Keskiviikko 18. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Erkki, Eero, Eerikki, Eerik, Erik, Jerker, Erika

Palvele levosta käsin! –  Jeesuksen lupaamalla yltäkylläisellä elämällä ja voimaantumisella on paljon yhteistä

"Elämässään tai palvelutehtävässään uupuneen on sallittua pysähtyä pohtimaan omaa hyvinvointiaan. Mistä väsymys kertoo?", Elina Rautio kirjoittaa.
"Elämässään tai palvelutehtävässään uupuneen on sallittua pysähtyä pohtimaan omaa hyvinvointiaan. Mistä väsymys kertoo?", Elina Rautio kirjoittaa.

Elina Rautio 

”Uuvuttaa. Mikään ei innosta. Tunnen itseni tarpeettomaksi marionetiksi, jonka tekemisillä ei ole mitään vaikutusta muihin ihmisiin. Silti täytyy vain painaa eteenpäin, koska evankeliumilla on kiire.” 

Menneinä vuosikymmeninä oli kunniakasta palvella Jumalaa yli voimiensa – omasta ja perheen hyvinvoinnista välittämättä. Lukemattomat loppuunpalamiset, rikkoutuneet ihmissuhteet ja elämän haaksirikot ovat kuitenkin tervehdyttäneet vapaakristillistä kulttuuria. Nykyisin ymmärretään Jeesuksen antaman tärkeimmän käskyn kolmaskin ulottuvuus: oman itsensä rakastaminen lähimmäisen ja Jumalan rakastamisen ohella.1 

Siksi elämässään tai palvelutehtävässään uupuneen on sallittua pysähtyä pohtimaan omaa hyvinvointiaan. Mistä väsymys kertoo? Kuinka saisin stressikierteen katkeamaan? Mitä sanottavaa Jeesuksella olisi tilanteestani? 

 

Kutsuttu täyteen elämään 

Yksi tapa tutkia omaa tilaa on tutustua voimaantumisen käsitteeseen, jota käytetään puhuttaessa yksilöiden tai yhteisöjen hyvinvoinnista. Tarkemmin määriteltynä voimaantuminen on luovuutta ja vaikutusmahdollisuuksia lisäävä muutosprosessi, jossa yksilö tai yhteisö saa voimaa, energiaa ja voimavaroja. Sitä voidaan verrata jopa kahleista vapautumiseen ja sen myötä toimintakyvyn lisääntymiseen. Amerikkalainen kasvatustieteen professori Mike Milstein määrittelee voimaantuneen ihmisen loppuun palaneen ihmisen täydelliseksi vastakohdaksi: henkilöksi, jonka energia ja elämänilo tarttuvat myös toisiin ihmisiin.

 

 

     Saatamme harhautua rakentamaan omaa valtakuntaamme.

 

Nämä voimaantumisen määritelmät ovat yllättävän lähellä yltäkylläisen elämän käsitettä, josta Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumissa: ”Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”2 

Jakeessa käytetty elämä–sana viittaa Uuden testamentin alkukielen kreikan mukaan ylösnousemuksen jälkeisen elämän lisäksi elämään tässä ajassa. Se merkitsee vireää ja elinvoimaista olotilaa, elämän täyteyttä sekä todellista, aktiivista, tarmokasta, aitoa ja siunattua, Jumalalle omistettua elämää. 

Kuulostaako tutulta? 

 

Pohjavireenä elinvoima 

Kun Jeesus aloitti palvelutehtävänsä, hän julisti sanomaa ihmisten lähelle tulleesta Jumalan valtakunnasta.3 Hän ei kutsunut ihmisiä pelkästään ikuiseen kotiin taivaaseen vaan elämään hänen valtakuntansa todellisuutta jo täällä maan päällä. 

Jeesus paheksui fariseuksia ja lainopettajia, jotka ”köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi”.4 Sen sijaan hän sanoi antavansa seuraajilleen taakan kantamista helpottavan ”ikeen” ja kuorman, joka on kevyt.5 Hän kutsui omiaan elämään, jonka pohjavireenä on voimaantuneisuus. 

Syntiinlankeemuksen vuoksi jokaisen elämään kuuluu koettelemuksia ja raskaita vaiheita, omista itsekkäistä päämääristä luopumista ja Kristuksen kärsimykseen osallistumista. Kuitenkaan kärsimyksen ja kivun ei tarvitse määritellä olemistamme. 

Jeesus syntyi ihmiseksi, jotta synnin ja lain kahleissa olevat saisivat vapauden. Hän tuli antamaan voimaa voimattomille, toivoa toivottomille ja iloa elämänilonsa menettäneille. Ennen taivaaseenastumistaan Jeesus myös lupasi lähettää Pyhän Hengen voimaksemme.6 

 

Voima tehtävien mukaan 

Kun Pyhä Henki on tukenamme voimaantumisen tiellä, voimme kokea yltäkylläisyyttä myös elämän epätäydellisyyden ja haasteiden keskellä. Uuden testamentin opetukset osoittavat, että Pyhä Henki varustaa Jumalan lapsia palveluun hyvin yksilöllisin lahjoin – ja tehtäviin tarvittavin voimin. 

Paavali kertoo Galatalaiskirjeessä Jumalan antaneen Pietarille voiman toimia juutalaisten apostolina ja hänelle itselleen voiman toimia muiden kansojen keskuudessa.7 Ensimmäisessä Timoteuskirjeessä Paavali kiittää Jumalaa saamastaan voimasta kutsumuksensa toteuttamiseen.8 Toisessa kirjeessä hän kehottaa Timoteustakin virittämään armolahjansa palavaksi ja kärsimään vaivaa sen voiman mukaan, jonka Jumala antaa.9 

Jumala ei siis kutsu meitä ponnistelemaan yli voimiemme. Hän varustaa meidät kaikkeen siihen, mihin hän meitä kutsuu. Tai toisin sanoen: jos olemme siellä, missä Jumala haluaa meidän olevan, voimme luottaa saavamme kaiken tarvitsemamme voiman ja huolenpidon. 

Jos siis elämä tai palvelutehtävä tuntuu liian uuvuttavalta, joskus syy voi löytyä siitä, että yritämme tehdä asioita, joihin meitä ei ole kutsuttu. Edesmennyt baptistipastori F. B. Meyer kiteyttää periaatteen kirjassaan The Secret of Guidance (Johdatuksen salaisuus; Bethany Fellowship 1978) Israelin kansan erämaavaelluksen käsittein: ”Mannaa sataa vain siellä, missä kohoaa pilvipatsas.” 

”Pilvipatsaan” alta eksyminen voi johtua esimerkiksi fokuksen tai itsetuntemuksen puutteesta, miellyttämisen halusta tai yrityksestä vastata kaikkiin maailman tarpeisiin. Saatamme myös harhautua rakentamaan omaa valtakuntaamme Jumalan valtakunnan sijaan ja pyytämään Jumalan siunausta ja voimaa itse määrittelemiimme tehtäviin. Silloin on syytä pysähtyä pohtimaan omia motiiveja ja anoa johdatusta, jonka Jumala on luvannut jokaiselle rukoillen kulkevalle.10 

 

Koko luomakunta lepää 

Joskus uupumisemme syy ei ole laadussa vaan määrässä. Emme halua tai uskalla levätä, koska ehkä ajattelemme lepäämisen olevan itsekästä tai toisarvoista. ”Paholainenkaan ei lepää”, entinen saarnamies perusteli tehokkuuttaan.

 

 

Säännöllinen lepo kuuluu siis ihmisen kutsumukseen.

 

 

Saarnamiehelle – ja muille suorittajille – on edelleen paras neuvo vaihtaa esikuvaa. Kun seuraamme Jeesuksen maanpäällistä elämää evankeliumeissa, näemme, että myös mestarimme lepäsi. Hän vetäytyi yksinäisyyteen ja rukoukseen erityisesti aikoina, jolloin suosio oli suurimmillaan.11 Jos siis Jumalan poika tarvitsi lepoa, vielä enemmän sitä tarvitsevat hänen seuraajansa. 

Lepäämisen välttämättömyydestä puhuvat myös Raamatun alkusivut sekä Jumalan ilmoitus luomakunnassaan. Koko luomakunta on nimittäin rakennettu siten, että lepo on välttämätön osa kasvuprosessia ja hedelmän kantamista. Eliökunta, kasvillisuus ja maaperä tarvitsevat välillä karsimista ja tyhjäkäyntiä. 

Joskus luonnossa on ajanjaksoja, jolloin näyttää siltä, ettei tapahdu mitään. Kuitenkin talven jälkeen puuhun ilmestyy taas vihreitä lehtiä ja maasta pilkistää uusi, kaunis verso. Tuhkaksi poltetusta maasta korjataan jälleen satoa, ja kauan paikallaan olleesta kotelosta kuoriutuu perhonen. 

Kun Jumala loi ihmisen, tämän ensimmäinen päivä oli lepopäivä. Näin Jumala osoitti levon olevan työn tekemisen lähtökohta: meidän tulee tehdä työtä levosta käsin, ei levätä tekemästämme työstä. Tuona seitsemäntenä päivänä lepäsi myös itse Jumala ja asetti näin mallin levon ja työn rytmistä.12 

 

Teenkö oikeita asioita? 

Säännöllinen lepo kuuluu siis ihmisen kutsumukseen aivan samalla tavalla kuin työn tekeminen. Tästä muistuttaa myös se, että lepopäivä – ja sen pyhittäminen Jumalalle – pääsi Jumalan ”kymmenen kärkeen” eli Israelin kansan elämän ylimmiksi ohjeiksi annettujen kymmenen käskyn joukkoon.13 

Ihminen on luotu unen ja valveen sekä levon ja työn rytmiin, joten ilman tuon ”käyttöohjeen” noudattamista hän menee epäkuntoon. Ihmisen ”polttoaine”, kuten ravinnosta ja unesta saatava energia, kuluu käytettäessä. Siksi on välttämätöntä huolehtia riittävästä levosta. 

Lomaa tai rentouttavaa vapaa-aikaa suunniteltaessa kannattaakin pohtia, mitkä ovat itselle parhaita latautumistapoja. Mitkä harrastukset ja kiinnostuksen kohteet tuovat minulle iloa ja voimia? Lataudunko luonnossa vai kulttuuririennoissa, yksin vai seurassa? Kaipaanko ohjelmaa vai mahdollisimman tyhjää kalenteria? 

Ja vielä ne kaikista tärkeimmät kysymykset: Teenkö oikeita asioita? Olenko päätynyt rakentamaan omaa valtakuntaani Jumalan valtakunnan sijaan? Tai yritänkö tehdä enemmän kuin mihin Jumala on antanut minulle voimaa?

 

 

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja ja kasvatustieteen tohtori, joka harrastaa käytännöllistä teologiaa.

 

Viitteet: 

1) Matt. 22:36–40. 2) Joh. 10:10. 3) Matt. 4:17; Mark. 1:15; Luuk. 10:11. 4) Matt. 23:4. 5) Matt. 11:30. 6) Ap. t. 1:8. 7) Gal. 2:8. 8) 1. Tim. 1:12. 9) 2. Tim. 1:6–8. 10) Jer. 31:9. 11) Matt. 14:13, 23; Mark. 1:35, 6:31–32. 12) 1. Moos. 1:31, 2:1–3. 13) 2. Moos. 20:8

 

 


Mikä syö sisäistä voimaa? 

Kasvatustieteen tohtori Juha Siitonen on suomalaisen voimaantumistutkimuksen uranuurtajia. Hän tiivistää väitöskirjassaan Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua (Oulun yliopisto 1999) yksilön voimaantumisen sisäiseksi voimantunteeksi – voimavaroja ja luovuutta vapauttavaksi tunnetilaksi. Sitä ei saavuteta pelkästään levolla ja ”voimaannuttavilla” harrastuksilla, vaan se edellyttää sisäistä muutosta. 

Vaikka voimaantuminen on sosiaalinen prosessi, se lähtee liikkeelle ihmisestä itsestään. Siitosen mukaan yksilön voimaantumiseen vaikuttavat muun muassa tunnetekijät, elämän päämäärät sekä ihmisen uskomukset omista kyvyistään ja toimintamahdollisuuksistaan ympäristössään. 

Kadonneiden voimavarojen lähteet voivat löytyä työstämällä näitä osa-alueita. Uupuneen ihmisen kannattaakin pohtia, onko hän omaksunut joitakin elinvoimaa imeviä uskomuksia itsestään tai ympäristöstään. 

Kuka olen? Miten näen oman arvoni ja kyvykkyyteni? Pystynkö vaikuttamaan elämääni ja ympäristööni? Rohkaiseeko ympäristöni minua toimimaan? Entä millaisina näen tulevaisuuteni ja mahdollisuuteni vaikuttaa siihen? Millaisia innostavia päämääriä elämässäni on? 

Kun näihin kysymyksiin alkaa löytyä tyydyttäviä vastauksia, voimaantumisen osa-alueet pääsevät vahvistumaan. Ne vahvistavat myös toisiaan, ja syntyy myönteinen voimaantumisen kierre. 

Voimaantumisteoriat osoittavat, että elinvoimainen elämä koostuu terveistä suhteista. Hyvät suhteet itseemme, läheisiimme ja kestävien elämän päämäärien antajaan, Jumalaan, ovatkin avaimia voimaantumiseen. 

Nämä suhteet vaikuttavat myös toisiinsa: Ilman Jumalan ja toisten ihmisten rakkautta emme voi kokea itseämme arvokkaiksi. Ilman tervettä minäkuvaa ja omasta hyvinvoinnista huolehtimista emme kykene rakastamaan toisia. 

Siten voimaantumisessa on kyse prosessista, jossa kasvamme yhä enemmän sellaisiksi ihmisiksi, joiksi Jumala on meidät luonut – ja Jumalan tarkoittamaan suhteeseen hänen kanssaan ja toisten ihmisten kanssa. 

 

 

Millainen on voimaannuttava yhteisö? 

Toinen ihminen ei voi voimaannuttaa toista. Kuitenkin yhteisö voi edistää jäsentensä voimaantumista toimintatavoillaan. Tällaisia ovat muun muassa 

1. kulttuuri, jossa keskitytään ihmisten vahvuuksiin sekä innostetaan kasvamaan ja näkemään yksilöt osana yhteistä tehtävää 

2. rakenne, jossa on monipuolisia, yksilöille mielekkäitä osallistumismahdollisuuksia 

3. ilmapiiri, jossa painotetaan vertaisuutta ja yhteenkuuluvuutta 

4. jaettu johtajuus, jota leimaavat innostus, sosiaalinen ja organisatorinen kyvykkyys sekä sitoutuminen niin yksilöihin kuin yhteisöön. 

 

Maton & Salem: Organizational characteristics of empowering community settings. American Journal of Community Psychology 23 (5), 1995.



UUTISET