Seurakuntayhteys on suuri siunaus

Kuva: Seppo Haavisto
Kuva: Seppo Haavisto
Kun uskova on ottanut kasteen ja tullut liitetyksi seurakuntaan, hän on lähtenyt raamatullisen kristityn tielle.

Ensimmäinen kristillinen seurakunta syntyi Jerusalemiin pian Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen. Jerusalemista evankeliumi levisi nopeasti muualle Israeliin, Syyriaan, Kreikkaan, Lähi-itään ja koko Eurooppaan. Seurakunnat syntyivät siten, että uudella paikkakunnalla julistetiin evankeliumia ja uskoontulleet kastettiin. Kristityt alkoivat kokoontua yhdessä, ja seurakuntaan otettiin vain uskovina kastettuja. Heille valittiin myös paimenet johtamaan seurakuntaa.

Apostolien tekojen toisessa luvussa kuvataan sitä, miten alkuseurakunnan jäsenet jatkoivat elämäänsä kasteen jälkeen.1 He jättivät jälkipolville esimerkin seurakuntaelämästä, johon kaikkien uskovien tulee yhä pyrkiä.

Ensimmäiset kristityt tulivat kuulemaan apostolien opetusta ja pysyivät siinä. He pysyivät myös uskovien keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksessa. Jumala toimii rukouksen kautta ihmisten maailmassa. Kaikki maailman kristityt, uudestisyntyneet Jumalan lapset, kuuluvat samaan suureen Jumalan perheeseen. Tätä koko maailman yhteistä seurakuntaa kutsutaan universaaliseksi seurakunnaksi. Koska se ei kuitenkaan voi kokoontua yhdessä paikassa, tarvitaan pienempiä yksiköitä eli paikallisseurakuntia.

Paikallisseurakunnalla on tärkeä merkitys

Jokaisen uskovan tulisi kuulua johonkin paikallisseurakuntaan ja käydä säännöllisesti sen tilaisuuksissa, koska sillä on mitä suurin merkitys hänen elämälleen. Kaikki seurakunnat koostuvat vajavaisista ihmisistä, ja siksi on hyvä ymmärtää, ettei täydellistä seurakuntaa ole olemassakaan maan päällä. Vasta taivaassa saamme kokea täydellisen yhteyden. Jumalan tahto kuitenkin on, että jo tässä ajassa uskovat – epätäydellisyydestään huolimatta – kuuluvat seurakuntaan ja kokoontuvat yhteen.

Seurakuntayhteys auttaa uskovaa monissa asioissa. Se esimerkiksi varjelee häntä. Yksinäinen lammas on helppo saalis pedolle, kun taas laumassa oleva on paremmin turvassa. Luonnossa petoeläimet vaanivat yleensä erillään olevia, tai ne koettavat eristää saaliseläimen hyökätäkseen sitten sen kimppuun. Apostoli Pietari muistuttaa myös uskovia: ”Teidän vastustajanne, Paholainen, kulkee ympäri kuin ärjyvä leijona etsien, kenet voisi niellä. Vastustakaa häntä uskossa lujina!”2

Lampaankin on hyvä oppia itse varomaan petoja. Saaliiksi joutuminen tarkoittaa muun muassa sitä, että jos jäämme pois seurakuntayhteydestä, maailman henki synteineen ja eksytyksineen saa helposti sijaa elämässämme, ja ennen kuin itse huomaamme, olemme niiden otteessa.

Seurakunnassa saatava opetus on tässä mielessä ensiarvoisen tärkeää. Hengellistä opetusta on mahdollista saada nykyisin monista lähteistä, mutta Jumala on antanut Sanan opettajia nimenomaan seurakuntaan, jossa he toimivat kaikkien jäsenten yhteiseksi hyödyksi.3

Me elämme maailmassa monenlaisten ihmisten, tapahtumien, oppien ja myös synnillisten asioiden ympäröiminä, jotka jättävät helposti omat jälkensä meihin. Mutta uskovien yhteydessä ollessamme rukouksella ja Jumalan sanalla on puhdistava vaikutus. Siksi seurakuntayhteys on mitä kallein asia, jota tulee vaalia. Johannes kirjoittaa tästä: ”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen, hänen poikansa, veri puhdistaa meidät synnistä.”4

Jokaisen uskovan on tärkeää rakentaa itseään rukouksen ja Jumalan sanan avulla. Rakentuminen jää kuitenkin yksipuoliseksi ilman yhteyttä muihin uskoviin. Tarvitsemme seurakuntaa rakentuaksemme yhdessä Jumalan asumukseksi: ”Hänessä tekin rakennutte yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä.”5

Hyvä seura virkistää. Jumala on tarkoittanut, että myös hänen seurakuntansa olisi erityinen virvoituspaikka. Paavali toteaa tähän liittyen: ”Tarkoitan, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.”6

Jotta jokainen voisi löytää oman paikkansa seurakunnassa, läheinen yhteys muihin seurakunnan jäseniin on välttämätöntä. Tässä yhteydessä meitä hiotaan, ja siinä ilmenee, millaisia luonteen ominaisuuksia ja hengellisiä lahjoja kullakin on. Näin jokaisella on mahdollisuus löytää oma palvelupaikkansa Herran seurakunnassa.

Rikkaat vertauskuvat valaisevat seurakunnan olemusta

Uusi testamentti opettaa seurakunnasta paljon, koska se on Jumalan suunnittelema yhteisö hänen omiaan varten. Jotta ymmärtäisimme paremmin seurakunnan olemusta, siitä käytetään Uudessa testamentissa monenlaisia vertauskuvia. Seurakuntaa nimitetään esimerkiksi Jumalan perheeksi: ”Te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä.”7

Samoin kuin luonnollisessa elämässä syntyneet lapset tarvitsevat kodin, myös hengelliset lapset tarvitsevat hengellisen kodin, seurakunnan, jota nimitetään usein Jumalan perheeksi. Moni paikallisseurakunta kutsuukin ihmisiä yhteyteensä lämpimällä mainoslauseella: Tervetuloa kotiin!

Perheyhteyden kannalta on tärkeää, että perheen jäsenet pitävät yhtä, rakastavat toisiaan ja ottavat myös vastuuta perheen tehtävistä ja hyvinvoinnista. Jos perhe hajoaa riitelyn ja itsekkyyden vuoksi, kaikki saavat siitä kärsiä. Parhaimmillaan perhe-elämä voi olla onnellista, kun kaikki jäsenet tekevät työtä sen eteen.

Seurakuntaa verrataan Uudessa testamentissa myös Jumalan temppeliin: koko uskovien yhteisö liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa.8 Temppeli on tarkoitettu Jumalan palvontapaikaksi. Myös uskovien yhteisössä Jumalan palvonnan ja ylistyksen tulee olla keskeisellä sijalla. Maailman ihmiset palvovat urheilijoita, taiteilijoita, politiikkoja ja muita Jumalan luomia asioita. Uskovien etuoikeus on kiittää ja ylistää itse Jumalaa, kaiken Luojaa, ja palvella häntä kiitollisella mielellä.9

Eräs seurakuntaa kuvaava nimitys on Jumalan lauma.10 Se viittaa yhteyden tarpeellisuuteen. Uskovat eivät muodosta susi-, kettu- tai jänislaumaa, vaan lammaslauman. Lammaslauma ilman paimenen suojaa on aivan avuton petoeläinten hyökätessä sen kimppuun. Yksinäinen lammas on kaikkein helpoin saalis. Siksi emme voi koskaan teroittaa kylliksi seurakuntayhteyden merkitystä.

Seurakuntaa kutsutaan myös Kristuksen ruumiiksi, jonka pää Jeesus itse on.11 Oppi Kristuksen ruumiista on hyvin keskeinen Raamatussa. Kuten luonnollisen ruumiin jäsenet ovat riippuvaisia toisistaan, niin myös hengellisen seurakunnan jäsenten tulee oppia huomioimaan kaikki toiset jäsenet.

Näiden Uuden testamentin vertauskuvien kautta opimme ymmärtämään paremmin seurakunnan luonnetta ja arvostamaan siihen liittyvää Jumalan suunnitelmaa.

Seurakuntayhteys kantaa

Raamatullinen uskova tunnistetaan siitä, että hän on kiinnittyneenä seurakuntaan. Siihen kuuluminen antaa mahdollisuuden kuulua perheeseen, jossa jäsenet tukevat toisiaan. Uusi testamentti kehottaakin meitä olemaan toistemme tukena: ”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain.”12 ”Pitäkäämme huolta toinen toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin. Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän.”13

Seurakuntayhteys antaa hengellisen suojan. Jumala on kutsunut seurakunnan paimenet ja pastorit vastuulliseen tehtävään. Heidän tulee pitää huolta koko siitä laumasta, jota Pyhä Henki on pannut heidät paimentamaan.14

Seurakuntayhteys luo vastuullisuutta, jota uskovat tarvitsevat kasvaessaan kristittynä. Seurakuntaperheen jäseniä kehotetaan olemaan myös alamaisia toinen toisilleen Kristuksen pelossa.15

Jokainen kuuluu joukkueeseen, ja jokaisen jäsenen mukanaoloa tarvitaan. Jos uskova kuitenkin jostain syystä jää ilman seurakuntayhteyttä, häntä voisi verrata jalkapalloilijaan, joka on ilman joukkuetta, lapseen, joka on ilman perhettä, lampaaseen, joka on ilman laumaa ja paimenta tai laulusolistiin, jolta puuttuu kokonaan taustaorkesteri.

Meidän on siis tärkeä pysyä lähellä toisia uskovia kuulumalla seurakuntaperheen turvalliseen yhteyteen.

Toiminnan periaatteita

Uskovien on tarpeellista tuntea seurakunnan olemassaolon perustarkoitus. Heidät on kutsuttu ulos maailmasta palvomaan ja ylistämään elävää Jumalaa. Mikään muu yhteisö maailmassa ei tee sitä. Jumala tahtoo, että uskovat rukoilevat ja palvovat häntä hengessä ja totuudessa.16

Ehtoollisen vietto kuuluu tärkeänä osana seurakuntaelämään. Se on kristittyjen yhteinen ateria, jossa Jumala on Sanansa mukaan läsnä. Ehtoollinen muistuttaa kristittyjä siitä, mitä heidän Vapahtajansa Jeesus Kristus teki heidän puolestaan ristillä.17

Seurakunnan jäsenet on kutsuttu auttamaan ja tukemaan toinen toisiaan. Jokaisen kristityn elämässä tulee aikoja, jolloin lähimmäisten tarjoama apu on korvaamatonta. Tulee myös aikoja, jolloin voi itse olla auttamassa toisia. Jumalan tahto onkin, että seurakunnan jäsenet voimaannuttavat toisiaan: ”Vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itselleen mieliksi. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaakseen, että hän rakentuisi.”18

Lisäksi seurakunta on kutsuttu julistamaan evankeliumia Jeesuksesta maailmalle ja tekemään ihmisistä hänen opetuslapsiaan. Seurakunnan jäsenten onkin hyvä rukoilla ja pohtia, millä tavoin he voisivat viedä evankeliumia eteenpäin. Evankeliumin ilosanoma kuuluu kaikille ihmisille kulttuuriin ja taustaan katsomatta.19

Seurakuntayhteydessä kristityt oppivat tuntemaan Jumalaa ja hänen Sanaansa. Jeesus muistutti, miten tärkeää on opettaa hänen seuraajiaan pitämään kaikki, mitä hän on käskenyt pitää.20 Juuri seurakunnan tulee olla se paikka, jossa opetetaan ihmisille Jumalan tahtoa.

Viitteet:
1) Ap. t. 2:41–47.
2) 1. Piet. 5:8–9.
3) 1. Kor. 12:28.
4) 1. Joh. 1:7.
5) Ef. 2:22.
6) Room. 1:12.
7) Ef. 2:19.
8) Ef. 2:21.
9) Kol. 3:17.
10) 1. Piet. 5:2; Ap. t. 20:28.
11) Room. 12:4–6; Room. 12:5.
12) Gal. 6:2.
13) Hepr. 10:24–25.
14) Ap. t. 20:28.
15) Ef. 5:21.
16) Joh. 4:23–24.
17) 1. Kor. 11:24–25.
18) Room. 15:1–2.
19) Mark. 16:15.
20) Matt. 28:20.


Martti Ahvenainen

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva pastori ja raamatunopettaja.

Artikkeli on toimitettu katkelma kirjoittajan uudesta opetuskirjasta Kastekoulu
(Aikamedia, 2016).



Seurakunnan jäsenen velvollisuudet


Tässä itsekeskeisessä ajassa on vaara, että myös uskovat etsivät seurakunnasta pelkästään siunauksia ja etuja itselleen. Jokaisella seurakunnan jäsenellä kuitenkin on myös vastuita ja velvollisuuksia. Ne eivät ole pakonomaisia, vaan perustuvat täydelliseen vapaaehtoisuuteen.

Seurakunnan jäsenen on hyvä ymmärtää, millaisia asioita hän voi omalta osaltaan tehdä toimiakseen kotiseurakuntansa parhaaksi. Nämä velvollisuudet voi tiivistää seuraaviin asioihin:

1) Varjele seurakuntayhteyttä. Monenlaiset tekijät pyrkivät hajottamaan niin luonnollisia perheitä kuin seurakuntayhteyttäkin. Siksi uskovien tehtävänä on kaikin keinoin varjella ja rakentaa seurakuntayhteyttä osoittamalla rakkautta ja kunnioitusta toisia jäseniä kohtaan. Raamattu kehottaa edistämään rauhaa ja keskinäistä rakentumista (Room. 14:19). Keskinäiseen kunnioitukseen kuuluu, ettemme puhu pahaa seurakunnasta, vaan puhumme sellaista, mistä toiset rakentuvat (Ef. 4:29). Seurakuntayhteyden varjeleminen tarkoittaa myös seurakunnan johtajien kunnioittamista: ”Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä” (Hepr. 13:17).

2) Ota vastuuta seurakunnan toiminnasta. Seurakunnan jäsenten tulee kasvaa ottamaan vastuuta seurakunnan toiminnasta rukoilemalla seurakunnan kasvun, jäsenten ja johtajien puolesta sekä kutsumalla uskosta osattomia ihmisiä seurakunnan tilaisuuksiin.

3) Osallistu palvelutyöhön. Vaikka Jumala on antanut seurakuntaan sananpalvelukseen liittyviä virkoja, se ei tarkoita, että sananpalvelijat itse huolehtivat kaikesta. Päinvastoin heidän tulee Raamatun mukaan varustaa jäseniä toimimaan (Ef. 4:11–12). Siksi onkin tärkeää, että seurakuntalaiset osallistuvat erilaisiin opetustilaisuuksiin, joissa heitä varustetaan työhön. Jokainen voi palvella jossakin tehtävässä: ”Palvelkaa toisianne Jumalan moninaisen armon hyvinä taloudenhoitajina sillä armolahjalla, jonka kukin on saanut (1. Piet. 4:10–11).

4) Tue taloudellisesti seurakunnan työtä. Seurakunnan toiminta kotimaassa ja lähetyskentillä vaatii myös taloudellisia resursseja. Vapaakristilliset seurakunnat rahoittavat toimintansa täysin vapaaehtoisin kannatuksin. Tästä syystä jokainen seurakunnan jäsen saa palvella Jumalaa myös antamalla varoistaan mahdollisuuksiensa mukaan.

Uuden testamentin mukaan varoistaan antaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta tässäkin on hyvä muistaa Raamatun sana: ”Huomatkaa tämä, joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon niin kuin on sydämessään päättänyt, ei surkeillen eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2. Kor. 9:6–7.)

Näitä periaatteita noudattaen jokainen voi olla hyödyllinen ja hedelmää kantava seurakunnan jäsen.



null

OSASTOT
    Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
    Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
    Seurakuntien perustajille uusia verkostoja
    Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja