uskovien uudistumisesta. Käsite uudistu­minen on kuitenkin ollut joten­kin hämärän peitossa. Mitä se käytännössä tarkoittaa?

J...
MielipideRaamattu kehot­taa: ”Älkäämme lyökö laimin seu­rakunnan yhtei­siä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana” (Hepr. 10:25).

Milloin syyllistyn tällaiseen lai­minlyönti...
MielipideRistin Voiton numerossa 9 oli toi­mituspäällikkö Anssi Tiittasen kirjoitus nuoresta poliittisesta vai­kuttajasta, Dani Niskasesta.

On hienoa, että uskovissa nuo­rissa on...
MielipideRuotsista kuuluu taas kummia. Mi­täpä muutakaan voi sanoa luki­essaan uutisia Ruotsin evankelis-luterilaisen kir­kon viime vuoden lopulla hyväk­symästä uudesta ohjeistuksesta. Tulevana hellu...
MielipideOlen kärsinyt vaikeasta psyykki­sestä sairaudesta 34 vuotta. Tämä aika on ollut henkistä helvettiä, varsinkin ensimmäiset vuosi­kymmenet.

Vuosikausien kokeilujen jäl­ke...
MielipideOlen viime aikoina miettinyt seu­rakuntien ja herätysliikkeiden ponnistuksia ja yrityksiä löytää menestystä ja herätystä. Itse olen samojen kysymysten edessä.

Ajallemme...
MielipideJumalanpalvelusten tärkein ja olennaisin osa on Sanan julista­minen. Saarnan ydinkysymys on, miten se on valmistettu.

Aito, sydämestä lähtevä saar­na koskettaa. Kun puh...
MielipideEduskunnan ke­vätkauden yksi periaatteellises­ti tärkeimmis­tä päätöksistä on kannanotto äitiyslaista tehtyyn kansalaisaloitteeseen. Äitiysla­kialoitteella halutaan tuoda suo­malaiseen lain...
MielipideMuutokset ovat luonnollinen osa seurakunnan elämää. Yhteiskun­nan muuttumisesta johtuvat sig­naalit heijastuvat automaattises­ti myös seurakunnan toimintaan. Kun kehitys ja muutos tapahtu­va...
MielipideKiitos Elina Rautiolle pääkirjoi­tuksesta ”Psyko­logiaa ei saa si­vuuttaa” (RV 4).

Ihminen on kokonaisuus: hen­ki, sielu (psyyke) ja ruumis. Ja tie­tysti psykologian apu...
MielipideLehdessämme on käyty (RV 4–8) mielenkiintoista keskustelua psy­kologiasta. Keskustelu lähti liik­keelle Aikamedian aikakauslehti­en toimituspäällikön Elina Raution pääkirjoituksesta (RV 4),...
MielipideRistin Voiton numerossa 6/2018 oli Reijo Vaurulan kirjoittama laaja uutinen Kouvolan alueen helluntaiseurakuntien toimin­nasta. Uutiseen oli sijoitettu myös allekirjoittaneiden kommentteja...
MielipideRistin Voiton pääkirjoitus­tani (RV 4) kommentoi­neet Annikki Salo (RV 6) ja Reijo Mänttäri (RV 7) ovat huolissaan siitä, että psykologiaa tarjotaan ratkaisuksi hengelli­siin kysymyksiin. Tul...
MielipideKatsoin seurakunnan tilaisuutta Usko-tv:ltä. Se lähti käyntiin tosi pitkällä ylistys­setillä. Läsnäolijoiden osallistuminen sii­hen vaikutti vaisulta.


Ylistys jatkui ja käsi...
MielipideIlman Herran kuolemaa me olisimme vie­lä synneissämme. Senpä tähden, kun Her­ramme Jeesus on kuollut ja ylösnoussut, meillä on julistettavana suuria tunteita he­rättävä sanoma. Tämän sanoman...
MielipidePastori Mira Kariluodon opetusartikkeliin ”Kunnioituskilpailussa kaikki voittavat” (RV 7) oli pujahtanut tekstin toimitusvaiheessa olennainen virhe, joka käänsi alkuperäisen ajatuksen päälaelleen.
...
MielipideRistin Voitossa on julkaistu sään­nöllisesti uutisia helluntaiherätyk­sen jäsenmäärä­kehityksestä.

Tulin itse uskoon vuonna 1956. Noina vuosikymmeninä tämä herätysliike...
MielipideToimituspäällikkö Elina Rautio kirjoitti Ristin Voiton pääkirjoituk­sen otsikolla ”Psykologiaa ei saa sivuuttaa” (RV 4).


Uskovia on kehotettu tutkiste­lemaan kaikki henge...
MielipideOpetushallitus julkisti tammi­kuun alussa var­haiskasvatuksen eli päiväkotien ja perhepäivähoidon katsomus­kasvatusta tarkentavat ohjeensa. Syytä olikin, sillä monissa kunnis­sa oli tehty a...
MielipideVihti on ollut minulle rakas asuin­kunta jo 16 vuotta. Uskovana olen myös rukoillut sen parasta.

Nyt olen saanut ihmeekseni kokea, kuinka yhteys ihmisten välillä voi si...
MielipideKiitän toimittaja Heikki Salme­laa Evoluution Akilleen kantapäät -DVD:n arviosta (RV 3). Oikaisu­na siihen pyydän kuitenkin huo­mauttaa, että videon on julkais­sut yhteiskristillinen Luomine...
MielipideToimituspäällikkö Elina Rautio otsikoi Ristin Voiton pääkirjoituk­sensa ”Psykologiaa ei saa sivuut­taa” (RV 4).

Kirjoituksessa käsitellään ih­mistä, hengellistä kutsumus...
MielipideSynnyit monilapsi­seen, henkiseltä il­mapiiriltään turval­liseen perheeseen. Vanhemmat raken­sivat uutta elämää ansioilla, jotka oli hankittu Amerikan aikaisten työvuosien kovalla työllä ja...
MielipideTällä kertaa asial­la on RV-lehden toimittaja Heik­ki Sal­mela, joka uutisoi Jouni Turtiaisen marraskuun kir­kolliskokouksessa te­kemää kompromissieh­dotusta (RV 2). Jut­tu on kohtuullisen as...
Mielipide
Päätoimittaja Leevi Launonen osui maaliin pääkirjoituksessaan ”Tarvitsemme lukemisherätyk­sen” (RV 2). Launonen toteaa, että ”ilman kristillistä kirjaa ei yksin­kertaisesti ole kri...
MielipideOn aika kiittää tei­tä, rakkaat ystä­vät ja romanilä­hetystyön tukijat.
Turun Syys­päiviltä startannut Toivon kipinä -kampanja nousi seurakuntien ja suuren yleisön tietoisuuteen, ja...
MielipideOlen viime aikoina pannut mer­kille, miten varsinkin musiikki­ryhmät melko estottomasti kehu­vat itseään. Raamattu kuitenkin sanoo: ”Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi, vieras, eikä omat hu...
MielipideMeillä Suomessa kiertää ympä­ri maata paljon saarnaajia, evan­kelistoja, profeettoja ja ylistäjiä. Riennämme mielellämme heitä kuulemaan ja heidän käsiensä alle rukoiltavaksi. Tapahtuu ihme...
MielipideRohkenen kirjoit­taa omaishoita­juudesta, sillä olin äitini omaishoita­jana viisi vuotta. Olin sidoksissa hoitoon 24/7 tun­tia, koska ei ollut turvallista jät­tää häntä yksin. Olen kiitollin...
MielipideMonet ovat aidosti huolissaan tästä ajasta sekä raamatullisesta uskosta ja opista. Yö on ilmeises­ti pitkälle kulunut. Sanoihan Jee­sus itsekin, miten vaikea on löy­tää uskoa aikana, jolloin hän tu...
MielipideRistin Voiton joulunume­rossa (RV 51–52/2017) Kari Hokkanen kirjoit­ti: ”En voi kunnioittaa naista hen­gellisenä johtajana.” Hän peruste­lee asennettaan Paavalin ohjeella ”vaimojen tulee olla...
MielipideOn syytä olla kiitollinen siitä, että eri puolilla maatamme joissakin helluntaiseurakunnissa on ollut viime vuoden aikana havaitta­vissa työn edistymisen ja elpymi­sen orastavia merkkejä. Sa...
MielipideJokaisella uskovalla pitäisi olla hätä ka­dotetuista sieluis­ta ja sellainen sy­dämen asenne, että hän voi todistaa uskostaan ka­duilla ja kujilla, töissä ja kouluis­sa – missä ikinä kulkee...
MielipideTarja Varjosen Ristin Voiton ko­lumni vaikeasta asiasta oli to­della hyvä ja ajankohtainen (RV 50/2017). Samanlaisen asenteen kohteeksi joutuvat myös vakavas­ti sairastuneet. Jeesus sen sija...
MielipideElämme haastavaa ja vaikeaa ai­kaa, jolloin ”laki tulee aina vaan laittomammaksi” ja seurakunnis­sakin kuohuu. On aivan oikein käyttää omaa järkeään myös seu­rakuntien järjestäytymisasiassa...
MielipideYksi ihminen sanoo minulle aina, että Terttu ihan loistaa ja sätei­lee, kun se puhuu. Ajattelen, että minä olen antanut sydämeni Jee­sukselle ja uskon evankeliumin sanomaan, niin siitähän tä...
Mielipide
Olen hämmästellyt helluntailiik­keen ja sen äänenkannattajan in­toa pyrkiä yhteistyöhön ja ”samal­le viivalle” evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Aina välillä myös katolinen kirkko sa...
MielipideToimituspäällikkö Elina Rautio kir­joitti hyvässä ja ajankohtaisessa pääkirjoitukses­saan ”Isähahmoille tilausta” (RV 45) seuraavasti: ”Kristityillä per­heillä ja seurakunnilla tulisi olla m...
MielipideRistin Voitto -leh­ti on tullut ko­tiimme jo lähes 70 vuoden ajan. Se on ollut yh-teydenpitäjä niin kotimaassa kuin lähetyskentälläkin – eikä ainoas­taan hengellisen vaan myös suo­malaisen...
MielipideEuroopan helluntailiikkeiden (PEF) ja niiden lähetysjärjestöjen (PEM) johtoryhmät olivat kool­la Lontoossa 4.–5.11. Totesimme, että Telluksellamme on vielä yli 6 000 kansaa ja ihmisryhmää i...
MielipideKerään Helsingin yliopiston teo­logisessa tiedekunnassa teh­tävää tutkimusta varten ko­kemuksia kuolemanpelosta. Tutkimuksen tarkoituksena on sel­vittää eri-ikäisten ihmisten koke­muksia ku...
Mielipide”Soittakaa, soittakaa, lahjoittakaa... rahaa...rahaa!”


Katson sekavin miettein telkkarista pursuavaa Nenäpäivän show´ta. Uskovatko ihmiset todella pelastavansa maailman lah...
MielipideKatselin ja kuuntelin Yle TV2:n Nenäpäivää perjantaina 10. marraskuuta. Minulla oli tilaisuus seurata kello 21.30 alkaen vain lähetyksen loppuosaa, jossa Yle TV1:n Puoli seitsemän -ohjel...
MielipideKiitos Niilo Mäenpäälle ja Vladimir Klimenkolle Nenäpäivän tvshow´ta koskeneesta palautteesta.


Tv-showsta, sen esiintyjistä, musiikista, sketseistä, juonnoista ja avustusj...
MielipideOpetuskirjoituksessaan ”Psalmit käsittelevät elämän kipukohtia” (RV 45) Sara Saarela hoitaa Jumalan sanalla lukijansa sielua. Lämmin kiitos hänelle ja Ristin Voitolle monipuolisista opetu...
MielipidePuutteellisen informaation vuoksi helluntaiseurakuntien yleinen käsitys on, että yhdistyspohjaisilla seurakunnilla on vain kaksi vaihtoehtoa koskien laillista uhrinkeräystä: seurakunta voi...
MielipideErkki Hietasen huoli seurakuntien hajoamisesta ja tarpeettomasta uusien kilpailevien perustamisesta on sinänsä aiheellinen. Kuitenkin tässä tilanteessa, jossa asiaan joudutaan viranomais...
MielipideUseista lähteistä on kuulunut, että viranomaiset ovat ottaneet yhteyttä moniin yhdistyspohjaisiin helluntaiseurakuntiin ja kiinnittäneet huomiota näiden seurakuntien kolehdinkantoon pitä...
MielipideKun seurakuntamme yhteyteen perustettiin Helluntaikirkkoon kuuluva paikallisseurakunta ja annettiin mahdollisuus valita liittyminen uskonnolliseen yhdyskuntaan nimeltä Suomen Helluntaiki...
MielipideOnko Suomen helluntaiseurakuntien pysyttävä yhdistysrekisterissä vai siirryttävä yhdyskuntaseurakunnaksi?


Jeesus painotti erityisesti lauman yhdessä pysymistä. Tämä lienee...
MielipideEutanasia-aloitteen myötä on virinnyt keskustelu laadukkaan saattohoidon tärkeydestä. Alan parhaat asiantuntijat ovat varsin yksituumaisesti vakuuttaneet, että hyvän saattohoidon ulottam...
MielipideVeikko Tanska kirjoitti Ristin Voiton numerossa 45 ajankohtaisesta asiasta, suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin. Haluaisin tarkastella lähemmin joitakin näkökohtia kirjoitukseen liittye...
MielipideEsko Matikaisen pääkirjoitus ja Leevi Launosen kirjoitus Ristin Voiton numerossa 44 toivat esille uskonpuhdistuksen merkkivuoteen liittyen ilmiöitä, joita vapaakristillisyys ja anabaptism...
MielipideKerron seuraavassa muutaman muistelon viime kesän Juhannuskonferenssista Keuruulta. Olin mukana perjantain tilaisuuksissa juhlateltassa, kuten varmaan suurin osa muistakin konferenssiin...
MielipideHomoseksuaalisuutta käsittelevässä Ristin Voiton numerossa (RV 44) nimimerkki ”Muuttumaton homo” kirjoittaa, että hän harrasti lapsena poikien kanssa alan leikkejä, vaikka tuli normaalist...
MielipideKiitos sinulle nimimerkillä ”Muuttumaton homo” kirjoittanut arvokkaasta palautteestasi ja kokemuksesi jakamisesta (RV 44). Toit siinä esille tärkeän asian: kaikki, jotka yrittävät seksua...
MielipideSuomen vastaanottokeskuksissa on edelleen paljon turvapaikanhakijoita, jotka vuoden 2015 jälkeen odottavat itseään koskevaa päätöstä. Mikäli Migristä tulee heille kielteinen päätös, siitä...
MielipideElävissä Vesissä etsitään kokonaisvaltaista parantumista tunne-elämään ja seksuaalisuuteen. Työmme on kaikkia varten, suuntautumisista riippumatta. Inhimillisen rikkinäisyyden kirjo on...
MielipideRistin Voiton numerossa 40 oli homoseksuaalisuuteen liittyvä artikkeli otsikolla ”Tutkimusnäyttö viestii muutoksen mahdollisuudesta”. Artikkelissa annettiin ymmärtää, että seksuaalinen...
MielipideKauppakassin kanssa ohi kulkiessani mietin, pitäisikö hänelle antaa jotakin kauppakassistani vai muutama lantti. 
MielipideAika on paha. Sen me jokainen tiedämme. Kristittyinä haluaisimme olla niin kuin muutkin. Emme haluaisi kantaa Kristuksen pilkkaa tai vainoa. 
MielipideKiitos Jyrki Palmille yksinkertaisista ja käytännönläheisistä parisuhdeneuvoista (RV 40).
MielipideRakkausluku 1. Kor. 13 lähetyssaarnaajan tulkinnan mukaan.
MielipideOlen Raimo, syntinen mies. Syntini oli salainen, vaikka kävin seurakunnassa säännöllisesti ja olin myös mukana tulkkaamassa ja ulkomaalaistyössä. Käytin lähes kaiken vapaa-aikani kuitenk...
MielipideKädessäni Arto Hämäläisen tyttären Heini Röyskön uunituore kirja Mustat ikkunat. Sen myötä ajatukset palaavat menneisiin – ja johtavat myös anteeksipyyntöön.


Kaksi muistikuv...
MielipideArvostan suuresti elettäsi, vaikka mainitsemasi asiat eivät ole mitenkään olleet omaa mieltäni rasittamassa. Älkööt ne siis enää painako sinuakaan! Ymmärrän kyllä hyvin senkin, kuinka he...
MielipideKiitos Martti Ahvenaiselle hyvästä ja terveestä kirjoituksesta Ristin Voiton Lukijalta-palstalla (RV 36). Olen itse nuori uskova aikuinen ja miettinyt samoja asioita.


Olen...
MielipideOlen erittäin huolestunut helluntailiikkeen nykytilasta luettuani joitakin kannanottoja homoudesta.


Peter Mata kirjoitti Lukijaltapalstalla kaksoismoraalista (RV 25...
MielipideToivakka on Keski-Suomen helluntailaisin pitäjä. Yksi seurakunnan menestyksen salaisuus on siinä, että se on tehnyt aina aktiivisesti lapsityötä. Niinpä noin puolet jäsenistä on nykyisin...
MielipideOpetushallitus uudisti päiväkotien varhaiskasvatussuunnitelman, jonka katsomuskasvatusosion tulkinnat ovat joissakin kunnissa nostattaneet keskustelua. Kädenvääntöä on käyty lähinnä...
MielipideViime kuukausien aikana ovat useat yhdistyspohjaiset seurakunnat saaneet ihmetellä Poliisihallituksen lähettämiä kirjeitä ja ohjeita koskien jumalanpalveluksissa kerättäviä kolehteja....
MielipideOpetusneuvos Jouko Ruohomäki on kirjoittanut teoksen Kutsu ylistämään ja palvomaan: Jumalanpalveluksen historiaa ja nykypäivää (Aikamedia). Kirjan kansikuva, jossa on saviruukku, leipä, vi...
MielipideViime vuosien ”muoti-ilmiö” ovat olleet paljastukset helluntailaisista vanhemmista. Henkilökohtaisesti tunnen julkisuuteen tulleista tapauksista kolme. Näissä jokaisessa on kysymys perhe...
MielipideKristittynä taiteilijana ja Cafin (Christian Artist Finland) hallituksen jäsenenä haluan kommentoida kristillistä taidetta ja erityisesti rakastamaani näyttelemistä.


Ei o...
MielipideKulttuuri ja ihmisten ajatustavat muuttuvat aikojen saatossa, eikä Raamatun kehotusta olla mukautumatta tämän maailman menoon ole aina yksinkertaista soveltaa nykyaikaan. Uskovien peria...
MielipideJouduin taannoin tilanteeseen, jossa olin kännykällä Facebookia selatessani vahingossa merkinnyt osallistuvani erääseen kotikyläni joogatapahtumaan. Vaikka luulin poistaneeni merkinnän,...
MielipideRakkaus voidaan lajitella moneen eri luokkaan. Voimme esimerkiksi erottaa Jumalan vaikuttaman rakkauden ihmisen lihallisesta rakkaudesta.


Joudumme usein miettimään myös Ra...
MielipideRistin Voiton uutinen ”Näyttämötyön keinoilla vaihtelua seurakuntaelämään” (RV 32) ujuttaa näyttämötaiteen lumoa myös seurakuntiin. Käsinukke-esitykset sopivat kyllä hyvin lapsityöhön nii...
MielipideIhmisiä on kuollut. Toisia on haavoitettu. Terroristinen väkivalta on tuonut näkyviin pahuuden kasvot. Minun Turkuni on vereslihalla, järkyttynyt, peloissaan ja vihainen.

Jumala, lohduta minun...
Mielipide”Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys” (Joh. 10:10).


Tässä maailmank...
MielipideLeevi Launonen kirjoitti Ristin Voiton pääkirjoituksessa (RV 32) katsomoon vetäytyneistä seurakunnan jäsenistä. Samassa lehdessä oli laaja artikkeli osallistumisen tärkeydestä. Tärkeitä a...
MielipideOnko sinulla mökki, kakkosasunto? Onko se usein käyttämättömänä?
Tiedätkö, että moni lähetti ja evankelista asuisi mielellään osan vuodesta kakkosasunnossasi tai lepäilisi mökilläsi?
Oletk...
MielipideSeuraan usein eri kustantajien uutuuskirjoja, josko sieltä löytyisi jokin mielenkiintoinen teos luettavaksi. Ja löytyyhän niitä, kun tarpeeksi penkoo. Nytkin löysin oikein kirjojen helmen, nimittäin D...
MielipideKatselin 2.8.2017 TV7:lla Paavo Järvisen juontamaa ohjelmaa Apostolien teot ja sen jaksoa ”Kaste. Olen pelastunut, mutta tunnenko Jeesuksen?” Keskustelemassa oli helluntaiseurakuntien ja vapaakirkon p...
MielipideKahden nuoren saarnaajan, Esko Raution ja Jussi Jokisaaren, tuomana saapui helluntaiherätys 1950-luvun alkuvuosina kotikylääni Lappiin. Silloin tulivat myös telttakokoukset, joihin pääsin mukaan isäni...
MielipideYhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kutsui julkisia organisaatioita ja viranomaisia osallistumaan Pride-kulkueeseen. Pidän tätä erittäin huonosti harkittuna.
Perustuslain mukaan jokaisella...
MielipideMika Yrjölä kirjoitti Ristin Voiton pääkirjoituksen otsikolla ”Nuiva karismaattisuus” (RV 27). Kirjoitus koskettelee uskovien erilaisia suhtautumistapoja karismaattisuuteen ja kehottaa opettamaan ja h...
MielipideEi kai karismaattisuus sentään ole itsetarkoitus, moottori tai veturi, joka käynnistettäessä esimerkiksi tunteisiin vetoavalla äänekkäällä puheella, suurieleisellä liikehdinnällä tai muulla toisarvois...
MielipideIsäni syntyi tsaarin aikaan 1914 Venäjällä, Kubanilla, Medvedovskajan kasakkakylässä. Hän sai jo pienenä poikana kokea marxilaisen ideologian vääristyneiden ihanteiden leijuvan uhkaavasti kotiky...
MielipideJos olet nuori, keski-ikäinen tai vanhempikin hyväkuntoinen henkilö, sinulla on mahdollisuus palveluun joko helluntailiikkeen tai esimerkiksi Operaatio Mobilisaation (OM) järjestämissä aktioiss...
MielipideRistin Voiton numerossa 28/2017 lähetystyöntekijä Arja Pesonen kirjoitti otsikolla ”Yhden miehen tai naisen tuomaa herätystä ei tule”. Tuohon päätelmään on helppo yhtyä.

...
MielipideJuha Partasen haastattelu Ristin Voitossa (RV 23) herätti keskustelua (RV 25) Jeesuksen sanoista ”Tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin tämä kaikki tapahtuu” (Matt. 24:34; Luuk. 21:32).
...
MielipideJulle Partanen mainitsee Israel-juttua koskeneessa vastineessaan Risto Kujalalle, että ”Kaarlo Syväntö vakuutti aikoinaan lukuisat suomalaiset Israelin kävijät siitä, että hän ei koe kuo...
MielipideMarokkolainen Mustafa ottaa yhteyttä Juhannuskonferenssin isäntään Marko Halttuseen saadakseen pystyttää tapahtumaalueelle kokousteltan. Konsepti ei noudata konferenssin protokollaa, pyynt...
MielipideOlen teologian opiskelija ja etsin rukouksia pro gradu -tutkielmaani varten. Työn ohjaajana toimii Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori Auli Vähäkangas.


...
MielipideViidenkymmenen vuoden uskossa oloni aikana olen iloinnut kaikista niistä ihanista siunauksista, joita olemme kokeneet rakkaassa synnyinmaassamme eri herätysliikkeiden ja yksilöiden kaut...
MielipideLäheinen omaiseni kuuluu helluntaiseurakuntaan. Hän on kuulunut siihen jo kymmeniä vuosia ja on ollut uskollinen seurakuntalainen ja uhraaja.


Nyt, kun hän on tul...
MielipideAiheeni varmasti on kipeä, ja jokainen helluntailainenkin katsoo elämäänsä omasta historiastaan ja saamastaan opetuksesta käsin. Jumalanpalvelusmusiikki herättää voimakkaita tunteita, ei...
MielipideKoska tänä vuonna itselläni ei ollut mahdollisuutta lähteä Juhannuskonferenssiin, ostin UskoTV:stä ”biletin” konferenssin paraatipaikalle ja seurasin netin ja TV-ruudun välityksellä...
MielipideRaamattuopiston kymmenviikkoinen syyskurssi vuonna 1955 oli jo melkein lopuillaan. Ehkä kurssiväsymystä torjumaan oli viimeisten viikkojen opettajaksi tulossa Helsingin Saalem-seurakunnan...
MielipideMinua on jo jonkin aikaa surettanut meidän uskovien suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Lähes poikkeuksetta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa uskovien kommentointi liikkuu pääsääntöisesti kauhistelun...
MielipidePalaan vain pariin Risto Kujalan edellä esittämään ajatukseen, mutta toivon, että voisimme myöhemmin vaikka Lapualla käsitellä laajemmin yhteistä kiinnostuksemme kohdetta, Israelia...
MielipideJuha Partasta haastateltiin Ristin Voitto -lehteen (RV 23) koskien Israelia. Joitakin kommentteja siitä. Israel-aihe on kyllä synnyttänyt vuosien saatossa valitettavasti monenlaisia väär...
MielipideTiedän, että helluntaiseurakunnat opettavat avioliitossa olijoita, ja se on hyvä. Mutta minkälaista opetusta ja tukea seurakunnissa annetaan avioliitossaan hankalassa tilassa olevalle ja...
MielipideAjattelin, miten meitä ihmisiä on niin monenlaisia ja minkälaisista lähtökohdista kukin tulee.


Nuorena, kun en vielä ollut uskossa, luulin, etteivät uskovat koskaan eroa j...
MielipideMitä tarkoittaa olla kristitty? Olen nuoren elämäni aikana miettinyt tätä kysymystä useaan otteeseen, ensin luterilaisessa perheessäni Keski-Suomessa, sittemmin tutustuessani katoliseen...
MielipideAnssi Tiittanen kirjoittaa Ristin Voitossa langenneiden pastoreiden paluuprosessista takaisin hengelliseen työhön (RV 21). Kirjoituksessa viitataan Patrick Tiaisen äskettäin julkitulleese...
MielipideJo vuosien ajan hengellisissä lehdissä on näkynyt huoli siitä, että uskovat eivät joko löydä tai eri syistä tee omaa tehtäväänsä yhteisössä. Vain harvoin käsitellään asian toista puolta,...
MielipideKun jonkun hengellisen johtajan julkisuus ja vaikutusala alkavat kasvaa, meillä on kiusaus luoda liian suuri ”hypetys” hänen ympärilleen. Kuvainnollisesti voidaan sanoa, että meillä on n...
MielipideJokainen on kuullut lapsuudessaan kauhutarinoita hengistä ja ruumiittomista kummituksista. Näitä tarinoita kerrottiin usein pimeässä ennen nukkumaanmenoa.
MielipideKatselin YLE TV1:n keskuste­luohjelmaa Vihapuhe ja sananva­paus. Se oli mielestäni tosi hyvä, ja se kannattaisi katsoa niidenkin, jotka eivät ole sitä nähneet.


Ohjel...
MielipideJanne Saarela kysyy (RV 18), osaammeko lukea luomiskerto­musta kuten sen ensimmäiset lu­kijat.


Saarelan mukaan Genesiksen ”luomiskertomus kuvaa maail­man [sic]...
MielipideTerho Miettisen ja Raija Pellin kirjoittama kir­ja Harhaanjohta­jat – vahvassa us­kossa (Docendo 2017) on saanut kritiikkiä usealta Helluntaikirkon sisällä vaikuttavalta henkilöltä. Kirjaa o...
MielipideAili Nevalainen kirjoitti Ristin Voitto -lehden lukijapalstalla ylpeydestä.


Joskus ihmiset tekevät kuitenkin myös vääriä arvioita toinen toisistaan. Tunnen useampiakin ihmis...
MielipideMaahanmuuttajat ovat tervetulleita mukaan rakentamaan ja ylläpitämään suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaamme. Ihmisiä pitää auttaa, kun he ovat hädässä. Se kuuluu myös suomalaiseen kultt...
MielipideOlin runsaan vuoden töissä alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodissa, ja työsuhteeni päättyi viime vuodenvaihteessa. Välillä tuntui, etten ollut työssä lainkaan, vaan olin kuin pitkä...
MielipideJanne Saarela kirjoitti artikkelissaan (RV 18): ”Tuolloin kaikki uskoivat, että taivaan kannen yläpuolella maailmaa ympäröivät kosmiset vesimassat ––.”


Raamatun...
MielipideMillaista on olla yksin? Tai kokea yksinäisyyttä, vaikka olisi muiden seurassa? Sen tietää vain ihminen, joka on kokenut yksinäisyyttä enemmän kuin vain ohimenevänä tunteena.

...
MielipideSunnuntaina vietettään äitienpäivää. Tuon niin valoisalta ja lämpimältä tuntuvan päivän vietto alkoi 12.5.1907 Yhdysvalloissa, jolloin eräässä New Yorkin metodistikirkossa järjestettiin...
MielipideAvioliittotyö on arkipäivää seurakunnissa. Avioerojen ehkäisy on tärkeää, mutta sen rinnalla kulkee myös avioliiton laadunvarmistustyö.


Tämän ajan hengen mukaista...
MielipideKun ajatellaan jonkin uskonnon aiheuttamaa irtaantumista todellisuudesta, ei voi muuta kuin valittaen todeta, että tällaista todella tapahtuu evankeliumin rakastavasta ja vapauttavasta s...
MielipideHeikki Salmelan artikkeli ”Piinaviikko” (RV 17) oli monipuolinen, maltillinen ja itsetutkisteluun kehottaessaan myös rakentava. Sitä sivuten seuraavaa:


On hyvä muistaa, et...
MielipideRistin Voiton numerossa 15 oli mielenkiintoista Ulkoministeriön tietoa Fidan toiminnasta kehitysyhteistyöhankkeissa. Ihmetyksekseni Fidan toiminnasta todettiin, että sen kehitysyhteistyö...
MielipideHelsingin Sanomissa esiteltiin 12. huhtikuuta Terho Miettisen ja Raija Pellin kirja Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa (Docendo). HS kirjoittaa yhden lauseen verran myös Healing Room...
MielipideMarita Sorvali kiteyttää hienosti Lukija-palstalla ristiteeman esiintymisen Raamatussa ja tarjoaa näin hyvän esimerkin niin sanotun raamattuteologian käytännön toteuttamisesta (RV 17). O...
MielipideVäinö Paananen kirjoitti Lukijaltapalstalla otsikolla ”Politiikka ei kuulu uskoville” (RV 16) ja arvosteli helluntailaisten osallistumista politiikkaan.


Jumala on Raamatun...
MielipideMeillä on käsillämme työkalu, jolla voimme innostaa toisiamme Jumalan suunnitelman toteuttamiseen: Kairos-kurssi. Lähetysinnon ei tarvitse hiipua (vertaa RV-lehden artikkeli numerossa 13/2017), vaikka...
MielipideMielessäni on pyörinyt jo kauan, että kirjoitan eräästä asiasta lukijapalstalle, mutta olen sitä aina siirtänyt – jopa toivonut, ettei tarvitsisi kirjoittaakaan. Mutta kun en oikein saa mielenrauhaa,...
MielipideRistin Voiton numerossa 14 Kysy Raamatusta -palstalla Matti Kankaanniemi vastasi kysymykseen, oliko Jeesuksen kuolema ristillä ainoa tapa sovitustyön toteuttamiseksi. Hänen vastauksessaan herätti erit...
MielipideRaamatun mukaan me olemme uskovina – tai ainakin meidän tulisi olla – ulkopuolella leirin. Koko maailma on pahan vallassa, ja me olemme muukalaisia tässä maailmassa. Valitettavasti mekin kuitenkin hal...
MielipideKiitos toimittaja Heikki Salmelalle Ristin Voitossa (RV 13) julkaistusta Venäjän leirityötä koskeneesta artikkelista. Sen johdosta haluan vielä vedota sinuun, jolla on rakastava sydän ja avoin syli. L...
MielipideMiten on -palstalla (RV 13) käsiteltiin yllättävällä tavalla konferenssin lasten puuhatelttaa tarkastamatta faktoja tapahtumanjärjestäjältä. Katson tarpeelliseksi oikaista haastattelussa annettuja tie...
MielipideKirjoitan yli kymmenen vuoden takaisista asioista, jolloin työskentelin Kristillisen alkoholisti- ja narkomaanityö ry:n (KAN) toiminnanjohtajana. Halusin luotsata KAN ry:n toimintaa evankeliumin työnä...
MielipidePatentti- ja rekisterihallituksen 15.3.2017 hyväksymistä helluntaiseurakunnan yhdistyksen säännöistä suora lainaus:

”2 § Toimintansa tueksi yhdistys on oikeutettu vastaanottamaan lahjoituksia s...
MielipidePatentti- ja rekisterihallituksen tehtävä rekisteriviranomaisena ei ole tulkita rahankeräyslakia, vaan sen ylin valvonta kuuluu Poliisihallitukselle.

Tarkastaessaan yhdistysten sääntöjä rekiste...
MielipideIloitsin Kari Ketojan Ristin Voiton pääkirjoituksessaan (RV 4/2017) esittämästä kysymyksestä: ”Julistammeko ristiinnaulittua Kristusta?” Myös kirjoituksen esimerkki siitä, kuinka seurakunnanjohtaja Ka...
MielipideHarvoin kirjoitan tälle palstalle, mutta nyt kolahti! Kiitokset Arto Hämäläiselle erittäin ajankohtaisesta ”Helluntailainen DNA” -kirjoituksesta (RV 11). Siinä lähestytään aihepiiriä, jonka tulisi oll...
MielipideAvioliittotyö on arkipäivää seurakunnissa. Avioerojen ehkäisy onkin tärkeää, mutta sen rinnalla kulkee myös avioliiton laadunvarmistustyö.

Ajan hengen mukaista on rakentaa omasta elämästä ja av...
MielipideOlen ollut Ison Kirjan lähiopiskelijana kahteen otteeseen: ensin vuonna 2013 ja nyt 2016 syksystä alkaen. Olen siis opiskellut sekä ennen että jälkeen yhteistyön alkamisen australialaisen Alphacrucis...
MielipideToimittaja Heikki Salmela kyseli artikkelissaan (RV 11): ”Mitä suomalaiselle lähetystyölle tapahtui?” On sanottu, että jos yhteisö ei tunne omaa historiaansa, sillä ei ole myöskään tulevaisuutta.
...
MielipideVietämme kuluvana vuonna Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlaa, ja juhannus on Suomen lipun virallinen juhlapäivä. Juhannusaattona tulevat todennäköisesti liput nousemaan jälleen salkoihin konferen...
MielipideSamaa sukupuolta olevien parien vihkimisoikeus tuli voimaan tämän kuun alussa. Siihen oli varauduttu ja latauduttu pitkän aikaa kuin konsanaan urheilijat Lahden MM-kisoihin. Nyt alkoi vihkimisbuumi se...
MielipideSuomessa passiivinen armokuolema on ollut jo pitkään käytössä, vaikka asia on pidetty suurelta yleisöltä salassa. Valitettavan monissa kunnissa rahapula estää kalliiden hoitojen aloittamisen.

E...
MielipideMitä Jumala ajattelee helluntailaisista? Siinäpä mielenkiintoinen kysymys. Nähtävästi helluntailiikkeen yksilöiden ei liiemmälti tarvinne ponnistella, kun tästä itsetutkistelusta jotakin muotoillaan....
Mielipide”Seurakunta kotina” (RV 8) oli hyvä kirjoitus tärkeästä asiasta. Olen pohtinut itsekin jo vuosia, miksi auttajia on niin vähän. Työni puolesta olen huomannut, että yksin jääneet vanhukset unohdetaan s...
MielipideOlin leiriohjaajana Kälviän helluntaiseurakunnan leireillä 1980-luvun loppupuolella. Silloin yhtenä tai kahtena vuonna järjestettiin rukouskokous leirinuotioillan jälkeen, siis vain yksi rukouskokous/...
MielipideOlen ollut helluntaiseurakuntien kesäleireillä 1950-luvun loppupuolelta alkaen. Leirien iltarukouskokoukset ovat minulle varsin tuttuja ihan pikkupojasta saakka.

Koska olen helluntailaisesta k...
MielipideKun maaliskuun alussa Suomikin tekee loikan ”sivistysmaiden” joukkoon sallimalla samaa sukupuolta olevien avioliitot, se tekee samalla hypyn tuntemattomaan. Osa kansanedustajistammekin on hurahtanut k...
MielipideSäde Loposen pakina ihmisen ja koiran ystävyydestä (RV 6) herätti minussa ajatuksia ja tunteita, joita tahtoisin jakaa muillekin.

Vanhempani erosivat monien väkivaltaisten riitojen jälkeen olle...
MielipideKiitos, Hanna-Maarit Soliman, Ristin Voitossa (RV 6) olleesta räväkästä ja selkeästä kannanotostasi.


Pohtiessamme seurakuntamme tilaa ja tulevaisuutta meillä ei ole varaa mene...
MielipideOn se kumma, kun nyt ruvetaan valmistelemaan jopa lakia eutanasian puolesta. Ihmiselämää katkaistiin ensin alkupäästä, kun aborttilaki tuli voimaan, ja nyt sitä ryhdytään katkaisemaan loppupäästä.
...
MielipideTällä kysymyksellä haluan herätellä meitä tarkastelemaan, miten seurakuntalaiset kokevat oman kotiseurakuntansa. Jos koemme seurakunnan kodiksemme, se auttaa selviytymään elämässä vaikeinakin aikoina...
MielipideVilppulan Ajosharjulla, kauniin Ajosjärven rannalla, on komea Pihlajamäen kartano, joka tunnetaan helluntailiikkeen parissa paremmin nimellä Evankelistakoti. Vuosikymmenien aikana kodissa on asunut ja...
MielipideSanomalehti Keskisuomalaisen pääkirjoitus käsitteli 15.1.2017 kansainvälisen Open Doors -järjestön tammikuussa julkaisemaa vuosiraporttia, jonka mukaan kristityt ovat maailman vainotuin uskonnollinen...
MielipideSiitä on kulunut jo lähes yhdeksän vuotta, kun muutimme Koillismaalle. Poikani, joka oli silloin vielä alaikäinen, haki kesätöitä mainoslehtien jakajana. Koska hän oli alaikäinen, minun piti allekirjo...
MielipideOletko miettinyt, mitä Jeesus tekisi ja missä hän olisi, jos eläisi ihmisruumiissa 2010-luvun Suomessa?

Jeesus on helppo kuvitella Raamatun maisemiin: pölyisille Lähi-idän kujille, vesikaivoill...
MielipideSeurakunnan tulevaisuutta pohdittaessa haluaisin herättää keskustelua helluntailiikkeen kirjoittamattomasta säännöstä, sunnuntain jumalanpalvelusten ajankohdasta kello 11. Helluntailiikkeen syntyaikoj...
MielipideAnssi Tiittanen kirjoitti kolumnissaan (RV 1/2017), että musiikki voisi olla helpoin jumalanpalveluksen uudistamisen väline. Olen hänen kanssaan monista asioista samaa mutta osin myös eri mieltä.
...
MielipideHenkien alue on ratkaiseva tekijä seurakuntien toiminnassa. Eksyttävät henget ja niiden vaikutus tulisi erottaa Jumalan sanan avulla.

Mistä voidaan tunnistaa eksyttävä henki? Tämän hengen tehtä...
MielipideWittenbergin yliopiston Pyhän Raamatun professori Martti Luther vaati roomalaiskatolisen kirkkonsa uudistumista. Hän julkaisi kirkon anekauppaa vastaan 95 teesiä vuonna 1517.

Uudistumisen sijas...
MielipideJos on saanut syntymälahjakseen erityisherkkyyden, se on ympäristöstä riippuen paitsi lahja myös taakka.

Taiteilijoille tämä ominaisuus on hyväksi, sillä se auttaa luomistyössä. Mutta miten on...
MielipideVainojen uhrien muistopäivä 27.1.


Polttouhrien muisto.
On vaiennut ääni askelten.

Vain kivet huutavat,
että on juotu suuren tuskan malja.

Silloin kun äiti erotettiin lap...
MielipideMielipidepalstalla (RV 47/2016) Vesa Rahkonen ja Paula Plysjuk kirjoittivat tärkeästä asiasta. Suomelle on suuri hyppäys huonompaan suuntaan luopumuksen tiellä, jos sukupuolineutraali avioliittolaki t...
MielipideIstuin kuulijana hengellisessä tilaisuudessa, jossa kaksi irakilaista, entistä muslimia, kertoi elämästään ja uskostaan Jeesukseen.

Toinen heistä aloitti ja kertoi: ”Olin sunnimuslimi, mutta ru...
MielipideOlen vieläkin täysin hämmentynyt, että minun, yli 55 vuotta helluntaisaarnaajana olleen, henkeni elpyi sunnuntaina 15.1. TV1:n ääressä. Katselin ja kuuntelin nimittäin Helsingin kolmen helluntaiseurak...
MielipideHyvä Sanoma ry:n itsenäisyyden juhlavuoden lehtikampanjaan on vastannut myönteisesti noin puolet Suomen helluntaiseurakunnista (RV 1/2017). Nyt voisi kysyä, onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhj...
MielipideVastauksena Aapi Lonnakolle haluan selventää näkemystäni. En yritäkään todistaa tai kumota alkuräjähdysteoriaa tai evoluutioteoriaa. Haluan vain vahvistaa vertaisteni luottamusta myös tieteen sanomaan...
MielipideTapio Lehtonen kirjoitti alkuräjähdyksestä, evoluutioteoriasta ja luomiskertomuksesta tavalla, joka ei ole sopusoinnussa Raamatun eikä tieteenkään kanssa (RV 50/2016). Raamatun kertomusta ja evoluutio...
MielipideEduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä on huolissaan Suomesta Afganistaniin palautettavien afgaanikristittyjen hengestä ja turvallisuudesta. Riski menettää henkensä maahan palatessa islamista l...
MielipideTaannoisessa RV-lehden keskustelussa Jumalan nimestä jäi mielestäni yksi näkökulma huomioimatta: kuka oli se, joka käytti itsestään nimeä JHVH, ”Minä olen”?

Kolmiyhteisen Jumalan Isäpersoonan ä...
MielipideMatti Kankaanniemeltä kysyttiin Ristin Voiton Kysy Raamatusta -palstalla (RV 51–52/2016), onko tulevassa Jumalan valtakunnassa eläimiä.

En tiedä, tarkoittiko kysyjä maanpäällistä Jumalan valtak...
MielipideSakarjan kirjassa sanotaan: "Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat. Se on oleva yhtämittaista päivää – Herralle on se tunnettu – ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata. H...
MielipideTapio Lehtonen kirjoitti (RV 50/2016) alkuräjähdyksestä, evoluutioteoriasta ja Raamatun luomiskertomuksesta sekä niiden mukamas näennäisestä ristiriidasta: ”Kyseinen ristiriita on harmonisoitavissa.”...
MielipideMaamme hallituksen ja viranomaisten harjoittamaan pakolaispolitiikkaan, niin sanottuun ”paperittomien” asemaan, ja aiheista viime aikoina käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen hal...
MielipideRistin Voitossa (RV 48) uutisoitiin saksalaiskirkon päätöksestä, jonka mukaan juutalaisia ei tule käännyttää kristinuskoon. Saksan evankelinen kirkko, Evangelishe Kirche in Deutschland eli...
MielipideLuin Ristin Voitto -lehdestä, että luterilaiset ja helluntailaiset aikovat pyytää anteeksi toisiltaan sanomisiaan, ja sitä, mitä pahaa ovat toisistaan puhuneet (RV 47).


Mitä on an...
MielipideVuosia sitten huomasin ilokseni puhujapaikalta, että eräs tuttava istui seurakuntamme tilaisuudessa. Hän ei kuulunut omaan seurakuntaani, enkä muistanut häntä myöskään aikaisemmin nähneeni r...
MielipideOlen kuullut monen pohtivan ristiriitaa uskonnonopetuksen ja luonnontieteen välillä erityisesti luomisen kysymyksessä. Monen lapsen kotona opetetaan niin kuin koulun uskontotunnillakin, että Jumala on...
MielipideMaallikko-sana tuli esille Ristin Voitossa vuonna 2013. Aikaisemmin en ole sitä huomannut ainakaan helluntailaisista puhuttaessa.

Kirkkoisä Klemens Aleksandrialainen käytti sanaa maallikko vuon...
MielipideSuomi on pudonnut vuoden 2016 kansainvälisessä vertailussa toiselta sijalta kahdeksanneksi peruskoulutuksen vapaassa valinnassa. OIDEL, joka on YK:n virallinen yhteistyöjärjestö, tulkitsee koulutuksen...
MielipideJeesuksen takaisin tulo ei ole uskoville pelon aihe, vaikka kukaan ihminen ei voi sanoa milloin se tapahtuu. On Jumalan viisautta, että meidän tehtäväksemme ei ole annettu laskea määräaikoja. Meidän t...
MielipideOlen laittanut merkille, että helluntailiikkeessä pastori-nimikettä käytetään jos minkälaisissa tehtävissä toimivan henkilön ”virkanimikkeenä”. Meillä on seurakunnissa lapsipastoreita, nuorisopastorei...
MielipideOlen saanut Jumalan armosta pitää Rukoillen eteenpäin -iltoja. En epäile hetkeäkään, ettei se ole ollut Jumalan tahto, koska Raamattukin sanoo: ”Rukoilkaa lakkaamatta.” Mutta meille ihmispoloisille yh...
MielipideOn surullista, miten nykyinen hallitus haluaa rajata kotihoidon tukea ja varhainen päivähoitoon siirtyminen on saanut yllättäen runsaasti mediassa palstatilaa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on...
MielipideOletko sinä yrittänyt itsemurhaa? Entä onko joku läheisesi yrittänyt tai tehnyt itsemurhan?

Teen aiheesta käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielmaa Itä-Suomen yliopistoon. Kerään omaisten...
MielipideOletko koskaan ajatellut tervehtimisen merkitystä ja sitä, mitä yleensäkin toisen ihmisen aito huomioiminen saa aikaan lähimmäisen elämässä?

Omasta kokemuksestani voin kertoa, että tervehtimise...
MielipideKristillisessä mediassa ja laajemminkin näytetään skeptikko-nimitystä käytettävän epäuskonsa tunnustavista. Alkuperäinen skeptisismi on kuitenkin tietämättömyyden tunnustamista.

Skeptisismin pe...
MielipideRV-lehtemme puuttuu vain harvoin politiikkaan. Nyt kun on valittu maailman vaikutusvaltaisin johtaja, on ymmärrettävää, että siitä on kirjoitettu myös RV:ssä.

Yllättävää on ollut se, että kirjo...
MielipideMerkittävin raamatullinen sota lähes kahteen vuosituhanteen oli kuuden päivän sota kesäkuussa 1967, jolloin Jerusalem valloitettiin kokonaan Israelille. Tämä sota sisältää Suomen osalta erikoisen mutt...
MielipideJos me helluntaiuskovina saamme Herran armon avulla sisäistää seuraavan Raamatun sanoman, miten enää uskallamme jaella kristityn arvokasta nimeä alennusmyynnissä: ”Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen...
MielipideEnsi vuosi on Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuosi. Olemme Jumalalle kiitollisia tästä itsenäisyyden ajasta. Kiitämme myös nykyisestä seitsemänkymmenen vuoden rauhan ajasta.

On kuitenki...
MielipideTässä ajassa on valtava nähdyksi tulemisen tilaus. Yksilökeskeisessä kulttuurissa rakennetaan herkästi vain omaa elämää. Ja kun itsellä menee hyvin, mikäs siinä on ollessa.

Tavallisesta juttele...
MielipideKun Joosefin perheelle etsittiin Jeesuksen syntymän aikaan paikkaa yöpyä, sijaa ei ollut muualla kuin eläinten suojassa. Nykyaikana taas näyttää siltä, että sijaa ei ole muille kuin itselle ja omalle...
MielipideKun Jeesus siunasi leivät ja kalat, tarjolle tuli syötävää enemmän kuin tarpeeksi (Matt. 14:13–20). Jeesus itse antoi opetuslapsilleen tehtäväksi kerätä kaikki tähteeksi jääneet palaset. Ne piti kerät...
MielipideJuhlimme 30.10. neljääkymmentä yhteistä vuottamme. Alajärven Siion-temppeli täyttyi ystävistä, sukulaisista, työtovereista ja tuntemattomista musiikkimme kuuntelijoista.

Olemme todella kiitolli...
MielipideLienemmekö ajassa ja huomaammeko, kuinka meitä ja meidän lapsiamme viedään kuin pässiä narussa? Tarkoitan tällä naturalismia, siihen liittyviä uskomuksia ja siitä johtuvia vääristymiä, jotka vaikuttav...
MielipidePikkupoikia juoksi kerran juoksuradalla. Yksi heistä kompastui ja kaatui. Tämä kaatunut pieni kilpailija huusi mahallaan maassa: ”Hei kaverit, oottakaa! Voittaja kaatui.”

Siinä on asennetta mei...
MielipideKylmä mutta valitettava totuus on se, että moni seurakunta painiskelee nykyisin taloudellisten paineiden kanssa. Jopa niin, että paimenet, siis pastorit ja vanhimmat, joutuvat uhraamaan paljon aikaa j...
MielipideRistin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan a...
MielipideYhdyn Ari Pihlajamaan kirjoitukseen, jossa hän kritisoi TV7:n ohjelmissa esiteltyjä tapauksia, joissa ihmisiä paranee tuhansittain tuosta vain.

Luin jostain, että Amerikassa on pyydetty tai jop...
MielipideOn ollut ilo ja kiitollinen mieli lukea Sanna Urvaksen asiallisia ja nöyrällä mielellä kirjoitettuja tekstejä miehen ja naisen rooleista seurakunnassa (RV 42). Iloitsen ja siunaan häntä rohkeudesta ki...
MielipideRistin Voiton Miten on -palstalla (RV 43) minulta kysyttiin, mitä eroa on Patmos Lähetyssäätiön Joulun Lapsi- ja Fidan Toivon kipinä -kampanjoilla. Vastauksessani mainitsin, että Joulun Lapsi -keräyks...
MielipidePyydän saada ystävällisesti tarkentaa Ristin Voiton numerossa 43 (27.10.) ollutta kirjoitusta, jossa Toivon kipinä -kampanjan koordinaattori Janne Harjukoskelta kysyttiin, mikä ero on Toivon kipinä -k...
MielipideHelena Närvä kirjoitti mielipiteessään somen häiritsevän seurakuntien tilaisuuksia (RV 43). Luulisin kuitenkin, että hyvin harva kuulija katselee tilaisuuksissa some-päivityksiä. Älypuhelimesta haetaa...
MielipideOletko sinä yrittänyt itsemurhaa? Entä onko joku läheisesi yrittänyt tai tehnyt itsemurhan?

Teen aiheesta käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielmaa Itä-Suomen yliopistoon. Kerään omaisten...
MielipideMihin perustuu hyvä johtamisyhteys? Tämä kysymys nousi mieleeni luettuani Markku Ojaniemen artikkelin ”Uuden testamentin johtajuus on palvelemista (RV 42).

Jos haluat lisätä ymmärrystäsi hyväst...
MielipideHuomasin Ristin Voitosta uutisen Kristoforoksesta, ja kerron oman muistoni siitä.

Elettiin vuotta 1978, jolloin sain ottaa vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajana. Tähän ratkaisuun min...
MielipideRistin Voitossa haastettiin tarttumaan kynään ja kertomaan mahdollisesta kokemuksesta Kristoforos-lauluryhmää koskien.

Oli vuoden 1976 alkusyksy, kun sain Kristoforoksen Oi Jeesus mestari -kase...
MielipideHengellinen johtajuus on ensisijaisesti armoituskysymys. Se on rakkauteen sidottu armolahja. Niinpä suurin osa johtajuuden sisällöstä ratkeaa armolahjan puitteissa.

Rajoitukset johtajuuteen nou...
MielipideOnkohan ekumeniasta tulossa helluntaiherätyksessä eräänlainen ”must”, pakko, jonka edessä unohtuu kriittinen ajattelu? Uskomme hyvää kaikesta, mikä siltä vähänkin näyttää.

Ristin Voiton numero...
MielipideMikä on Suomen kansan kohtalo? Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on jo lähellä. Jeesuksen Kristuksen toinen tuleminen on aivan oven edessä.

Suomea sanotaan kristityksi maaksi, mutta kansan kesku...
MielipideOli erittäin tärkeää, että Ristin Voitossa (RV 40) annettiin paljon pätevää tietoa avioliittolain merkityksestä tänä kriittisenä aikana, kun ratkaisu asiassa on lähellä. Nyt on erittäin tärkeää rukoil...
MielipideRistin Voiton mielipidepalstalla monet ovat tulkinneet asiantuntevasti Raamatun tekstejä etsittäessä Jumalalle nimeä.

Jo 400 vuotta ennen Kristusta kreikkalainen Parmenides, joka ei tiennyt mit...
MielipideTeologi Sara Saarela kirjoitti opetusartikkelin otsikolla ”Onko täällä kilttejä lapsia?” (RV 38).

Kirjoituksen aihe on tärkeä, mutta mielestäni siitä puuttui teologien aiemmin painottama Jumala...
MielipideSosiaalinen media on tullut koteihin, työpaikoille, kouluihin ja seurakuntiimmekin. Yhteinen kokoontuminen on monille uskoville se ”pakollinen” seurakunnassa viivähtäminen. Samalla heistä on mukavaa j...
MielipideOletko sinä yrittänyt itsemurhaa? Entä onko joku läheisesi yrittänyt tai tehnyt itsemurhan?

Teen aiheesta käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielmaa Itä-Suomen yliopistoon. Kerään omaisten...
MielipideSaanen tehdä korjausliikkeen musiikista käytävään keskusteluun. Minusta inttämisen ytimessä ei ole musiikkityyli tai -maku. Kritiikin pointit ovat tässä: volyymi, mantramaisuus ja yhteislaulun kaventu...
MielipideOlin ollut 1980-luvun alkupuolella herätyksessä jo useamman vuoden ja hengelliset asiat kiinnostivat. Olin käynyt evankelis-luterilaisen seurakunnan tilaisuuksissa, mutta en saanut vastausta siihen, m...
MielipideHelluntailiikkeessä ja Ristin Voiton mielipidepalstalla on käyty keskustelua naisten osallistumisesta seurakuntien johtoon. Keskustelu on sisältänyt erinomaisia huomioita puolin ja toisin ja toivottav...
MielipideTaas on jälleen se aika vuodesta, kun olemme saaneet ottaa iloiten vastaan Ison Kirjan ystävien ihania lahjoituksia. Me Ison Padan keittiöllä arvostamme todella suuresti anteliaisuuttanne. Kaikista me...
MielipideJumalan nimeä koskeneiden kirjoitusten (RV 36 ja 38) johdosta tahdon tuoda julki seuraavaa.

Ehjee, ”minä olen” (2. Moos. 3:14) on vain alustus ennen Jumalan iankaikkista nimeä Jhwh (2. Moos. 3:...
MielipideHaluan kommentoida lyhyesti Matti Kuosmasen mielipidettä Jumalan nimen kääntämisestä (RV 38). Olen samaa mieltä siitä, ettei Jumalan itsestään antamaa erisnimeä tulisi kääntää ollenkaan, vaan Jahve-sa...
MielipideRV-lehden toimituspäällikkö Anssi Tiittanen kirjoitti kolumnin (RV 34) otsikolla ”Onko kahvi (sittenkin) syntiä?” Hän mainitsee siinä muun muassa: ”Nyt kun kofeiinitoleranssini on laskenut, satunnaise...
Mielipide”Voi, te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin.”

Raamatun mukaan usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Seuratessani vuodatuksia mielipid...
MielipideOlen seurannut hieman ristiriitaisin tuntein Ristin Voitossa käytyä musiikkikeskustelua. Surettaa, kuinka meillä uskovilla on niin voimakas tahto asettaa erilaiset hengellisen musiikin tyylit vastakka...
MielipideSanotaan, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Olen ollut yli 35 vuotta helluntaiseurakunnassa, ja tänä aikana olen nähnyt ja kokenut monenlaista.

Kun tulin uskoon ja liityin helluntaiseurak...
MielipideElämme lopun aikoja. Siispä meillä ihan jokaisella uskovalla on peiliin katsomisen aika. On syytä päivittää tilanne, missä mennään. Raamattu sanoo: ”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva v...
MielipideKiitos Matti Kuosmaselle Ristin Voiton mielipidepalstalla olleesta kirjoituksesta ”Jumalan nimen JHVH oikea kääntäminen” (RV 38). Kirjoitus oli rakentava ja perusteltu.

Nykyisten raamatunkääntä...
MielipideOli pakko tarttua kynään ja ottaa kantaa erääseen TV7:n ohjelmaan. Ohjelman nimi on ”Jumala puhuu”. Mietteitä herättänyt jakso näytettiin 20.9.2016. Ohjelmassa pariskunta Jan ja Joy Cedercreutz toivat...
MielipideKun sukupuolineutraalia avioliittolakia vietiin kansalaisaloitteella viime eduskuntakaudella eteenpäin, joka käänteessä korostettiin, että uskonnollisilla yhdyskunnilla säilyy uskonnonvapaus päättää s...
MielipideAlajärveläinen lauluyhtye Kristoforos tuli 1970-luvulla tunnetuksi yksinkertaisista ja puhuttelevista lauluistaan. Yhtye teki yhteensä viisi äänitettä, joita kuunneltiin ja ostettiin paljon. Vuonna 19...
MielipideMaailmankaikkeuteen sopii vain yksi totuus, ja se on absoluuttinen. Kahta tai useampaa totuutta ei voi olla, sillä ne kumoaisivat toisensa.

Luin hiljattain kosmologi-ateisti Esko Valtaojan ja e...
MielipideOlen seurannut mielenkiinnolla keskustelua musiikista. On keskusteltu siitä, millaista hengellinen musiikki ei saa olla ja millaista sen pitäisi olla.

Kerronpa, millaista kuoromusiikki oli koti...
MielipideRohkaistuneena Kari Hyttisen mielipidekirjoituksesta ”Vaeltakaa valkeuden lapsina” (RV 38) uskallan minäkin julkisesti yhtyä hänen ihmettelyynsä, joka koskee eräitä ilmiöitä nykyisessä helluntailiturg...
MielipideElokuussa järjestetyt Rio de Janeiron kesäolympialaiset ovat jo etääntymässä horisonttiin ja siirtymässä historian lehdille. Urheilumiehenä en malta kuitenkaan olla ottamatta esille näkökulmaa, joka j...
MielipideEeva-Liisa Tuomainen arvosteli uskovien mässäilyä kirkkokahveilla (RV 36). Olen samaa mieltä siitä, että meidän uskovien on syytä kiinnittää huomiota elämäntapoihimme.

Tuomainen kysyy, miksi (s...
MielipideOlen yrittänyt tutustua lähemmin uskoviin, mutta jotkut heistä vetävät aivan kuin hurskaan kaavun todellisen minänsä ylle eivätkä anna itsestään mitään.

Toivoisin kirkkoihin enemmän vuorovaikut...
MielipideReino Savola kehotti Mielipiteet-palstalla kääntämään Vanhassa testamentissa esiintyvän Jumalan nimen הוהי (JHVH) oikein (RV 36). Se on Jumalan pyhin nimi, joka esiintyy heprea...
MielipideHaluan aluksi kiittää René Laulajaista kirjoituksesta ”Kokemukseni musiikista” (RV 35) ja esittää samaan aiheeseen liittyvät, lähinnä kokouksen puitteisiin kohdistuvat näkemykseni.

Ennen uskoon...
MielipideHelluntailiikkeen musiikkitarjonta on vuosikymmenien saatossa kokenut mullistavan muutoksen. Se kuvastaa myös muualla yhteiskunnassamme tapahtunutta muutosta.

Sodan jälkeisten vuosien ”hiteistä...
MielipideIhmisiltä kysytään usein, että mitä sinulle kuuluu. Siihen vastataan helposti fraasilla, että hyvää kuuluu.

Minä en pidä fraaseista. Joskus kysyn tällaiselta kysyjältä, että haluatko todella ku...
MielipideTuomas Harrin (RV 34) ajankohtainen varoitus animistisesta maailmankuvasta antoi aiheen etsiä animismin vaaraa myös kristillisyyden piiristä.

Animisti voi uskoa, että esineellä on henki. Animis...
MielipideYlistyksestä keskustellessa on hyvä huomioida muutamia seikkoja. Hengellisiä puheita on monenlaisia, eri tarkoitukseen sopivia. On esimerkiksi evankelioivia, opettavia, sielunhoidollisia ja rohkaisevi...
MielipideLuettuani toimittaja Ruut Ahosen ajankohtaisen Israel-suhdetta koskevan kolumnin (RV 35), mietin, mikä olisi ulospääsy hänen esittämistään ongelmista. Olen itsekin tunnistanut tuon saman ärsyyntyneisy...
MielipideRistin Voitossa on ollut kirjoituksia, joissa on pohdittu, miksi helluntailiike polkee eräällä tavalla paikallaan ja miksi sen kasvu on pysähtynyt.

Voisimme ehkä oppia luonnosta, mitkä tekijät...
MielipideYlistyksessä ei ole ”mitään uutta auringon alla”, vaan se on kokemuksellisen helluntailaisuuden ydintä. Samat sisaret ja veljet, jotka vierastavat nykyisiä tyyliltään moderneja ylistyslauluja, yhtyvät...
MielipideSimon J. Kok kommentoi kirjoitustamme avoimesta keskustelukulttuurista (RV 34), mistä kiitos hänelle. Keskustelua on hyvä käydä, koska vain siten erilaiset mielipiteet saadaan esiin ja niitä voidaan a...
MielipideHaluaisin puuttua arkaan asiaan, jolle toivoisin tulevaisuudessa tehtävän jotain konkreettista.

Niin sanotuissa hyvissäkin raamatunkäännöksissä toistuu sama käännösvirhe, jota sanoisin tahallis...
MielipideRistin Voiton mielipidepalstalla (RV 31) toimituspäällikkö Anssi Tiittanen tulkitsee ja tekee vääriä johtopäätöksiä Helluntaiseurakuntien Musiikki ry:n julkaisemasta kannanotosta.

HSM ry:n kann...
MielipideKiitos Aino-Maija Riutamaa de Mata hyvästä kirjoituksestasi (RV 34). Yhdyn mielipiteeseesi.

On järkyttävää ajatella, että (ylipainoiset) uskovat elävät itsekkäästi pullaa, karkkia, lihaa ja mät...
MielipideAlkoholi synnyttää suomalaisten helluntaiuskovien parissa isoja tunteita, vaikka keskustelua lehden sivuilla oli paljon vähemmän kuin odotin – ja sekin vielä asiallista. Kiitos siitä.

Suomessa...
MielipideLeevi Launosen pääkirjoitus ”Takaisin uskon ytimeen” (RV 33) oli aivan mahtava ja todella asian ytimeen menevä. Kirjoitusta lukiessani koin suurta iloa, ja olen täysin samaa mieltä Launosen kanssa....
MielipideLuitko pastori Tuomas Harrin kirjoittaman opetuskirjoituksen Ristin Voitossa otsikolla ”Jumala loi musiikin” (RV 27)?

Itseltäni hänen kirjoituksensa meinasi jäädä rakennuskiireiden vuoksi lukem...
MielipideOlen seurannut mielenkiinnolla viime aikoina käytyä debattia ylistysmusiikista ja niin sanotusta perinteisestä seurakuntamusiikista. Ihmettelen todella tätä tilannetta, joka on syntynyt viime vuosien...
MielipideSuomen helluntailiikkeessä valitetaan herätyksen ja siunauksen puutetta. Ehkäpä yhtenä syynä siihen on luopuminen Jumalan elämän alkuasetuksista.

Maailmassa tämä luopumus näkyy ihmisen irtiotto...
MielipideOn hyvä, että musiikista keskustellaan. Jo on aikakin.

Hyvä hengellinen musiikki on monipuolista, ja parhaimmillaan se rikastuttaa koko seurakuntaa. Näin ei kuitenkaan ole nyt, kun monipuolinen...
MielipideKiitän Sirpa Erhoa asiallisesta kysymyksestä, joka liittyi Pokémon Go -pelin pelaamisen ja kristillisen uskon suhteeseen (RV 33).

Erhon tavoin suhtaudun vakavuudella kulttuurin ilmiöihin, enkä...
MielipideKiitän Tiina Keskistä asiallisesta vastineesta (RV 31). Hän toteaa, että kirjoituksessani (RV 27) on kapea näkökulma viinin juomiseen.

Kaikki tällä palstalla julkaistut alkoholikirjoitukset ova...
MielipidePastorit Tommi Rimpeläinen ja Matti Lappalainen peräänkuuluttivat Ristin Voiton mielipidepalstalla avointa keskustelukulttuuria (RV 32).

Heidän kirjoituksessaan minua häiritsee keskustelu...
MielipideRaamattu ei suoraan kerro Pyhän Hengen sukupuolta. Kreikan kielen käyttämä sana pneuma on neutri ja heprean kielen sana ruuah on sekä maskuliini että feminiini. Myös heprean käyttämä sana eloah (Jumal...
MielipideOlin jälleen mukana tämän vuoden Juhannuskonferenssissa. Tapani on käydä tutustumassa myös Aikamedian kirja- ja äänitepisteeseen, koska olen innokas lukija ja painetun sanan levittäjä.

Aikamedi...
MielipideIso kiitos Ristin Voitto -lehdelle, että teillä on vielä tämä mielipidepalsta.

Minusta konferenssia pitäisi uudistaa lähemmäs köyhää ihmistä. Ihan kaikesta ei saisi ottaa rahaa. Minulla ei ole...
MielipideKeuruun helluntaiseurakunnan johtaja Tuomas Harri toteaa Pokémon pelistä, että ”se on vain peli” (RV 31).

Haluaisin häneltä tarkennusta ja arviota joogasta, joka joidenkin mielestä ”on vain lii...
MielipideRV-lehden toimituspäällikkö Anssi Tiittanen on ottanut itselleen oikeuden esiintyä helluntaiherätyksen musiikkiasiantuntijana. Hänen tekstinsä kertovat osin asiantuntemattomuudesta. Moni onkin kysynyt...
MielipideTaannoin Ristin Voitto -lehdessä kyseltiin, mikä on sammuttanut seurakuntien kasvun.

Nykyiset kokoukset ovat mielestäni pääosin uskovia varten. Olemme menettäneet näyn evankelioimisesta. Henkil...
MielipideKirjoituksessa ”Viini on raamatullinen juoma” (RV 27) puolustettiin viinin juomista. Aihe herättää erilaisia ajatuksia erilaisissa kulttuureissa. Suomeen eivät kuitenkaan sovi samanlaiset tavat kuin e...
MielipidePauli Karppisen vastaukset Kysy Raamatusta -palstalla (RV 30) kysymykseen ”Miksei helluntaiseurakunnissa ole apostoleita” innoittivat pariin kommenttiin. Kohta, jossa Karppinen totesi, että alkuseurak...
MielipideTulimme Juhannuskonferenssiin hyvillä mielin viettämään lauantaipäivää tietoisina ohjelmajärjestelyihin liittyvistä uudistuksista.

Nyt voimme todeta näin julkisesti, että järjestelyt olivat hyv...
MielipideKeskustelu on viestinnän kovaa ydintä. Sen kaksisuuntaisuus tekee siitä osallistujille rakentavan prosessin. Hyvässä keskustelussa on aina kaksisuuntainen ja vuorotteleva yhteys keskustelijoiden välil...
MielipideYlistys ansaitsee paikan 2010-luvun seurakuntamusiikkina. Se ei saa olla kokousten kuokkavieras.
MielipideAino-Maija Riutamaa de Mata ihmetteli Ristin Voitossa (RV 27) liian tiukkoja asenteita viinin
juontiin. Ehkä hänen kirjoituksessaankin oli kapea näkökulma asiaan.

Eri kulttuureissa viinill...
Mielipide”Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa...” (2. Kor. 8:1).

Makedonian seurakunnat olivat suuressa köyhyydessä, mutta Jumalan arm...
MielipideTultuani uskoon kauan sitten tieni johdattui Lahden helluntaiseurakuntaan. Ehdin olla siellä
vain muutaman kesäkuukauden, kunnes työpaikan perässä muutin taas muualle. Mutta Lahdessa ehdin imai...
MielipideEn voi olla kommentoimatta Juhannuskonferenssin musiikkikeskustelua. Haluaisin kommentoida RV 28–29 numerossa ollutta kirjoitusta, jossa Anssi Tiittasta kehotettiin käymään konferenssikentällä kuunt...
MielipideHelluntailiikkeen jokavuotinen Juhannuskonferenssi panostaa ohjelmassaan koko perheen huomioimiseen. Niinpä on ilahduttavaa todeta, miten kokonaiset perhekunnat ”vaelsivat ylös Keuruulle” jälleen tänä...
MielipideSeurakuntatyössä vammautuneet ovat menetetty voimavara. Siksi heidät tulisi hoitaa työkuntoon.
Kun joku haavoittuu hengellisessä toiminnassa, hän yleensä vetäytyy sivuun tai ryhtyy pur...
MielipideKun uudistuin uskossani noin seitsemän vuotta sitten, riensin innoissani Juhannuskonferenssiin hakemaan sykettä suomalaisesta helluntailaisuudesta. Huomasin, että musiikkianti oli muuttunut pä...
MielipideJuhannusaattoaamuna ajelimme mieli uteliaana kohti konferenssia. Olihan tiedossa, että juhlakäytäntöihin oli tehty muutoksia, joiden piti olla parannuksia edellisvuosiin verrattuna.
Ehdimme pa...
MielipideMinulle ja monelle muullekin oli yllätys, kun Juhannuskonferenssin perinteinen romanikokous oli muutettu teematilaisuudeksi. Hyvät päättäjät ja suunnittelijat, te ette voi muuttaa perinteistä rom...
MielipideYlistysmusiikki on liian yksipuolista ja edellyttää jonkinasteista hurmoksellisuuteen vajoamista, jotta se toimisi. Jos jonkun altis sielu antautuu Hengen vietäväksi, nauttii siitä ja kiittää Jum...
MielipideSeurakunnan paimenena joudun katsomaan lauman parasta myös alkoholikysymyksessä – eli ajattelen kokonaisuutta. Sillä ei ole väliä, miltä minusta tai muista tuntuu. Suhde alkoholinkäyttöön ei ole...
MielipideArvostamamme Ristin Voiton toimituspäällikkö Anssi Tiittanen kirjoitti kolumnissaan (RV 26) Juhannuskonferenssin musiikista ja otti tarkastelun kohteeksi kuorojen tilanteen seurakunn...
MielipideKolmen vauhdikkaan pojan äitinä mielestäni yksi parhaista asioista Juhannuskonferenssissa on lasten puuhateltta. Se on paikka, jossa on lapsille paljon tekemistä ja touhuamista – niin pienille ku...
MielipideRV-lehden numeron 26 mielipidepalstalla Eila Kumpulainen esitti kärkevää kritiikkiä tämän lehden sisällöstä. Tekevälle sattuu, se pitää paikkansa myös lehtikirjoituksissa, mutta ovatko kirjoit...
MielipideRaamatun tulkinnan perusperiaatteita on, ettei siellä vain kerran esiintyvästä asiasta voi tehdä oppia. Juniaksen/Junian tapauksessa on vähintäänkin kiistanalaista, oliko hän nainen. Entä oliko...
MielipideToimitus on saanut runsaasti mielipidekirjoituksia naisten asemaan ja palvelutehtäviin liittyen. Jatkossa tilaa annetaan muillekin aiheille, mutta kooste kirjoituksista julkaistaan lähiviikkoina...
MielipideRV Uutiset Ristin Voiton verkkosivuilla käsitteli 18.7. musiikkiin liittyvää melukeskustelua. Videon loppupuolella toimittaja kysyi haastateltavilta, tietävätkö he jonkun, joka olisi saanut kuul...
MielipideMinua on häirinnyt herätysliikkeemme alkoholikeskustelun syyllistävä sävy: ”Alkoholi ei kuulu uskovaiselle.” Eikö tosiaan?

Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko oli muuttaa vesi viiniksi. Ja vielä eri...
MielipideKuuntelin sunnuntaina 26.6. klo 11–12 Juhannuskonferenssista lähetetyn radiokokouksen. Kokous oli hyvä. Elli Meklinin puhe oli mielenkiintoinen ja hyvin valmisteltu. Sisar ei puhunut ”tuossa penki...
MielipideVoiko säveltäjä, soittaja tai laulaja elää pelkästään hengellisellä musiikilla Suomessa? Siis jos musiikki on oikeasti ainoa tulon lähde? Kyllä voi – muutamat. Tietojeni mukaan he ovat Pekka Simojoki...
MielipideMusiikki antaa mahdollisuuden ylistää, julistaa, lohduttaa, virkistää ja opettaa Jumalan sanaa. Olemme kuitenkin huolissamme seurakuntamusiikin jatkuvasta yksipuolistamisesta, joka heijastaa m...
MielipideRistin Voiton (RV 23) välissä julkaistussa Elämä ja Valo -liitteessä Georgia to Mission -artikkelin kirjoittajaksi mainittiin virheellisesti Tino Grönfors. Oikea artikkelin kirjoittaja on kuitenkin Wa...
MielipideSitouduitko nuoruudessasi tai myöhemmin Tosi rakkaus odottaa -kampanjaan? Pitikö sitoumus riippumatta siitä, missä vaiheessa halusit sitoutua? Miksi alun perin sitouduit Tosi rakkaus odottaa -kampanja...
MielipideTulin surulliseksi luettuani juttua alkoholin käytöstä (RV 15). Mitä asiaa tällainen kirjoittelu palvelee?

Meidän seurakunnissamme on jo nyt aivan liikaa piiloalkoholismia. Mielestäni pastori A...
MielipideHelluntaipastoreiden ja -teologien ryhmä tarjoili lukijoille ”tasa-arvoista johtajuutta” (RV 23) ja väitti sen olevan uskollinen Raamatulle. Sen sivuilla mainittua johtamismallia ei kuitenkaan näy, ja...
MielipideKristilliseen kielenkäyttöön on ilmaantunut turhake: ”uskon kautta” -ilmaisu. Puhutaan esimerkiksi vanhan ihmisemme kuolemasta ja siitä, että se on totta meissä ”uskon kautta”.

Mielestäni tälla...
MielipideRistin Voitossa on kerrottu paljon Pyhän Hengen toiminnasta, ja se on ollut rohkaisevaa. Minäkin haluan kertoa omasta kokemuksestani.

Olin kauan sitten Turussa juhannusjuhlilla. Siellä sain kok...
MielipideOlen lukenut kiitollisin mielin saamaani palautetta Ristin Voiton artikkelisarjasta (RV 16–18/2016), jossa käsittelin Suomen helluntaiherätyksen jäsenmäärän kehitystä. Kiitos kaikille, jotka ovat anta...
MielipideTunnen suurta velvollisuutta kirjoittaa aiheesta, joka on vaivannut minua jo viime vuoden ajan. Tätä aihetta sivuttiinkin jo Ristin Voiton teemanumerossa (RV 21).

Seurakunta on minulle rakas ja...
MielipideOnko helluntaiseurakunnilla virallista kantaa siihen, voiko avopari olla seurakunnan jäsen, jolle moitteen sijaan annetaankin siunaus? Entä sallitaanko jatkuva juopottelu, ilman, että siitä annetaan e...
MielipideHelluntaiseurakuntien seuraavilla Syyspäivillä käsittelyyn tuleva aihe naisen asemasta ja palvelutehtävistä seurakunnassa on herättänyt paljon keskustelua ja mielipidekirjoituksia myös Ristin Voittoon...
MielipideMyös Arto Pöllänen ja John Remes ottavat kantaa naispaimenuutta vastaan. He pyrkivät aluksi korjaamaan ”kauan hoettua virheellistä sanontaa”, jonka mukaan ”Kristuksessa ei ole miestä eikä naista”. Sit...
MielipideKauan hoettua sanontaa ”Kristuksessa ei ole miestä eikä naista” ei ole Raamatussa, vaan teksti kuuluu: ”Tässä ei ole –– miestä eikä naista” (Gal. 3:28).

Siis missä? Edellä teksti käsittelee usk...
MielipideVielä on voimassa Heprealaiskirjeen kehotus, joka kuuluu: ”Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan” (Hepr. 13:3).

Suomen vankiloissa rikoksistaan kärsiviä vankeja t...
MielipideViime aikoina on käyty keskustelua alkoholin käytöstä. Itse olin nuorena tarjoilija, joten näin ihmisten alkoholin käytön hyvinkin läheltä.

Nyt kun olen ollut uskossa monet vuodet, suorastaan i...
MielipideVanhusten yksinäisyydestä puhutaan nykyisin paljon. Yksinäisyyttä voidaan kokea siitäkin huolimatta, että ihmisellä on oma perhe tai puoliso. Yksinäisyys voi muuttaa muotoaan mutta olla kuitenkin koko...
Mielipide Jeesus-marssin ajankohdaksi onmuun muassa Ristin Voiton mielipidepalstalla (RV 19) ehdotettu helluntaita vapun sijaan sillä perusteella, että vappuna marssi tuntuu ”hyökkäykseltä työväen juhlaa...
MielipideOlavi Kokkonen (RV 21) ja Kari Hokkanen (RV 22) ottavat vastineissaan voimakkaasti kantaa tasa-arvoisen johtajuusnäkemyksen raamatullisuutta vastaan.

Olemme Hokkasen kanssa samaa mieltä siitä,...
MielipideLuin hämmästellen Ristin Voiton numeroa 14/2016, jossa käsiteltiin suhtautumista uskovana juopumiseen ja toisaalta täysraittiuden opettamista seurakunnissa.

Esitän hämmästykseni avaamiseksi seu...
MielipideAnne Rajakangas kirjoitti (RV 10) siitä, kuinka uskovien väärinkäytöksissä tulisi toimia. Hän sanoitti monen vilpittömän uskovan hyvinkin kipeät kokemukset, jotka johtuvat vain siitä, että asioita ei...
MielipideKäsite tasa-arvoinen johtajuus on vieras Raamatulle. Se on humanistinen yritys Jumalan asettaman järjestyksen kumoamiseksi, kuten tasa-arvoinen avioliittolaki. Raamatun johtajuuteen liittyvät käsittee...
MielipideJyrki Isohellan ansiokas artikkelisarja (RV 16–18) helluntailiikkeen kasvukysymyksistä on mielestäni hyvä keskustelun avaus pohdittaessa herätysliikkeemme tulevaisuutta. Menneisyyden tunteminen ja ana...
MielipideKeskustan eduskuntaryhmä taipui Perussuomalaisten ja Kokoomuksen ajamalle kannalle, että jatkossa vähittäiskaupoissa myydään nelosolutta, vahvoja lonkeroita ja limuviinoja. Samalla Alkojen myyntiaikaa...
MielipideMe helluntailaiset rakastamme sääntöjä, määräyksiä ja rajoituksia. On niin turvallista, kun joku sanoo, miten pitää elää, ja on selvä kaava, jonka perusteella voi määritellä kuka on vilpitön uskovaine...
MielipideSanna Urvaksen johtopäätökset Uudesta testamentista löytyvästä seurakuntahierarkiasta ilahduttivat kovasti. Naisena hän asettui selkeästi puoltamaan Suomen helluntailiikkeessä vallalla olevaa käsityst...
MielipideKysymys siitä, miksi jotkut seurakunnat ovat löytäneet voimakkaan kasvun ajan ja toiset eivät, on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Kasvuun vaikuttavat tekijät näyttävät olevan paikkakuntakohtaisia j...
MielipideRistin Voitossa on ollut paljon mielipidekirjoituksia naisen asemasta seurakunnassa. Itse en nyt ala tästä asiasta lainkaan vääntämään, vaan haluan muistuttaa olennaisimmasta asiasta: uskostamme Jeesu...
MielipideOlen seurannut huolestuneena alkoholikeskustelua Ristin Voitto -lehdissä. Olen kuulunut yli 40 vuotta eri helluntaiseurakuntiin, ja olen tähän asti luullut, että kaikilla vastuuhenkilöillä, niin seura...
MielipideOlen kiitollinen siitä, että Jyrki Isohella on tutkinut seurakuntien kasvua. Itse olen ollut sekä pienissä että suuremmissa seurakunnissa jäsenenä. Pidän pienemmistä juuri siksi, että ne ovat yleensä...
MielipideOlen Jyrki Isohellan kanssa samaa mieltä siitä, että seurakunnat toteuttavat toimintojaan suppeasti. Nähdäkseni niissä toteutuu keskimäärin viisi toimintamuotoa: opetus, pyhäkoulu, rukouskokous, nuort...
MielipideJyrki Isohellan tutkimus Suomen helluntailiikkeen kasvusta ja kasvun pysähtymiseen vaikuttaneista seikoista sisältää monia tärkeitä huomioita (RV 16–18). Tutkimus osoittaa, että uusien seurakuntien pe...
MielipideSakari Ahola esitti mielipidekirjoituksessaan (RV 17), että kristittyihin naisiin kohdistuisi vähemmän vainoa kuin miehiin. Tällä näkökulmalla hän perusteli myös sitä, että yksinomaan miesten tulisi o...
MielipideKuinka paljon pakolainen saa taloudellista apua Suomesta? Meille kerrotaan, että summa on noin 30 prosenttia vähemmän kuin työttömyyspäiväraha. Rahallisen avustuksen lisäksi pakolaiset saavat asunnon...
MielipideKun Jeesus Kristus on sydämemme ja koko elämämme Herra ja Vapahtaja, Sana on selkeä: ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä” (Ef. 5:18). Kun näemme, kuinka alk...
MielipideRistin Voiton numerossa 15 kirjoitettiin alkoholia käsittelevistä aiheista. Niissä pähkäiltiin puoleen ja toiseen, mikä sopii uskovalle ja mikä ei. Voiko uskova ottaa ja minkä verran? Ja miten asiasta...
MielipideKiitämme Sanna Urvasta vastineesta (RV 18) hänen haastatteluaan (RV 12) käsitelleeseen kannanottoomme (RV 16), jossa toimme esiin tasa-arvoisen johtajuusnäkemyksen raamatullisuutta ja uskollisuutta he...
MielipideYhdyn Miikka Kivimaan Aamulehdessä (26.4.2016) tekemään ehdotukseen, että Jeesus-marssi siirrettäisiin helluntaihin. Hän sanoo: ”Jeesus-marssien järjestämiseen vappuna ei ole mitään loogista syytä. Pa...
MielipideRistin Voitto tuotti minulle pahan mielen kirjoituksillaan alkoholista (RV 15). Vuosien saatossa tässä asiassa on tapahtunut valitettavasti kristittyjenkin keskellä kehitystä väärään suuntaan. S...
MielipideSuomeen on saapunut tuhansia pakolaisia eri puolilta maailmaa. Televisio, radio ja lehdistö ovat tuoneet riittävän selvästi kansalaisten tietoisuuteen, että maahanmuuttajien joukossa on todellisia avu...
MielipideOlen iloinen siitä, että Hyvä Sanoma ry järjestää evankelistojen koulutusta. Evankelistat on mainittu Ef. 4:11:ssä rinnan apostolien, profeettojen, paimenten ja opettajien kanssa. Kaikki ovat Kristuks...
MielipideKiitän teologikollegoitani vastineesta koskien minusta tehtyä haastattelujuttua Ristin Voitto -lehdessä (RV 16). Naisteologia ei ollut haastattelun varsinainen fokus, eikä jutussa ollut näkemyksiäni m...
MielipideOlipa Tuomas Havukaisen artikkelissa armollinen näkökohta syntien tunnustamiseen (RV 15). Parannuksen teosta puhuttaessa pipo vedetään usein kovin tiukasti päähän. Tosin katumuspenkilläkin on oma teht...
MielipidePidän itseäni täysin raittiina, vaikka kerran kuussa nautinkin ”sormustimellisen” ehtoollisviiniä. En varmaankaan täytä sitten absolutistin kriteeriä, mutta omasta ”kulttuuritaustastani” katsoen olen...
MielipideRistin Voitossa (RV 15) haastateltiin pastoreita alkoholinkäytöstä. Pastori Kari Korhosen haastattelu herättää monia kysymyksiä. Alkoholia nauttiva pastori kertoo olevansa absolutisti. Miksi? ...
MielipideMia Kainulainen kiteytti hyvin sen, mitä itsekin ajattelen naisen asemasta seurakuntiemme johtamisen suhteen (RV 15). Olen ollut viitisenkymmentä vuotta helluntaiseurakunnan kuvioissa ja Kainulaisen t...
MielipideNaisen asemasta seurakunnassa on virinnyt keskustelu. Siinä on annettu ymmärtää, että naisten armoitukset eivät pääse seurakunnissa toteutumaan.

Jos me luotamme siihen, että Raamattu on Jumalan...
MielipideRistin Voitossa on ollut keskustelua naisen asemasta helluntaiseurakunnassa. Erityisesti on keskusteltu siitä, voiko nainen toimia paimentehtävässä. Haluan ymmärtää kirjoittajien vilpittömyyttä, mutta...
MielipideAlaikäisiä pakolaisia tulee myös Suomeen yhä lisääntyvällä vauhdilla. Heistä koituvat kustannukset yhteiskunnalle ovat noin kolminkertaiset verrattuna aikuiseen turvapaikanhakijaan.

Ruotsissa m...
MielipideHuhtikuun alussa avattiin verkkoosoitteessa www.mumdadandkids.eu/fi eurooppalainen kansalaisaloite nimellä Äiti, isä ja lapset (Mum, Dad & Kids), joka esittää avioliiton ja perheen määritelmän yhd...
MielipideJumala on luonut meidät ihmiset miehiksi ja naisiksi, vaikka nykymaailma pyrkii vesittämään tätä eroa. Molemmilla sukupuolilla on omat vahvuutensa ja parhaaseen lopputuloksen päästään, jos molempien v...
MielipideJumalan palvelemiseen ei tarvita johtajuutta vaan nöyryyttä Jumalan ja ihmisten edessä. Istuin nuorena poikana tupakokouksessa kuunnellen Hilja Aaltosen mieleenpainuvaa julistusta. Monet naisevankelis...
MielipideTeologi Sanna Urvas ottaa Ristin Voiton (RV 12) haastattelussa kantaa patriarkaalisen johtajuushierarkian puolesta. Urvas esittää ensin perustellusti, että helluntaiteologialle Raamattu, järki, kirkon...
Mielipide”Herra pelasta hänet…” Nuo sanat ja niiden jälkeen uskosta osattomien läheistemme nimet sisältyvät usein rukouksiimme. Mutta kuinka usein saamme kiittää Jumalaa rukouksemme kohteiden pelastumisesta? J...
MielipideKiitos Sanna Urvakselle hänen näkemyksistään koskien naisen asemaa helluntaiseurakunnissa (RV 12). Hienoa, että on näin viisaita naisia puolustamassa ikuisia totuuksia.

Mieltäni on jo muutaman...
MielipideSakari Ahola kutsuu mielipidekirjoituksessaan ”susiksi” niitä julistajia, jotka ”lupaavat paranemista, uutta voimaa ja herätysten alkamista” (RV 13).

Ensinnäkään kukaan raamatullinen julistaja...
MielipideNäin pääsiäisen jälkeen – ja samalla yhtä ehtoollistilaisuutta rikkaampana – haluaisin kommentoida ehtoollisen värejä ja ehtoolliskokousten värimaailmaa, siis värejä kuvaannollisessa mielessä.

...
Mielipide”Herra, olinko se minä, joka naulat sinun käsiisi löin?” Tähän tapaan kysyy lauluntekijä. Profeetta Jesaja puolestaan toteaa: ”Sinun haavojesi kautta minä olen parattu.”

Nämä asiat ovat niitä,...
MielipideLuokitellaanko nyt kaikki Euroopassa kiertelevät ihmiset pakolaisiksi? Ja olemmeko me – niin rikkaat kuin köyhätkin suomalaiset – siinä tapauksessa velvollisia auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoi...
MielipideSuomalaisen maataloustuottajan osuus leivän hinnasta on vaivaiset neljä prosenttia. Jokin on pahasti silloin pielessä. Teollisuuden osuus leivän hinnasta on 54 prosenttia ja kaupan osuus 30 prosentin...
MielipideSuomen helluntailiike omaksui syntyessään Raamatusta nousevia nimiä paikallisseurakuntien nimiksi. Niinpä minunkin ”kotikirkkoni” oli jo lapsuudessa läheiseksi tullut Betania. Lähdimme 1950-luvulla ai...
MielipideYmmärrän hyvin Kari Hokkasen mielipidekirjoituksessaan esiin tuoman perinteisen näkemyksen miehen hengellisestä johtajuudesta (RV 13). Raamatussa naisen hengellinen johtajuus on enemmän poikkeus kuin...
MielipideMissä oikein mennään hengellisessä toiminnassa? Tuon yhden näkökohdan mietittäväksi.

Jeesuksen mukaan uskovien keskuuteen tulee susia, jotka toimivat lammasten vaatteissa. Ne ovat siis päältä p...
MielipideUudessa testamentissa on kaksi hahmoa, joiden roolit poikkeavat toistaan radikaalisti. Toista kutsutaan Puolustajaksi, toista veljiemme syyttäjäksi. Lisäksi ensin mainittua kutsutaan Totuuden Hengeksi...
MielipideRaamattu sanoo: ”Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton” (Snl. 12:10).

Herralle antautunut sydän on sellainen, jossa Herra vaikuttaa, ja jolle hän l...
MielipidePeter Mata kirjoitti kauniisti, että naisen asemasta eri mieltä olevat pyrkivät molemmat totuuteen (RV 11). Heti perään hän kuitenkin väittää, että tulkitsijatahojen toinen ryhmä ajaa sokeasti oman su...
MielipideTerrorismin uhka ja radikalisoituminen kasvavat maassamme koko ajan. Pakolaisten määrän kasvaessa myös muut riskit lisääntyvät.

Tähän vaikuttaa oleellisesti pakolaisten oma hyvinvointi. Jos he...
MielipideJuhani Happonen esitti haasteen seurakuntarajat ylittävälle yhteistyölle esimerkiksi Raamattu-teeman tiimoilta (RV 8). Mahdollisuus, joka kannattaa ottaa huomioon, on Suomen, reformaation ja kan...
MielipideKiitos Marja-Leena Sorvalle kirjoituksesta ja viestistä Ison Kirjan johdolle. On aina ilo kuulla, että joku on kokenut uudistumista uskossaan. Se on varmasti meidän useimpien tarve ja kaipuu herätysli...
MielipideSain kohdata Jeesuksen pelastajana Niilo Yli-Vainion kokouksessa vuonna 1977. Myöhemmin 1980-luvulla olin Katinalan raamattuopistolla talvikurssilla. Katinalan alakerrassa oli pannuhuone, jossa tuolie...
MielipideJoudumme jatkuvasti tilanteisiin, joissa maailman mielipide pyrkii sanelemaan seurakunnan opetuksen. Kaikki me Jeesukseen Kristukseen uskovat olemme kuitenkin tulleet ulos maailmasta ja päässeet sisäl...
MielipideOlen käynyt jo vuosikymmeniä vapaakristillisten seurakuntien tilaisuuksissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Niissä ihmiset rukoilevat usein, että tulisi suuri herätys niin kuin Niilo Yli-Vainion aik...
MielipideUskonnon opetusta koskevassa Ristin Voiton uutisessa (RV 9) viitattiin neljän uskonnon lehtorin Ilkka-lehdessä 9.2.2016 julkaisemaan kirjoitukseen. Siinä väitettiin, että Etelä-Pohjanmaan maakunnallis...
MielipideMelkein joka pääsiäinen herää keskustelu Jeesuksen kuolinpäivästä ja hänen haudassa olostaan. Onneksi kuolinpäivä ei vaikuta pelastukseemme, sillä tärkeintä on se, mitä ristillä tapahtui. Jeesuksen yl...
MielipideViime viikon Ristin Voitossa (RV 10) Muut mediat -palstalla siteerattiin Sana-lehdessä (8/2016) ollutta ex-tangokuningatar Mira Kunnasluodon haastattelua. Tekstissä nimi oli vaihtunut epähuomiossa Mir...
MielipideAsenteet huumeita kohtaan ovat muuttuneet, eivätkä käyttäjät enää ole pelkästään koviin huumeisiin vajonneita narkkareita. Nykyään on paljon viihdekäyttäjiä, joiden huumeiden käyttöä kuvataan harmitto...
MielipideKirjoitan koskien helluntailiikkeessä käytävää mielipidekeskustelua naisen asemasta.

Mielestäni on olemassa oikeanlaista ja vääränlaista kirjaimellista Raamatun tulkintaa. Molemmat tulkitsijata...
MielipideKirjoitukseni narsistisesta käyttäytymisestä Ristin Voitossa (RV 8) sai suhteellisen paljon kiinnostusta ja yhteydenottoja. Palaute kirjoituksesta oli positiivinen, ja useita kysymyksiä esitettiin täm...
MielipideHallituksen leikkaukset ovat kurittaneet vähäosaisia, sairaita, ikääntyneitä, työttömiä ja muita, joille riittää puolestapuhujia neljän vuoden välein. Omaishoitajat ovat yksi näistä ryhmistä. Juhlapuh...
MielipideRaamatun mukaan profetiat täytyy koetella, koska kukaan ei kuule Jumalan ääntä täydellisesti.

Joskus 1990-luvulla alkoi levitä uskovien keskuudessa väärä ja Raamatun vastainen käsitys, että jos...
MielipideJärviradion hengellisessä illassa tammikuussa helluntaiseurakuntien edustajien aiheena oli anteeksiantamus. Ohjelmantekijät lukivat Raamattua, alustivat aiheesta ja keskustelivat siitä studioon soitta...
MielipideToissa viikon Ristin Voitto (RV 8) kertoi, että Tampereen Hervannan Katukappeli oli väliaikaisesti poistanut seinältään Israelin lipun, jottei se loukkaisi seurakunnassa vierailevia maahanmuuttajia....
MielipideRistin Voitossa oli uutinen tamperelaisesta Hervannan Katukappeli-seurakunnasta otsikolla ”Israelin lippu pois seurakunnan seinältä” (RV 8).

On hyvin vakavaa, että Raamatun sanomaa madalletaan...
MielipideRistin Voiton takasivulla oli esittely Eliisa Selkomaan uusimmasta kirjasta Vapauteen (Aikamedia, 2015). Kysyin kirjaa lainaksi kirjastosta, mutta sitä ei siellä ollut. Pyysin, että voisiko kirjan til...
Mielipide"Credo ut intelligam.” Tämä oli Iso Kirjan raamattulinjalla ensimmäinen tajuntaani iskeytynyt lause. Se räjäytti maailmani siinä määrin, että raapustin sen myös oman Raamattuni sisälehdelle.

”Y...
MielipideSuoritan tällä hetkellä vankeusrangaistusta Hämeenlinnan vankilassa erinäisistä rikoksista. Olen tullut uskoon lähes 15 vuotta sitten, mutta oma tilanteeni ajautui siihen, että päädyin vankilaan.
...
MielipideOlen samaa mieltä kuin Ulla Rautiainen (RV 6) siitä, että helluntailiikkeessä Raamattua tulkitaan miesten eduksi. Asia on ollut näin ainakin vuodesta 1991 lähtien, jolloin tulin itse liikkeeseen mukaa...
MielipideRasismin tuomitsemisen ei tarvitse automaattisesti merkitä monikulttuurisuuden suosimista, vaikka monet ehkä ajattelevatkin niin. Todennäköisesti kaikki maailman
valtiot ovat enemmän tai vähemmän m...
MielipideSydämeni itkee pakolaisten keskellä. Iran karkotti kristittyjä veljiä ja sisaria riistäen heiltä kaiken – ei ainoastaan omaisuutta, vaan rajalla jopa tekohampaat ja silmälasitkin. Heillä ei ole muuta...
MielipideNiin kauan – yli 40 vuotta – kun olemme kuuluneet helluntailiikkeeseen, olemme kuulleet julistettavan otsikkona olevaa Raamatun jaetta (Room. 10:14). Nyt kun he ovat tulleet luoksemme, miten on mahdol...
MielipideRistin Voitossa viime marraskuussa ollut Vesa Kallisen haastattelu (RV 46/2015) synnytti tarpeellista ja hyvää keskustelua nykymenosta. Ehkäpä kaikki on jo aiheesta puolin ja toisin sanottu, mutta sam...
MielipideKävin helluntaiseurakunnan sunnuntaikokouksessa. Vapaaehtoisista käytännön työntekijöistä oli ilmeisesti pulaa, koska pastori piti saarnan, jossa hän patisti väkeä palvelemaan.

Kuten tapana on,...
MielipideRistin Voiton numerossa 3/2016 haastateltiin uskonkriisin kokeneita. Kumpikin haastatelluista koki murrosiässä uskonsa muuttuneen epätodelliseksi.

Voimme pettyä itseemme, uskoviin ja seurakunta...
MielipideLähtökohta kaikessa elämässä, ajattelussa ja olemisessa olisi hyvä olla Jeesuksen risti, hautaan laskeminen, ylösnousemus ja taivaaseen
astuminen. Miksi? Siksi, että kun Jeesus kuoli ristillä, mei...
MielipideRistin Voitossa uutisoitiin romanialais-norjalaisen perheen lasten huostaanotosta Norjassa (RV 5). Valitettavasti lastensuojelun ongelmat eivät ole vieraita Suomessakaan. Itse olen joutunut seuraamaan...
MielipideSanomalehti Keskisuomalaisen kolumnissa 4.1.2016 emeritussuurlähettiläs Mikko Pyhälä kirjoitti Isis-järjestön ääri-islamilaiseen uskonkäsitykseen kuuluvasta periaatteesta, jonka mukaan kaikki vääräusk...
MielipideSeurakuntien on syytä ymmärtää, että on äärettömän tärkeää opettaa seurakuntiin tulleille muslimeille kristinuskon ja islamin erot. Jokainen seurakunnassa käyvä uskoontuloaan vakuuttava muslimi ei tod...
MielipideMiika Tolosen kirjoitus kristillisestä etiikasta (RV 5) herätti muutamia ajatuksia.

Tarkoitan etiikalla yleensä niitä moraalisia periaatteita, jotka hallitsevat tai ohjaavat tietyn ihmisryhmän...
MielipideNykyisin kuulee yhä useammin huolestuttavan kysymyksen: kuinka tunnistaa narsistiset käyttäytymistavat yhteisöissä?

Ihmisen persoonallisuus on monimuotoinen kokonaisuus, jossa minuudella on mer...
MielipideNyt jos koskaan on kaikkien uskovien herättävä tukemaan kristillistä mediatyötä. On tärkeää, että mahdollisimman moni ihminen saisi kokea lohdutusta, apua ja tukea elämässään kristillisten kanavien ka...
MielipideSuomessa on kymmeniä, jopa satoja eri seurakuntia, kirkkokuntia ja hengellisiä yhteisöjä. Ei siis ihme, että uskonasioille vieras ihmettelee ja kyselee vakavissaan, mikä niistä mahtaa olla ”se oikea”...
MielipidePaavali kirjoitti: ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta” (Ef. 3:8).

Apostoli oli tästä kutsumuks...
MielipideKahden viime vuosikymmenen aikana suomalaiset on totutettu uuteen sanapariin ”poliittisesti korrekti”. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että liberaalit ovat nostaneet jonkin suomalaisille entuudestaan ta...
MielipideRV 1/2016:ssa Juha Lehtosen haastattelussa oli väärä kuvaajatieto. Kuvat on ottanut Jouni Lehtonen.

Toimitus
MielipideMaailman kansat kuohuvat yhä enemmän kuin myrskyävä meri. Lähi-idän kansat vyöryvät Eurooppaan ja Skandinaviaan. Ihmisillä on epätoivo ja pelko siitä, mitä on edessä.

Suomalaisilla on vilpitönt...
MielipideRistin Voitossa (RV 46/2015) julkaistu haastatteluni, jossa siteerattiin joitakin pamflettini keskeisiä kohtia, on herättänyt vilkkaan keskustelun. Joidenkin mielestä nuorisotyöhön liittyvä keskustelu...
Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja
Traumatietoisuutta lasten kohtaamiseen – ViaDia ry panostaa huostaanotettuihin, adoptoituihin ja kotimaastaan paenneisiin lapsiin
Tapaamisia vuosikymmenien jälkeen – Nuorisokuoro on jättänyt monelle lähtemättömän myönteisen jäljen