Maanantai 25. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Sointu, Yvonne

Olemme tottuneet ajattelemaan Jumalan sanan totuutta lähinnä opillisestä näkökulmasta – Sanassa on kuitenkin ravitseva voima

Jumala odotti kansaansa Siinainvuorella. Siksi Elimin keitaalle ei voitu jäädä nauttimaan Jumalan puheesta ja kunnioittamaan Jumalan tekoja Israelin historiassa. Uskova ei voi pysähtyä lepäämään menneisyydessä tapahtuneiden Jumalan huolenpidon osoitusten varaan. Hän saa iloita ja kiittää niistä, mutta Jumala kutsuu aina eteenpäin, jatkamaan matkaa.

Niin israelilaistenkin matkan täytyi jatkaa. Heidän edessään ei ollut helppo tie, sillä ainoa mahdollisuus kulkea Elimin keitaalta Siioninvuorelle johti Siinain erämaan halki. Turvallinen keidas oli jätettävä taakse ja askeleet suunnattava jälleen erämaahan, jotta sieluissa kaikuva Jumalan kutsu hänen luokseen voisi saada täyttymyksen. 

 

Nälkä erämaassa 

Erämaassa on aina ongelmia: Siellä ei ole kaikkea riittävästi. Siellä ruokapöytä ei odota notkuvana, ei edes katettuna. Siellä avain riittävään ravintoon on usko, ja juuri sitä israelilaisilla ei vieläkään ollut. Sydän, joka on saanut mahdollisuuden vapautua katkeruudesta, ei välttämättä ole täyttynyt uskolla.

 

 

     Jumalan sana tuo elinvoimaa ja hengellistä terveyttä.

 

Ongelmien kohdatessa usko kääntyy turvautumaan Jumalaan, kun taas epäusko alkaa etsiä syyllisiä. Kun ruokavarastot alkoivat huveta, epäuskoisten silmissä johtajat olivat syntipukkeja. Mooses ja Aaron joutuivat syytösten keskipisteiksi. Epäuskolla on taipumus värjätä menneisyys ruusunpunaiseksi: ”–– olimme lihapatojen äärellä ja saimme ruokaa kylliksemme.” Tulevaisuudessa taas ei näy valonsäteitä: ”Mutta te olette tuoneet meidät tänne autiomaahan tappaaksenne nälkään kaikki nämä ihmiset!”1 

Epäusko on etäisyyttä Jumalan ja ihmisen sydämen välillä. Vain sydän, joka tuntee Jumalan, voi täyttyä uskolla. Vain ihminen, joka on nähnyt Jumalan pohjattoman hyvyyden, voi kaikissa elämänsä olosuhteissa antaa oikeutensa ja tulevaisuutensa Jumalan käsiin – silloinkin, kun mitään ei ole riittävästi. 

 

Kahdenlaista ruokaa 

Kun Jumala vei kansansa erämaahan, hän oli jo valmistanut sille riittävästi ruokaa. Hän tiesi, mitä aikoisi tehdä. Hänelle ruoan loppuminen ei ollut yllätys. Hän ei ilmestynyt aikaisemmin, koska hän tarjosi uskolle mahdollisuutta syttyä. Hän janosi nähdä, että hänen kansansa nousisi tasolle, jossa ongelmia pidetään Jumalan ilmestymisen ennusmerkkeinä ja jossa vaikeudet sytyttävät sydämiä uskomaan. 

Kun kansa nousi johtajiaan vastaan, johtajien tehtävänä ei ollut puolustautua vaan julistaa kansalle Jumalan lupaus. Syntyneen myrskyn keskellä Mooses ja Aaron seisoivat lujina ja ottivat vastaan Jumalan ilmoituksen. Heissä oli samaa johtajuutta, jota Jeesus osoitti noustessaan seisomaan myrskyyn joutuneessa veneessä. 

Jumalan antama sanoma sisälsi lupauksen ruoasta mutta myös ohjeet sen keräämiseen. Jokaisena päivänä saisi kerätä vain sen päivän tarpeet, ja sapattina ei saisi kerätä ollenkaan. Jo seuraavana aamuna kansalla olisi taivaasta tullutta leipää, ja jo sitä ennen tarjolle laitettaisiin lintujen lihaa. 

Jumala antoi kansalleen siis kahdenlaista ruokaa. Hän halusi näyttää, että ihminen voi itse valita, mitä hän syö. Ne, jotka nurisivat ja kapinoivat, antavat käytännössä lihan ravintoa lihalleen eli turmeltuneelle luonnolleen. Ne, jotka uskossa turvautuvat Jumalaansa, saavat taivaasta tullutta ravintoa, joka ruokkii heidän henkeään ja vahvistaa sitä. Monet söivät molemmista kattauksista, ravitsivat sekä turmeltunutta luontoaan että henkeään. 

Sama kahden ruoan kaipaus toistui Israelin kansan lähdettyä aikanaan Siioninvuorelta kohti luvattua maata. Silloin kapinan aiheena oli ruoan yksipuolisuus, sillä tarjolla oli vain mannaa.2

 

 

      Epäusko on etäisyyttä Jumalan ja ihmisen sydämen välillä.

 

Jumalan antama ravinto ei ruoki ihmisen turmeltunutta luontoa. Siksi ravinnon puuttuessa nääntyvä liha nousee jossakin vaiheessa kapinaan. Se ei heikkene ja luovuta valtaansa vapaaehtoisesti, vaan se vaatii lihallista ravintoa voidakseen hyvin. Se ei saa Jumalan sanasta lainkaan elinvoimaa, sillä Sana vahvistaa vain Jumalan tarkoitusperiä ihmisen elämässä. 

Jumalan kansan ulkopuolelta lähtenyt himo tarttui nopeasti israelilaisiinkin, ja pian molemmat yhdessä kutsuivat lihalleen ruokaa. Niinpä Jumala salli jälleen viiriäisten tulla. Tällä kertaa hän myös näytti, kuinka vaarallista turmeltuneen luonnon ruokkiminen on.3 

Lihan ravitseminen on vaarallista, sillä se voi pahimmassa tapauksessa näännyttää hengen hengiltä. Hillittömyyteen heittäytyminen johti kuolemaan. Paikkakuntakin sai nimekseen ”hillittömyyden haudat”. 

 

Jumalan leipä 

Kun ensimmäisen viiriäisaterian jälkeinen aamu koitti, israelilaisten leirin ympärillä oli runsaasti kastetta. Kun se oli haihtunut, joka puolella oli jotakin hienoa ja rapeaa, ohutta kuin kuura maan pinnalla. Tässä oli Jumalan lupaama leipä. Se lähetettiin ihan lähelle, jokaisen ulottuville. Tätä leipää piti syödä joka ikinen päivä, ja sen voimalla kansan piti vaeltaa Siinainvuorelle Jumalan luokse ja aina luvattuun maahan asti. Tämän ruoan voimalla erämaa oli mahdollista ylittää. Tämä ruoka kantaisi kansan Jumalansa luokse. 

Jumalan lähettämä leipä kelpasi kansalle. Kaikki kynnelle kykenevät lähtivät keräämään sitä. Syitä saattoi olla useita: Oli niitä, joilla oli aidosti nälkä, koska he eivät olleet sortuneet ruokkimaan lihaansa edellisenä iltana. Oli niitä, jotka olivat sydänjuuriaan myöten haltioissaan Jumalan teosta ja huolenpidosta. Tai sitten oli niitä, jotka innostuivat aina mistä tahansa uudesta, ja tämä jos mikä oli uutta. Kenties oli niitäkin, jotka vain halusivat varmistaa tulevaisuuttaan edes joitakin päiviä eteenpäin. 

Viimeinen joukko joutui ongelmiin. Keruulle oli nimittäin asetettu määräraja, joka oli 3–4 litraa henkilöä kohti päivässä, ei enempää eikä vähempää. Jotkut kuitenkin keräsivät enemmän, koska eivät uskoneet, että Jumala pitäisi huolen seuraavastakin päivästä, ja tällöin Jumalalta tullut leipä alkoi haista ja siihen tuli toukkia. 

Nykyäänkin Jumalan antama leipä on samankaltaista mutta eri muotoista. Raamatun kirjoituksissa meille annettu Jumalan sana on tarkoitettu ihmiselle päivittäiseksi ravinnoksi. Epäusko ja Jumalan hyvyyden kyseenalaistaminen vievät Jumalan sanalta sen houkuttelevuuden ja kyvyn ravita ihmistä. Jotta ihminen voisi saada Jumalan sanasta irti kaiken sen sisältämän ravinnon, hänen täytyy tuntea sekä Jumalan sana että sanan Jumala. Jumalan luonteenlaatu – hänen täydellinen rakkautensa, särötön pyhyytensä ja horjumaton hyvyytensä – on avain Jumalan sanan tulkitsemiseen. 

Jumala antoi sanansa voimaksi, jonka päätarkoituksena on kantaa ihmisiä Jumalan syliin. Jumala tarkoitti, että uskova ruokkii sisimpäänsä joka päivä Jumalan sanalla. Hän halusi, että samalla tavalla kuin israelilaiset lähtivät aamulla joka päivä etsimään uutta leipää, uskova ihminen lähtisi joka päivä etsimään Jumalaansa tutkien hänen Sanaansa. 

Jos Jumalan sanan irrottaa Jumalan etsimisestä, voi käydä samoin kuin niille, jotka halusivat kyllä mannaa mutta eivät halunneet lähetä keräämään sitä joka päivä. Eilen kerättyä mannaa ei voinut syödä enää tänään. Eilen sisäistetty Jumalan sana tarvitsee Jumalan etsimistä tänään. Vasta silloin se ravitsee. 

 

Jumalan sanan luonne 

Jumalan sana on luonteeltaan iankaikkinen. Se oli olemassa ennen kuin mitään siitä kirjoitettiin ihmisten luettavaksi, ja se oli olemassa ennen luomisen alkua. Sanassa Jumala ilmaisee itsensä, mutta tietyssä mielessä Jumalan on sanaansa suurempi. Siksi Paavali sanoo meidän katselevan Jumalan todellisuuksia nyt vielä kuin kuvastimesta mutta silloin kasvoista kasvoihin. Rajatonta on mahdotonta kuvailla täydellisesti ihmisen käytettävissä olevin rajallisin keinoin.  

Jumalan sana muotoutui näkyväksi Jeesuksen elämän ja persoonan kautta. Johannes kuvaa evankeliumissaan sanan räjähdysmäistä voimaa ja vaikutusta. Sanassa on luova voima, todellinen elämä ja alkuvalo. Jumala antoi sanansa muovaamaan ihmisten elämää. Kun otamme sitä vastaan, se luo meihin jotakin uutta. Kun julistamme ja rukoilemme sanaa, se luo uutta ja tuottaa hedelmää. Jumalan sanan elämää muuttava voima on yksi todiste siitä, että Raamattu on aidosti jumalallista alkuperää. 

Evankelista Johannes kertoo sanan asuneen heidän keskellään. Jumala ei tarkoittanut sanaansa vain luettavaksi vaan myös nähtäväksi käytännössä. 

Uskovien välinen rakkaudellinen yhteys kertoo todellisesta Jeesuksesta. Ihmisten täytyy saada nähdä Kristuksen totuuden hedelmä seurakunnan käytännön elämässä. Tämän ajan ihminen ei yleensä kysy, mikä on hengellisissä asioissa totta, vaan haluaako hän tulla sen ihmisen kaltaiseksi, joka kertoo hänelle Jeesuksesta. 

Jeesuksen sanomaa ei koskaan tarkoitettu levitettäväksi vain sanoin vaan rakkaudessa yhteen liitetyn Kristuksen ruumiin eli seurakunnan elämän kautta. Entistä rikkinäisemmässä maailmassa ihmisten väliset suhteet ovat entistä tärkeämpiä. Jumala haluaa Sanansa olevan edelleen katseltavana seurakunnan kautta. 

Jumalan sana paljastaa totuuden ihmisen elämästä mutta tekee sen aina armosta käsin. Näkökulma on armon näkökulma, ei tuomion. Kun armo kohtaa totuuden ihmisen elämässä, hänen väärän käyttäytymisensä taustalla oleva häpeän kierre murtuu. Silloin yksinäiselle avautuu yhteys muihin ihmisiin. 

Jumalan sana on kuin kirkas peili, joka näyttää ihmisen juuri sellaisena kuin hän aidosti on. Jumala rakastaa paljastettua totuutta ihmisestä, ei epätodellisia kulisseja. Moni ei kohtaa eheyttävää armoa siksi, että hän kantaa Jumalan eteen tekopyhät kulissit eikä aitoa itseään. Jumala ei koskaan luvannut rakastaa virheellistä kuvaa ihmisestä vaan ihmistä itseään. 

Jumalan sana on kuitenkin myös enemmän kuin peili. Sen sisältämä armo parantaa, eheyttää ja vahvistaa. Se suuntaa askeleet kohti Jumalaa ja hänen tahtoaan. Se tekee ihmisen kykeneväksi yhteyteen niin toisten ihmisten kuin Jumalankin kanssa. 

 

Jumalan sanan voima 

Jumalan sana on elävä ja väkevä.4 Siinä on elämää luovaa voimaa. Sen päätavoitteena ei ole lisätä tietoa vaan vaikuttaa ihmisiin ja asioihin, saada aikaan konkreettisia muutoksia ja tuoda elämään valoa, suuntaa ja järjestystä. 

Jumalan sana on elävää ravintoa, jonka nauttiminen väistämättä muuttaa meitä. Jumalan sana tuo yksilöihin ja seurakuntiin elinvoimaa ja hengellistä terveyttä. Siksi paholainen pyrkii siihen, että ravitsisimme itseämme kaikella muulla paitsi puhtaalla Jumalan Sanalla. On hyvä lukea hyödyllisiä kirjoja, mutta ne eivät saa koskaan korvata Jumalan sanaa. 

Pelkkä Jumalan sanan tunteminen ei riitä. Sen sisältämä voima vapautuu, kun sitä aletaan soveltaa elämän arkeen. Silloin sana alkaa muuttaa meitä. Meidän elämäntyylimme paljastaa, onko sana koskettanut meitä. 

Jumalan sanaa verrataan kaksiteräiseen miekkaan. Miekka on hyödytön niin kauan kunnes joku tarttuu siihen, on vuorovaikutuksessa sen kanssa. Vuorovaikutus tarkoittaa Raamatun käsittelemistä, käyttämistä ja tuntemista. Henkilökohtaisesta Raamatusta tulee henkilökohtainen ystävä. 

Sodassa käytetty miekka tunkeutuu vihollisen fyysisen olemuksen sisimpiin osiin: niveliin, ytimiin ja sydämeen. Jumalan sana on samankaltainen mutta vielä terävämpi. Se tunkeutuu sinne asti, minne kukaan ihminen ei meissä näe. Se ei ainoastaan pysty arvioimaan meidän tekojamme vaan paljastaa ajatusmaailmamme, tunteidemme ja motiiviemme syvyydet. 

Manna oli Israelin kansan uskollinen seuralainen aina luvattuun maahan pääsemiseen asti. Jumalan sana on tarkoitettu päivittäiseksi ravinnoksemme ja saattajaksemme iankaikkiseen elämään.

 

 

Pekka Havupalo

 

Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan johtava pastori. Teksti on toimitettu ja löytyy kirjoittajan kirjasta Matka Jumalan luo (Aikamedia 2013). 

 

Viitteet: 1) 2.Moos. 16:3. 2) 4.Moos. 11:4–6. 3) 4.Moos. 11:33–34. 4) Hepr. 4:12. 

 

 

 

 

Lepopäivä 

Yhden päivän viikossa piti olla vapaa ruoan keräämisestä, ei syömisestä. Ensimmäinen lepopäivä oli seitsemäs päivä siitä, kun manna oli ensimmäisen kerran laskeutunut maahan. Jumala halusi kansansa lepäävän, jotta 

* se huomaisi eron tauottoman orjatyön ja Jumalan seuraamisen välillä, 

* se näkisi, että elannon todellinen lähde on Jumalan siunaus eikä oma työ, 

* se tajuaisi, että Jumalan suunnitelmat etenevät silloinkin, kun ihminen lepää, 

* se ymmärtäisi oman pienuutensa ja Jumalan suuruuden, 

* sen uskoa Jumalan huolenpitoon haastettaisiin toistuvasti, 

* sen energia, näky ja voima uudistuisivat seuraavaa viikkoa varten, 

* se saisi työn sijasta keskittyä Jumalaansa. 

Joidenkin oli hidasta ja vaikeaa sisäistää levon merkitystä. Niinpä he lähtivät seitsemäntenäkin päivänä keräämään mannaa. He kulkivat ympäriinsä ja etsivät kuluttaen energiaansa sillä välin kun toiset lepäsivät. He ärsyyntyivät siitä, että eivät löytäneet mitään. Heidän ponnistelunsa valuivat täysin hukkaan. 

Lopulta kerääjät palasivat teltoilleen vihaisina ja pettyneinä. Heillä ei ollut yhtään enempää käytössään kuin niillä, jotka olivat päättäneet totella Jumalaa ja levätä. Päivän päätteeksi niiden huulilla, jotka olivat levänneet ja etsineet Jumalaansa, karehti autuas hymy. 

(PH) 



UUTISET