Miksi seurakuntasi on olemassa? – Voimakkaiden seurakuntien perustuksena on selkeä identiteetti ja tavoitetietoisuus

Pauli Parkkinen avasi Länsirannan seurakunnan kirkkoneuvoston kuukausikokouksen täsmälleen klo 19. ”Meillä on tänään pitkä asialista, joten on parasta, että aloitamme heti”, Pauli totesi. ”Kuten tiedätte, meidän pitäisi tänään päättää yhteisestä toimintaohjelmasta tulevalle vuodelle. Ohjelma pitäisi esitellä seurakunnalle kahden viikon päästä.” 

Pauli toimi puheenjohtajana, ja häntä jännitti aika lailla. Vain vuotuisessa talousarviokokouksessa esiintyi enemmän erimielisyyttä ja väittelyä kuin tässä suunnittelukokouksessa. ”Kuka aloittaa?” Pauli tiedusteli. 

”Tämän pitäisi olla helppo juttu”, sanoi Usko Vanhala, joka oli ollut neuvoston jäsenenä 26 vuotta. ”Viime vuosi oli hyvä. Tehdään vain samalla tavalla kuin viime vuonna. Olen aina ollut sitä mieltä, että koeteltu ja hyväksi osoittautunut on parempi kuin kaikenlaiset uudenaikaiset ideat.”

     Seisahtuneisuus tulkitaan vakaudeksi.

”Minä en ole samaa mieltä”, sanoi Arvo Uutela. ”Ajat ovat muuttuneet, ja minusta olisi syytä uudelleen arvioida kaikki, mitä teemme. Jos jokin toimintamuoto on osoittautunut hyväksi ennen, ei se automaattisesti takaa, että se on hyvä vielä ensi vuonnakin. Minua kiinnostaisi kovasti aloittaa toinen jumalanpalvelus, joka olisi tyyliltään erilainen. Kaikkihan me tiedämme, miten Sarpatin seurakunta on lähtenyt kasvamaan sen jälkeen, kun siellä aloitettiin modernimpi jumalanpalvelus, jonka tarkoituksena on tavoittaa seurakuntatoiminnan ulkopuolella olevia.” 

”Niin no, jotkin seurakunnat eivät kaihda keinoja saadakseen salin täyteen”, vastasi Usko. ”Ne unohtavat, keitä varten seurakunta on olemassa: se on meitä uskovia varten! Meidän pitää olla erilaisia kuin maailma ja pysytellä siitä erillään. Meidän ei pidä myötäillä sitä, mitä maailma haluaa. Sellaisen ei pitäisi tulla kuuloonkaan Länsirannassa!” 

Kilpailua huomiosta 

Seuraavien kahden tunnin aikana oli seurakunnan toimintakalenteriin tarjolla monenlaisia kelvollisia tapahtumia ja ohjelmia. Kaisa Topakka vaati kiihkeästi, että seurakunnan olisi osallistuttava aktiivisemmin abortinvastustamiskampanjaan. Otso Mehevä kertoi, miten eräs miestyöhön keskittyvä järjestö oli muuttanut hänen elämänsä ja ehdotti miestyön huomattavaa laajentamista. 

Hellä Sulonen puhui erilaisten tukiryhmien tarpeellisuudesta. Kimmo Lukumies piti tutuksi tulleen puheensa kristillisen koulun perustamisen puolesta. Ja Jarmo Kukkaro kysyi tietysti jokaisen ehdotuksen kohdalla: ”Mitä se tulee maksamaan?” Kaikki ehdotukset olivat varteenotettavia. Vaikeutena tuntui vain olevan, ettei ollut mitään yleisiä arvioimisperusteita, joiden valossa neuvosto olisi voinut punnita ehdotuksia ja päättää, mitkä ehdotukset otettaisiin ohjelmaan. 

Lopulta Antti Suurpää pyysi puheenvuoroa. Hänen mielipidettään olikin jo ehditty odottaa. Aina kun tilanne lukkiutui seurakunnan suunnittelukokouksissa, kävi yleensä niin, että Antti piti lyhyen puheen ja enemmistä äänesti hänen ehdotuksensa puolesta. Eivät hänen ideansa olleet sen parempia kuin muidenkaan; itse asiassa hänen kanssaan oltiin monesti eri mieltä. Mutta hänen persoonallisuutensa vaikutus oli niin voimakas, että sillä hetkellä hänen ajatuksensa tuntuivat järkeviltä. 

Mitä tilanteessa sitten on vialla? Seurakunnassa on monia keskenään huomiosta kilpailevia tahoja. Seuraa ristiriitoja ja tilanne, jossa seurakunnan toimintaa vedetään samanaikaisesti usealle eri taholle. 

Jokaista seurakuntaa ohjaa jokin taustavoima, lähtökohta ja vakaumus. Sitä ei ehkä ole puettu sanoiksi, eivätkä läheskään kaikki ole kenties siitä tietoisia. Luultavimmin asiasta ei ole koskaan virallisesti äänestetty. Mutta silti tuo vaikutin on hyvin todellinen, ja se tuntuu koko seurakuntaelämässä. Mikä on sinun seurakuntasi toimintaa ohjaava voima? 

Perinnekeskeiset seurakunnat 

Perinnekeskeisessä seurakunnassa sanotaan usein: ”Meillä on aina tehty näin.” Perinnekeskeisen seurakunnan tavoitteena on yksinkertaisesti entisen säilyttäminen. Muutos nähdään lähes aina kielteisenä asiana, ja seisahtuneisuus tulkitaan vakaudeksi. 

Vanhemmissa seurakunnissa yhteisyyttä luovat yleensä säännöt, määräykset ja rituaalit, kun taas nuorempia seurakuntia sitoo yleensä tavoite- ja tehtävätietoisuus. Joissakin seurakunnissa perinteellä saattaa olla niin hallitseva asema, että kaikki muu, Jumalan tahtokin, jää sen jalkoihin. Ralph Neighbourin mukaan [kuolevan] seurakunnan seitsemän viimeistä sanaa kuuluvat: ”Meillä ei ole koskaan tehty sillä tavalla.” 

Persoonakeskeiset seurakunnat 

Persoonakeskeisessä seurakunnassa tärkein kysymys kuuluu: ”Mitä johtaja haluaa?” Jos pastori on palvellut seurakuntaa pitkään, on luultavaa, että hän on dominoiva persoona. Mutta jos seurakunnassa on ollut tapana vaihtaa pastoria muutaman vuoden välein, dominoiva persoona on luultavasti joku merkittävä maallikko. 

Persoonakeskeisen seurakunnan ongelmana on muun muassa se, että toimintaa säätelee enemmän seurakunnan johtajan tausta, tarpeet ja epävarmuuden syyt kuin Jumalan tahto tai seurakuntalaisten tarpeet. Lisäksi tällaisessa seurakunnassa kaikki seisahtuu, kun sitä dominoinut henkilö lähtee pois tai kuolee. 

Budjettikeskeiset seurakunnat 

Budjettikeskeisessä seurakunnassa päällimmäinen ajatus on, mitä kaikki tulee maksamaan. Mikään muu ei tunnu yhtä tärkeältä kuin raha-asiat. Kaikkein kiivainta keskustelua budjettikeskeisessä seurakunnassa käydään aina talousarviosta. Hyvä taloudenhoito ja maksuvalmius ovat olennaisia asioita seurakunnan terveyden kannalta, mutta raha-asiat eivät koskaan saisi päästä määräävään asemaan.

Aina ensi pitäisi muistaa kysyä, mitä Jumala haluaa seurakunnan tekevän. Seurakuntien tavoitteena ei saa olla taloudellinen voitto. Tärkeimpänä kysymyksenä ei myöskään saa olla, miten paljon saimme säästöön, vaan moniko pelastui. Moni seurakunta, joka alkuaikoinaan on toiminut uskon varassa, on myöhemmin siirtynyt toimimaan talousarvion varassa. 

Toimintakeskeiset seurakunnat 

Seurakuntien liikkeellepanevana voimana on usein toiminta. Niissä pidetään pyhäkouluja, tehdään naistyötä, johdetaan kuoroja ja nuorisotyötä. Toimintakeskeisissä seurakunnissa kaikki voimavarat panostetaan seurakunnan eri työmuotojen tukemiseen ja ylläpitämiseen. 

Usein toimintakeskeisessä seurakunnassa käy huomaamatta niin, että tavoite siirtyy ihmisten uskon kasvusta pelkkään työpaikkojen täyttämiseen, ja tällöin työntekijöitä valitsevasta elimestä tulee seurakunnan tärkein ryhmä. Jos eri toimintamuotojen tulokset heikkenevät, työssä mukana olevat syyttävät itseään siitä, etteivät ole tehneet työtä tarpeeksi ahkerasti. Kukaan ei tule kysyneeksi, palveleeko jokin toimintamuoto yhä tarkoitustaan. 

Rakennuskeskeiset seurakunnat 

Winston Churchill on sanonut: ”Me muovaamme rakennukset, ja sitten ne muovaavat meidät.” Liian usein on sellainen hätä rakentaa kaunis kirkkorakennus, että rakentamiseen käytetään enemmän rahaa kuin seurakuntalaisilla on varaa. Talousarvion suurin menoerä onkin rakennuksen maksaminen ja ylläpito. Varoja, jotka tarvittaisiin toimintaan, on ohjattava lainanlyhennyksiin, ja seurakunnan varsinainen toiminta kärsii. Käy niin, että häntä heiluttaa koiraa. Toisaalta on seurakuntia, jotka päästävät kokoustilojen pienuuden rajoittamaan seurakunnan kasvua. Perinteikkäästä mutta tiloiltaan riittämättömästä rakennuksesta ei saa koskaan tulla tärkeämpää kuin ihmisten tavoittamisesta. 

Tapahtumakeskeiset seurakunnat 

Tapahtumakeskeisen seurakunnan toimintakalenterista saattaa saada vaikutelman, että tavoite on pitää seurakuntalaiset työn touhussa. Joka ilta tapahtuu jotakin. Heti yhden ison tapahtuman päätyttyä ryhdytään valmistelemaan seuraavaa. 

Tällaisissa seurakunnissa on runsaasti toimintaa, mutta työn tulokset eivät välttämättä ole kovinkaan runsaat. Seurakunnassa kyllä touhutaan kovasti mutta ilman selkeää tavoitetta. 

Jonkun olisi kysyttävä, mihin kullakin tapahtumalla pyritään. Tapahtumakeskeisessä seurakunnassa uskollisuuden ja kasvun ainoaksi mitaksi muodostuu paikallaolijoiden määrä. On syytä varoa suuntausta, jossa hengelliseen työhön osallistumisen sijasta uskovat osallistuvat lähinnä kokouksiin. 

Etsijäkeskeiset seurakunnat 

Pyrkiessään voittamaan uskosta osattomia Kristukselle ja pysyttelemään ajan hermolla jotkut seurakunnat ajautuvat tilanteeseen, jossa uskosta osattomien tarpeista tulee niiden liikkeellepaneva voima. Näissä seurakunnissa kysytään ennen muuta, mitä seurakuntayhteyttä vailla olevat haluavat. 

On toki nähtävä etsivien ihmisten tarpeet, kivut ja kiinnostuksen kohteet. On myös järkevää suunnitella evankelioivia tilaisuuksia, jotka keskittyvät heidän tarpeisiinsa, mutta emme saa sallia sitä tilannetta, että seurakunnan toiminta pyörii yksinomaan etsijöiden ympärillä. 

Jumalalla on seurakunnalleen suunnitelma, johon sisältyy evankelioiminen, mutta se ei saa syrjäyttää muita hänen suunnitelmaansa sisältyviä asioita. Etsijöiden huomion herättäminen on ensimmäinen askel opetuslapsiksi tekemisen prosessissa, mutta se ei saisi olla seurakunnan liikkeellepaneva voima. 

Liikeyritys saa kaikin mokomin olla markkinoiden ohjaama, mutta seurakunnalla on ylevämpi kutsumus. Viestintätapaa on muokattava omaan kulttuuriimme sopivaksi omaksumatta kuitenkaan siihen sisältyviä synnillisiä elementtejä tai antamatta periksi sen vaatimuksille. 

Raamatullinen malli – päämäärätietoiset seurakunnat 

Nyt tarvitaan seurakuntia, joita muiden voimien sijaan ohjaa päämäärätietoisuus. Päämäärätietoinen seurakunta on raamatullinen, terve vaihtoehto perinteisille organisaatio- ja toimintamalleille. 

Tässä mallissa on kaksi osaa. Ensinnäkin se edellyttää uutta näkökulmaa. Kaikkea seurakunnan toimintaa on tarkasteltava Uudesta testamentista ilmenevien tavoitteiden valossa ja otettava selvää, miten nämä tavoitteet voivat toteutua seurakunnassa tasapainoisesti, Jumalan tarkoittamalla tavalla. 

Toiseksi tämä ratkaisumalli edellyttää työtä seurakunnan tavoitteiden toteuttamiseksi. Tämän prosessin avulla seurakuntamme on kasvanut terveellä pohjalla. 

En kirjoita mistään norsunluutornista. Ideoitamme on kokeiltu kenttäolosuhteissa ja periaatteillamme on saavutettu hienoja tuloksia tuhansissa muissa seurakunnissa eri puolilla maailmaa. Riippumatta seurakunnan koosta tai kotipaikasta siitä tulee terveempi, voimakkaampi ja tehokkaampi, kun siellä toteutetaan päämäärätietoisen seurakunnan toimintaperiaatteita. 

Apostoli Paavali sanoo, että Jumala tulee tuomitsemaan kaiken, mitä rakennamme, sen kestävyyden perusteella.1 Paavali sanoo lisäksi, että kestävän rakentamisen salaisuutena on kestävälle perustukselle rakentaminen.2 Kun kaikkiin seurakunnan viiteen tavoitteeseen panostetaan tasapuolisesti, yhteistyö kehittyy terveeksi ja tasapainoiseksi. 

Miksi päämäärätietoisuus on niin tärkeää? 

Jokaisen seurakunnan lähtökohtana tulisi olla kysymys, miksi olemme olemassa. Ellei seurakunnassa tiedetä, miksi se on olemassa, sen toiminta on vailla perustusta, vailla motivaatiota ja suuntaa. Jos olet auttamassa uutta seurakuntaa pääsemään alkuun, ensimmäinen tehtäväsi on määritellä tavoite. On paljon helpompaa muurata oikeanlainen perustus heti seurakunnan toiminnan aluksi kuin alkaa laatia sitä uudelleen seurakunnan toimittua jo vuosia. 

Mutta jos palvelet sellaista seurakuntaa, jonka toiminta on urautunut tai hiipumassa tai jossa ollaan vain turhautuneita, tärkein tehtäväsi on määritellä tavoite uudelleen. Palauttakaa mieleenne näky siitä, mitä Jumala tahtoo tehdä seurakuntaperheessänne ja sen välityksellä. Tavoitetietoisuuden palaaminen elävöittää masentuneen seurakunnan nopeammin kuin mikään muu. 

Kun tutkin eri seurakuntia, yksi tärkeimmistä löydöistä oli, että kasvavilla ja terveillä seurakunnilla oli selkeä identiteetti. Ne ymmärtävät, miksi ne ovat olemassa, ja ne ovat määritelleet tavoitteensa yksityiskohtaisesti. Ne tietävät tarkoin, mitä Jumala on kutsunut ne tekemään. Onko omalla seurakunnallasi selkeä identiteetti? 

Jos keskivertoseurakuntalaiselta kysyy heidän oman seurakuntansa olemassaolon tarkoitusta, saa todella monenlaisia vastauksia. Useimmissa seurakunnissa ei vallitse yhteisymmärrystä tästä asiasta. 

Elleivät pastori ja seurakuntalaiset voi olla yhtä mieltä siitä, miksi seurakunta on olemassa, on väistämätöntä, että ristiriitoja ja eripuraa esiintyy kaikesta muustakin. 

Seurakuntia perustetaan monista syistä. Joskus syyt ovat huonoja: kilpailuhenkisyys, lahkohenkinen ylpeys, seurakunnan johtajan tarve saada julkisuutta tai jokin muu kelvoton syy. Ellei seurakunnan liikkeellepaneva voima ole raamatullinen, seurakunta ei voi koskaan olla niin terve tai kasvaa niin suureksi kuin Jumala on tarkoittanut. Vahvoja seurakuntia ei rakenneta toimintamuotojen, persoonallisuuksien tai temppujen varaan, vaan niiden perustuksena ovat Jumalan ikuiset aivoitukset. 

Teksti on toimitettu ja löytyy kokonaisuudessaan kirjoittajan kirjasta Päämäärätietoinen seurakunta (Aika Oy, 1999).  

Viitteet: 1) 1. Kor. 3:13–14. 2) 1. Kor. 3:10–11.