Opetus: Pidä kiinni uskosta!

Marko Halttunen 

Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: ’Vanhurskas on elävä uskosta.’”1 

Niin kuin uskonpuhdistaja Martti Lutherin sanotaan löytäneen tästä tekstistä uskon vanhurskauden periaatteen ”tornikokemuksenaan”, myös Habakuk sai saman tunnuslauseen, kun hän asettui omalle vartiopaikalleen torniin kuullakseen, mitä Jumala puhuisi hänelle epäoikeudenmukaisen maailmantilanteen keskellä.2 Tuo lause oli olennainen osa Habakukin saamaa näkyä, joka hänen tuli kirjoittaa – kuin banderollina – ”selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessakin lukea”.3 

Tässä artikkelissa katsotaan Habakukin tunnuslausetta kirjan historiallisessa viitekehyksessä. Kainalojutussa sitä sovelletaan myös Uuden testamentin opetukseen ja omaan aikaamme. 

Habakuk valittaa väkivaltaa 

Habakukin kirja koostuu mielenkiintoisesti profeetan ja Jumalan välisestä vuorokeskustelusta, joka on hyvin intensiivinen. Profeetta vuodattaa sydämensä Jumalalle raastavan valituksen muodossa: 

”Kuinka kauan, Herra, minun täytyy huutaa apua, etkä sinä kuule, huutaa sinulle: ’Väkivaltaa!’ etkä sinä pelasta? Miksi annat minun nähdä vääryyttä? Miksi katselet vaiti pahantekoa? Edessäni on hävitystä ja väkivaltaa. On syntynyt riita, on noussut vihanpito. Sen tähden laki on menettänyt merkityksensä eikä oikeus milloinkaan toteudu. Jumalaton saartaa vanhurskasta, sen tähden oikeus vääristyy.”4 

Joidenkin tutkijoiden mukaan Habakuk vaikutti kuningas Manassen aikana, jolloin kansakunnan moraali oli vajonnut pohjalukemiin ja sen seurauksena väkivalta noussut huippuunsa.5 Kuningasten kirjoissa todetaan järkyttävästi, kuinka ”Manasse vuodatti myös sangen paljon viatonta verta, niin että hän sillä täytti Jerusalemin ääriään myöten”.6 Ei ihme, että Habakuk huusi: Kuinka kauan minun täytyy parkua väkivaltaa! Miten Jumala voi välinpitämättömästi vain katsoa tällaista hulluutta? 

Jumala vastaa valitukseen 

Jumala vastaa Habakukin valitukseen, mutta ei ollenkaan odotetulla tavalla. Habakuk ehkä toivoi, että jokin hengellinen herätys pyyhkäisisi pahuuden ja epäoikeudenmukaisuuden pois kansan keskeltä. Olihan sellaista nähty Manassen isän, kuningas Hiskian aikana.7 

Jumala sanoikin tuovansa maahan kaldealaiset (babylonialaiset)8, jotka pistäisivät kansan polvilleen. Maailmanpolitiikassa oli tapahtumassa suuria murroksia. Historiallinen Assyrian suurvalta oli tulossa tiensä päähän; sen pääkaupunki Ninive tuhoutui 612 eKr. Babylon oli nousemassa maailmanmahdiksi, joka pian kukistaisi myös Egyptin suurvallan Karkemiin taistelussa 605 eKr. Pieni Juuda ei olisi enää kuin suupala tälle vallanhimoiselle jättiläiselle. 

”Katsokaa kansoja, katsokaa, kauhistukaa ja ihmetelkää, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin. Sillä katso, minä panen liikkeelle kaldealaiset, tuiman ja rajun kansan, joka kulkee laajalti maassa ottaakseen omakseen asuinsijat, jotka eivät sille kuulu.” 

”Se on kauhea ja pelottava kansa, joka määrää itse oikeutensa ja valtansa. Sen hevoset ovat panttereita nopeammat, ne ovat ahnaampia kuin sudet illoin. Sen ratsut kiitävät, kaukaa tulevat sen ratsumiehet. Niin kuin kotka se syöksyy syömään saalistaan. Sen koko joukko tulee väkivallan tekoon, he kulkevat vääjäämättä eteenpäin. He kokoavat vankeja kuin hiekkaa. Kuninkaita se kansa pitää pilkkanaan, ruhtinaat ovat sille naurun aihe. Se nauraa kaikille linnoituksille, kasaa maata valliksi ja valloittaa ne. Sitten se kiitää eteenpäin kuin tuuli mutta joutuu syynalaiseksi. Sen jumalana on oma voima.”9 

Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin joukot olivatkin pian Jerusalemin porteilla. Jo samana vuonna 605 eKr. ensimmäiset pakkosiirtolaiset vietiin Babyloniaan, noin kahdeksan vuotta myöhemmin vietiin seuraava erä ja siitä noin kymmenen vuotta myöhemmin lyötiin ikään kuin viimeinen naula arkkuun: Jerusalem hävitettiin. 

Habakukin oli hyvin vaikea niellä Jumalan vastausta. Hän ei voinut käsittää, miksi hänen omaa kansaansa vielä pahempi ja julmempi pakanakansa saisi käydä hävityssotaansa ilman rangaistusta. 

”Sinun silmäsi ovat puhtaat, sinä et voi katsoa pahaa etkä vaieten katsella vääryyttä. Minkä tähden sinä katselet vaieten petollisia, kun jumalaton nielee hurskaampansa?”10 

Niinpä Habakuk jatkaa valitustaan ja jää ikään kuin odottamaan uutta vastausta Jumalalta.  

”Minä seison vartiopaikallani, asetun torniin ja tähystän nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän vastaa valitukseeni.”11 

Kirjoita näky! 

Habakukin odotus palkitaan. Hän saa oman ”tornikokemuksensa”. 

”Herra vastasi minulle näillä sanoilla: ’Kirjoita näky ja piirrä se selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessakin lukea. Näky odottaa vielä aikaansa ja rientää päämääräänsä eikä petä. Jos se viipyy, odota sitä, sillä varmasti se toteutuu eikä myöhästy. Mitä tulee tuohon kopeaan kansaan, sen sielu ei ole vilpitön. Mutta vanhurskas on elävä uskostaan.’”12 

Toisin sanoen: olipa kansallinen tai kansainvälinen tilanne kuinka kaoottinen tahansa, pidä kiinni uskosta olosuhteista riippumatta. Vanhurskas elää uskosta. 

Vanhurskas-sana tarkoittaa oikeamielistä. Kun vanhurskas elää oikeamielistä elämää, hän uskoo myös siihen, että lopulta oikeudenmukaisuus voittaa ja paha saa palkkansa. 

On huomionarvoista, että Habakukin näkyä seuraa heti voimakas kuvaus Babyloniasta ja sen tulevasta tuomiosta. Luvussa 2 esitetään viisi voi-huutoa13 tälle oman voimansa tunnossa kylpevälle, ylpeälle kansalle. Voi-huudot tuomitsevat Babylonian 1) vallanhimon, 2) ylpeyden, 3) epäoikeudenmukaisuuden, 4) väkivaltaisuuden ja 5) epäjumalanpalveluksen. Babylonia jumaloi etenkin omaa sotavoimaansa14. 

Voi-huudot myös toteutuivat. Noin 65 vuotta myöhemmin Babylonin suurvalta sortui. Maailman valtarakenteet, olivatpa ne sotilaallisestikin kuinka ylivoimaisia tahansa, eivät ole pysyviä. Jossain vaiheessa ne alkavat huojua ja lopulta romahtaa. Niin kävi viime vuosisadalla muun muassa natsi-Saksalle ja Neuvostoliitolle. Niin tulee käymään myös tämän päivän suurvalloille. 

Luvussa 3 Jumalan tuomion kuvaus15 näyttää tutkijoiden mukaan nousevan universaalille tasolle, joka tuo mieleen Ilmestyskirjan näyn Babylonian tuhosta16. 

Babylon on myös vertauskuva ihmisen itseriittoisesta ylpeydestä ja halusta rakentaa sivilisaatio oman viisauden ja voiman varaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan Baabelin tornista Ilmestyskirjan Babyloniaan asti. Kaldean Uurista lähti liikkeelle kaksi päinvastaista ideologista linjaa: babylonialainen epäuskon ja ylpeyden linja ja aabrahamilainen nöyrä uskon linja, joka julistaa: ”Vanhurskas on elävä uskosta!” 

Valitus päättyy ylistykseen 

Saatuaan Jumalan vastauksen Habakukin valitusvirsi muuttuu ylistyslauluksi. Laulu kuvailee ensin varsin graafisesti sodan hävitystä ja sen tuomaa ruokakriisiä mutta ilmaisee sitten vahvan luottamuksen Jumalan antamaan voimaan ja hänen lopullisen voittoonsa. 

”Viikunapuu ei tule kukkaan, eikä viiniköynnöksistä tule satoa, öljypuun sato pettää, eivätkä pengerpellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä navetoissa ole karjaa. Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen pelastukseni Jumalassa. Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee jalkani peuran jalkojen kaltaisiksi ja kuljettaa minua kukkuloillani.”17 

Kun tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin toiveikkaita tänäänkään – Euroopassa on sota ja ruoka- ja energiakriisikin uhkaa –, on kristittyjen tärkeää pitää kiinni uskostaan. Herrassa on edelleen voimamme. 

Kirjoittaja on Ison Kirjan konferenssikeskuksen johtaja (MTh). 

Viitteet: 1) Room. 1:16,17. 2) Hab. 2:1–4. 3) Hab. 2:2. 4) Hab. 1:2-4. 5) Vrt. Hab. 1:5 ja 2. Kun. 21:10–11. 6) 2. Kun. 21:16. 7) 2. Kun. 18. 8) Hab. 1:6. 9) Hab. 1:5–11. 10) Hab. 1:13, 14. 11) Hab. 2:1. 12) Hab. 2:2–4. 13) Hab. 2:6, 9, 12, 15, 19. 14) Hab. 1:11. 15) Hab. 3:3–12. 16) Ilm. 18. 17) Hab. 3:17–19. 18) Room. 1:16. 19) Room. 1:18–32. 20) Room. 1:29–31. 21) Hep. 10:35–39. 22) Hab. 3:2. 23) Hab. 2:14. 

Habakuk, Uusi testamentti ja me 

Kun Paavali lainaa Habakukin näkyä kirjoittaessaan roomalaisille: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta”18, maailmapolitiikan supervaltana oli silloin rautaisella kourallaan hallinnut Rooma. 

Habakukin tavoin myös Paavali ”huutaa” oman aikansa vääryyttä vastaan. Roomalaiskirjeen kuuluisa ensimmäinen luku sisältää synkin värein piirretyn kuvan Rooman imperiumista, jota Paavali tarkastelee useammasta näkökulmasta.19 

Ideologisesti: Näkymättömän Jumalan ilmoitus (luonnossa) on korvattu näkyvien epäjumalien palvonnalla. Ihmiset ovat kunnioittaneet ”luotua enemmän kuin Luojaa”. 

Eettisesti: Se, mitä luonnostaan on pidetty selvänä, on tullut epäselväksi erityisesti seksuaalisuuden alueella. Ranskalaisen tiedemiehen ja ajattelijan Blaise Pascalin (1623–63) sanoin: Ne, jotka elävät irstaudessa (dérèglement), sanovat niille, jotka elävät järjestyksessä (ordre), että nämä etääntyvät luonnosta, kun taas he seuraavat sitä – kuten ne, jotka ovat lähteneet laivaan, sanovat rannalle jääneille, että nämä pakenevat! 

Sosiaalisesti: Paavali lataa tässä harvinaisen kovaa tekstiä: ”He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta.”20 

Tällaisessa ympäristössä Paavali julistaa evankeliumia ja nostaa sen Habakukin näyn kaltaiseksi banderolliksi: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima –– niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta.” Uskon kautta Kristukseen, joka kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta on voittanut pahan, epäoikeudenmukaisuuden ja kuoleman vallan, uskova saa voiman elää oikeamielistä, Jumalan tahdon mukaista elämää. 

Myös Heprealaiskirjeen kirjoittaja lainaa Habakukin tunnuslausetta ja haastaa uskovia pysymään kestävinä myös vainon keskellä: 

”Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, jonka palkka on suuri, sillä te tarvitsette kestävyyttä, että täyttäisitte Jumalan tahdon ja saisitte sen, mikä on luvattu. Vielä vähän aikaa, aivan vähän, niin saapuu se, joka on tuleva, eikä hän viivyttele. Minun vanhurskaani elää uskosta, mutta jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielly häneen. Me emme ole kuitenkaan niitä, jotka vetäytyvät pois ja joutuvat kadotukseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.”21 

Uskovana nyky-Suomessa 

Mekin elämme yhteiskunnassa, joka näyttää olevan kääntämässä selkänsä, ei ainoastaan Jumalan yleiselle ilmoitukselle (luonnossa) vaan myös erityiselle ilmoitukselle (Raamatussa/ Kristuksessa).  

Suomen ja Reformaation juhlavuonna 2017 kansanedustaja Antero Laukkasen aloitteesta järjestettiin kansallinen rukousaamiainen teemalla Kenelle Suomi kuuluu – vallitsevat arvot ja niiden juuret. Tilaisuudessa tulevaisuustutkija, tri Jari Metsämuuronen arvioi, että nykymenolla perinteiset kristilliset arvot tulevat, elleivät häviämään, ainakin heikkenemään merkittävästi tulevina vuosina. Kuluneiden viiden vuoden aikana Roomalaiskirjeen luvusta 1 on tullut kiistelty teksti, sukupuolineutraali avioliittolaki on tullut voimaan ja viimeksi juhannusviikolla 2022 eduskunta hyväksyi uuden vanhemmuuslain, jonka mukaan Laukkasen sanoin ”nainen voi olla isä ja mies voi olla äiti”. 

Tärkeämpää kuitenkin kuin vallitsevien olosuhteiden valittaminen on Habakukin kaltainen rukous kansan puolesta: 

”Herra, minä olen kuullut sinulta sanoman, ja minä pelkään, Herra. Herätä tekosi eloon jo aikaisemmin, tee se jo kesken vuotten tunnetuksi. Muista laupeuttasi, vaikka vihastut.”22 

Niin kuin Habakuk odotti herätystä ”jo kesken vuotten”, mekin voimme rukoilla Jumalan tekojen eloon heräämistä oman aikamme keskellä odottaessamme myös Habakukin näyn loppuhuipennusta, jolloin ”maa on oleva täynnä Herran kunnian tuntemista, niin kuin vedet peittävät meren”.23 Tässä odotuksessa tarvitsemme kestävyyttä. Siksi vanhurskas on elävä uskosta. 

(MH)