Keskiviikko 18. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Erkki, Eero, Eerikki, Eerik, Erik, Jerker, Erika

Kaste pelastuksen kokonaisuudessa – Pelastus liitetään Raamatussa moneen asiaan

"Usko ja kaste siis olivat erottamattomia alkukristillisessä käyännössä toisin kuin nykyaikana. Missä kirjoitetaan kasteesta, siellä oletetaan olevan usko, ja missä puhutaan uskosta, siellä ajatukseen on liitetty myös kaste", kirjoittaja esittää.
"Usko ja kaste siis olivat erottamattomia alkukristillisessä käyännössä toisin kuin nykyaikana. Missä kirjoitetaan kasteesta, siellä oletetaan olevan usko, ja missä puhutaan uskosta, siellä ajatukseen on liitetty myös kaste", kirjoittaja esittää.

Risto Kauppinen 

Pelastus on uskosta1; pelastus on parannuksen kautta2; pelastus on tunnustuksen kautta3; pelastus on uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta4; pelastus on kasteen kautta5. 

Samoin syntien anteeksisaaminen liitetään moneen asiaan: ”parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä”6; ”ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi”7; ”jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta”8; ”Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut”9; ”Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan”.10 

 

Kaste osana pelastusjärjestystä  

Klassisessa teologiassa on laadittu erilaisia pelastusjärjestyksiä, joita kutsutaan nimellä ordo salutis. Niissä luetellaan enimmillään toistakymmentä toistaan seuraavaa askelta, joita pitkin Pyhä Henki johdattaa ihmisen pelastukseen. Jotkut askeleet nähdään hetkellisiksi, toiset eteneviksi. Jotkut nähdään yksin Jumalan vaikuttamiksi, toisissa ihmiselläkin osuutensa.

 

 

      "Ei ollut uskoa ilman kastetta."

 

Varmuudella voi tehdä johtopäätöksen, että uskovaksi tulloon liittyy useampia seikkoja. Uuden testamentin kertomuksia lukiessa näkee, että ne muodostivat silloin yhden kokonaisuuden. Ei ollut uskoa ilman kastetta eikä päinvastoin. Kääntyminen tai parannus ilmaistiin saman tien kasteella. Toista ei ollut ilman toista. Eikä ollut uskoa ilman parannusta. Tunnustus suulla ja kasteessa oli uskon tien alku ja liittyi siten läheisesti uudestisyntymiseen. 

Myöhemmin alkoi tapahtua osien erkaantumista ja kokonaisuus hajotettiin. Kasteelle pääsyn ehdoksi tuli joskus pitkäkin katekumeenikoulutus. Uskon syntyminen ja kääntyminen irtaantuivat ajallisesti kasteesta. Toisaalta myös imeväiskasteen ilmaantuminen erotti kasteen muista pelastuksen kokonaisuuden osista. Nykyään herätyskristillisyydessä uskoon tuleva vastaa evankeliumin kutsuun esimerkiksi kädennostolla tai syntisen rukouksella, ei siis ottamalla kasteen. 

Kulttuurinen ja historiallinen kuilu Uuden testamentin ajan ja meidän aikamme välillä on suuri, ja se tulee tunnistaa. Nykyisin jotkut uskoontulon kokevat ovat saaneet kasteen sylilapsina. Sellainenkin, joka ei ole saanut, saa yleensä kasteen tunnustauduttuaan Jeesukseen ja seurattuaan häntä joskus pitkänkin aikaa. Vasta kasteessa hän yleensä liittyy seurakuntaan. Uskovien kaste saattaa tulla jopa vuosikymmenien uskon tiellä kulkemisen jälkeen. Tämä pelastumiseen ja uskovaksi tuloon liittyvien tekijöiden ajallinen erkaantuminen on etäännyttänyt meitä alkukirkon todellisuudesta. 

Johtopäätöksiä tehtäessä pitää huomioida, että kokonaisuuden yksittäiset osat eivät enää myöhemmin ole olleet samanlainen yksi jakamaton paketti kuin alussa, mutta niiden merkityksiä on tulkittava alkuperäisen kokonaisuuden pohjalta. 

 

Ajoitusvirheen eli anakronismin ansa  

Sanasta anakronismi on käytetty suomeksi nimitystä ajoitusvirhe. Sanalla viitataan esimerkiksi siihen, että kirjoitetuissa teksteissä saattaa olla esineitä tai käsitteitä, joita ei niiden kuvaamana aikana ollut. 

Anakronistinen virhe tehdään, kun menneiden aikojen ihmisten toimintaa tulkitaan ja sille annetaan merkityksiä nykyajan kautta. Historiallisessa tutkimuksessa on asetuttava tutkittavan asemaan eikä pidä antaa tutkittavalle asialle merkityksiä tutkijan ajan näkökulmasta. Tavallisessa anakronismilajissa omaksutaan tai otetaan poliittisia, sosiaalisia tai kulttuurillisia asioita ja oletuksia yhdestä ajasta ja tulkitaan tai arvioidaan toisen ajan tapahtumia tai tekoja niiden valossa. 

Teologisessa tutkimuksessa anakronismi liittyy osaltaan samaan kuin kontekstuaalinen tulkinta. Esimerkiksi kastetta tutkittaessa pitää ymmärtää se sosiaalinen konteksti tai yhteys, jossa kaste saatiin Raamatun aikana. 

Aiemmin esitelty Augustinuksen oppi kastamattomana kuolleen lapsen kadotukseen joutumisesta on seurausta anakronistisesta virhetulkinnasta. Augustinuksen aikaan imeväisiä kastettiin, mutta apostoliseen aikaan ei. Hän ei ollut siitä tietoinen vaan piti imeväiskastetta alkuperäisenä tapana luotettuaan kirkkoisien Origeneen ja Kyprianuksen lausuntoihin. Hän ei välttämättä edes tiennyt joidenkin kirkkoisien suositelleen kasteen lykkäämistä ymmärtävään ikään. 

Hän saattoi olla tietämätön siitäkin, että monet kirkkoisät nimittivät lapsia viattomiksi. Siksi hän johti sylilapsikasteelle merkityksiä väärältä pohjalta ja päätyi olettamaan, että siinä vauva saa anteeksi perityn synnin syyllisyyden. Todellisuudessa lupaus syntien anteeksisaamisesta kohdistui alussa evankeliumin uskoneeseen henkilöön, joka vastasi kutsuun ottamalla kasteen. 

Augustinus siis haki kristilliselle kasteelle merkityksiä oman aikansa käytäntöjen kautta ja päätteli siksi, että lapsella on oltava syntiä ja syyllisyyttä, koska kirkko hänet kastaa Raamatun mukaan anteeksiantamusta välittävällä kasteella. 

Anakronismiin sorrutaan myös, jos annetaan uskovien kasteelle merkityksiä lähtien nykypäivän tilanteesta, jossa kaste on tuskin koskaan kääntymisen yhteydessä. Herätyskristillisyydessä kääntymisessä on kasteen tilalla jotain muuta, kuten alttarille meno ja syntisen rukous. Moni on kokenut hengellisen uudistumisen ja mahdollisesti Hengellä täyttymisen sellaisessa tilanteessa ja saanut samalla sisäisen rauhan ja pelastusvarmuuden. Kaste on seurannut ehkä myöhemmin. 

Jos päädytään hakemaan kasteen sisältöä ainoastaan tällaisesta käytöstä, menetetään helposti se merkitys, joka kasteella alussa oli. Ja jos tällaisen kokemuksen pohjalta päädytään yleiseen väittämään, että kaste ei voi välittää pelastusta, tehdään anakronistinen erehdys. 

Kristityissä perheissä lapsi kasvaa uskoon ja mahdollisesti jossain vaiheessa ottaa kasteen. Hän on kuitenkin ehkä ollut uskossa ja tunnustanut Jeesuksen jo pitkään. On anakronismia esittää tällaisen tilanteen pohjalta väitteitä Uuden testamentin kasteesta. Kasteeseen Raamatussa liitettyjä lupauksia tulee tutkia tarkastellen kastetta sellaisessa käytössä kuin se silloin oli. 

Anakronistisen ajatuksenjuoksun takia lapsia kastavissa kirkoissa on päädytty vaikeasti hyväksyttävään ajatukseen kastamattomana kuolleen lapsen joutumisesta kadotukseen. On luotu haastavia selityksiä, jotta voidaan säilyttää imeväiskaste mutta samalla välttää epäoikeudenmukainen ajatus viattoman saamasta rangaistuksesta. Vain uskovien kastetta harjoittavissa suunnissa anakronistinen ajattelu on puolestaan luonut haastetta selittää, miksi Uudessa testamentissa vesikaste kuitenkin esitetään pelastavana. 

 

Synekdokeen tunnistaminen  

Raamatun tulkinnassa eli hermeneutiikassa kielikuvien ymmärtäminen on tärkeää. Anthony R. Cross on selvittänyt kasteeseen liittyviä ilmauksia. Tärkeä kielikuva raamatullista pelastusteologiaa tulkittaessa on synekdokee. Sillä tarkoitetaan ilmausta, jossa mainitsemalla osaa tarkoittava sana viitataan kokonaisuuteen tai päinvastoin. 

Synekdokeesta on esimerkki ilmaus leivän hankkimisesta pöytään. Sillä tarkoitetaan toimeentulon hankkimista yleisesti, vaikka ei mainita muuta kuin leipä. Kaikki muu oletetaan kuuluvaksi mukaan. Samoin esimerkiksi käy ilmaisu ”per nenä”. Se tarkoittaa per henkilö. Tai kun vävykokelas pyytää isältä tämän tyttären kättä, hän luonnollisesti tarkoittaa koko neitoa. 

Raamatussa viitataan usein yhdellä pelastuksen kokonaisuuden osalla koko pelastustapahtumaan. Paavali esimerkiksi kirjoittaa: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta.”11 Luukkaan evankeliumin lähetyskäskyn mukaan ”parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille”.12 Pietari puolestaan kirjoittaa: ”––vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena.”13 

Tämänkaltaisten lausumien on luonnollista nähdä sisältävän oletuksen, että myös muut osat sisältyvät niihin, vaikka erikseen ei mainita kuin esimerkiksi usko, parannus (tai kääntyminen) ja kaste. Paavali olettaa parannuksen tai kääntymisen, vaikka mainitsee vain uskon. Luukas taas edellyttää parannuksen ohella esimerkiksi uskon ja kasteen ja samoin Pietari kasteen ohella uskon ja kääntymisen. 

Pelastusteologia pitää muodostaa Uuden testamentin kokonaisilmoituksen perusteella, eikä yksittäisiä lausumia painottamalla saa sivuuttaa muita. Kuten todettu, alussa eri osat muodostivatkin yhden tiiviin pelastuksen kokonaisuuden. 

Usko ja kaste siis olivat erottamattomia alkukristillisessä käytännössä toisin kuin nykyään. Missä kirjoitetaan kasteesta, siellä oletetaan olevan usko, ja missä puhutaan uskosta, siellä ajatukseen on liitetty myös kaste. 

  

Entä eksklusiivisuus?  

Huolella arvioitava kysymys Raamattua tutkittaessa on se, tuleeko tiettyjä lupauksia pitää eksklusiivisina niin, että ne sulkevat pois lupausten piiriin pääsemisen muuta tietä. Ensinnäkin usko: Onko sen vaatimus asetettu niillekin, jotka eivät ole vielä ymmärtävässä iässä? Vaaditaanko se lapsiltakin? Vai ovatko ainoastaan sanoman kuulevat ja ymmärtävät vastuussa siihen reagoimisesta?

 


      "Jumalan armo ei ole sidottu vesikasteeseen."

 

Pietari kehottaa helluntaipäivän julistuksessaan kuulijoita ottamaan kasteen syntiensä anteeksisaamiseksi.14 Onko oikein tulkita se niin, että kaste on ainoa tie anteeksiantamukseen? Sulkeeko se siis pois mahdollisuuden saada anteeksiantamus muuta tietä? Johanneksen evankeliumin jae 20:23 toisaalta sanoo: ”Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut.” On huomattava, että siinäkin on kyseessä lähetyskäsky. Jeesus on edellä lähettänyt opetuslapset sanoen: ”Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.” Kyse ei siis ole rippikäytännön asettamisesta vaan lähetystyöstä. 

Kysymys kuuluu: onko oikein tulkita, että lupaus anteeksiantamuksesta kasteessa merkitsee vaatimusta, minkä vuoksi esimerkiksi synninpäästö tai syntisen rukous alttarilla ei vielä riitä? Tai jopa päinvastoin: voisiko jakeen Joh. 20:23 lukea niin, että tarvitaan välttämättä anteeksianto tai synninpäästö? Entä katuvan henkilön suora kääntyminen ja sydämestä aidosti nouseva huutaminen Jumalan puoleen rukouksessa? Ovatko monien kokemat voimakkaatkin kääntymiset omassa kammiossa olleet vain tunne- eivätkä todellisia pelastuskokemuksia? 

Luther kirjoittaa saarnassaan Kasteen kunnianarvoisesta sakramentista: ”Perustuuhan myös parannuksen sakramentti, kuten sanottu, kasteen sakramenttiin. Synnit annetaan nimittäin anteeksi ainoastaan kastetuille eli niille, joille Jumala on luvannut antaa synnit anteeksi. Siten parannuksen sakramentti uudistaa ja nykyistää kasteen sakramentin.” Ilmeisesti katolisen taustansa takia Luther näki jakeessa Joh. 20:23 mainitun synninpäästön olevan kristityille; hänelle lapsena kastettu oli kristitty. 

Johanneksen teksti konteksteineen ei anna perusteita rajoittaa synninpäästöä kasteen saaneille. Voi tulkita, että kristityt todella voivat välittää anteeksiantamusta antamalla synnit anteeksi katuville riippumatta siitä, onko heidät kastettu vai ei. Herätyskristillisille käytännöille voi näin väittää olevan perustetta. Vesi ei olisikaan välttämätöntä. 

Perinteisten kirkkojen sakramenttiajattelussa taustalla on oletus tiettyjen lupausten ekslusiivisuudesta. Pelastus voi välittyä vain sakramenttien kautta. Samoin sakramenttien voidaan joskus nähdä olevan vaikuttavia vain oikeiden, kirkon valtuuttamien henkilöiden suorittamina. 

Sakramentteja korostavan perinteisen kirkollisuuden vaihtoehto on vapaa kristillisyys, jossa korostetaan ihmisen henkilökohtaista uskoa, sydämen asennetta ja päätöstä seurata Jeesusta enemmän kuin kirkon viranhaltijoiden toimia tai vaikkapa jäsenyyttä kirkossa. Herätyskristillisyydessä Jumalan armo ei ole sidottu vesikasteeseen, vaikka voidaan hyvin ymmärtää kasteen välittäneen armoa alkukirkossa sen aikaisessa käytössä. Silloinkaan vaikuttavia eivät olleet itse veden elementti ja papin toimet vaan ihmisen päätös ottaa kaste. 

 

Kaste yhdistää uskovat 

Paavali mainitsee kasteen vasta Herran ja uskon jälkeen.15 Se sopii paremmin uskovien kasteeseen kuin lapsikasteeseen. Ja edelleen: koska Paavalin tarkoitus oli kirjoittaa yhteydestä, on huomattava sekin, että alussa kaste yhdisti uskovat yhdeksi joukoksi. Seurakunta muodostui niistä, jotka olivat saaneet yhden uskon yhteen Herraan ja siksi ottaneet kasteen. Nämä kaikki asiat yhdistivät heitä ja samalla erottivat heidät niistä, jotka eivät uskoneet. 

Koko kansalle annettu imeväiskaste on luonut tilanteen, jossa usko ei enää yhdistä kastettuja. Valtiokirkollisissa konteksteissa kaste on käytännössä ollut maan kansalaisia – ei siis uskovia – yhdistävä. On siis selvä ero raamatullisen seurakunnan yhteyden ja myöhemmän valtiokirkollisen tilanteen välillä. 

 

Teksti on toimitettu ja löytyy kokonaisuudessaan kirjoittajan kirjasta Kasteen tie (Aikamedia 2021).  

 

 

Viitteet: 1) Ap. t. 16:30. 2) 2. Kor. 7:10, 2. Piet. 3:9. 3) Room. 10:9–10. 4) Tiit. 3:5. 5) 1. Piet. 3:21. 6) Luuk. 24:47. 7) Ap. t. 2:38. 8) Ap. t. 10:43. 9) Joh. 20:23. 10) Luuk. 6:37. 11) Ef. 2:8. 12) Luuk. 24:47. 13) 1. Piet. 3:21. 14) Ap. t. 2:38. 15) Ef. 4:5. 

 

 

 

 



UUTISET