Saako elämästä nauttia?

Kysymys saattaa kuulosta naiivilta, mutta tarkemmin ajateltuna se on monille kristityille ongelma. Suhde maailmaan ja sen tarjoamiin iloihin on kaksijakoinen. Kristitty kokee olevansa kahden maan kansalainen. Varsinainen kotimaa on taivaassa, mutta jalat ovat vankasti maan kamaralla.
 
Lukiessamme Raamattua käsityksemme sen aikaisista ihmisistä on kapeakatseinen. Syntyy mielikuva, että ihmisillä oli kovin paljon töitä, kärsimyksiä, sairauksia ja vain vähän vapaa-aikaa. Näiden lisäksi elämään näkyi mahtuvan joka päivä kotiseurakunnan jumalanpalvelus.

Vaikeita kysymyksiä

Nykyään on paljon vapaa-aikaa, mahdollisuuksia huvitella ja matkustaa. Onko siis oikein käyttää aikaa vain itsensä iloksi? Onko oikein, että kristitty kuluttaa vapaa-aikaansa esimerkiksi kirjoja lukien, elokuvia katsellen tai hyvästä ruoasta nauttien?

Onko Raamatussa perusteluja tällaiselle elämäntyylille? Entä rahankäyttö? Kuinka paljon rahasta voi käyttää Jumalalle uhraamisen ohella itseensä? Voiko kristitty siis elää edes osaltaan samankaltaista elämää kuin jumalaton?

Ennenkin iloittiin

Raamatun mukaan juutalaisuudessa osattiin juhlia. Iloiset hääjuhlat kestivät jopa seitsemän
päivää. Myös jotkut Jumalan itsensä määräämät juhlat kestivät useita päiviä, jopa viikon. Juhlista syntyy mielikuva iloisesta elämästä nauttivista ihmisistä. Myös sapatin merkitys painottuu lepoon ja puhtaaseen olemiseen. Jumala painotti hyvin ankarasti, että sapattina pitää levätä.

On selvää, että Uusi testamentti sisältää Jumalan ilmoituksen ja pelastussuunnitelman, eikä sen rivejä ole käytetty kuvailemaan ihmisten arkielämää. Toisaalta joistakin kertomuksista, kuten Kaanaan häitä koskevasta, saa viitteitä ihmisten vapaa-ajanvietosta. Jos Raamatun kuvaukset ihmisten elämästä ovat rankkaa ja ankeaa kertomaa, se on johtunut pääasiassa köyhyydestä, ahneudesta tai Jumalan käskyjen väärin tulkitsemisesta. Jumala on kuitenkin luonut elämän ihmistä varten: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:27).

Tarkoitettu elämään

On sanottu, että lähes kaikki harhaopit alkavat siitä, että luotua elämää vähätellään tai se tuomitaan. Jumala on luonut ihmisen lopulliseksi päämääräksi ikuisen elämän, mutta sitä ennen ihminen on luotu tähän aikaan.

Tämä elämä on tarkoitettu täysillä elettäväksi eikä askeettisuutta tavoittelevaksi. Jeesuskin eli normaalia elämää jopa siinä määrin, että fariseukset ja lainopettajat halveksivat häntä. Heidän mielestään hengellisen opettajan olisi pitänyt olla askeettisempi. ”Ihmisen Poika on tullut, hän syö ja juo, ja te sanotte: ´Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä! ´” (Luuk. 7:34.)

Saarnaaja kiteyttää elämästä iloitsemisen hyvin vapauttavasti: ”Niinpä olenkin havainnut,
että on oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä, jota ihminen näkee vähinä Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla; sellainen on hänen osansa. Jumalan lahja on sekin, että hän antaa rikkautta ja omaisuutta ja sallii ihmisen käyttää sitä ja saada siitä osansa ja iloita kaiken vaivannäön keskellä” (Saarn. 5:17–18).

Ei siis ole väärin nauttia Jumalan lahjoista ja elämän kaikista hyvistä asioista. Jumala kieltää
synnin tekemisen ja varoittaa itsekkyydestä. Siksi hän onkin käskenyt, että lähimmäistä tulee rakastaa niin kuin itseään. On oikein jakaa omasta hyvinvoinnistaan, mutta lähimmäistä ei kuitenkaan käsketä rakastaa enemmän kuin itseään. Kun sen oikein ymmärtää, niin löytää tasapainon.

Jyrki Palmi

Kirjoittaja on Aikamedia Oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtaja.


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja