Kuka omistaa seurakunnan?

Raamattu ei anna täsmällisiä ohjeita siitä, miten seurakunnan varoja tulisi hallita tai miten seurakunnan johtorakenne pitäisi järjestää. Seurakunta on aina Jumalan seurakunta. Yhtä selvää on, että seurakunnan asioita ja taloutta on hoidettava huolellisesti ja että seurakunnan jäsenet kantavat taloudellista vastuuta antamalla omastaan yhteiseksi hyväksi. Alkuseurakunnan jälkeen eri yhteiskunnissa talous ja toimintatavat ovat olleet moninaisia ja ne on sopeutettu kulloiseenkin ympäristöön.

 

Suomessa vapaiden suuntien seurakunnat ovat järjestäytyneet joko uskonnollisen yhdyskunnan tai rekisteröityjen yhdistysten muotoon. Tämä yhteisö omistaa seurakunnan omaisuuden, ja seurakunnalla on taloudenpidosta vastaava hallintoelin nimeltään hallitus, vanhimmisto tai vastaava. Nimitykset vaihtelevat seurakuntamuodon mukaan. Jäsenkunta käyttää päätösvaltaansa yhdistyksen tai seurakunnan yleisessä kokouksessa.

 

 

Hallitus vastaa päätöksistä

Yhdistyksessä hallituksen jäsenet ovat vastuussa talouden hoitamisesta. Vastuu merkitsee sitä, että hallituksen jäsen voi joutua korvaamaan vahingon tai saa rangaistuksen lain vastaisesta toiminnasta. Taloudellisesta tappiosta, huonosta menestyksestä tai epäonnistumisesta ei synny korvausvastuuta automaattisesti vaan ainoastaan siinä tapauksessa, että vahinko on aiheutettu tahallisella toiminnalla tai huolimattomuudella. Myös muu toimihenkilö, tilintarkastaja tai toiminnantarkastaja voivat joutua samoilla perusteilla korvausvastuuseen aiheuttamastaan vahingosta.

 

Yhdistyksen jäsenellä ei ole lain edessä taloudellista vastuuta yhdistyksen toiminnasta. Jos yhdistys velkaantuu eikä kykene suoriutumaan veloistaan, velkaa ei voida periä yhdistyksen jäseneltä, vaan perintä kohdistuu yhdistyksen varallisuuteen. Myöskään hallituksen jäsenet eivät joudu veloista henkilökohtaiseen vastuuseen, elleivät he ole aiheuttaneet velkaantumista huolimattomuudellaan.

 

Vaikka yhdistyksen jäsenet käyttävät yhdistyksen kokouksessa sen ylintä päätösvaltaa, he eivät ole omistajia myöskään siinä mielessä, että heille voitaisiin jakaa yhdistyksen varoja tai toiminnan tuottamaa voittoa. Jos yhdistys puretaan, varoja ei saa jakaa jäsenille, vaan ne on käytettävä yhdistyksen aatteen edistämiseen sääntöjen määräämällä tavalla.

 

 

Yhdyskuntaseurakunnan ja yhdistyksen omistajuus samanlaisia

Omaisuus- ja vastuusuhteet ovat uskonnollisen yhdyskunnan seurakunnassa samanlaiset kuin yhdistyksessäkin. Siirrettäessä toiminta yhdistykseltä uskonnollisen yhdyskunnan seurakunnalle varat siirtyvät seurakunnalle ja vanhimmiston vastuulle. Vanhimmiston jäsenten vastuu on samanlainen kuin yhdistyksessä sen hallituksella. Suomen  Helluntaikirkon yhdyskuntajärjestys määrää, että varat kuuluvat paikalliselle seurakunnalle eivätkä voi missään vaiheessa siirtyä yhdyskunnan omaisuudeksi.

 

Seurakunnan tai yhdistyksen jäsenet päättävät viime kädessä sen asioista, ja heitä voidaan tässä mielessä pitää omistajina. On tärkeää, että jäsenet kokevat yhteistä vastuuta ja omistajuutta seurakunnasta ja sitoutuvat edistämään sen menestystä kantaen vapaaehtoisesti myös taloudellista vastuuta niin kuin Raamattu opettaa.

 

Omistajuus ei kuitenkaan ole oikeudellisessa mielessä omistamista, eikä siitä aiheudu sen enempää osuutta varoihin ja tuottoihin kuin maksuvelvollisuutta tappioistakaan.

 

 

Markku Luoma

 

Kirjoittaja on varatuomari ja eläkkeellä oleva poliisipäällikkö.




null

OSASTOT
    Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
    Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
    Seurakuntien perustajille uusia verkostoja
    Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja