Katu-, teetupa- ja vankilatyö sekä muu suoraviivainen ihmisten evankeliointi on olennainen osa herätyskristittyjen identiteettiä. Yleensä evankeliumi ja Jumalan apu myös kiinnostavat niitä, joilla on suuria vaikeuksia elämässään.
Niille, jotka tulevat uskoon päihde- ja rikosmaailmasta, uskoontulo merkitsee paljon suurempaa muutosta kuin niin sanotuille siivosyntisille. Sunnuntaina uskonratkaisun tehnyt opettaja tai kirvesmies voi mennä maanantaina työpaikalleen, todistaa uskostaan ja jatkaa elämäänsä lähes entiseen tapaan samassa sosiaalisessa viitekehyksessä kuin ennenkin.
Sen sijaan päihde- ja rikosmaailmasta uskoon tullut joutuu jättämään kokonaan sen elämän, jossa on elänyt. Mitä syvemmällä henkilö siinä maailmassa on ollut, sen suurempi muutos on. Pahimmillaan hän joutuu jättämään niin ystävänsä, elinkeinonsa, harrastuksensa kuin arkiset puheenaiheensakin. Muutos on yhtä suuri kuin jos tavalliselle suomalaiselle sanottaisiin, että hänen pitää muuttaa kamelinkasvattajaksi Qatariin.
Keskeneräisyys kuuluu asiaan
Erilaiset riippuvuudet, rikokset ja vankeus rikkovat aina ihmistä hyvin kokonaisvaltaisesti. Jos henkilö aloittaa päihteiden säännöllisen käytön 13-vuotiaana, hänen kasvunsa aikuiseksi keskeytyy. Kun hän raitistuu 33-vuotiaana, hän joutuu yhtäkkiä kohtaamaan ne henkiset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset kasvuhaasteet, joihin hänen ikätoverinsa ovat saaneet totuttautua 20 vuoden ajan.
Siksi uskoon tulleiden kasvulle tulee antaa aikaa; pyhitys ja Kristuksen kaltaisuuteen kasvaminen ovat elämänpituinen prosessi. Esimerkiksi jos henkilö vapautuu päihteistä ja aggressiivisesta käyttäytymisestään, silti hänelle saattaa jäädä muita riippuvuuksia, arjen ja talouden hallinnan ongelmia, rikollisen alakulttuurin ihailua tai auktoriteettivihaa – aivan samoin kuin uskoon tulleella opettajallakin voi olla työstettävää vaikkapa ylpeytensä, muukalaisvihansa tai ahneutensa kanssa.
Jos emme pysty hyväksymään keskeneräisyyttä itsessämme ja toisissamme, tuomitsemme, loukkaannumme ja katkeroidumme helposti sekä petymme lopuksi Jumalaankin, kun asiat eivät muuttuneetkaan niin nopeasti ja yksinkertaisesti kuin luulimme.
Vankila rikkoo sisintä
Vuoden 2014 tilastojen mukaan keskimääräinen vankeusaika Suomessa on 10 kuukautta. Siksi esimerkiksi televisiosarjoissa esiintyvät vangit, jotka istuvat pitkiä tuomioita, eivät edusta ”keskivertovankia” – jos sellaista on olemassakaan.
Vankila rikkoo ihmistä siten, että vangin on omaksuttava vangin identiteetti voidakseen olla osa yhteisöä. Vankilassa vallitsevat arvot ovat hyvin erilaiset kuin muualla yhteiskunnassa. Jos kuuluu vuosikausia yhteisöön, joka arvostaa muun muassa väkivaltaa, auktoriteettivihaa ja rikoksia, se jättää väistämättä jälkensä. Vankila vaikeuttaa sopeutumista takaisin yhteiskuntaan, sillä vankilassa opituilla arvoilla ei pärjää muurien ulkopuolella. Mutta jos niitä ei sisäistä, ei pärjää muurien sisäpuolella.
Lisäksi yhteiskunnan ulkopuolelle joutuneelle ihmiselle vankila voi olla se paikka, jossa hänet hyväksytään joukkoon ja otetaan vastaan sellaisena kuin hän on. Siellä on mahdollisuus kokea jonkinlaista veljeyttä ja toveruutta, vaikka todellisuudessa nekin ovat vain kauppatavaraa.
Jotkut vangit omaksuvat tämän kulttuurin niin vahvasti, että he eivät pääse siitä lainkaan eroon. He pärjäävät vankilassa mutta eivät sen ulkopuolella. Näin on käynyt niille uskoon tulleille vangeille, jotka kohta vapauduttuaan palaavat takaisin vankilaan. Niissä tilanteissa on hyvä muistaa, että niin kauan kuin Jeesukseen turvautunut ihminen ei kiellä Jeesusta, meidän ei tule kyseenalaistaa hänen pelastustaan, vaikka elämänhallinta ei olisikaan kunnossa.
Arvot ovat päälaellaan
Vankien sisäisessä hierarkiassa rikokset määrittävät vangin aseman. Mitä useammin ja pidempään olet ollut vankilassa, sitä arvostetumpi siellä olet; eli mitä rikkinäisempi olet, sitä korkeammalle nouset. Hierarkian huipulla ovat henki-, väkivalta- ja huumausainerikoksia tehneet ja alimpana seksuaalirikolliset, joita kaikkien kuuluu halveksua ja jotka ovat avointa riistaa kaikille. Tämä järkyttävä hierarkia perustuu väkivaltaan ja alistamiseen sekä tarpeeseen osoittaa, että joku on vielä huonompi kuin minä. Surullista on, että tämä sama rikkinäinen arvomaailma näkyy myös seurakunnissa, sillä usein nostamme näkyvimmille paikoille juuri ne, jotka ovat tulleet uskoon hierarkian huipulta. Näin jopa vahvistamme sitä identiteettiä, josta näiden ihmisten pitäisi päästä eroon.
Perinteisesti vankilatyötä on tehty vankilassa, ja hyvä niin, koska vankila on hyvä paikka miettiä selvin päin oman elämän suuntaa. Joka vuosi noin 300 vankia tekeekin uskonratkaisun, mutta heistä vain harva löytää tiensä seurakuntaan. Siksi uskovien olisi hyvä ymmärtää, että tehdäkseen vankilatyötä ei tarvitse mennä vankilaan. Vankilakulttuurin sisäistänyt ihminen tarvitsee tukea nimenomaan vapautuessaan vankilasta.
Aivan samoin kuin Qatariin olisi helpompi lähteä kamelinkasvattajaksi, jos joku olisi ottamassa vastaan ja opastamassa uuden kielen, kulttuurin ja ammatin omaksumisessa, myös vangin on helpompi palata yhteiskuntaan, jos hänellä on opastajia. Ellei tukea ole saatavilla, on suuri houkutus palata takaisin entiseen elämään.
Vankilatausta ei ole perusteltu syy vieroksua, väheksyä tai nostaa ihmistä esille seurakunnassa. Vankilassa ollut ihminen kaipaa ihan tavallista arkista elämää, kuten kaikki muutkin. Suomessa suuri osa rikoksista tehdään päihtyneenä. Rikoksen tehneet ovat selvin päin aivan samalla viivalla muiden kanssa: he kaipaavat ystäviä, työtä, rakkautta, kärsivällisyyttä, hyväksyntää ja merkitystä elämälleen.
Toiset meistä tarvitsevat enemmän tukea, toiset vähemmän – ja eri elämänalueilla. Kun tuemme toisiamme, toteutuu Paavalin kehotus: ”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa.” (Ef. 4:1–2.)
Sakari PIhlaja, Vesa Rautasaari ja Risto Huttunen
Sakari Pihlaja on toiminut 30 vuotta vankilalähettinä sekä 25 vuotta ammatillisena päihdetyöntekijänä kristillisissä järjestöissä ja vankiloissa.
Vesa Rautasaari on Suomen helluntaiseurakuntien vankilatyön yhteyshenkilö
Risto Huttunen työskentelee päihdekuntoutusohjaajana Jyväskylän Kan-kodilla, joka on erikoistunut vankien päihdekuntoutukseen
Mikä riippuvuus?
RIIPPUVUUS eli addiktio tulee latinankielisestä sanasta addicus, joka tarkoittaa jonkin valtaan joutunutta, esimerkiksi velkaorjaa. Aineisiin liittyviä riippuvuuksia ovat muun muassa alkoholi-, huume- ja lääkeriippuvuus. Toiminnallisia riippuvuuksia ovat puolestaan esimerkiksi työnarkomania, seksi- ja peliriippuvuus sekä ostelu. Muita riippuvuuksia voivat olla muun muassa ahdasmielinen uskonnollisuus, ihmissuhderiippuvuudet ja omistamisen pakko.
Lähde: Katto, T. 2016. Riippuvuudet-luentomateriaali.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...